Trump on parempi vaihtoehto

Clinton on rikollinen.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi et perustellut Clinton on rikollinen.

1Äänestä

Trumpin veronkierto on ainakin todistettu.

1Äänestä

Eittämättä pitkällisen pohdinnan tulos;)

Äänestä

Oletko yhtä nero kun Trump? Kyllä ovat eväät vähissä kyseisellä ehdokkaalla, voi pooronkusema.
Kyseinen ehdokas on täysi 0:lla
Vähissä on fiksut ihmiset rapakon takana.

Meillä ei tuollainen ehdokas pääsisi edes WC: n kassan hoitajaksi.

Että revippä siitä "äimänkäkii"

Äänestä

Trumpin työntekijät ovat alipalkattuja laittomia maahantulijoita.

Äänestä

Molemmat ovat uuden siionistisen maailmanjärjestyksen sätkynukkeja joten siltä kannalta katsoen ei ole väliä, kumpi valitaan. Roistoja molemmat, eihän noille paikoille muut pääsekään. Jos kahdesta pahasta pitäisi pienempi paha valita, äänestäisin Trumppia.
On myös mahdollista, että maailma ajetaan sellaiseen tilaan, ettei vaaleja tulekaan vaan tuo mulatti jatkaa ja julistautuu Antikristukseksi. Idea ei ole minun; jostakin sen luin ja voi hyvinkin pitää paikkansa. Tai sitten ei. Aika näyttää.

Äänestä
  • Salaliittoteorioita olet katsellut tv:stä liikaa.
    Vaaleissa haetaan parasta ehdokasta presitentiksi amerikkalais tyyliin.

    Äänestä

Alottajan kanssa samaa mieltä
Trunp on parempi ja t e r v e e m p i,
Clinrton varmasti sairas, sairastaa vähintääki epilepsiaa,
koska on saanu aivoinfarktin muutama vuosi sitten,
ja esiintymisissä on tullu outoja pakkoliikeitä varsinki naamassa
ja muutenki on jalat pettäny muutamia kertoja,
ei tommosesta ole presidentiksi,
jos olisin ameriikkalainen äänestäisin TRUMPhia

Äänestä
  • Trumpilla on jakomielitauti, päästää suustaan sammakoita esim.jos häviää vaalit on luvannut haastaa maapallon oikeuteen.

    Äänestä

Libyan sotarikokset.

Äänestä

En kyllä noteeraa Trumpinkaan möläyksiä ja ajatuksia kovin korkealle, mutta ainakin kristityn näkökulmasta hänen Israel-politiikka, jos hän toimii niin kuin sanoo, on paljon raamatullisempi kuin Clinton on antanut ymmärtää. Hilary kannattaa myös täysin vapaata aborttilakia.
Ei sitä kyllä sitten tiedä, miten se käytännössä menee ja pitääkö sanat paikkaansa.
Pelkään kyllä että tämän kohun Clintonin päänmenoksi säästivät liiaksi viimetippaan.

Äänestä
  • Ei kai maailmaa raamatun valossa sentään hallita, hyvänen aika sentään. Juutalaisillakin on omat tekstinsä, eiväthän he UT:ia hyväksy. Ja Trumpin raamatuntuntemusta rohkenen epäillä.

    Uskonto pois politiikasta, ei pitäisi ketään kiinnostaa ihmisten yksityinen uskonelämä, vaan hänen kykynsä hoitaa laajoja kokonaisuuksia ja pysyä ajan hermolla. Sitä ei Trumpilta voi odottaa, Clinton on opiskellut presidenttiyttä ikänsä kaiken. Kyllä hän on ammattityössä, jos tulee valituksi.

    Pitää olla jokaisen huolisaan tästä vaalituloksesta! Siihen on enää 4 päivää. USA vaikuttaa koko maailman asioihin, heidän käsissään on nyt paljon enemmän kuin he itse edes ymmärtävät.

    Äänestä

Hilary ei ole vissin varmasti yhtään sen rikollisempi kuin Trumpin-tumppikaan. Lisäksi Hilary ei ole niin ärsyttävä vaan ihan normaalin oloinen immeinen, Trumppi on seko.

Äänestä

Tähän astisten puheidensa perusteella trumpin aikomus on vähentää Naton ja jenkkien roolia Euroopassa ja pyrkiä jonkin sortin etupiirijakoon Putinin kanssa.
Ilman jenkkien ydinuhkaa Eurooppa on melko heikoilla Venäjän sotilaallisen voiman ja agressiivisuuden kanssa.

Muistan neukkulan ajalta pelkistetyn luonnehdinnan jenkeistä ja venäläisistä.
Jenkit haluaisivat, että heistä pidettäisi.
Venäläiset haluavat, että heitä pelätään ja sellaistahan Venäjän lähiaikojen politiikka on ollut.Venäläiste asennen naapureihinsa. Ne ovat palvelijoita tai vihollisia. Kumppanuus ei tule kuuloonkaan!

Äänestä

Samaa mieltä APn kaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äimänkäkii kirjoitti:

Clinton on rikollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu