Puheet ja teot

Tällä palstalla on noussut esille keskustalainen varavaltuutettu Korpinen , joka on isoon ääneen kehunut olevansa hoitamassa ja puolustamassa heikommassa asemassa olevien asioita.
Lukekaapa
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Pöytäkirja 02.11.2016 Pykälä 115 ja ihmetelkää kyseisen herran puheita ja tekoja.
Päätöksessä, jossa terve järki ( aluejohtaja / sivistysjohtaja ) voitti, oli kyse lapsenoikeuksista.
2493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Korjaus.
Ei aluejohtaja vaan aluerehtori. Ja lisäys. Onneksi on olemassa maalaisjärkeä.

Äänestä

En viittiny lukea tuota pöytäkirjaa kokonaan. Mikä oli hänen eriävä mielipiteensä?

Äänestä

Siinäpä tumpelo. Kun kerroit lukeneesi eriävästä mielipiteestä, joka on kappaleen viimeisenä, olet lienee lukenut kappaleen loppuun.
Ja ihan sivusta, mistä noita urpoja tuonne lautakuntaan oikeen sikiää. Mikäli Lieksan kunnan asioiden hoito on ko. idioottien hoidossa koko laajudessaan , ollaan kusessa.

Äänestä
  • Eipä täsmää puheeet luettuun.

    Äänestä

Korpisen eriävä mielipide? Haluan kysyä Korpiselta suoraan että miksi ja millä perustein? Nyt jää kuva lukijalle että et osaa katsoa asioita yksilöä ja lapsen etua ajatellen vai onko syy eriävään mielipiteeseen se että et uskalla tehdä päätöksiä?
Nyt odotan perusteluja Korpiselta.

Äänestä
  • Luin juuri myös tuon pöytäkirjan ja sielta ei löydy edesliitettä eriävästä mielipiteestä ja olen juuri menossa virastoon.
    Eli olen edelleen sitä mieltä että lapsen oikeuksia poljetaan vaikka nyt sitten tuossa päätöksessä ei näy tuota petokyytiä joka on järjestetty myös muille lapsille lukukauden loppuun tuolla suunnalla jossa susilaumat liikkuu tuota asiaa ei näy myöskään.
    Eriävä mielipide ilmaisee sen että en lähde tekemään päätöksiä jotka merkitsevät lapsen oikeuksien polkemista ja ei asioita nähdä yksilön ja perheen kannalta. Joihin myös aluehallintovirasto voi puuttua Olen tehnyt tuossa kokouksessa myös toisen eriävän mielipiteen samoista syistä
    Olen valmis keskustelemaan ihan nokakkain koska tunnen hyvinkin eri lainsäädäntöä pitkän kokemuksen kautta MK

    1Äänestä

  • Niin olen muuten ollut varajäsenen ominaisuudessa varhaiskasvatus ja koulutuslautakunnan kokouksessa nyt peräkkäin pari kertaa ja olen myös terveys ja sosiaalilautakunnan varajäsen joten hahmotan hyvinkin kokonaisuuksia.
    Todella nyt lukija voi tuon pöytäkirjan vuoksi lähteä omassa mielikuvituksessaan ajattelemaan asioita kuten nuo virkamiehet ovat tietoisesti halunneet toimia eli totuus ei täten tulisi selville miten olen toiminut.MK

    Äänestä

  • Kuka venkoilee ?nyt pöytäkirjan julkaisemisessa venkoillaan siten,että lukijat eivät tiedä mitä olen lausunut pöytäkirjaan ,koska se eriävä mielipide on jätetty pois pöytäkirjan sisällöstä eikä sitä ole ilmoitettu liitteessä minulla on kopio asiasta kun kävin vielä asiasta sanomassa viranhaltijoille Olen mielipiteeni tuonut esiin joka on tässä ketjusssa tuonut esiin.
    Nyt touhu alkaa olemaan melkoista meikeläisen aliarvioimista siivistystoimen osalta MK

    Äänestä

Olitko vastaan tuota päätöstä että lapsi saa kyydin vai et? Vastaa suoraan venkoilematta.

Äänestä
  • Tiedän asiasta hieman enenmän eli eriävä mielipide joko on saatu pöytäkirjan liitteeksi
    " ERIÄVÄ MIELIPIDE
    päätökseen tulisi mainita, että nyt on asia on huomioitu siten että 1,11,20216 on oppilaalle järjestetty petokyyti, joka hieman auttaa tilannetta.Muuten tulisi huomioida paremmin lasten oikeudet turvallisuuden osalta" Markku korpinen

    Eli olen johdonmukaisesti pitänyt mielipiteeni samana eli näen asian niin että elykeskus kilpailuttaa kuljetukset tänään saamani tiedon mukaan henkilökohtaisesti aluerehtorilta ja näin ollen aamuisin lapset joutuu nousemaan jo aamulla varhain ja kulkemaan pimeässä 1.5km tien varteen joka on minun mielestä nurinpäin toimintaa iltapäivisin kuljetus on kotiovelle vasta lautakunnan käsitellessä asiaa kirjelmän aikana saatu aikaan ja sen olen sanonut tänään henkilökohtaisesti vielä asianomaisille Herroille kuten myös aina eri tilanteissa.Edelleen olen todennut, että on turhaa havitella lapsiperheitä Lieksaan jos juhlapuheissa puhutaan lasten oikeuksista ja teot ovat toista, edelleen totean että olen työni kautta kokemusteni mukaan nähnyt lapsia hoitolaitoksissa mitä on korjaavat toimet sitten ja mitä maksaa. Toivottavasti tässä tapauksessa ei ole niin mutta yleisesti ottaen. Eli olen työskennellyt lastenkodisssa lasten ja nuorten neuropsykiatrisessa hoitolaitoksessa myöskin mielisairaaloissa valtakunnallisessa Nuorten palvelussa päivystäjänä sekä myös ehdollisesti tuomittujen valvojana joten silta osin en ole eilisen teerenpoika MK

    1Äänestä

  • Eriävä mielipide merkitsee sitä jos lautakunnan päätös on esim lainvastainen niin eriä mielipiteen ilmaisija ei ole vastuussa siitä.

    Eli olen ollut johdonmukaisesti yksilön asialla ja siten puollustanut lapsen oikeuksia hyvään kohteluun jotka on jopa julkaistu mitä se on yleisesti ja varmaan Suomen lapsivaltuutettu voinee selostaa paremmin asiaa.

    1Äänestä

minulle tuli yhdeltä herralta sähköpostia,että olisin toiminut lain vastaisesti? hupsista jokohan tässä kaupunissä mennään siihen asiaan että eriävää omantunnonmukaista mielipidettä ei voisi lausua-
Olen ollut mukana kunnallishallinnossa yli neljäkymmentä vuotta ja nyt vastaa poikaaset rupeavat lööperiä puhumaan olen asian täällä todennut ja en muuta kantaani ja sitä että olin asiasta eri mieltä lausuen eriävän mielipiteen koska asiasta ei äänestetty en voinut yhtyä päätökseen.

Äänestä
  • Suomi on sitoutunut lapsen oikeuden sopimukseen.
    3.Lasta koskevia päätöksiä tehdessä on aina otettava huomioon lapsen etu
    5.Valtion on kunnioitettava vanhempien ja tai muiden lapsen huoltajien vastuuta,oikeuksia ja velvollisuuksia lapsen kasvatuksessa
    6.Jokaisella lapsella on oikeus elämään,Valtion on taattava mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen henkiinjäämiselle ja kehitykselle
    18 vanhemmilla on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksesta lapsen edun mukaan VALTION ON TUETTAVA VANHEMPIA LASTEN KASVATUKSESSA
    31 lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa aikaan
    42 Valtion tulee huolehtia siitä että että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet
    43 Tämän sopimuksen noudattamista valvoo YK lapsen oikeuksien komitea.

    Eli tämän sopimuksen pohjalta asioita ajattelen ja soisin myöskin sivistyspuolen ja elykeskuksen asian tuntevan kun kuljetusreittejä katsovat vain taloudelliselta pohjalta lapset unohtaen MK

    Äänestä

  • Joko hiljaisuus koitti? oletteko nähneet lautakunnan pöytäkirjaa ja eriävää mielipidettä? minä en ole sitä nähnyt eli selvää taktikointia ja jopa perustuslain rikkomista tuollainen sensuuri MK

    Äänestä

  • Vasta nyt kun olen asiasta kirjoittanut tuo eriävä mielipide on saatettu tietoisuuteen mutta hyvin heikoin näkyyvyydeltä ,siksi olen sen täällä aikaisemmin julkaissut.

    Äänestä

  • Katsotaan sitten mistä suunnasta puhaltaa jälleen Lieksan lehti uutisoidessaan jos mitään kertookaan?

    1Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Katsotaan sitten mistä suunnasta puhaltaa jälleen Lieksan lehti uutisoidessaan jos mitään kertookaan?

    Sitähän sinä kyttäät. Korpinen lehdessä.
    Ironisinta on tuo tyyli,jossa luottamusmies keskustelee paskapalstalla. Yököttävää.

    Äänestä

  • OLIPA TAAS HUPAISSAA ETTEN OMALLA NIMELLÄNI SAA TÄÄLLÄ KOMMENTOIDA JOTEN SELLISTA ON TOIMINTA TÄLLÄ PALSTALLA

    Äänestä

  • Kukahan tuonkin kirjoitti olisit toiminut omalla nimelläsi"Makentyrmäys"

    Äänestä

  • exMartta kirjoitti:

    Sitähän sinä kyttäät. Korpinen lehdessä.
    Ironisinta on tuo tyyli,jossa luottamusmies keskustelee paskapalstalla. Yököttävää.

    Ex martta oletko ihan toimittaja? Olen vastannut syytökseen joka oli alussa koska ilmeistä on että muuten asian oikea laita ei tule selville.Pimittääkkö asia pitäisi ja pitäisikö minun alistua valheen edessä?

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Vasta nyt kun olen asiasta kirjoittanut tuo eriävä mielipide on saatettu tietoisuuteen mutta hyvin heikoin näkyyvyydeltä ,siksi olen sen täällä aikaisemmin julkaissut.

    Lehteenhän sinä nimeäsi kinuat.
    Muuten kuis oot päässyt Karjalaiseen . Mahtaa olla kynnys korkialla.

    Äänestä

  • Katsotaan edustatko sinä tällä palstalla lehden linjaa? jos niin kirjoitus ei liene edustava vaan sorsiva mutta monenlaista olen nähnyt aikanaan savon sanomat julkaisi asian ennenkuin tiesin itsekkään asiasta STT oli toimija ja silloin tuli karjalaisenkin paikallisiin kiire mistä on kysymys kun oikeuskansleri antoi pyyhkeitä ja olin oikeassa.
    Mitä nyt sitten tällä palstalla?
    Eli lähdetään asiasta pois joka koskee lasten oikeuksia turvalliseen koulunkäyntiin josta aloituksessä asia meni päälaelleen syytökseksi ja parjaukseksi minua kohtaan.
    Muuten lasten oikeuksien päivä sattuu minun juhlapäiväksi jolloin teen kehitysvammaisten parissa työtä maakunnallinen tapahtuma kirkossa aikanaan olen siihen tehtävään saanut siunauksen ammattiini MK

    Äänestä

Menehän Markku sinne pullokellariisi. Vaikka heti. Et munaa ihteesi enempää.

Äänestä
  • Tulihan se sieltä jälleen minulla ei ole tässä asunnossa kellaria ja aiheena on lasten koulukyyti johon olen vastannut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TuliLuettua kirjoitti:

Tällä palstalla on noussut esille keskustalainen varavaltuutettu Korpinen , joka on isoon ääneen kehunut olevansa hoitamassa ja puolustamassa heikommassa asemassa olevien asioita.
Lukekaapa
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Pöytäkirja 02.11.2016 Pykälä 115 ja ihmetelkää kyseisen herran puheita ja tekoja.
Päätöksessä, jossa terve järki ( aluejohtaja / sivistysjohtaja ) voitti, oli kyse lapsenoikeuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu