Hellurei, aattelin avata omia aivoja tekstin muotoon ja ehkä saan siihen jotain solmuja avaavia kommentteja.
Jos päätät tän lukea niin varotan että saattaa olla vaikeeta luettavaa koska mun ajatukset poukkoilee pahasti. Aina.
Oon siis 25 vuotias, peruskoulun suorittanut, lukio pahasti kesken. Oon ollu työelämässä 17 vuotiaasta asti, pisin työsuhde kuitenkin vain 1,5 vuotta ja sekin ulkomailla.
Ala-asteella julmat lapset kiusas mua eikä ollu mun kavereita koska mulla todettiin laktoosi intoleranssi. Sain kuitenki alottaa puhtaalta pöydältä kun muutettiin skidinä Helsinkiin. Kukaan ei tuntenu mua, sain olla minkälainen halusin. En suostunu enää olemaan uhri, joten rupesin itte kiusaamaan.
Halusin olla suosittu, se mitä muut musta ajattelee oli tärkeetä. Oma ulkonäkö on ollu pakkomielle näistä vuosista asti, pakkomielle joka ei oo mua saanu kuitenkaa pitämään itsestäni huolta.
Haluun olla joku muu, joku kenellä on terveet kauniit hiukset, hyvä iho, valkoiset hampaat, kaunis, hyvässä kunnossa, ja siitä saatava huomio.
Haluun olla joku kuka on kiva, mukava, kiinnostava, sanavalmis, hauska, huippu tyyppi.
Oon yrittäny olla näitä kaikkia huonolla menestyksellä, vihaan sitä miltä näytän ja millanen mä oon.
Kun jatkuvasti ajattelen mitä muut musta ajattelee, huomaan käyttäytyväni eri tavalla eri ihmisten seurassa. Joka porukalle oma muotti miten olla, käyttäytyä ja mitä itestäni kerron.
Ja se on ihan helvetin raskasta.
Tässä samassa vuosien rytäkässä oon unohtanu millanen mä oikeesti oon. Millanen mä oon sillon ku en yritä olla mitään. Mä en varmaan oikeesti oo mitään.
Ajatukset tulvii, eikä jätä hetkeksikääään rauhaan. Ajatukset aina negatiivisia.
Pakko liikkeitä, pahoja keskittymisongelmia.
Mä en mun kavereitakaan jaksa kuunnella pitkään ennen ku joku random ääni tai ohi ajavat autot saa mun 80% huomion, kunnes taas tulee jotain muuta kiinnostavaa ihmeteltävää. Olenko koira?
Lähiaikoina oon kans miettiny et oonkohan sosiopaatti. Mistä sen tietää?
Ei mun tee mieli murhata ketään, enkä sellaisia oo mitenkää suunnitellukkaa. Mut välillä mietin et välitänkö oikeesti aidosti kenestäkään.
Kun mietin et mun veli kuolis nii saan itteni itkemään pelkällä ajatuksella.
Mut sit kun taas vaihteeks joku parisuhteen alku tynkä menee vituiks, nii jälkeenpäin huomaan et olin surullinen vaan sen takia et nyt mulla ei taaskaan oo ketään, en sen tytön takia kenen kanssa oon ollu.
Äiti itkee silmät päästä sitä miten en oo elämälläni mitään saanu aikaseksi, sitä kuinka vaan makaan perse homeessa, eikä mikään kiinnosta. Äidin itkut harvoin pahalta tuntuu. Ja silloinkin ku ne tuntuu pahalta, nii vaa siks että se mitä se sanoo kolahtaa vyön alle.
Itken sitä kuinka huonosti mulla menee, muitten huolet ei kuullosta ikinä pahoilta, järkeilen muille neuvoja joita ite en pysty noudattamaan.
Masennus saa mut vielä pahemmin vainoharhaseksi. Ei kukaan oikeesti mun seuraa jaksa kattoo, ketään ei kiinnosta vaikka hyppäisin junan alle(mut en kestäis itsemurhan imagoa kuoleman jälkeen:Dd sairasta), kukaan ei vaan sano mulle asioita suoraan.
Ei täs ääneen oo järkee. Kunpa mun aivot olis vaan hiljaa, edes hetken.
Jos päätät tän lukea niin varotan että saattaa olla vaikeeta luettavaa koska mun ajatukset poukkoilee pahasti. Aina.
Oon siis 25 vuotias, peruskoulun suorittanut, lukio pahasti kesken. Oon ollu työelämässä 17 vuotiaasta asti, pisin työsuhde kuitenkin vain 1,5 vuotta ja sekin ulkomailla.
Ala-asteella julmat lapset kiusas mua eikä ollu mun kavereita koska mulla todettiin laktoosi intoleranssi. Sain kuitenki alottaa puhtaalta pöydältä kun muutettiin skidinä Helsinkiin. Kukaan ei tuntenu mua, sain olla minkälainen halusin. En suostunu enää olemaan uhri, joten rupesin itte kiusaamaan.
Halusin olla suosittu, se mitä muut musta ajattelee oli tärkeetä. Oma ulkonäkö on ollu pakkomielle näistä vuosista asti, pakkomielle joka ei oo mua saanu kuitenkaa pitämään itsestäni huolta.
Haluun olla joku muu, joku kenellä on terveet kauniit hiukset, hyvä iho, valkoiset hampaat, kaunis, hyvässä kunnossa, ja siitä saatava huomio.
Haluun olla joku kuka on kiva, mukava, kiinnostava, sanavalmis, hauska, huippu tyyppi.
Oon yrittäny olla näitä kaikkia huonolla menestyksellä, vihaan sitä miltä näytän ja millanen mä oon.
Kun jatkuvasti ajattelen mitä muut musta ajattelee, huomaan käyttäytyväni eri tavalla eri ihmisten seurassa. Joka porukalle oma muotti miten olla, käyttäytyä ja mitä itestäni kerron.
Ja se on ihan helvetin raskasta.
Tässä samassa vuosien rytäkässä oon unohtanu millanen mä oikeesti oon. Millanen mä oon sillon ku en yritä olla mitään. Mä en varmaan oikeesti oo mitään.
Ajatukset tulvii, eikä jätä hetkeksikääään rauhaan. Ajatukset aina negatiivisia.
Pakko liikkeitä, pahoja keskittymisongelmia.
Mä en mun kavereitakaan jaksa kuunnella pitkään ennen ku joku random ääni tai ohi ajavat autot saa mun 80% huomion, kunnes taas tulee jotain muuta kiinnostavaa ihmeteltävää. Olenko koira?
Lähiaikoina oon kans miettiny et oonkohan sosiopaatti. Mistä sen tietää?
Ei mun tee mieli murhata ketään, enkä sellaisia oo mitenkää suunnitellukkaa. Mut välillä mietin et välitänkö oikeesti aidosti kenestäkään.
Kun mietin et mun veli kuolis nii saan itteni itkemään pelkällä ajatuksella.
Mut sit kun taas vaihteeks joku parisuhteen alku tynkä menee vituiks, nii jälkeenpäin huomaan et olin surullinen vaan sen takia et nyt mulla ei taaskaan oo ketään, en sen tytön takia kenen kanssa oon ollu.
Äiti itkee silmät päästä sitä miten en oo elämälläni mitään saanu aikaseksi, sitä kuinka vaan makaan perse homeessa, eikä mikään kiinnosta. Äidin itkut harvoin pahalta tuntuu. Ja silloinkin ku ne tuntuu pahalta, nii vaa siks että se mitä se sanoo kolahtaa vyön alle.
Itken sitä kuinka huonosti mulla menee, muitten huolet ei kuullosta ikinä pahoilta, järkeilen muille neuvoja joita ite en pysty noudattamaan.
Masennus saa mut vielä pahemmin vainoharhaseksi. Ei kukaan oikeesti mun seuraa jaksa kattoo, ketään ei kiinnosta vaikka hyppäisin junan alle(mut en kestäis itsemurhan imagoa kuoleman jälkeen:Dd sairasta), kukaan ei vaan sano mulle asioita suoraan.
Ei täs ääneen oo järkee. Kunpa mun aivot olis vaan hiljaa, edes hetken.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.