Aika toimiva sairaala. Äitini 72v. vietiin kaksi vuorokautta sitten ambulanssilla sinne hoitoon, kun kaatui koiraa ulkoiluttaessaan ja mursi molemmat kätensä. Säryt erittäin voimakkaat eikä vielä leikattu käsiä,vaikka piti operoida vielä samana päivänä. Seuraavaksi luvattiin, että tänään ehditään leikkaamaan jo aamupäivällä sitten siirrettiin iltapäivään ja taas samaa höpölöpöä ehkä huomenissa.Soitin osastolle ja kysyin, että mikä mättää.
Kerrottiin epäkohteliaasti, että ei täällä leikata samantien kun tänne tuodaan.Kysyin, onko kaksi vuorokautta mukamas saman tien ja vastauksena sain ympäripyöreän pölinän.On se iäkkään ihmisen hieno varmaankin kärsiä ns ilman käsiä kun ei voi liikkua, ei käydä pesulla, toiletissa, saati avata ovia.No eipä muutenkaan voi liikkua kun vaan pumpataan lääkkeitä täyteen sehän ne useasta kohdasta murtuneet käsivarret korjaa. Tähän vielä ravinnotta ja juomatta. Onneksi edes tipan tajusivat laittaa. Jos olisin rahakas hakisin heti äitini paaritaksilla lääkäri-tai terveystaloon oikeaan hoitoon.HYVÄT IHMISET VÄLTTÄKÄÄ SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAA. KUULEMANI MUKAAN ON PIKEMMINKIN TEURASTAMO.
Satakunnan keskussairaala ja siitä kokemuksia.
236
4669
Vastaukset
- ihanpaskapaikka
Joo, se on hiukan sellainen lahtaamo. Kun muualla suositaan säästäviä toimenpiteitä, keskuslahtaamossa kaikki mahdollinen poistetaan. Leikkauksen jälkeen potilasta kehotetaan käyttämään linja-autoa kotimatkalla taksin sijaan. Perustelu on se, että taksin hinta menee kuitenkin omavastuuseen. Potilaan kunnolla ei ole merkitystä.
Ja siis oikeesti hoitajilta edellytetään jotain . . . mitä se taas olikaan . . . ai niin, EMPATIAKYKYÄ. Just.- Anonyymi
Joo, EMPATIA kykyä, heh heh, hoitohenkilökunnalta tai hoitajilta...ehkä käänteisesti kuten jossain Saksassa sodan aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, EMPATIA kykyä, heh heh, hoitohenkilökunnalta tai hoitajilta...ehkä käänteisesti kuten jossain Saksassa sodan aikaan.
Naulan kantaan!
- ällähäällhhä
Me ole ole ensi jono mine 31v alaikä minu parta kutii.meitä onpaljon enne. meillä kiire te voi odottaa.
- ihme.hämyjä
Erikoista että saatte silti kaikki kaupasta kaljaa ilman papereita, vitun sontiaiset.
- Nasisti
Todellakin on kokemusta kyseisen paikan toiminnasta. Siellä ei tapahdu yhtään mitään, jos ei itse osaa vaatia. Sääliksi käy vanhoja ja huonokuntoisia, jotka eivät siihen itse pysty. En tiedä, johtuuko kaupungin säästötoimenpiteistä, vai onko toiminta vaan niin surkeaa, mutta mitään positiivista sanottavaa ei siitä paikasta ole.
- eikotapahdu
Onpa tosiaan kumma juttu , ettei siellä tapahdu mitään ? Siellä työssä yht. ehkä 2000 ihmistä , soita sipilälle ja kysy tarkemmin ?? olis kiva tietää syy ,miksi hommat n. kusee siellä.
- Nasisti
Ei ole tarvetta soittaa Sipilälle. SOita sinä itsellesi apua. Tulevat varmaan heti hoitamaan.
- Anonyymi
Ei auta vaatimuksetkaan, kun köyhänä ei ole ihmisarvoa. Joku vi*un vartija kimpussa, kun luukulta koittaa lääkärin tekemää lääkärinlausuntoa saada. Luukulle jäi, en tiedä, olin kyllä luukulla kohteliaasti ja hiljaa piipitin, mutta väärä naama vissiin. Jotain sihteeriä kai kyrsi. Päivän hupi usuttaa vartijat kimppuun. Tuosta vaan. Olisi kiva tietää, mikä syy, no ei kai voi ollakaan kun ihan normaalisti olin. Niinkuin muuallakin. Ja miten saan tiedot, kun yksin en uskalla mennä koko paikkaan. Ihan helvetin pimahtanutta touhua Porissa.
- Anonyymi
eikotapahdu kirjoitti:
Onpa tosiaan kumma juttu , ettei siellä tapahdu mitään ? Siellä työssä yht. ehkä 2000 ihmistä , soita sipilälle ja kysy tarkemmin ?? olis kiva tietää syy ,miksi hommat n. kusee siellä.
Saatanan Sote.
- Anonyymi
Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatanan Sote.
Hyvä myös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä myös
Siis HVA myös, aivan paskaa.
- Anonyymi
eikotapahdu kirjoitti:
Onpa tosiaan kumma juttu , ettei siellä tapahdu mitään ? Siellä työssä yht. ehkä 2000 ihmistä , soita sipilälle ja kysy tarkemmin ?? olis kiva tietää syy ,miksi hommat n. kusee siellä.
2000 istuu persillään ja on tekevinään töitä hemmetin hyvillä työeduilla ja isolla rahalla.
- Anonyymi
Juu ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis HVA myös, aivan paskaa.
Paskaa on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskaa on.
Niin on ja haisee homma. Veliverkosto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta vaatimuksetkaan, kun köyhänä ei ole ihmisarvoa. Joku vi*un vartija kimpussa, kun luukulta koittaa lääkärin tekemää lääkärinlausuntoa saada. Luukulle jäi, en tiedä, olin kyllä luukulla kohteliaasti ja hiljaa piipitin, mutta väärä naama vissiin. Jotain sihteeriä kai kyrsi. Päivän hupi usuttaa vartijat kimppuun. Tuosta vaan. Olisi kiva tietää, mikä syy, no ei kai voi ollakaan kun ihan normaalisti olin. Niinkuin muuallakin. Ja miten saan tiedot, kun yksin en uskalla mennä koko paikkaan. Ihan helvetin pimahtanutta touhua Porissa.
Jep, mistä ne repii noita vartijoita sairaalaan, jostain salihöyryistä vai? Meno on karmeaa, ne on pelottavia. Pumpattu on, paitsi älliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2000 istuu persillään ja on tekevinään töitä hemmetin hyvillä työeduilla ja isolla rahalla.
Voi olla jo paljon enemmän mutta persiit ei liiku kuin tauoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, mistä ne repii noita vartijoita sairaalaan, jostain salihöyryistä vai? Meno on karmeaa, ne on pelottavia. Pumpattu on, paitsi älliä.
Juu tosi pelottavia ja tekee mitä vaan.
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskaa on.
Tripaskaa jotten sano
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei auta vaatimuksetkaan, kun köyhänä ei ole ihmisarvoa. Joku vi*un vartija kimpussa, kun luukulta koittaa lääkärin tekemää lääkärinlausuntoa saada. Luukulle jäi, en tiedä, olin kyllä luukulla kohteliaasti ja hiljaa piipitin, mutta väärä naama vissiin. Jotain sihteeriä kai kyrsi. Päivän hupi usuttaa vartijat kimppuun. Tuosta vaan. Olisi kiva tietää, mikä syy, no ei kai voi ollakaan kun ihan normaalisti olin. Niinkuin muuallakin. Ja miten saan tiedot, kun yksin en uskalla mennä koko paikkaan. Ihan helvetin pimahtanutta touhua Porissa.
Tuota ei usko kukaan!
Apua tuon kirjoitttaja kyllä tarvistisi, mutta minkälaista, kertokaa te muut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2000 istuu persillään ja on tekevinään töitä hemmetin hyvillä työeduilla ja isolla rahalla.
MIstä tiedät? TUohan ei ole totta, olen sen itse potilaana kokenut.
Missä olet itse töissä ja paljonko palkkaa saat ja mitä teet?
- JärkiHoi
Kiireelliset tapaukset eli ne,joissa on todellinen hengenhätä leikataan ensin.Mutta eihän sitä kukaan ymmärrä.Aina oma tilanne on pahin!!!Aikuinen ihminen kyllä pärjää suonensisäisellä nesteytyksellä ja kipulääkityksellä muutaman päivän.Mistä näitä minäminä-tomppeleita oikein sikiää??
- päivitystä
Niin,järkihoilla vissiin tuo tieto vähän vanhentunutta.Kun ei oikein löydy,kirurgeja näitä ns kiireellisiäkään tapauksia leikkaamaan.Ovat muualla töissä nauttimassa parempia ansioita,tai vapaalla tai säästö syistä eivät töissä.Eli järkihoi päivitäppä tietokantaasi.
- Satks
Kiireellisyyskuokitus tuntuu olevan suurimmalle osalle utopiaa,mutta eipä kai voi vaatiakaan..,
- luokitus
Minun mielestäni koko Satks,saisi luokitella itsensä Ö-luokkaan.Otetaan esimerkiksi tyks,siellä homma toimii,eikä ole moisia paska selityksiä.
- mikäyllätys
"Mistä näitä minäminä-tomppeleita oikein sikiää?? "
Tässä meillä taas on ihan oikea ja aito, sisar Empaattinen julkituomassa ihmisläheistä suhtautumistaan potilaisiin. Kuka teitä vatipäitä sinne sairaaloihin oikein palkkaa? - joutilaat
Satks kirjoitti:
Kiireellisyyskuokitus tuntuu olevan suurimmalle osalle utopiaa,mutta eipä kai voi vaatiakaan..,
Epäilen,että näille hoitajille kaikki on utopiaa.Paitsi omien asioiden hoito työaikana,ynnä muu lässytys.Itse kun olen kulkenut sairaalan käytävillä,en ole nähnyt yhtään kiireellisen näköistä hoitajaa.Taitavat pikemmin hoitaa itseään,ovat sen vuoksi mukamas kiirlesiä.
- Nasisti
mikäyllätys kirjoitti:
"Mistä näitä minäminä-tomppeleita oikein sikiää?? "
Tässä meillä taas on ihan oikea ja aito, sisar Empaattinen julkituomassa ihmisläheistä suhtautumistaan potilaisiin. Kuka teitä vatipäitä sinne sairaaloihin oikein palkkaa?Jos kiireellistä hoitoa vaativat ovat narkkeja ja itsensä teloneita/huonoon kuntoon juoneita juoppoja, niin mun puolesta saavat olla vaikka ilman hoitoa. Olin päivystyksessä tarkkailuhuoneessa ja siellä sain ihan livenä seurata kun itsensä pihalle narkanneelle piti hoitajan ihan pullosta juottaa jugurttijuomaa että tokenisi koomastaan. Onko tämä kiireellinen hoitotoimenpide?
- Anonyymi
Voi jumalauta mitä paskaa.
- Anonyymi
joutilaat kirjoitti:
Epäilen,että näille hoitajille kaikki on utopiaa.Paitsi omien asioiden hoito työaikana,ynnä muu lässytys.Itse kun olen kulkenut sairaalan käytävillä,en ole nähnyt yhtään kiireellisen näköistä hoitajaa.Taitavat pikemmin hoitaa itseään,ovat sen vuoksi mukamas kiirlesiä.
Kyllä, hoitaja on minä-pösilö. Muu vaikeaa. Potkut ja ulkomaisia tilalle.
- Anonyymi
mikäyllätys kirjoitti:
"Mistä näitä minäminä-tomppeleita oikein sikiää?? "
Tässä meillä taas on ihan oikea ja aito, sisar Empaattinen julkituomassa ihmisläheistä suhtautumistaan potilaisiin. Kuka teitä vatipäitä sinne sairaaloihin oikein palkkaa?Kyllä, vati-vati tomppeleita ovat enimmäkseen. Hoitajat pärjäisi hyvin Saksassa noin 80 vuotta sitten. Kuten moni muukin hoitotyön tekijä. Lääkäreistä puhumattakaan. Entäpä vartijat? Oikein sopivia samaan aikakauteen.
- Anonyymi
Satks kirjoitti:
Kiireellisyyskuokitus tuntuu olevan suurimmalle osalle utopiaa,mutta eipä kai voi vaatiakaan..,
Kiireellisyysluokitus on utopiaa Porin keskussairaalan hlökunnalle.
- Anonyymi
joutilaat kirjoitti:
Epäilen,että näille hoitajille kaikki on utopiaa.Paitsi omien asioiden hoito työaikana,ynnä muu lässytys.Itse kun olen kulkenut sairaalan käytävillä,en ole nähnyt yhtään kiireellisen näköistä hoitajaa.Taitavat pikemmin hoitaa itseään,ovat sen vuoksi mukamas kiirlesiä.
Kaikki niille on utopiaa. Yksikin höpisi, että kipupotilaalle annetaan kipuihin ilmaa. Siis ilmaa! Joo, on varmasti hyvä hoitajataso. Ja hoitotyön koulutusohjelma. Mitä hemmettiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, hoitaja on minä-pösilö. Muu vaikeaa. Potkut ja ulkomaisia tilalle.
Niin juuri!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiireellisyysluokitus on utopiaa Porin keskussairaalan hlökunnalle.
Kyllä!!!!!!
- Anonyymi
mikäyllätys kirjoitti:
"Mistä näitä minäminä-tomppeleita oikein sikiää?? "
Tässä meillä taas on ihan oikea ja aito, sisar Empaattinen julkituomassa ihmisläheistä suhtautumistaan potilaisiin. Kuka teitä vatipäitä sinne sairaaloihin oikein palkkaa?Juu empatiaa löytyy niin ihanilta hoitajiltaja lekureilta...voi, kun ei tulisi vanhaksi ja/tai sairaaksi. Ainakaan Porissa!
- Anonyymi
päivitystä kirjoitti:
Niin,järkihoilla vissiin tuo tieto vähän vanhentunutta.Kun ei oikein löydy,kirurgeja näitä ns kiireellisiäkään tapauksia leikkaamaan.Ovat muualla töissä nauttimassa parempia ansioita,tai vapaalla tai säästö syistä eivät töissä.Eli järkihoi päivitäppä tietokantaasi.
Niinpä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, hoitaja on minä-pösilö. Muu vaikeaa. Potkut ja ulkomaisia tilalle.
Just niin!!!
- Anonyymi
Satks kirjoitti:
Kiireellisyyskuokitus tuntuu olevan suurimmalle osalle utopiaa,mutta eipä kai voi vaatiakaan..,
Ai utopiaa monille no hoitotyölle ainakin.
- Anonyymi
luokitus kirjoitti:
Minun mielestäni koko Satks,saisi luokitella itsensä Ö-luokkaan.Otetaan esimerkiksi tyks,siellä homma toimii,eikä ole moisia paska selityksiä.
Ö-luokkaan vaan tai alle, öökin on liikaa.
- Anonyymi
Niinpä mistä. Sote saisi lopettaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, vati-vati tomppeleita ovat enimmäkseen. Hoitajat pärjäisi hyvin Saksassa noin 80 vuotta sitten. Kuten moni muukin hoitotyön tekijä. Lääkäreistä puhumattakaan. Entäpä vartijat? Oikein sopivia samaan aikakauteen.
Just niin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin juuri!
Juu, ne ulkomaiset on kivoja ja hyviä. Ahkerasti töitä hemmetin hyvillä mielin tekevät. Suomi hoitaja on vali vali ja mää mää ja vinkuu rahaa, poraa työmäärää ja potilaista viis veisaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu empatiaa löytyy niin ihanilta hoitajiltaja lekureilta...voi, kun ei tulisi vanhaksi ja/tai sairaaksi. Ainakaan Porissa!
Niinpä, on kauhea sairastaa Porissa. Ja samaa mieltä vartjoista, mitä on puhuttu. On huonoja kokemuksia, erityisesti keskussairaala. Olen kiltti ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai utopiaa monille no hoitotyölle ainakin.
Juu, hoitotyön koulutusohjelma ei tunne vissiin kiireellisyyttä kuin lomille, Someen ja tauoille ja lakkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ö-luokkaan vaan tai alle, öökin on liikaa.
Parasta Ö-kastia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä mistä. Sote saisi lopettaa.
Ö on liikaa, ja Sote naurettavaa ja HVA pelleilyä. Keskussairaala on järkyttävä paikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä mistä. Sote saisi lopettaa.
Sote on niin nähty. Nyt paraatia johtaa HVA. Lue "hv" alue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, hoitotyön koulutusohjelma ei tunne vissiin kiireellisyyttä kuin lomille, Someen ja tauoille ja lakkoon.
Niin juurikin!
- Anonyymi
joutilaat kirjoitti:
Epäilen,että näille hoitajille kaikki on utopiaa.Paitsi omien asioiden hoito työaikana,ynnä muu lässytys.Itse kun olen kulkenut sairaalan käytävillä,en ole nähnyt yhtään kiireellisen näköistä hoitajaa.Taitavat pikemmin hoitaa itseään,ovat sen vuoksi mukamas kiirlesiä.
Joo, muka kiireistä on, mutta työ ei suju.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ne ulkomaiset on kivoja ja hyviä. Ahkerasti töitä hemmetin hyvillä mielin tekevät. Suomi hoitaja on vali vali ja mää mää ja vinkuu rahaa, poraa työmäärää ja potilaista viis veisaa.
Mistä tiedät, trolli?
- Ibramim-Abbullar
Mine paasta heti Terveystalo laakari jos joku vaiva.
Ei tarvitse jonota laakari tulla heti.Eika maksa mitaan.
Kula olla huvin asiat taala Suomi.Mine jaada tanne ei muutta pois.- Potilashuttunen
Ei ihme että on pitkät jonotusajat, kun kirurgikin on aamupäivät sairaalassa työssä ja iltapäivällä lähtee pitämään yksityisvastaanottoaan johonkin lääkärikeskukseen. Kyllä ovat juonineet tämän hyvin, leikkausjonot ovat pitkät, että saataisi potilaat menemään yksityiselle operoitavaksi pikemmin, ja maksamaan siitä kymmenkertaisesti enemmän kuin julkinen terveydenhoito. Lääkäripula on järjestetty juttu, kyllä lääkäreitä riittää, mutta ahneus menee potilaiden terveyden edelle.
- ykshyks
Juu.
Hyksissä olen kuullut sellasen sanonnan, kun on kiire omalle yksityisvastaanotolle.
Kello tuli yks, hyvästi hyks. - Anonyymi
ykshyks kirjoitti:
Juu.
Hyksissä olen kuullut sellasen sanonnan, kun on kiire omalle yksityisvastaanotolle.
Kello tuli yks, hyvästi hyks.Niin Porissakin. Raha ja mää-mää ja velikerhot.
- läskipossut
Hyvin on syöneet kesk.sairaalaan vastaanoton hoitajat.
- läskipossuja
Joo.Kävin Satakunnan ks nimisessä paikassa tällä viikolla.Odotin hoitajien huoneen ovella noin 4-5min ennen kuin siellä olevista kuudesta hoitsusta yksivaivautui tulemaan 2 metrin päähän oviaukolle kysymään asiaani.Tässä kun odottelin,niin en voinut olla kuulematta kahden hoiturin puheluita jotka olivat yksityis sellaisia naurun räkätyksestä sekä puhelunaiheesta se oli helppo minunkin ymmärtää.Tämä vissiinkin on sitä kiirettä ja säästöä.
- Stillworking
No ei ne kerkee, kun täytyy päivittää face ja käydä tupakilla sekä juoruta työkavereiden kanssa. Kannattaa vinkua lisää liksaa, on niin vaativa työ. Jos itse toimisin samoin, olisin työtön ollut jo monta vuotta.
- Anonyymi
Mihin muuten on, aika possuja, monella tavalla.
- Anonyymi
Juu, porsaita äidin oomme kaikki...
- Anonyymi
Possujahan nuo hoitsut ovat.
- Anonyymi
Nöf nöf!
- Anonyymi
Stillworking kirjoitti:
No ei ne kerkee, kun täytyy päivittää face ja käydä tupakilla sekä juoruta työkavereiden kanssa. Kannattaa vinkua lisää liksaa, on niin vaativa työ. Jos itse toimisin samoin, olisin työtön ollut jo monta vuotta.
Juu, tosi on. Lähinnä ahneita ja laiskoja. Empatiaa löytyy vain itselle.
- Anonyymi
Röh.
- Anonyymi
Possujahan nuo on.
- Anonyymi
Stillworking kirjoitti:
No ei ne kerkee, kun täytyy päivittää face ja käydä tupakilla sekä juoruta työkavereiden kanssa. Kannattaa vinkua lisää liksaa, on niin vaativa työ. Jos itse toimisin samoin, olisin työtön ollut jo monta vuotta.
Niinpä!
- Anonyymi
Kaukana on ajat, että hoitotyö olisi arvovalinta. Nyt on raha ja minä minä.
- Anonyymi
läskipossuja kirjoitti:
Joo.Kävin Satakunnan ks nimisessä paikassa tällä viikolla.Odotin hoitajien huoneen ovella noin 4-5min ennen kuin siellä olevista kuudesta hoitsusta yksivaivautui tulemaan 2 metrin päähän oviaukolle kysymään asiaani.Tässä kun odottelin,niin en voinut olla kuulematta kahden hoiturin puheluita jotka olivat yksityis sellaisia naurun räkätyksestä sekä puhelunaiheesta se oli helppo minunkin ymmärtää.Tämä vissiinkin on sitä kiirettä ja säästöä.
Tuttua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Possujahan nuo on.
Nöf nöf, käytöksen perusteellakin...nuo hoitotyön "ammattilaiset"...
- NurseJackie
No niin, nyt alkoi vihdoin tapahtua. Kolmen vuorokauden odottelun jälkeen äitini vihdoin pääsi leikkaukseen ja nyt on käsi ruuvattu ja kipsattu. Tämä tosin vaati muutaman soiton osastolle, ennen kuin alkoi tapahtua. En tiedä onko tämä nyt sitten nykyaikaa, vai onko vaan niin helvetin kiire ettei ehditä hoitaa. Pumpataan täyteen särkylääkkeitä ja tippa suoneen. 3 vuorokautta ilman ravintoa ja nesteitä on pitkä aika kenelle tahansa, saati 72 vuotiaalle vanhukselle. Hurraa hyvinvointivaltiomme Suomi ja varsinkin Satakunnan keskussairaala. Onneksi kuitenkin huolehditaan siitä, että juopot ja alkoholistit saavat hoitoa ennen vanhuksia. Niissä se tulevaisuus sitten varmaan on, eikä niissä jotka luultavasti ovat jo veroillaan kustantaneet hoitonsa.
- GlenMedeiros
Helvetisti tarvetta aina itsellä ollut leikkuria myöden, perheellä ja nyt vakavasti sairastuneella omaisella paljon hoitoja, eikä valituksen sanaa ko.sairaalan toiminnasta kertaakaan.
- Duunaripuunari
Kyllä osataan puhua paskaa. Tämähän voisi sanoa ekokem hoitojen tai muiden parannusyritysten jälkeen. Voisi ulkoistaa mutta kuka sijoittaja/yrittajä/ rahoittaja tai muu bisnesmies tähän paskaan koskisi edes pitkällä tikulla.Enemmän tuottavat myynnissä olevat homekoulut lastentarhat vanhat juna asemat puolustusvoimien rakennukset kunhan vain ymmärtää ostaa. Eihän satakunnan keskussairaalaan saa edes nykyään palkattua kunnon, saati asiallisia lääkäreitä saati muuta henkilökuntaa.On se ihme ettei muissa keskussairaaloissa ole samaa ongelmaa.Mutta porissa on on kyllä onnistuttu tervaamaan kaikki muutkin asiat.Tässä muutama esim Yyteri,Mäntyluodon satama ehkä menee myös tahkoluoto nikkelijoki josta ei enää hiiskuta ent rauma-repola ym.ym monet tehtaat ja työpaikat kaupungin typerien päättäjien vuoksi.Hurraa kuoleva pori.
- Anonyymi
Duunaripuunari kirjoitti:

Tervattu on ja suolattu.
- asenneratkaisee10
Muistakaa , asenne ratkaisee tässäkin . 1 lääkäri ei voi hoitaa 10 potilasta päivystypolilla yhtäaikaa, kai ymmärrätte , vaitiolovelvollisuuden vuoksi , eikä sairaalassa tehdä töitä kuin jossain tehtaassa, siis liukuhihna työskentely ei vaan käy ,koska kohde on ihminen. Koko suomen päivystyspoleilla joutuu lievästi sairastuneet odottamaan, mutta muistakaa : meneminen keskussairaalaan perustuu vapaehtoisuuteen nyt ja aina !
- annapaikkastoisille
"muistakaa : meneminen keskussairaalaan perustuu vapaehtoisuuteen nyt ja aina"
Mun mielestä tuo ei oikeuta sua tekemään töistä huonosti tai jättämään ne jopa tekemättä. Porkut sulle pitäs sellasesta antaa. - Anonyymi
annapaikkastoisille kirjoitti:
"muistakaa : meneminen keskussairaalaan perustuu vapaehtoisuuteen nyt ja aina"
Mun mielestä tuo ei oikeuta sua tekemään töistä huonosti tai jättämään ne jopa tekemättä. Porkut sulle pitäs sellasesta antaa.Kyllä, potkut ja kielto mihinkään hoitoalalle tai palvelutyöhön moisille. Tai mihinkään työhön. Varmasti näitä nyky"hoitsuja", asennevikaisia sadistisia ja työtä ei osata eikä viitisitä. Ahneita minä-paskoja 99 prosenttia. Samoin on muutkin hoitoalalla. Kaikki suomalaiset. Ainoat hyvät on ulkomaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, potkut ja kielto mihinkään hoitoalalle tai palvelutyöhön moisille. Tai mihinkään työhön. Varmasti näitä nyky"hoitsuja", asennevikaisia sadistisia ja työtä ei osata eikä viitisitä. Ahneita minä-paskoja 99 prosenttia. Samoin on muutkin hoitoalalla. Kaikki suomalaiset. Ainoat hyvät on ulkomaisia.
Meinaatko joku vintti, että julkisen palvelun käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen? Kuule kun meillä kaikilla ei ole rahaa, kuten vissiin eräillä, itseään sikaporvarien paikoissa hoidattaa. Ja meille köyhille ei kuulu kunnon hoito vai? Ja eikö työt maistu? Ei osata? Viitsitä? Saa tehdä huonosti, julkisella? Vai pitääkö köyhät jättää hoitamatta?? Vai??? Ulkomaisille hoitajille maistuu työnteko, tekevät kunnolla ja ihmisrakkaita. Muut voi mennä ihan kortistoon, muka vapaaehtoista julkinen hoito. Hah!!!
- Anonyymi
annapaikkastoisille kirjoitti:
"muistakaa : meneminen keskussairaalaan perustuu vapaehtoisuuteen nyt ja aina"
Mun mielestä tuo ei oikeuta sua tekemään töistä huonosti tai jättämään ne jopa tekemättä. Porkut sulle pitäs sellasesta antaa.Meinaatko joku vintti, että julkisen palvelun käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen? Kuule kun meillä kaikilla ei ole rahaa, kuten vissiin eräillä, itseään sikaporvarien paikoissa hoidattaa. Ja meille köyhille ei kuulu kunnon hoito vai? Ja eikö työt maistu? Ei osata? Viitsitä? Saa tehdä huonosti, julkisella? Vai pitääkö köyhät jättää hoitamatta?? Vai??? Ulkomaisille hoitajille maistuu työnteko, tekevät kunnolla ja ihmisrakkaita. Muut voi mennä ihan kortistoon, muka vapaaehtoista julkinen hoito. Hah!!!
- Anonyymi
Voi että mitä roskaa. Tietosuojakäytäntö ja vaitiolovelvollisuus just joo. Ja lallallaa. Kysellään kovaan ääneen ihmisten asioita, porukkaa kuin meren mutaa ympärillä. Hlökunta salakuuntelee ja juoruaa. Hoitoakin joutuu odottamaan niin kauan, että osaa ei tarvitse enää hoitaa, oli kiire tapaus tai ei. Mutta asenne sinulla on kohdillaan, nimittäin "hoitsun ja lekurin" asenne. Tommosia just ootte.

Vapaaehtoisuuteen? Aivan paskaa.

Kyllä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä!
Just niin, totta!
- Anonyymi
Asenne? Katso omaasi.
- Anonyymi
Asenne? Katso omaasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenne? Katso omaasi.
Joo, ei se hoitotyön ihan vaan asenteella mene eikä paraneminen ei ainakaan. Menneen talven lumia kuten joku "carpe diem" sanonta. Asennetta hokee yleensä vain asenneongelmaiset. Tai hoitsut. Eli sama?
- Anonyymi
Asenne? Kalevalastako kaivoin termin, niin vanhentunut on tämä asenne ratkaisee liiba daaba paitsi hoitotyössä kun ei osata muuta. On helppo sälyttää vika sairaalle, vanhalle, köyhälle, potilaalle ja ihan vaikka tavis-synnyttäjälle, kun tuskissaan kiljuu. Kipupotilaalle annetaan kipuihin asennetta, myös suruun ja tuskaan. Mihin tarvitaan hoitajakouluja kun sieltä tulee empatiaa vailla olevia torveloita, jotka luulevat asenteella kaiken paranevan? Jacse, joka kuoli, ei varmaan ollut sitten asenne oikea!
- Anonyymi
Asenne? Oi ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenne? Katso omaasi.
Asennevammaista puhua asenteen puolesta.
- Lis2
Sillä, että äitisi vihdoin pääsi leikkaukseen, ei ole mitään tekemistä sinun puhelinsoittojesi kanssa. Leikkauslistat ovat pitkiä, leikkaukset voivat venyä ja aina kiireelliset, hengenvaarassa olevat potilaat menevät kaikkien muiden ohi. Näin jokaikisessä sairaalassa. Porin kokoisessa sairaalassa kirurgeja on rajallisesti.
Että ihminen voidaan turvallisesti leikata, täytyy tiettyjen ehtojen täyttyä. Voidaan joutua pitämään pitkiäkin aikoja ravinnotta ja juomatta, siksi laitetaan tippa. Se tippa pitää huolen nesteytyksestä ja siitä että ihminen saa aivan kaiken tarvitsemansa pysyäkseen kunnossa useidenkin päivien ajan.
Leikkausta odotellessa, äitisi kivut lääkittiin tehokkaasti, hänen kätensä varmasti tuettiin oikeaan asentoon ja varmistettiin että hänellä on kaikki hyvin. Hoitohenkilökunta kyllä auttaa wc-käynneissä, pukeutumisessa ja aivan kaikessa missä rajoitteet tulevat vastaan.
Odottaminen on todella ikävää, epävarmuus pelottaa ja varmasti tuntuu että kukaan ei ota vakavasti. Soittelu osastolle ja henkilökunnan hätyyttely ei edistä asioita. Iällä tai muulla statuksella ei ole merkitystä kiireettömien leikkausten järjestyksessä. Ketään ei jätetä hoitamatta. Äidistäsi on varmasti pidetty todella hyvää huolta ja siksi palstalla haukkuminen on hyvin ikävää.- Expotilas
Tää on varmaan taas niitä teurastamon selityksiä sisarhentovalkoiselta. Menis vaikka puuteroimaan turpaansa ja unohtaisi nuo puolustuspuheet. Me kaikki tiedämme kyllä mikä paikka on Satakunnan keskussairaala.
- Anonyymi
Expotilas kirjoitti:

Joo, puuteria vaan ja paskapuhe riittää. Kaikkihan tietää keskussairaalan menon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, puuteria vaan ja paskapuhe riittää. Kaikkihan tietää keskussairaalan menon.
Niin tietää, ne potilaat kun on hengissä hoidosta huolimatta....
- 5632
Luuletteko että saliin pääsee heti perään uusi potilas tai että yksi lääkäri leikkaa ympäri vuorokauden ilman taukoja tai vapaita... tietyn erikoisalan kirurgeja on varmaan maksimissaan kourallinen. Laskekaa siitä.
- Anonyymi
Ammatinvalintakysymys, turha porata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ammatinvalintakysymys, turha porata.
Tuota en ymmärtänyt, oli kai aloittajan tapainen ?
- Hiluk
Ilmeisesti valittajat eivät koskaan ole olleet hengenvaarassa tai vakavasti sairaita. Ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan pelastamat ihmiset ovat kyllä kiitollisia ja arvostavat hoidonlaatua. Malttamattomat ja kiittämättömöt ihmiset haluavat kaiken heti, eivätkä ymmärrä että jos avun saamisessa kestää. Kyse on aina vain siitä että joku toinen tarvitsee apua kriittisemminen tai mahdollisesti taistelee hengestään.
Minulla on vain positiivisia kokemuksia keskussairaalasta. Odottaminen on aina ikävää, mutta kyse on kuitenkin siitä että kriittisessä tilassa olevat ihmiset menevät kaikkien muiden ohi. Ottakaa selvää miten järjestelmä toimii, niin ymmärrätte paremmin.- Srac
Siinä vasta paskanpuhuja,mikäli ei omainen olisi huutamalla vaatinut tyksiin olisi yksi ihminen vähemmän.Jopa kuljettavan ambulanssin lääkäri sanoi että nyt mennään mitä autosta lähtee.satakunnan keskussairaalassa vain hyssyteltiin että tämä menee kyllä pian ohitse kunhan levätään.No siitä tuli melkein puolenvuoden tyksi reissu ja teholla.Porissa ihmeparannukset jos tervehtyy pelkällä levolla ja hyssyttelyllä.
- Anonyymi
Älä luule luuta lihaksi. Siksi juuri tiedetäänkin, mistä puhutaan.
- Anonyymi
Srac kirjoitti:
Siinä vasta paskanpuhuja,mikäli ei omainen olisi huutamalla vaatinut tyksiin olisi yksi ihminen vähemmän.Jopa kuljettavan ambulanssin lääkäri sanoi että nyt mennään mitä autosta lähtee.satakunnan keskussairaalassa vain hyssyteltiin että tämä menee kyllä pian ohitse kunhan levätään.No siitä tuli melkein puolenvuoden tyksi reissu ja teholla.Porissa ihmeparannukset jos tervehtyy pelkällä levolla ja hyssyttelyllä.
Kyllä.
- Anonyymi
Voi jestas. Ai sinä ymmärrät vai?

Voi jestas

Joo, näin on. Lepoa ja hyssyttelyä. Jos kysyy jotain on hankala potilas, saa "leiman" ja sitten onkin todella vaikeaa. Yrittääkään välttää kysymästä mitään, myös omaiset, koska hoitajat kostaa sen potilaille. Kokemuksesta tiedän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi jestas. Ai sinä ymmärrät vai?
Joo, joku vissiin kuvittelee ymmärtävänsä että systeemit toimii hyvin...oi voi. No kun ei toimi!
- Anonyymi
Srac kirjoitti:
Siinä vasta paskanpuhuja,mikäli ei omainen olisi huutamalla vaatinut tyksiin olisi yksi ihminen vähemmän.Jopa kuljettavan ambulanssin lääkäri sanoi että nyt mennään mitä autosta lähtee.satakunnan keskussairaalassa vain hyssyteltiin että tämä menee kyllä pian ohitse kunhan levätään.No siitä tuli melkein puolenvuoden tyksi reissu ja teholla.Porissa ihmeparannukset jos tervehtyy pelkällä levolla ja hyssyttelyllä.
Tässä voitte nähdä varsinaisen paskanpuhujan, olisi nyt vähän miettinyt mitä kirjoittaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, näin on. Lepoa ja hyssyttelyä. Jos kysyy jotain on hankala potilas, saa "leiman" ja sitten onkin todella vaikeaa. Yrittääkään välttää kysymästä mitään, myös omaiset, koska hoitajat kostaa sen potilaille. Kokemuksesta tiedän.
Oletko hoitaja vai potilastai omainen, sillä on merkitystä? Siis kokemuksesi yleistämisen kannalta, koska me ymmärrämme asioita niin eri tavalla ja aika moni luulee ymmärtävänsä asit juuri oikein`?
- Leevixs
Millään muulla alallako ei ikinä keskustella tai naureta työkavereiden kanssa työajalla! Eikä missään tapauksessa soiteta rauhallisella hetkellä esimerkiksi omalle lapselle että onko hän selvinnyt turvallisesti koulusta kotiin.
Sairaalassa tilanteet muuttuvat ääripäästä toisen hetkessä... Voi olla niin kiire että koko päivänä ei ehdi syödä tai käydä vessassa, toisinaan ehtii istahtaa ja vaihtaa kuulumisia työkavereiden kanssa, jopa nauraa.
Jos osastolla on vierailuaika, yleensä hoitajat vetäytyvät paperitöihin (ja niitä on paljon)tai ruokatauolle, antaen potilaille rauhaa keskustella vieraidensa kanssa... silloin ei tehdä hoitotoimenpiteitä. Omaiset saattavat tällöin tulla kansliaan (tai jopa kahvihuoneeseen) keskustelemaan omaisestaan ja tietenkin näkevät nämä hoitajat tietokoneella tai kahvikupin äärellä. Kannattaako muutaman minuutin perusteella vetää pysyviä johtopäätöksiä.- Anonyymi
Noin juuri.
- Anonyymi
Se on todella totta. Harhamaassa...
- voehelevetti
On se kamalaa... Huono hoito ja vaan läskejä töissä! Melkoista vikinää!
- ilmoitautuminenonpersees
on se kumma kun potilaat unohdetaan mut ja kahvipaussit venyy tosi pitkisi ainakin ilmoitatumiseen joutuu odottamaan tunti tolkulla.Luulisi sitä jostain löytyvän vielä tunnollisia virkailioita .Jos ei niin virolaisia ja taikkuja tilalle.
- virolaiset
Oikein.olen täysin samaa mieltä,eivätkä kokoajan vaadi lisää liksaa tekemättä mitään.Ollaan kyllä huomattu,että tekevät 2x enemmän kuin suomalaiset.
- Anonyymi
ilmoitautuminenonpersees kirjoitti:

Kyllä!!
- Anonyymi
virolaiset kirjoitti:
Oikein.olen täysin samaa mieltä,eivätkä kokoajan vaadi lisää liksaa tekemättä mitään.Ollaan kyllä huomattu,että tekevät 2x enemmän kuin suomalaiset.
Sama!!
- Anonyymi
ilmoitautuminenonpersees kirjoitti:
on se kumma kun potilaat unohdetaan mut ja kahvipaussit venyy tosi pitkisi ainakin ilmoitatumiseen joutuu odottamaan tunti tolkulla.Luulisi sitä jostain löytyvän vielä tunnollisia virkailioita .Jos ei niin virolaisia ja taikkuja tilalle.
Kyllä tosi!!!
- Anonyymi
Mutta niin vain on.
- plus70vuotta
Minä arvostan tätä porilaista terveydenhoitoa. Elettiin aikaa kun oli omalääkärit, minulla vaihtui omalääkäri ja hän suoritti alkutarkastuksen, epäili syöpää ja passitti Keskussairaalaan polille, sinne sain ajan kahdenviikon päähän. Otettiin näytteet ja todettiin, että syöpä on ja aktiivisessa vaiheessa. Taas pari viikkoa ja olin Keskussairaalan leikkauspöydällä ja sitä myöden 11 päivää osastolla. Ei mitään kielteistä.
Vuosia on kulunut ja elossa ollaan joten kiitokset Porin terveyskeskukselle ja Satakunnan Keskussairaalalle.
Muitakin kokemuksia löytyy molemmilta ei kuitenkaan mitään kielteistä.- Anonyymi
Uh huh. No kivahan tuo, taidat olla yksi miljoonasta....
- kustaava
HYVÄT IHMISET VÄLTTÄKÄÄ SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAA. Olen samaa mieltä mieheni joutui sinne kestapoon sydänjuttujen, nesteenkertymisen jne syystä "hoitoon." Eipä montaa päivää kerennyt olemaan kun jo tehtiin elvytyskieltopäätös. Mies järjissään ja söi, joi ja pesi jopa wc pyttyä siellä kun oli tahriintunut. Sanoin monta kertaa aikaisemmin että haettaisiin hoitoa hänelle luontaispuolelta mutta hän usko kuin pässi suuriin sarviin,i että SKS:ssa hoidetaan, hoidettiinkin kaikenmaailman myrkyillä hän toimi viimeiseen asti koekaniinina. Sydänpomot päättävät ihmisen elämän pituuden iän ja tuottamattomuuden perusteella. Kyllä hän oli veronsa maksanut työllään mutta ei se riitä kun ikää tulee yli 70 niin kuolonkellot alkavat kutsumaan lääkärin ylivallan ja näyttämisen halusta ja SUURESTA TYHMYYDESTÄ sillä tämä porukka elää vielä egyptin pimeydessä ja ajattelee vain rahaa ei ihmisen parasta. Se on sitä hyväveli poppoota toistensa perseen nuolijoita. Melkoisia hirviöitä ihmisiksi. Suomessa harjoitetaan eutanasiaa ilman asianosaisen lupaa kysymättä. Että sellaista "hoitoa" Satakunnan Keskussairaalassa. Älkää hyvät ihmiset todellakaan astuko niistä ovista sisään jos aiotte pysyä hengissä.
- ikäeiratkaise
Kyl siel monia seitenkymppisiä hoidetaan tehokkaastikin. Ikä tai tuottavuus ei oo se määräävä tekijä vaan kunto. Jos sun miehelläs oli "sydänjuttuja" ja kerty nestettä kroppaan, niin ehkä sillä oli niin paha sydämen vajaatoiminta, että sydän tai muu elimistö ei ois vältiks ees kestänyt elvytystä? Elvytyskielto tehdään inhimillisyyden, ei kustannusten takia. Miltä susta ois tuntunu, jos se sun miehes ois elvytetty, mutta siitä ei olis enää tullut toimivaa, ymmärtävää ihmistä? Ja vielä tärkeimpänä: miltä sun _miehestäs_ ois tuntunu ajatus siitä, että se makaa viimeiset päivänsä letkuissa ja piuhoissa, vaipoissa, kivuliaana (vaikka toki kipulääkettä saa), ja ehkä kykenemättömänä kommunikoimaan? Ei se oo ihmisarvoista elämää. Sydän voi olla tosi huonossa kunnossa, vaikka ihminen söis, pesis pöntön ja olis järjissään. Lisäksi: Elvytyskielto ei tarkoita sitä, että lopetetaan hoidot kokonaan tai että ruvetaan "käyttämään koekaniinina".
Ja ne "kaikenmaailman myrkytkin" (joita myös lääkkeiksi kutsutaan) saattaa maksaa aika hemmetisti. Niitä käytettiin, jotta sun miehelläs olis mahdollisimman hyvä olla mahdollisimman pitkään. Kai tiedät, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, jos se vaan on kykeneväinen päättämään asioistaan? (Ja sen päätöksen tulee silloin olla potilaan oma, ei puolison.)
Eutanasiassa annetaan kuolettava annos lääkettä tarkoituksella. Sitä varten täytyy ainakin nykylainsäädännön mukaan lähteä ulkomaille. Joskus puhutaan ns. passiivisesta eutanasiasta eli siitä, että annetaan pelkkää kipulääkettä, joskus harvoin nestettä, eli ei enää pidetä elämää yllä keinotekoisesti. Tää jälkimmäinen on sallittua ja inhimillistäkin, jos potilas on joka tapauksessa kuolemassa ihan lähiaikoina.
Toki sairaaloissakin tehdään vääriä päätöksiä, niinku joka paikassa muuallakin. Kuka meistä on virheetön? Ei ne luontaistuotekauppiaatkaan... Mutta muistetaan nyt kumminki se, että ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut reilusti verrattuna niihin aikoihin, jolloin luonnosta haettiin apua sairauksiin koululääketieteen sijasta.
Mä ymmärrän, että sä olet vihainen ja surullinen, mutta mä halusin oikoa noita vääriä käsityksiä tai antaa ainakin toisen näkökulman aiheeseen. - Anonyymi
Samaa mieltä, välittäkää keskussairaalaa Porissa. Olkoon mikä nimi vaan sillä, meno on sama, vuosi vuodelta hirveämpi. Karmea paikka. Ja veliverkosto vaan lisääntyy kuten pösilöt itserakkaat hoitajat ja koko muu hlökunta. Totta on se eutanasiakin paitsi siitä on armollinen puoli kaukana. Ja muu henkilökunta, aivan hirviöitä. Vartijat täysin kaheleita vainoavat, ovat aggressiivisia hirviöitä, tekevät pahaa viattomille uhreille. Keskussairaala on Hirveä paikka. Potilaalla ei mitään arvoa paitsi tilasto ja koekaniini. Ja joku sadistien lelu.
- Anonyymi
Juu, tosi on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, tosi on!
Just niin, ja ne vartijat on ihan helvetin pelottavia, jopa vaaraksi ihmisille. Ottavat uhriksi ketä vaan, aina jonkun altavastaajan. Tosta vaan, vaikka rauhassa olisi ja toimisi. Muu hlökunta vaan nauraa. Hirveä paikka, karmea. Varo koko paikkaa, eritoten vartijoita, niillä on asenneongelma ja niin on lähes koko hlökuntakin täysin asennevammaista. Hirveä paikka. Aivan hirveä.

Tosi on, ne vartijat on aivan kahjoja. Eikä muu hlökunta kauas siitä jää. Mistä näitä psykoja revitään STK:n keskussairaalaan? Jostain tyyliin 1940-luvun Saksasta vai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi on, ne vartijat on aivan kahjoja. Eikä muu hlökunta kauas siitä jää. Mistä näitä psykoja revitään STK:n keskussairaalaan? Jostain tyyliin 1940-luvun Saksasta vai?
Niinpä! Kauhea paikka. Ja ne vartijat, näin ja kuulin kun kahta pientä vanhaa arkaa eikä kellään pahaa tehnyttä naista kaksi korstoa hääti ulos, siis kaksi!!! Naiset asioivat luukulla. Ei heistä ollut mitään, ei niin mitään häiriötä. Luukkumuijakin ihmetteli vartijoita, mutta asia jäi kesken, kun vartijat noin vaan hääti nuo naiset koko sairaalasta. Todella kauheita olivat nuo vartijat, toinen varsinkin. Ne naiset pelkäsi. Niin sivullisetkin. Syystäkin. Traumoja ja iäksi tommosesta saa, riittää että on ihan paikalla. Hirveää. Kaikki vartijoita puhuttu on näköjään totta, nehän on ihan mielivaltaisesti toimivia, aggressiivisia kahjoja. Täysin pimeitä. Ja kiinnostaisi tietää, kuka ne muka hälytti, joku bimbo hlökunnasta vai, naisten naama tai asia ei vissiin jotain pimakkoa miellyttänyt, kai lurkki jossain takahuoneessa. Sääli niitä naisia. Varokaa ihmiset, ei auta, vaikka miten rauhassa asioisitte itse. Järkyttävän hirveää. Aivan hulluutta. Tämä on tosi.

Vartijat on ihan pimeitä, yleensäkin. Ja julkisissa mutta varsinkin suljetuissa yhteisöissä kuten nyt keskussairaala tai jotkut vanhainkodit tai osastot, ihan hirviöitä. Siellä hän on hyvä mellastaa, kun henkilökuntakin on mitä on. Asiakas jää aina toiseksi. Usein täysin syytön uhri. Ja nainen tai vanhus. Kauheita kohtaloita.

Niin on. Kokemuksesta tiedän. Varokaa ihmiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on. Kokemuksesta tiedän. Varokaa ihmiset.
Juu, näinpä, kyllä varoa saa. Mutta sekään ei aina auta. Ja asioita pitää saada silti hoidettua, tai yrittää edes. Usein täysin turhaa. Ja ikävä kyllä, turvaton on olo julkisissa paikoissa. Johtuen työntekijöistä oli ne minkä alan vaan, mutta varsinkin vartijat on usein hei hei.

Niin on. Tosi! Ainakin Porissa.
- Anonyymi
ikäeiratkaise kirjoitti:
Kyl siel monia seitenkymppisiä hoidetaan tehokkaastikin. Ikä tai tuottavuus ei oo se määräävä tekijä vaan kunto. Jos sun miehelläs oli "sydänjuttuja" ja kerty nestettä kroppaan, niin ehkä sillä oli niin paha sydämen vajaatoiminta, että sydän tai muu elimistö ei ois vältiks ees kestänyt elvytystä? Elvytyskielto tehdään inhimillisyyden, ei kustannusten takia. Miltä susta ois tuntunu, jos se sun miehes ois elvytetty, mutta siitä ei olis enää tullut toimivaa, ymmärtävää ihmistä? Ja vielä tärkeimpänä: miltä sun _miehestäs_ ois tuntunu ajatus siitä, että se makaa viimeiset päivänsä letkuissa ja piuhoissa, vaipoissa, kivuliaana (vaikka toki kipulääkettä saa), ja ehkä kykenemättömänä kommunikoimaan? Ei se oo ihmisarvoista elämää. Sydän voi olla tosi huonossa kunnossa, vaikka ihminen söis, pesis pöntön ja olis järjissään. Lisäksi: Elvytyskielto ei tarkoita sitä, että lopetetaan hoidot kokonaan tai että ruvetaan "käyttämään koekaniinina".
Ja ne "kaikenmaailman myrkytkin" (joita myös lääkkeiksi kutsutaan) saattaa maksaa aika hemmetisti. Niitä käytettiin, jotta sun miehelläs olis mahdollisimman hyvä olla mahdollisimman pitkään. Kai tiedät, että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta, jos se vaan on kykeneväinen päättämään asioistaan? (Ja sen päätöksen tulee silloin olla potilaan oma, ei puolison.)
Eutanasiassa annetaan kuolettava annos lääkettä tarkoituksella. Sitä varten täytyy ainakin nykylainsäädännön mukaan lähteä ulkomaille. Joskus puhutaan ns. passiivisesta eutanasiasta eli siitä, että annetaan pelkkää kipulääkettä, joskus harvoin nestettä, eli ei enää pidetä elämää yllä keinotekoisesti. Tää jälkimmäinen on sallittua ja inhimillistäkin, jos potilas on joka tapauksessa kuolemassa ihan lähiaikoina.
Toki sairaaloissakin tehdään vääriä päätöksiä, niinku joka paikassa muuallakin. Kuka meistä on virheetön? Ei ne luontaistuotekauppiaatkaan... Mutta muistetaan nyt kumminki se, että ihmisten keskimääräinen elinikä on noussut reilusti verrattuna niihin aikoihin, jolloin luonnosta haettiin apua sairauksiin koululääketieteen sijasta.
Mä ymmärrän, että sä olet vihainen ja surullinen, mutta mä halusin oikoa noita vääriä käsityksiä tai antaa ainakin toisen näkökulman aiheeseen.Mitä, kiitos vaan, kun henki säilyy, vähin vaatimus hoitotyölle. Luuletko ettei täällä tiedetä. Kuraa, normihoitajan kuraa, taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, näinpä, kyllä varoa saa. Mutta sekään ei aina auta. Ja asioita pitää saada silti hoidettua, tai yrittää edes. Usein täysin turhaa. Ja ikävä kyllä, turvaton on olo julkisissa paikoissa. Johtuen työntekijöistä oli ne minkä alan vaan, mutta varsinkin vartijat on usein hei hei.
Näinpä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä, kiitos vaan, kun henki säilyy, vähin vaatimus hoitotyölle. Luuletko ettei täällä tiedetä. Kuraa, normihoitajan kuraa, taas.
Todellakin ikä ratkaisee. Mitä tuo horisee? Että kaikille muka sama hoito, ootko vilkaisu uutiset tai vanhustenhoidon tilan viime aikoina tai ikinä? Tai köyhän?
- Anonyymi
Juuri näin!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just niin, ja ne vartijat on ihan helvetin pelottavia, jopa vaaraksi ihmisille. Ottavat uhriksi ketä vaan, aina jonkun altavastaajan. Tosta vaan, vaikka rauhassa olisi ja toimisi. Muu hlökunta vaan nauraa. Hirveä paikka, karmea. Varo koko paikkaa, eritoten vartijoita, niillä on asenneongelma ja niin on lähes koko hlökuntakin täysin asennevammaista. Hirveä paikka. Aivan hirveä.
Hirveä paikka on ja ne vartijat oi voi mitä pellejä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä!
Turvallisuuspalvelut on epäturvallisia tavikselle. Vartijat poistaisin heti joka puolelta. Ne on moni ihan "sairaita", kamalia, mielivaltaisesti toimivia aggressiivisia "hörhöjä". Keskussairaalaa myöden kokemuksia. Monellakohan on jotain vikaa korvien välissä, tai mitä hormoneja nukkaillaan, varmasti paljon. Toiminta on usein niin järkyttävää ja järjetöntä. Senhän voi lukea lehdistäkin. Mutta riittää että asuu Porissa ja käyttää julkisia palveluita. Tai käy yhtään missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirveä paikka on ja ne vartijat oi voi mitä pellejä.
Kyllä tosi on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä! Kauhea paikka. Ja ne vartijat, näin ja kuulin kun kahta pientä vanhaa arkaa eikä kellään pahaa tehnyttä naista kaksi korstoa hääti ulos, siis kaksi!!! Naiset asioivat luukulla. Ei heistä ollut mitään, ei niin mitään häiriötä. Luukkumuijakin ihmetteli vartijoita, mutta asia jäi kesken, kun vartijat noin vaan hääti nuo naiset koko sairaalasta. Todella kauheita olivat nuo vartijat, toinen varsinkin. Ne naiset pelkäsi. Niin sivullisetkin. Syystäkin. Traumoja ja iäksi tommosesta saa, riittää että on ihan paikalla. Hirveää. Kaikki vartijoita puhuttu on näköjään totta, nehän on ihan mielivaltaisesti toimivia, aggressiivisia kahjoja. Täysin pimeitä. Ja kiinnostaisi tietää, kuka ne muka hälytti, joku bimbo hlökunnasta vai, naisten naama tai asia ei vissiin jotain pimakkoa miellyttänyt, kai lurkki jossain takahuoneessa. Sääli niitä naisia. Varokaa ihmiset, ei auta, vaikka miten rauhassa asioisitte itse. Järkyttävän hirveää. Aivan hulluutta. Tämä on tosi.
Joo, näin myös. Oli kauheita. Siis ne vartijat. Naisparat. Eihän nyt kaksi melko iäkästä voi aiheuttaa mitään pahaa, viattomille koostetaan jotain patoumia. Siltä vaikutti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvallisuuspalvelut on epäturvallisia tavikselle. Vartijat poistaisin heti joka puolelta. Ne on moni ihan "sairaita", kamalia, mielivaltaisesti toimivia aggressiivisia "hörhöjä". Keskussairaalaa myöden kokemuksia. Monellakohan on jotain vikaa korvien välissä, tai mitä hormoneja nukkaillaan, varmasti paljon. Toiminta on usein niin järkyttävää ja järjetöntä. Senhän voi lukea lehdistäkin. Mutta riittää että asuu Porissa ja käyttää julkisia palveluita. Tai käy yhtään missään.
Juu tosi on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just niin, ja ne vartijat on ihan helvetin pelottavia, jopa vaaraksi ihmisille. Ottavat uhriksi ketä vaan, aina jonkun altavastaajan. Tosta vaan, vaikka rauhassa olisi ja toimisi. Muu hlökunta vaan nauraa. Hirveä paikka, karmea. Varo koko paikkaa, eritoten vartijoita, niillä on asenneongelma ja niin on lähes koko hlökuntakin täysin asennevammaista. Hirveä paikka. Aivan hirveä.
Kenellekään normaalille potilaalle ei vartijoista ole muuta kuin hyötyä? Millainen olet, ehkä vaaadit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirveä paikka on ja ne vartijat oi voi mitä pellejä.
Minä en ole vartijoita edes nähnyt siellä, mutta huonosti käyttäytyviä asiakkaita kyllä!
- Vanahaäijä
Synnyin 66 vuotta sitten Porissa. Olen ollut silloin tällöin SatKs:ssa milloin itse mennyt ja joskus vietykin. AINA olen hyvän hoidon siellä saanut. Niin että mielestäni turhaa kitinää jos ei ohjeita noudata.
- Anonyymi
Kivat sulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivat sulle.
Kivat vaan itsellesi, kusipää!
- triAngelina
Perheessä on ollut monenmoista vaivaa ja äkillisiä tilanteita. Kuljetus, tutkinta ja hoito ovat aina pelanneet hienosti. Tietysti kun kyse on suuresta sairaalasta, kaikenlaista voi sattua, mutta omasta puolestani voin vain olla kiitollinen. Tietysti jokin osasto on tehnyt miellyttävämmän vaikutelman kuin jokin toinen, mutta pääpiirteissään kokemus jää ehdottomasti plussan puolelle.
- kello.käy
SatHSP:iin on tullut kellokortti lääkäreille pakolliseksi, joten lääkäreiden lintsailu loppuu, toiminta tehostuu ja potilaiden jonotus poistuu.
Piirin (vai joko nykyisin konsernin ) johtaja on kuulemma sanonut, että leikkaussalikapasiteettia on ylimäärin ja kirurgit odottavat, että tulisi potilaita leikattavaksi. Raumaltakin johtaja yrittää saada potilaita, jotta kirurgeilla olisi leikattavaa.
Pelkkää valetta, että joku joutuu muka leikkaukseen jonottamaan. Kapasiteetista ei ole puuttetta vaan puute on leikattavista potilaista.
Usko johtajan sanaa äläkä hoitohenkilökuntaa.- Anonyymi
Oi eiii! Heh heh heh. Uskotko itte?
- Anonyymi
Apuva, niinku mitä? Uskotko itte tota juttuasi? Leikkausjonot on pitkät kuin nälkävuosi.
- mummapa
Joo täytyy myöntää että on todella aikatoimiva sairaala. Esim. nesteitä poistettaessa ei lisätä nesteenpoiston yhteydessä menetettyjä elintärkeitä aineita kuten hiven, kivennäis, vitämiinit ym, jotka poistuvat nesteiden poiston yhteydessä. Helppoa kuin heinänteko, lätkäistään vaan ellvytyskielto kun on saatu ensin sydänkin huonoon kuntoon nesteenpoiston yhteydessä. Ei ole älliä lääkäreillä pätkääkään siinä asiassa että jos jotain elintärkeitä aineita poistetaan elimistöstä niin sinne pitää tankata puuttuvat aineet takaisin. Ei se suolaliuos yksin paikkaa kaikkia puutteita. Lääketeollisuuden juoksupoikia näyttää olevan koko porukka. Jos omaiset eivät ole kärryllä asioista niin kyllä siellä henki lähtee. Samoin on myös ainakin joidenkin hoitajien hygieniatietoisuus. Happiviikset vaan lattian kautta nenään ilman pienintäkään yritystä desinfioida niitä samoin happilaitteen "kuonokoppa" suun/nenän eteen ja lattian kautta sekin ja katetrin yhteydessä kipujen poistoon käytetty lidokaiini myös lattialla ilman minkäänlaista suojaa pistin sen roskiin. Onko ihme että kaikenmaailman "pöpöt leviää paikasta A paikkaan B. Jos haluatte että omaisenne hoidetaan elävien kirjoille niin älkää viekö heitä satakunnan keskussairaalaan. KOKEMUSTA on asian tiimoilta. Mikään kemiallinen tuote ei lisää ihmisen elinvoimaa ja paranemista kyllä siihen tarvitaan elämää ylläpitävien toimintojen edistämistä josta lääkäreillä ei ole pienintäkään hajua/ymmärrystä. Kaikki hyvin dokumentoidut kuten esim. Q 10 on sydämentoiminnalle erittäin tärkeä joka vähenee elimistöstä iän myötä jne. mutta lääkärin mielestä sekin on humpuukia humpuukia vaikka on tieteellistä faktaa vaikka kuinka paljon ja käytännön kokemusta. Kyllä lääketiede on sitä todellista humpuukia monessa asiassa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
- Anonyymi
Just niin!!!!
- harkintaan
Olen ihan samaa mieltä jos haluaa pysyä hengissä kannattaaa jättää satakunnan keskussairaalaan menemättä. Siellä ei hoideta ainakaan yli 70:siä sydän sairaita ja hengitysvaikeuksista kärsiviä muuten kuin juurikin niin että sairaudet vain pahenevat. Onko esim. mitään järkeä hoitaa hengenahdistuksesta kärsivää potilasta esim. hengitystä lamaavalla Oxanest suonensisäisillä injektioilla. Mielestäni härskeintä mitä voidaan tehdä tämäntyyppiselle sairaalle ja annettu vielä muka" vahingossa" ylimääräinen annos samaa "lääkettä". Oxanest lamaa hengitystä ja mm. lääkkeen oheisvaikutuksesta voi vaikka kuolla. Sitten annetaan happea kun on ensin saatu potilas henkihieveriin moisten "mömmöjen" takia. Ja keksitään lisää esim. peittääkseen möhlingit että onkin kyse keuhkoahtauman pahenemisvaiheesta ja annetaan lisää mömmöjä Prednisolon lääkityksenä jonka vaikutuksesta yleiskunto laskee lisää. Ja saadaan sairas melkein haudanpartaalle ja kun on maksanut tuloksettomista ja elimistöä tarpeeksi vahingoittavista" hoidoista" itsensä kipeäksi lätkäistään kaiken tyrimisen kukkuraksi vielä elvytyskielto. Mielestäni elvytyskiellon voisi määrätä lääkäreille jotka eivät osaa hoitaa sairaita "koulutuksestaan" huolimatta tai juurikin sen vuoksi. Ei kannata paljon nokkaansa nostella valkotakkien kun suomessa ei kuulema osata hoitaa edes sydämenvajaatoiminnasta kärsiviä potilaita. Ja onhan se jo tullut nähdyksikin.
- Anonyymi
Kyllä.
- NäinMeillä
Isäni käveli itse Porin julkisen sairaanhoidon pisteeseen ja kuoli kahden viikon päästä hoitovirheen jälkimaininkeihin
Kukaan ei ole kuulemma vastuussa
Olisi voinut elää vielä 30 vuotta ilman lääkärin määräämiä vääriä lääkkeitä- Anonyymi
Juu, on ollut vaaratilanteita itselläkin. Antavat mitä lääkettä sattuu, eivät tarkista.
- aivottomat-tunarit
mistähän nämä päivystyksen vastaanotto pärslävet saavat saavat ohjeensa.Paikka on täysin ala arvoinen
- Anonyymi
Niin on ja perslävet vaan lisääntyy. Päivystys on persiistä.
- Mysteriaa
Onko kellään kokemuksia Porin KS Hammaslääkäripäivystyksestä?
- umpiimpi
Onko siellä sellanenkin?
En ole koskaan kuullutkaan.
- Äitylii
On aina ollut vähän välinpitämätöntä toimintaa. Joskus vuosia sitten piti lähteä n 5 vuotiaan poikani kanssa päivystykseen vatsakipujen vuoksi. Mietein että hienoa päästään varmaan nopeasti vastaanotolle kun odotustilassa ei ollut yhtään ihmistä. Väärin luulin koska kolmen tunnin kuluttua olimme vielä siellä. Poika makasi jo sängyllä koska vatsaa poltti kovasti. Olin jo monesti käynyt kysymässä ilmoittautumisluukulta milloin pääsemme. Lopulta 3,5 h kuluttua tuli naislääkäri unisen näköisenä ja kirjaimellisesti tyynyn kuva poskessa ja otti meidät vastaan. Vaikka lapsella ei mitään hengenvaaraa ollutkaan, kyse oli kuitenkin vasta 5 vuotiaasta lapsesta. Luulisi että lapset ja vanhukset otettaisiin vastaan ja hoidettaisiin nopeasti. Näköjään näin ei kuitenkaan ole. Ainakaan porissa.
- Anonyymi
Porissa on sairaanhoito aivan perseestä. Virheitä tehdään jatkuvasti eikä niitä korvata. Yleisin syy tunarointiin on naislääkäri. Tämä on nähty. Naislääkärit tunaroivat huomattavasti miehiä enemmän, ja he myös pakoilevat vastuutaan systeemin suojassa miehiä enemmän.
Tämä koskee suomalaisia lääkäreitä.
Nimittäin talossa on oikein hyvä naislääkäri, joka ei ole suomalainen. Hänen vastaanotollaan on asiantunteva meininki eikä siellä arvailla vaan autetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Porissa on sairaanhoito aivan perseestä. Virheitä tehdään jatkuvasti eikä niitä korvata. Yleisin syy tunarointiin on naislääkäri. Tämä on nähty. Naislääkärit tunaroivat huomattavasti miehiä enemmän, ja he myös pakoilevat vastuutaan systeemin suojassa miehiä enemmän.
Tämä koskee suomalaisia lääkäreitä.
Nimittäin talossa on oikein hyvä naislääkäri, joka ei ole suomalainen. Hänen vastaanotollaan on asiantunteva meininki eikä siellä arvailla vaan autetaan.Kyllä, samaa mieltä ja on kokemukset samat. Mutta hanurista on lähes koko hlökunta. Ala-arvoista. Vartijat poistaisin heti, ne on pelottavia.
- Anonyymi
Ei Porissa hoideta potilaita kun halutaan vaan rahaa ja tulosta.
- Anonyymi
Olin leikkauksessa Satasairaalassa. Suunniteltu toimenpide. Ennen leikkausta sain kuulla toimenpiteen suorittavan lääkärin nimen. Leikkaussalissa hän ei ollut vielä saapunut kun minut nukutettiin. Seuraavana aamuna joku muu lääkäri tuli kertomaan että tuli komplikaatio leikkauksessa. Ja että voin lähteä heti kotiin, kiireellä lähettivät pois. Soitin osastolle perään monta kertaa että mitä oikein minulle on tehty. Vastauksia kiertäen kaartaen. Tänään 3 kk myöhemmin selvisi että toimenpiteen on tehnyt joku lääkäriopiskelija jota en ole koskaan tavannut, en puhunut hänen kanssaan. Miksi tätä ei heti kerrottu. Onko vastuulääkäri ollut paikallakaan.
Minun kohdallani meni kaikki alusta loppuun pieleen. Sain erittäin epäystävällistä kohtelua, mitään kiirettä osastolla ei näyttänyt olevan. Olen lähettänyt palautetta useille eri sairaalan henkilöille ja vaatinut kirjallisen vastauksen: sitä ei ole vielä kolmeen kuukauteen tullut. Hienot tilat ja paljon osastoita, mitä niillä tekee, jos hoidon taso on surkea. Ja hoitajien asenne ylimielinen. Sairaalan taso on yhtä kuin sen heikoin lenkki.- Anonyymi
Satasairaala on juuri mainitsemasi kaltainen mätäpesä. Siellä käytetään opiskelijoita lääkäreinä asiakkaan tietämättä.
Vahinkoja sattuu, mutta ne ei tule milloinkaan päivänvaloon.
Koneisto on ravattu niin hyvin, että kuolemantapauksissa patologi kirjoittaa mitä tahansa kuolinsyyksi, ettei tunarin lääkärin tai opiskelijan aiheuttama kuolema pääse päivänvaloon ja tule julki. - Anonyymi
Samoilla linjoilla, samoja kokemuksia. Esimerkiksi minä sain postissa uniapneadiagnoosin noin vain, muttei ole koskaan tehty tutkimusta. Ei ole sen sortin ongelmia. Nyt se tuulesta temmattu diagnoosi haittaa potilastiedoissa, kun lekurit luulevat minun jättäneen hoitamatta. Olen yrittänyt oikoa heti sen tultua postissa. Ei onnistu, ei millään. Ei potilasasiamiehestä ole apua. Mihinkään. Ikinä. Turhake. Viran saisi lopettaa ja ne blanketit aulaan telineeseen. Haittaa tuo valediagnoosi jopa vakuutusten saantia. Mistään muustakaan hoidosta ei ole hyviä kokemusta. On perinnöllistä keuhkovaivaa, ja muutakin. Olen myös sairastanut mm. vakavasti väärin annettujen lääkkeiden takia. Hyvä, että henki säilyi, kun allerginen olen. Se oli potilastiedoissa, mitkä lääkeaineet ei ehdottomasti käy. Mutta niitä ei ilmeisesti lueta, kuin joltain osin, tai sitten ei vaan välitetä. Kiirettä on turha syyttää. Eräskin lääkäri kommentoi, että lääkärit nyt tekevät koko ajan vääriä diagnooseja ja jos niistä valittaa, pienillä mennään. Että semmoinen meininki. Pori, perseestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satasairaala on juuri mainitsemasi kaltainen mätäpesä. Siellä käytetään opiskelijoita lääkäreinä asiakkaan tietämättä.
Vahinkoja sattuu, mutta ne ei tule milloinkaan päivänvaloon.
Koneisto on ravattu niin hyvin, että kuolemantapauksissa patologi kirjoittaa mitä tahansa kuolinsyyksi, ettei tunarin lääkärin tai opiskelijan aiheuttama kuolema pääse päivänvaloon ja tule julki.Kyllä, tosi!
- Anonyymi
Tuttua, valitettavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satasairaala on juuri mainitsemasi kaltainen mätäpesä. Siellä käytetään opiskelijoita lääkäreinä asiakkaan tietämättä.
Vahinkoja sattuu, mutta ne ei tule milloinkaan päivänvaloon.
Koneisto on ravattu niin hyvin, että kuolemantapauksissa patologi kirjoittaa mitä tahansa kuolinsyyksi, ettei tunarin lääkärin tai opiskelijan aiheuttama kuolema pääse päivänvaloon ja tule julki.Mätä on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mätä on.
Mätä mikä mätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mätä mikä mätä.
Hirveä paikka jossa on karmeetaa muukin henkilökunta. Pahimpia sihteerit ja vartijat. Vartijat on aivan pimeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirveä paikka jossa on karmeetaa muukin henkilökunta. Pahimpia sihteerit ja vartijat. Vartijat on aivan pimeitä.
Ja mitä varten niitä on vanhainkodeissakin? Ne vartijat on karmeita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitä varten niitä on vanhainkodeissakin? Ne vartijat on karmeita.
Sairaaloissa vasta onkin, keskussairaalassa hulluinta menoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairaaloissa vasta onkin, keskussairaalassa hulluinta menoa.
Juu, on kokemusta...huonoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, on kokemusta...huonoa.
Täälläkin sama, kauheita on. Hirveää menoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkin sama, kauheita on. Hirveää menoa.
Kyllä vartijat on ihan pimeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vartijat on ihan pimeitä.
Niin on, ei oo ihan kaikki muumit laaksossa. Tai sitten ne on pumpattu pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on, ei oo ihan kaikki muumit laaksossa. Tai sitten ne on pumpattu pois.
Kyllä tosi pelottavia, mutta niin on koko hoitohenkilökuntakin. Ei ne mitään hoida. Jotain ihme sadisteja suurin osa.
- Anonyymi
Satasairaalan käytävälle on moni kuollut odottaessaan lääkäriä.
Ystävättäremme kuoli juuri näin, sairasauton miehet kärräsi hänet sairaalan käytävälle odottamaan lääkäriä, jossa hän odotti infarktin saaneena yli 6 tuntia. Hän kuoli käytävälle sairaalasängylle ystävänsä läsnäollessa.- Anonyymi
Voi hirveää, otan osaa. Tiedän, isämmekin edesmeni ennen aikojaan kyseenalaisen, väärän ja puutteellisen hoidon takia. Kiitos Porin keskussairaalan. Päivystysosasto varsinkin on kaamea. Sieltä ei apua saa. Hirveä paikka.
- Anonyymi
Satakunnan keskussairaalan lääkäri on haussa syytteeseen murhayrityksestä.
Hän on itse antanut itsensä ilmi, uhkaillessaan henkilön henkeä ja terveyttä ellei häntä vapauteta syytteistä. Tämä hänen uhkaussoittonsa nauhoitettiin, uhkailujen jälkeen murhayritys
Poliisi kävi henkilön kimppuun kun hän vei asiaa oikeuteen. He estivät myös jo alkaneet oikeustoimet Euroopan Ihmisoikeuskomissiossa, jossa tapaus otettiin käsittelyyn, kun Suomen viranomaiset estävät ihmisen oikeudet hakea oikeutta viranomaismurhaajaa vastaan Suomessa.
Elämme likaisen politiikan maassa.- Anonyymi
Mitä? Aivan karmeaa. Mutta Porissa ei ihme. Mätä mikä mätä ja herrakerhot rulettaa, paikka tai laitos mikä tahansa. Koko Pori on yksi mätäpaise Suomen takalistossa. Mitä tulee julkiseen ja ns. "viralliseen" puoleen. Täällä haisee hyvävelikerhon mätä ja paljon muukin. Huonompaan joka vuosi.
- Anonyymi
Pori on mätä!
- Anonyymi
Teurastamo on oikea sana. Tai Alcatraz.
- Anonyymi
Tervetuloa teurastamoon voisi olla juuri oikea iskulause.
- Anonyymi
Joo, Porissa terveydenhuollon iskulauseeks oiva.
- Anonyymi
Tai vanhustenhoidon...
- Anonyymi
Sairaanhoidon myös, aivan retuperällä ja wanhan Saksan mallia empatiassa, se on Pori.
- Anonyymi
On kyllä tosi teurastamo.
- Anonyymi
Lahtaripaikka on, kyllä, tosi kuin vesi.
- Anonyymi
Teurastamo Oy AB on.
- Anonyymi
Hyvä neuvo edelleen on sama kuin aina, tallentakaa käynnin keskustelut niin jää todistusaineistoa kun jotain ikävää sattuu. Satasairaalassa asiointi kun ei ole välttämättä se turvallisin valinta.
- Anonyymi
Niin juuri, olisi kannattanut tallentaa kaikki, jopa video. Se meno on niin hirveää, ettei sitä tahdo itsekään uskoa. Luulee näkevänsä painajaista. Toisaalta, silloin kun on yksin ja tosi huonossa kunnossa, niin ei sitä oikein pysty nauhoittamaan, kun ei ole voimaa. Silloin juuri, ja ainakin silloin, tilannetta käytetään hyväksi. Koko hlökunta. Ja toden totta, ne vartijat, mistä täälläkin on puhuttu, ovat juuri sellaisia. Sekin vielä. Mutta SataSairaalan meno on aina ihan hurlumheitä. Joukossa on muutamia hyviä hoitajia, usein ovat ulkomailta, ja jokunen lääkäri. Suosittelen omiin kokemuksiin perustuen minäkin tallennusta. Jos vain pystyy, nauhoita kaikki. Sitä menoa on vaikeaa uskoa, todistaa, saati ulkopuolisen tajuta tai uskoa. Rakkaat ystävät, ottakaa nauhuri mukaan, jos vain pystytte. Kaikkiin julkisiin palveluihin kuten virastoihin, mutta eritoten sairaalaan. Moni vain on niin kipeä ettei pysty, mutta jos voitte nauhoittakaa. Lähes poikkeuksetta ainakin SataSairaalassa tapahtuu aivan jotain karmeaa. Myös täälläkin palstalla mainittua valehtelua tapahtuu paljon, sitä on hyvin vaikeaa todistaa ilman nauhuria. Tällä palstalla lukemiani kokemuksia on minullakin useita. Valitettavasti. Yritän olla positiivinen ja olen mielestäni aika kiltti, mutta silti olen saanut hirveää kohtelua, kyseenalaista hoitoa ja myös osani näistä vartijoilta, noin vain. Ei sitä uskoisi ennen kuin kokee itse. Kauhea ajatellakin, miten tosi vanhoilla, haurailla, yksinäisillä tai yksinhuoltajilla ja pitkään sairastavilla tai vaikkapa addikteilla (sekin on monelle paha sairaus, vaikka siitä nähdään usein vain nurja puoli, kyllä hekin ovat ihmisiä, ja monella tällaistakin ongelmaa nykyään, mutta hoitoa on vaikeaa saada saati ihmisen kohtelua) on kohtalo eritoten Porissa. Ja myös se, kun joku mainitsi, että hoitajat "kostavat", se on totta. Mitään ei saa kysyä eikä sanoa, edes nätisti. Jos omaisia kenellä vielä on, älkää kiltit paljoa kysykö mitään, se koostetaan potilaille. Tämäkin on tosi. Myös lääkärit kostavat. Olkaa myös tarkkoina lääkkeissä, voidaan jakaa vääriä. Diagnoosit voivat niin ikään olla aivan pielessä, voi olla, ettei ihmiselle ole tehty tutkimusta koko aiheesta. Oikaisu on usein mahdotonta. Ja kyllä, se potilasasiamies, en minäkään näe kovasti ideaa siinä, ehkä jos joku tarvitsee kirjoitusapua? Mutta tarvitaanko siihen kallispalkkainen virka? Joka tapauksessa parantamisen varaa olisi kaikessa niin paljon, ettei taida yksi ihmisiä riittää. Jos on ihan pakko mennä, SataSairaala tai päivystys tai ylipäänsä hoito Porissa, niin yrittäkää olla mahdollisimman huomaamattomasti ja hiljaa. Mutta suosittelen yrittämään vain kotona (jos on onni, että on yhä koti) pysymistä. Niin pitkään kuin mahdollista. Ja muuten se nauhuri mukaan, aina, jos vain on mahdollista. Minä pelkään jo SataSairaalaa, on niin kauheita seuraamuksia tullut. En silti aio lannistua, vaikka on kaikkea. Enkä halua pelotella muita mutta pyydän, olkaa varuillaan ja valppaana. Ja yrittää saada joku mukaan. Yöksi sinne ei tietysti voi jäädä seuralainen, mutta jos on käyntikerta, niin silloin. Olkaa varovaisia ja varokaa myös niitä vartijoita. Ja ihan yleisesti älkää missään nimessä vain naurako, puhukaa kuin hiljaa piipittäen muttei saa yhtään heiluttaa käsiä puhuessa (kuten esimerkiksi edellisellä pääministerillämme oli hauskasti tapana), olkaa reippaita muttei liian ja älkää vaan kysykö mitään. Ja yrittäkää syödä, vaikka olisi miten vaikeaa. Ja omaiset, yrittäkää käydä joka päivä. Ette voi uskoa, mitä on meno SataSairaalassa, tai ylipäänsä Porin julkisissa palveluissa, valitettavasti. Ehkä jollain on hyviäkin kokemuksia, mutta liian monella koko loppuelämän ajalle vaikuttavia huonoja. Olisi hyvä, kun tulisi joku kysely, anonyymi, kotipostiin, johon jokainen saisi täyttää Porin hoitotilanteesta kokemuksiaan. Ei minulla muuta. Yritin kertoa toisten varoiksi omista kokemuksista, toivottavasti kukaan ei pelästy liikaa. Anteeksi. Ja kiitos jos luit. Hyvää joulun aikaa jokaiselle, köyhälle ja rikkaille, terveelle ja sairaalle, vanhalle ja nuorelle. Pidetään huolta toisistamme, ja yritetään vaan, vaikka ajat ovat muuttuneet niin koviksi.
- Anonyymi
Kyllä, aivan totta.

Oiva neuvo!
- Anonyymi
SataSairaala on kuin uusi SataLiha. Teurastamo mikä teurastamo.
- Anonyymi
On kyllä arveluttava hoitopaikka SataSairaala. Muutenkin Porissa on niin paljon mätää. Varsinkin hoitopuolella. Mutta muutenkin, herrakerhot rulettaa.
- Anonyymi
JOLLAKIN ON JOULUKILJU JO JUOTAVISSA!!!
- Anonyymi
Varmasti, monella SataSairaalassa. Joku kirjoitti että on hyvä nauhoittaa käynnit. Todella samaa mieltä. Hirveämpää paikkaa saa hakea.
- Anonyymi
Kyllä tosi paljon pahoja ihmisiä. Koko talo. Päivystys on paha. Ilkeät ovat. Eikä osata englanti tai ruotsi. Hoito huono. Ei hoitoa saa. On pahat ihmiset luukku ja vartijat. En mene perhe kanssa. Pysy poissa. Varo.
- Anonyymi
Joo, voin uskoa että on vaikeaa, se päivystys varsinkin on hirveä. Kyllä, luukuilla on ilkeitä. Myös vartijoita pelkään minäkin. Koko talo on hirveä paikka. Olet oikeassa. Ei ole mitään hyvää sanottavaa. Huonoa tuhatmäärin.
- Anonyymi
Huonompaan vaan menee. Ja ne luukut, ja esimerkiksi infopisteet, voi jestas. Vartijat myös pelottavia. Koko ajan saa muutenkin pelätä, jos SataSairaalassa joutuu käymään. Muualla ei tarvi, mitä nyt julkisissa palveluissa saa varoa. Stkssa on kyllä vikaa ja paljon. Huonoa oloa ympäristöönsä levittää ja traumoja saa, muttei ihmisen kohtelua. Hoidosta tai avusta puhumattakaan. Nostavat vain palkkaa. Kyllä, varokaa koko paikkaa. Ottakaa nauhuri, jos menette.
- Anonyymi
Samoilla linjoilla, on kauhea paikka.
- Anonyymi
Hanurista on.
- Anonyymi
Joka puolella saa pelätä julkisissa, STK pahin. Hoitoa ei saa.
- Anonyymi
Joskus ihmetyttää, saatiinkin Sote uudistuksella mitään hyvää mutta STK on ollut huono aina. Ja huonompaan suuntaan mennään. Pelottavia ja jopa vaaraksi terveydelle. Ottakaa nauhuri. Varokaa.
- Anonyymi
Sotella ei saatu kuin huonoa. Porinkin julkisissa oli näköjään vielä huonontamisen varaa. Ja tämä HVA. Voi perä. Mutta kyllä ihmisten pitäisi työnsä hoitaa. Sitä saa julkisissa hakea. Rahaa vaan nostavat. Suojatyöpaikkoja, varmasti varsinkin huonoimmille vartijoille ja joillekin luukkutyypeille. Hoitoväestä en viitsi edes aloittaa. Porissa aivan retuperällä. Huono.
- Anonyymi
Samoja kokemuksia.
- Anonyymi
Kaikki julkiset on Porissa, terveydenhuollon palvelut varsinkin, aivan pielessä. Hirveämpää saa hakea.
- Anonyymi
Joo jos onnistuu ajan saamaan. Mutta samat kokemukset on. Pelätä saa.
- Anonyymi
Niinpä aikoja ei saa kuin kuukausien päähän ja sitten ei saa hoitoa. Pallotellaan vaan tai pistetään takaisin kotiin. Ja se ajanvaraus on sovittava silloin kun niille käy, ei ihmiselle. Muuten venyy taas, tai jää ilman. Myöhään ilmoittavat. Jos olet vaikka kuumeessa silloin, se on siinä. Huonoa on. Allekirjoitan myös vartijapelon. Olen nähnyt niiden toimintaa. Ja nauhuria kannattaa suosia aina. Omaksi turvaksi.
- Anonyymi
Niinhän tuo on. Tuttua.
- Anonyymi
On naurettavaa että joutuu pelkäämään mutta niin vain on. Porissa.
- Anonyymi
Just niin!
- Anonyymi
Kyllä niiden kanssa on aika avuton ja toiseksi jää. Saisi lopettaa nykyisen toimintansa koko STK tai pitäisi palkata sinne niitä hyviä ulkomaisia lisää. Valvooko sitä puljua oikeasti kukaan? Vai eikö ihmisiä oteta tosissaan? Niin monella on kauhuja koettuna. Monella elinikäinen trauma tai muita vammoja. Elämä pilalla ja perheen.
- Anonyymi
Joku ehkä valvoo paperilla mutta ihmisiä ei kuunnella. Eikä uskota. Vähätellään ja ollaan ilkeitä. Kukaan ei vastaa mistään eikä välitä. Se valvonta on ihan vain teoriaa, joku nostaa hyvää palkkaa ei mistään. Ihmiset jäävät onnensa nojaan sairaana. Terveellekin vaikeaa, jos moisia tapahtuu, joutua koittamaan astioiden oikomista, hoitoa jne. Ja usein vain sekin aika menee hukkaan. Suomi on huono maa sairaalle ja köyhälle. Pori pahimpia paikkoja. Joka puolella samaa täällä Porissa mutta STK on yliveto.
- Anonyymi
Niinhän se on. Totta turisette.
- Anonyymi
Kyllä, tutuiksi on tullut nuo samat seikat Porissa.
- Anonyymi
Hv-johtohan työstää asiaa, mitä on saanut lukea. Ovat kai huomanneet sielläkin, ettei määrä korvaa laatua.
- Anonyymi
Niinpä, turhaa porukkaa on varmasti paljon. Keskittyivät hyvään asiakaspalveluun ja hoitotyön laatuun. Työnsä kun voi hoitaa hyvin, huonosti tai ei ollenkaan, mutta palkka juoksee. Toisin on monessa muussa työpaikassa.
- Anonyymi
No vertaa esimerkiksi TPK:een, niin olet varmaan sitä mieltä, että se ei ainakaan ole se ei ole mukana niissä "monessa"?
- Anonyymi
Kyllä, laatuun pitäisi paino laittaa. Ja ihmisten kohteluun. On huonoja kokemuksia myös.
- Anonyymi
Satakunnan hyvinvointia johdetaan nykyisin työväenluokasta poliittisesti valitun johtajan johdon mukaan, ja siten on lääkäreiltä ja hoitajilta estetty rikastuminen sairauksien kustannuksella.
Juuri tämän vuoksi johtajan valinnan perusteena oli, että kaikki muu käy paitsi lääkärin tutkinto.
Myös vanhusten hoidossa on otettu edistysaskeleita ja tarkoituksena onkin lopettaa mm. yksityisten hoivapalvelujen käyttö. Näin kaikki vanhukset pääsevät yhteiskunnan omistamiin hoivalaitoksiin heti kun sieltä kuoleman kautta vapautuu paikka.- Anonyymi
Työväenluokka=Persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työväenluokka=Persut.
"Työväenluokka=Persut."
Siis mitä tarkoitat? Ei ole mitään tekemistä persujen kanssa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Työväenluokka=Persut."
Siis mitä tarkoitat? Ei ole mitään tekemistä persujen kanssa!No ei persut viljelijöitäkään ole vaikka Timo Soini puolueen aikoinaan SMP pohjalle perustikin. Nyt tästä Purran johtamasta oikeisto populisteista ei tiedä hevon paskaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei persut viljelijöitäkään ole vaikka Timo Soini puolueen aikoinaan SMP pohjalle perustikin. Nyt tästä Purran johtamasta oikeisto populisteista ei tiedä hevon paskaakaan.
Kirsi Varhila, hyvinvointalueen johtaja, on SDP:n jäsen ja poliittista historiaa opiskellut valtiotieteiden maisteri.
Kyllä viljelijöistä löytyy persujen kannattajia, ovathan he yhteiskunnan tukirankaa, verrattuna demareiden kannattajiin. Ei taida viljelijöistä paljon demareita löytyä ;) ?
Viljelijöitä on vaan niin vähän nykysuomessa ja kiitos kuuluu siitä suurelta osalta demareille, joista ei kovin paljon hyvää sanottavaa voi kenelläkään olla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No ei persut viljelijöitäkään ole vaikka Timo Soini puolueen aikoinaan SMP pohjalle perustikin. Nyt tästä Purran johtamasta oikeisto populisteista ei tiedä hevon paskaakaan.
Kyllä!!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Työväenluokka=Persut."
Siis mitä tarkoitat? Ei ole mitään tekemistä persujen kanssa!Joo, eiköhän ne persut oikealle ole kallellaan nykyään. On ainakin työväenluokasta kaukana.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kirsi Varhila, hyvinvointalueen johtaja, on SDP:n jäsen ja poliittista historiaa opiskellut valtiotieteiden maisteri.
Kyllä viljelijöistä löytyy persujen kannattajia, ovathan he yhteiskunnan tukirankaa, verrattuna demareiden kannattajiin. Ei taida viljelijöistä paljon demareita löytyä ;) ?
Viljelijöitä on vaan niin vähän nykysuomessa ja kiitos kuuluu siitä suurelta osalta demareille, joista ei kovin paljon hyvää sanottavaa voi kenelläkään olla.Periaatteessa taitaa olla sama, mikä puoluekirja on taskussa nykyään. Vallan kahvaan kun pääsee, muu unohtuu. Valta kiehtoo monia, sitä saava janoaa usein lisää.
- AnonyymiUUSI
Näkemykseni ja kokemukseni mukaan asia on juuri päinvastoin. Olisikin hyvä, jos olisi noin.
- Anonyymi
Olen ollut useita (4-5) kertaa noin viidentoista vuoden aikana hoidettavana Satasairaalassa ja onhan siinä sanomista yhdestä kerrasta. Silloin ensin väärä diagnoosi ja sitten lääkäreillä vaikeuksia asian kanssa, vaihtaa mielipidettä ja uskoa, että voihan sitä erehtyä. Meni lopulta hyvin, vain 3-4 ylimääräistä sairaalapäivää, joten en valita yhtään, vaikka eihän se silloin hyvältä tuntunut.
Aloittajalta, vaikka onkin 8 vuoden takainen niin kommentoin, oli epäkohtelias, "minulle kaikki tänne heti" -kirjoitus. Ymmärrän hyvin, että hänelle on tullut tuo kokemus. - AnonyymiUUSI
Keskussairaalassa Porissa "parhaimpia" kommentteja on ollut keuhko-osaston ylilääkärin "heitto", ettei lääketiede ole semmoista tiedettä. Jaa? Mimmoista? Ei tiedettä? No mitä se on? Eikö ole ihan tiedekunnat? Hänen mukaansa kyllä, mutta lääketiede on vain mielipiteitä perustuen niihin. Ahaa?! Kysyin, kenen mielipiteisiin se perustuu. Vastattiin, että lääkärin. Kysyin, ai niinku kenen, vastattiin että sen mielipiteeseen, keneltä kysyy. Eli sen lekurin mielipiteellä mennään, ketä kulloinkin on vastapäätä vastaamassa. Ja vastaajasta siis riippuu, miten mielipide menee kulloinkin. Ja kun mielipide voi olla eri lääkäreillä toisistaan eroava, kaikki muukin voi lääkäristä riippuen olla siten erilaista. Että näin. Vaikuttaa turvalliselta. Selittää kyllä paljon. Aika pelottavaa, ajatellen jos vaikkapa eutanasia-laki tulee, ja lääkäreillä on joku mielipidevalta ja veto-oikeus asiaan. Tai ylipäätään mihinkään. No, mutta tää on hei Pori. Täällä lääketiede on siis vain mielipiteitä, ei semmoista tiedettä. Kaveri oli mukana, aivan monttu auki lääkärin latelusta. Ei tätä uskoisi, jos ei itse olisi kuullut, onneksi oli se kaveri todistamassa tilannetta. Ei kyllä paljoa naurata. En sitten tiedä, oliko lääkäri tosissaan, vitsinä ainakin tosi huono, jos se nyt sellainen oli. Ei vaikuttanut siltä, mene ja tiedä, mutta tämä juttu on tosi. Valitettavasti.
- AnonyymiUUSI
En osaa tosin sanoa, onko tuo ed.m. lääkäri vielä Porissa, tuosta on aikaa muutamia vuosia, mutta noin ylipäätään, sen jälkeen olen suhtautunut suhteellisen varauksella lääkärien suusta tuleviin kommentteihin ja "Amerikan malliin" yrittänyt hiemankin erikoisissa tilanteissa ja kommenteissa varmistaa asiaa hankkimalla toisen mielipiteen eli "I want a second opinion"...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12681Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511258Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491135- 1271008
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206959Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä15899Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297865- 72855
- 40851