Oliko kellään muulla järkyttävä kokemus tuo elektrofysikaalinen tutkimus ja ablaatio?? Minulla hoidettiin ylimääräinen hidasrata joka aiheutti stv kohtauksia.
Ennen toimenpidettä lueskelin muitten kokemuksia ja pääosin oli ihan hyviä ja alko jo vaikuttaa ihan "iisiltä" hommalta. Meninkin toimenpide aamuna yllättävän rennolla mielellä. Valitettavasti siinä toimenpide salissa tilanne muuttu täysin!! Ensinnäkin, vaikka olen monta vuotta jo kärsiny rytmihäiriöistä oli niitten provosointi katetreilla ihan kauhea kokemus!! Ihan hirveän tuntuista ja kyllä siinä itku pääsi. Kokoajan sattui. Ne katetrit oikeasti tuntu siellä ja kipu säteili selkään ja kaulaan. Lopulta onneksi tykytyskohtaus käynnistyi ja ylimääräinenjohtorata löytyi. Tässä vaiheessa huokaisin jo helpotuksesta koska enää oli ablaatio, jonka ei ainakaan pitäisi tuntua juuri missään. Mutta se olikin jotain niin kauheata! Sydän ärsyyntyi vissiin niin paljon tästä että oli elämäni pahin ja kivulian rytmihäiriö kokoajan päällä!! Jälkeenpäin sain kuulla että ei ole yleistä että tässä hitaan radan poltossa tulisi tommosia. Mutta oli kuulemma ollut vähän haasteellisempi kun kokoajan rytmihäiriö ja sydän nykii omiaan. Hirveetä ajatella että tämmösestä huolimatta homma on tehty!! Sanoin kuitenkin vielä että jos on vähänkään haasteellinen polttaa en halua että sitä missään nimessä tehdään! Vaikka kuulemma ylimääräinenjohtorata saatiin todennäköisesri poltettua on nyt jälkioireet olleet ihan hirveät ja pelottaa onko sydämmeeni tullut jotain pysyviä vaurioita!
Nyt vaan olen kädet ristissä että kaikki olisi jossain vaiheessa kaiken tämän arvoista! Jos olisin tiennyt millanen tämä toimenpide on en olisi mennyt! En halua pelotella, mutta oli pakko saada jakaa tämä kokemus. Ymmärtääkseni useimmiten on aika helppo toimenpide potilaalle eikä usein kauheita jälkioireita.
Muita jotka kokenut kyseisen toimenpiteen yhtä hirveeksi??:(
Järkyttävä ablaatio kokemus! :(
5
406
Vastaukset
- licorine
Itselle tehtiin n.vuosi sitten ja ongelmat jäi sinne (toivottavasti!).kokemus kyllä pelotti enemmän kuin mitä sitten oli.3 tuntia kesti ja kipua tuntui mutta kesti sen kun sai lääkettä kokoajan. paikallaan olo oli kans aika vaikeeta sen kiristyssiteen kanssa jälkeenpäin. mut kyllä kannatti!!!
- Kokeenuut
Ei ollut mitään kipuja eikä muita hankaluuksia. Toimenpiteen jälkeen anturit iholla ja EKG:n näyttö takaviistossa.
Apparaatti antoi äänen ja katsoin ruutua, jossa näkyi vaakasuora viiva. Hoitaja juoksi paikalle. Nytkö se lähtö tuli, kysyin. Ei tää nyt siltä näytä oli vastaus. Yksi anturi oli irronnut.
Vuosia myöhemmin tajusin minulla olevan ensimmäisen asteen katkos. Eli pumppu lyö vähän liian myöhään. Pulssi siinä 55.
Kanta- historiassa ei ole yhtään EKG:tä ajalta ennen kadetriablaatiota. Olikohan katkos olemassa? Hei. Minulle tehtiin ablaatio 2014 sen jälkeen en enää ollut normaali. Voimme vaihtaa kokemuksia jos sulla on face...
- Kokeenuut
2009 taisi olla minun ablaationi. Ikää taisi olla 70 v.. Ehkä olisi kannattanut hiljentää tahtia elämässä ja siten rauhoittaa tilannetta.
Viikon verran oli määrä olla rasittamatta ablaation jälkeen, sitten normaalisti omiin puuhiin.
Mielen hallinta pysyen leppoisan rauhallisena on hyväksi. Kiihkeys ja käyrän nostatus tekee pumpun rauhattomaksi. Esim. käy jyskyttäen. - surusydän_
Olen keskustelun alottaja. Oireita edelleen ja eikä siksi vieläkään luottoa että sydän ihan kunnossa ablaaton jälkeen. Sydän on nyt ultrattu ja sen mukaan sydän pitäisi olla täysin terve, mutta kertooko se muka koko sydämmen tilan? Eihän siinä näy esim sydämmen sähköradan toiminnat.
Ablaaton kokemus oli minun kohdallani painajaismainen kokemus, sitten tuli vielä hirveät jälkioireet ja kaiken huipuksi noin 3kk toimenpiteen jälkeen paukkasi tykytyskohtaus päälle. Eli koko homma oli täysin turha!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2313417- 603005
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I472597Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk332538Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve792058Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851889Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191855Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691053