Julkisuuden kipeä Mäenpää

hannikaiselta

Vaalit lähestyy, Olavi Mäenpäällä hätä, ei ole puoluetta ja entiset tukihenkilöt kadonneet.
Julkisuuteen pitää päästä keinolla millä hyvänsä. Nyt hän soittanut Turun Sanomien uutisosastolle, että hänelle on postitettu käytetty kondomi ja jotain jauhetta, jonka hän tunnisti sen olleen kannabista.
Luonnollisesti hän meni tekemään poliisilaitokselle rikosilmoituksen, lisäksi hän vaati Turun Sanomien valokuvaajan paikalle poliisiasemalle.
Lehdellä ei ollut lähettää valokuvaaja paikalle, myöhemmin he kuvasivat sentään valtuustoehdokkaan mieliksi sen minigrip- pussin missä oletettua huumausainetta oli ollut.

8

203

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hannikaiselta

      Poliisihan luonnollisesti laittoi valtuustoehdokas Mäenpään tutkintapyynnön mappi Ö:hön.
      Olisihan ollut todella kiusallista, jos poliisilla olisi aikaa tutkia tämän tapaisia rikoksia ja kirjekuoresta löytyisi erään mustapartaisen miehen DNA:ta ja ilmenisi, että tällä tutkintapyynnön esittäjällä on runsaasti varsin tuoreitakin petostuomioita.

    • Ikipietulainen

      Onkohan Turun Ollilla ketään kaveria, Järviharju kirjoitti, että hänellä on välit poikki Mäenpäähän, rahaa olisi tarvinnut antaa jatkuvasti.

      • Shamaan

        Järviharju tukee uutta porukkaa useilla tuhansilla mikä Olavia kaihertaa.Piruakos tuhosi koko porukan silkkaa itsekkyyttään!


    • hannikaiselta

      Poliisilla olisi ollut mielenkiintoinen tutkimuskohde Mäenpään poliisilaitokselle toimittamassa käytetyssä kortongissa.
      Olisi saattanut sperman DNA-näytteessä vilistää miljoonia pikku olaveja ta williameja.

      • hannikaiselta

        Jospa sieltä sperma-näytteestä löytyykin miljoonittain pikku valttereita.
        Sihteeriltä helppaa paremmin kuin 7-kymppiseltä Olvilta.


    • kiinnostavaa

      Hommaforumilla on asiasta keskustelu. Varsinainen uutisointi on Nykysuomesta, josta se on nyt poistettu. Googlen muisti on kuitenkin pettämätön ja sieltä ketjussa löydettiin alkuperäinenkin uutinen. Syylliseksikin Mäenpää löysi Suomi Ensin -yhdistyksen yksityisetsivän vainulla.

      http://hommaforum.org/index.php/topic,117537.msg2453337/topicseen.html#msg2453337

      Sinänsä melkoinen jäynä, jos ei Mäenpää ole peräti itse lavastanut asiaa. Mitäköhän maustetta kirjeessä oikein oli? :)

    • sentietkand

      Varsin yleisesti Turussa ollaan sitä mieltä, että tämä naurettava juttu on Mäenpään lavastama juttu, ikävää on, että poliisin niukkoja resursseja tuhlataan Mäenpään vaalityöhön.
      Motiivina Mäenpäällä on julkisuuden saanti tulevia kuntavaaleja varten.
      Mäenpään sairas mieli kuvittelee, että kaikki julkisuus edistää hänen pääsyään liikuntalautakuntaan ja sen kokouspalkkioihin.

    • kylmämies

      Varsin raskas petosepäily, kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpäästä, kunnianmiehestä, joka ei ole koskaan syyllistynyt petoksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2276
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1118
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1102
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      897
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      833
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      808
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      725
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      701
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      681
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      141
      679
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      660
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      133
      655
    13. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      604
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      553
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      41
      532
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      518
    Aihe