Uskaltaisinkohan kertoa sen vielä ihan oikeasti..? Olen kyllä jo aiemmin yrittänyt kertoa, kuinka paljon pidän sinusta.
Entä jos et pidäkään siitä ja koet minut vain ahdistavana? Tai jos oletkin jo yrittänyt monta kertaa hienovaraisesti torjua minut, kun et kehtaa suoraankaan sanoa, ettet halua minua?
Entä jos et pidäkään siitä ja koet minut vain ahdistavana? Tai jos oletkin jo yrittänyt monta kertaa hienovaraisesti torjua minut, kun et kehtaa suoraankaan sanoa, ettet halua minua?
Vastaukset 107
Vanhimmat
Hur mår du .. ? jag älskar dig mycket
Mihin suuntaa menee!
Etelä-Suomeen.
Keski-Suomeen meniAP
Ei ollut aloittajan kirjoittama tämä kommentti. En ymmärrä, miksi jonkun on pakko tehdä kiusaa täällä.
Siis tuo yllä oleva, klo 22.46 kirjoitettu kommentti ei ollut aloittajan kirjoittama kommentti.
Olosuhteissa tapaatte?
Hmm, sanotaanko nyt näin, että meitä kiinnostaa saman aihepiirin asiat. Viime aikoina olemme tavanneet silloin tällöin myös mm. liikennevaloissa.
Epäilevä kysymys..
Asiat teitä kiinnostaa?
Sellaiset m:llä alkavat taiteisiin liittyvät asiat.
Kirjaimet nyt täsmää monellakin
Onko H:lla alkava henkilö mies vai nainen ja mikä on etunimesi ja mikä on M-henkilön etunimi?
H-kirjaimella alkava on nainen ja M-kirjaimella alkava siis mies. En ole varma, uskallanko sanoa etunimiä suoraan.
Saman nimisiä ihmisiä on etelä-suomessa niin paljon että ei ole pelkoa tuosta. Ihan eri asia on jos olisi pienestä paikkakunnasta kysymys.
Tää on hänelle:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14542590/maailmankaikkeuden-ihanimmalle
Paitsi että ensimmäisen kappaleen asia ei vielä toistaiseksi toteutunut, koska tämäkin viesti tuli kirjoitettua...
Ja sen voin sanoa, että H-kirjaimella alkavassa nimessä on viisi kirjainta ja M-kirjaimella alkavassa kuusi.
Sano suoraan ni ei tarvi kaikkien epäröi.
Niin olet sinäkin. <3
En kyllä taida tietää. Tuskin olet hän kuitenkaan.
Voin nappaa sun <3
Tai miten voisin olla varma, kun täällä kuka vaan voi kommentoida?
En taida uskaltaa sanoa asiaani. Tai ehkä uskaltaisin, mutta taidan tietää jo vastauksen. Sitä paitsi hän taitaa arvata tunteeni. En tiedä. En tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä. Olen miettinyt pääni puhki jo aikaa sitten, enkä yhtään pysty arvaamaan, mitä toisen päässä liikkuu. Saatan tulkita väärin suuntaan tai toiseen. Mahdollista on, että on vain kivaa, kun tykkään hänestä niin paljon, mutta ei muuta.
Anteeksi, että sanoin, ettet ole hän - voithan ollakin. Tuntuu vain, että olisi liian hyvää ollakseen totta. Eikä hän tosiaan taida sitten kuitenkaan minua haluta.
millainen tämä m on?
Tuolla ylempänä on aika paljon tuntomerkkejä.
Koska olen hyvin varma siitä, että sinä ihana olet tämän nähnyt, niin toivon, että voisimme selvittää tilanteen. Ettei jää väärinkäsityksiä tai vääriä tulkintoja suuntaan tai toiseen. Joskus tuntuu, että kumpikin tulkitsee toisen yksittäisiä eleitä - ja välillä aivan pieleen, ainakin, mitä muistelen viime kevättä. En ole oikein koskaan ollut perillä siitä, missä mennään, informaatio on niin ristiriitaista. Todennäköisesti en ole ollut aina kovin selkeä minäkään, useimmiten se johtuu siitä, että olet torjunut minut jollain tavalla, ainakin niin olen ymmärtänyt, ja olen sitten vetänyt tunteeni piiloon. Ehkä yritän liikaa miettiä, mitä sinä ajattelet?
Sydämeni ei vain kestä enää tätä epätietoisuudessa vellomista ja jatkuvaa arvailua, varsinkin siitä, olenko tehnyt jotain väärin, tein sitten mitä tahansa.
Ja tosiaan, jos et mitään halua, niin toivon, että sanot mieluummin ihan suoraan, kuin yrität olla hienovarainen ja loukkaamatta. Sitten ainakin tiedän, voin lakata miettimästä, onko välillemme jäänyt jotain epäselvyyksiä, joiden vuoksi jompi kumpi tai molemmat toimivat, miten toimivat, ja ehkä osaan olla syyttelemättä itseäni kaikesta.
Yksinpuheluksi menee, ja tämä on ehkä maailman kämäsin paikka asioista kertoa, mutta ei taida olla muuta vaihtoehtoa. Mutta oikeastaan voisi ehkä olla hyvä sanoa myös, mitä ajattelen, jotta ehkä voit ymmärtää käytöstäni paremmin. Olet ihanin ihminen, jonka olen tavannut, mutta et ehkä osaa katsoa tilannetta minun näkökulmastani. Välillä tuntuu, kuin olisit todella kiinnostunut, ja sitten yhtäkkiä saatat pamauttaa suoraan jotain täysin päinvastaista, kuten kuinka ihanaa sinulla on jossain aivan muualla - vielä muiden ihmisten edessä. Se on tuntunut siltä, kuin löisit minua. Olen ollut kuukausikaupalla aivan ulalla kaikesta - minulla ei ole aavistustakaan, mitä haluat tai olet halunnut, mitä loppujen lopuksi olet ajatellut tai ajattelet. Välillä tuntuu, että jos osoitan sinulle, kuinka pidän sinusta, on jossain vaiheessa aina tullut joku isku toiseen suuntaan. Lopulta aloin varautua niihin iskuihin. Jos hetken oli hyvin, niin osasin jo odottaa, että kohta menee pohja kaikelta. Ja sitten, jos suojelin itseäni, niin silloinkin olin vain kauhea ja syy oli minussa. Lopputilanne oli useimmiten se, että tein niin tai näin, sain aina kokea tehneeni jotain väärin. Sain tuntea aina olevani kamala, vaikka en muuta ole tehnytkään, kuin yrittänyt ajatella, miltä muista tuntuu. En edelleenkään tiedä, miten minun pitäisi tai olisi pitänyt toimia. En minäkään ole mikään yli-ihminen, jolla ei ole mitään tunteita tai joka kestää tuosta noin vain kaiken. Jos näytin ihastustani, niin mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Tuntui, että sinusta oli vain mukavaa, että olen ihastunut, ei muuta. Sitten jos vedin tunteeni piiloon ja jäin katsomaan tilannetta, syy oli taas minussa, koska vetäydyin.
En yksinkertaisesti tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, jotta olisit tyytyväinen (ja jotta en samalla rikkoisi itseäni kerta toisensa jälkeen). Tuntuu, että haluat, että olen ihastunut, mutta sitten kun tunteitani näytän, niin se ei johda muuhun, kuin siihen, että olet tyytyväisemmän oloinen. En halua, enkä aio olla mikään leikkikalu, joka on kiva aina silloin, kun huvittaa, mutta jos muualla on hauskempaa, niin sitten voi unohtaa.
En osaa lukea ajatuksiasi, ja käytöksen perusteella on aivan mahdotonta saada selvää, mitä oikeasti ajattelet.
Kuten olen kirjoittanut, en ole varmaan aina ollut kovin selkeä, mutta olen kuitenkin koko ajan ollut samaa mieltä siitä, mitä ajattelen ja tunnen sinua kohtaan. Tunteeni eivät ole missään vaiheessa lakanneet, koska jossain muualla onkin niin paljon kivempaa. En ole missään vaiheessa lopettanut mitään, eikä tunteeni ole lakanneet, mutta olet jollain tavalla antanut ymmärtää, ettei sinua kuitenkaan kiinnosta, joten olen katsonut parhaaksi antaa olla, koska tunteeni eivät ole vaikuttaneet toivotuilta.
Voi olla, että välillämme on pelkkiä väärinkäsityksiä. Kumpikin luulee ja tulkitsee asioita ihan väärin, niin luulen. En haluaisi todellakaan, että asiat olisi näin. Olet edelleen ihanin ja välitän sinusta todella paljon. Mutta en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Ehkä sitten vain tosiaan mietin aivan liikaa, mitä sinä ajattelet, siksi varmaan ne omat ajatukset menee piiloon.
Ainakin sen olen karvaasti oppinut viime aikoina, että en enää koskaan ajattele ensin muiden tunteita ja sitten vasta omiani, se ei näytä koskaan johtavan mihinkään hyvään.
Oikeastaan luulen ja olen jo pitkään miettinyt, että kumpikin meistä on oikeasti niin kiltti, hienotunteinen ja muita ajatteleva, että olemme siksi ajautuneet tilanteeseen, joka on väärinkäsityksiä täynnä. Tai en tietenkään voi puhua puolestasi. Mutta usein tuntuu vain, että kumpikin ehkä ajattelee toisen ajatuksia ja sitten pienet jutut saatetaan tulkita väärin. Ja sen sijaan, että kun jompi kumpi on tehnyt jonkin tyhmän virhetulkinnan, niin ei tule mitään korjausliikettä, vaan syöksymme yhdessä jonnekin syvälle rotkoon. Yksi pieni virhekäsitys saattaa johtaa ihan mahdottomaan vyyhtiin. Tuskin kumpikaan haluaa tarkoituksella toista loukata, en minä ainakaan. Se on enemmänkin ollut sellaista "ei sitten" -tyyppistä käytöstä. Mutta kumpikin taitaa onnistua loukkaamaan ja toisaalta tulla loukatuksi. Siksi olen yrittänyt kirjoittaa, että kumpikin ehkä voisi ymmärtää toista ja ettei mitään tyhmiä mahdollisia väärinkäsityksiä jäisi.
Ja edelleenkin, se ei ole mihinkään muuttunut missään vaiheessa, että olet ihanin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. En tiedä, olenko koskaan välittänyt kenestäkään yhtä paljon. Jos olisit joku vaan, niin olisi ehkä helpompaa, en tiedä. Mutta en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä, jotta olisit mahdollisimman onnellinen. Ei ehkä mitään. Silti en muuta toivo, kuin että olisit mahdollisimman onnellinen, tarkoitti se sitten sitä, että olin elämässäsi tai en.
Kuulehan. Olen samaa mieltä kanssasi noista väärinkäsityksistä. Luulen että niitä on iso liuta ja ne varmaan näyttelevät aika isoa rooliakin. Mutta omasta puolestani voisin sanoa tämän: anteeksi jos/kun olen ollut kulmikas käänteissäni. En ole kovin hyvä ihmissuhteissa ja luottamaan ihmisiin eräistä sattuneista syistä, jotka ehkä voin joskus myöhemmin avata. Suojelen itseäni hyvin hanakasti, ja joskus se toteutuu ehkä muista katsoen jopa tyylillä "iske ensin ennen kuin sinua lyödään". Kuoreni saattaa vaikuttaa kovalta ja ehkä onkin, mutta sen alla on hyvin herkkä tapaus... Kuitenkin minulla on täysin samanlaisia kokemuksia siitä loukatuksi tulemisesta, että liian hyvän jälkeen kohta on matto vedetty alta, kuten kuvasit, ja tämä liittyy nyt meihin ja siihen miten tässä on tapahtunut. Suoraan sanottuna olen ollut välillä täysin ulalla siitä missä mennään, mikä ei ole helpottanut asiaa yhtään.
Toinenkin asia mikä tässä vaikuttaa, on se, että en ole osannut oikein suhtauta ollenkaan tähän tilanteeseen. Voisi kuvata sitä ehkä jotenkin niin, että perhosen siiven isku on saanut aikaan efektin, jossa tavallaan mannerlaatatkin alkavat liikkua. Se on jokseenkin pelottavaa, enkä tiedä mitä ajatella. Mutta tällä en tarkoita, ettenkö pitäisi sinusta; päinvastoin pidän sinusta erittäin paljon, ja haluaisinkin tuntea sinua enemmän. Olet hämmästyttävän samanlainen tietyissä asioissa ja jotenkin oudolla tavalla "tuttu", omanoloinen ihminen. Sitä en lakkaa hämmästelemästä. Tunnustan, että olen ihastunut, enkä tiedä miten päin sen asian kanssa olisin.
On olemassa kuitenkin tiettyjä asioita, joita en voi jättää huomiotta, ja tiedät mitä tarkoitan tällä. Olen hyvin yksityinen tyyppi ja pidän yksityisasiat pitkälle omana tietonani. Se osaltaan selittänee myös jotain. Toivon että ymmärrät. En haluaisi menettää sinua.
Ymmärrän todennäköisesti paremmin, kuin uskotkaan. Tulin tänne vielä itse asiassa kirjoittamaan ihan samoista asioista, joita on ollut vaikea ennen sanoa.
Minäkään en ole kovin hyvä ihmissuhteissa ja minun on todella, todella, todella vaikea luottaa ihmisiin. En tiedä, millaisen kuvan minusta saa ulospäin. Saatan ehkä joskus vaikuttaa avoimelta ja sosiaaliselta, mutta todellisuudessa hyvin harva pääsee oikeasti lähelleni. Vielä harvempi tuntee minut oikeasti. Olen joutunut kehittämään sellaisen kuoren, jonka avulla selviän ja joka on aika näennäinen, mutta sen alle kätkeytyy ihan toisenlainen puoli, todella paljon herkempi puoli, joka on vain ollut pakko piilottaa ja jota on täytynyt suojella.
En varmaan muutenkaan olisi mikään sosiaalisesti etevin tapaus, mutta jo parikymmentä vuotta sitten on vielä tapahtunut sellaisia asioita, että ne vaikuttavat edelleenkin elämääni todella paljon ja heijastuvat ihmissuhteisiin. Olen vain joutunut kehittämään sellaiset suojat, jotta ylipäätään kestäisin ja selviäisin jotenkin. Välillä se saattaa jopa näyttäytyä niin, että vaikutan vain kovalta ja kylmältä, mutta tosiasiassa yritän sillä suojella herkkiä ja haavoittuneita puolia.
Asiaa ei auta se, että edelleen tämän ikäisenäkin saan osakseni sitä samaa kuin ihmissuhteissa aina. En ole koskaan ollut mikään piirien suosituin. Olen aika kiltti, sinisilmäinen ja hyväuskoinen ja mietin koko ajan, miltä muista tuntuu. Se saa minut välillä jopa tekemään asioita, joita en oikeasti haluaisi/en ajattele niin. Tarkoitan tällä sitä, että jostain syystä en aina toimi siten, miten itse ajattelen, vaan yritän miettiä, miten toinen toivoisi minun toimivan ja sitten saatan toimia toisin, kuin olisin itse halunnut. Tai sitten minulla on muurit ympärilläni. Olen myös kova suojelemaan itseäni, mutta toisaalta minun on myös vaikea kestää sitä, että joku muu kärsii, joten helposti ajan itseni siihen, että otan syyt niskoilleni monista asioista, mikä ei ole oikeudenmukaista, ja siten muut pääsevät kuin koira veräjästä, eikä heidän tarvitse kärsiä ikävistä tunteista. Kannan muista ihmisistä, jopa tuntemattomista, aika paljon vastuuta ja huolta omien huolteni päälle, ja olen välillä ihan lopussa. Olen myös todella itsepäinen ja temperamenttinen, mutta kohdistan nämä piirteet yleensä itseeni, ja olen taitava piinaamaan itseäni. Luonteeni ei anna periksi mennä siitä, missä aita on matalin.
En ymmärrä yhtään kaiken maailman ihmissuhdekuvioita, tuntuu, etten vain osaa ihmissuhteita. En voi esimerkiksi käsittää, miten jotkut jaksavat ja viitsivät itseään viihdyttääkseen puhua pahaa toisista. Joidenkin kanssa tulee ihan eri tavalla toimeen kuin toisten, niin se on varmasti kaikilla, mutta ei tulisi mieleenkään arvostella ja puhua toisista pahaa selän takana. Ja sitten vielä, kun ihminen on paikalla, niin esittää kaveria. Tajusin vasta hiljattain, kuinka paljon kyseisenlaista toimintaa on sielläkin, missä yleensä näemme. Enpä olisi uskonut. Tämä ei siis liity meihin millään tavalla, mutta tuli vaan mieleen noista ihmissuhdeasioista.
Olin aika erilainen ennen kuin tapasin sinut. Paljon sulkeutuneempi, enkä kovin aloitteellinen ihmissuhteissa. Pidin ihmisistä ja samanlaiset puolet minussa oli kuin nykyäänkin, mutta sitä muuria sai kyllä ihmiset murtaa. En ollut sellainen ihminen, että kun minut näkee, niin olen heti avoin kaikille, halailen ihmisiä jne. En ole sellainen ihminen vieläkään. Lähtökohta on se, etten oikeastaan luota kehenkään. Se ei ole mikään päätös, vaan heijastelee vanhoista kokemuksista. Joskus on vienyt vuosia ennen kuin olen tajunnut, että saatan voida luottaa johonkuhun ja siihen, ettei hän välttämättä halua minulle pahaa.
Sitten tulit sinä. En tiedä, mitä silloin tapahtui, mutta sait minusta ihan erilaisen puolen esiin. Olin kyllä aluksi varuillani ja jännitin, en sinua, vaan sitä tilannetta. Mutta jokin sinussa on, että kanssasi on vain jotenkin helpompi olla kuin kenenkään kanssa koskaan. Et tietenkään varmaan tiedä tätä, mutta hyvin harva ihminen on päässyt yhtä lähelle minua kuin sinä. Sitä tietysti hämää se, ettet ole nähnyt minua ennen kuin tapasimme tai ikinä muuten kuin silloin, kun olet itse paikalla.
Tämä kaikki yllä oleva on tietysti vaikuttanut meidän väleihin ja omaan käytökseeni. Tiedän, että olet ihan erilainen kuin muut ja luotan sinuun aivan toisella tavalla, mutta silti pelkään, että tulen hyväksikäytetyksi. En ajattele, että toimisit sillä tavalla, mutta taas vanhat jutut vaikuttaa. Ja ehkä se, että olen päästänyt sinut niin lähelle, tuo nuo pelot vahvemmin esiin. Muiden kanssa olen niin varautunut lähtökohtaisesti, että suojelen itseäni jo valmiiksi niin, etten päästä ketään kovin lähelle. Minulla ei ole tarvetta iskeä ennen kuin minua isketään, vaan valmistaudun pahimpaan jo etukäteen. Ja ehkä niin, että on helpompi lähteä itse, kuin kuulla se toiselta. Sama idea, mutta toteutuu eri tavalla.
Esim. joskus viime keväänä, kun seurassasi oli ollut niin kivaa, niin odotin näkemistäsi. Mutta siinä odotellessa ehdin jo kehitellä kaiken sen, kuinka olenkin vain käsittänyt väärin ja joudun kuitenkin pettymään, ja lopulta kun näimme, olin jo varautunut pahimpaan. Toisaalta taas en tiedä, miten suhtaudut siihen, jos on tullut ilmi, miten paljon tykkään olla kanssasi. Pelkään, että se on sinusta ahdistavaa tai ikävää, ja siksikin olen välillä lyönyt jarruja päälle. Jostain syystä en vain voi uskoa, että seurani voisi oikeasti kiinnostaa sinua yhtään. Enkä halua saattaa sinua tilanteeseen, joka on sinulle ikävä, mutta olet vain kohtelias, etkä kehtaa sanoa suoraan. Siksi olen myös pyydellyt sinulta anteeksi, koska en halua loukata millään tavoin. En vain ole tiennyt, loukkaako sinua se, että välitän vai se, että en osoita sitä.
Se, että sinussa on herkkä puoli, ei tullut minulle yllätyksenä. Olen nähnyt sen puolen aina, ehkä siksi, että toimin itse ihan samalla tavoin. Kovemman kuoren alla on jotakin ihan muuta. En tietenkään tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta tiedän sen olemassaolosta. Oikeastaan olen nähnyt sinussa enemmänkin sen puolen kuin kovan kuoren. Ja minusta se on ihana puoli. Erityisesti se tekee sinusta niin ainutlaatuisen, ihanan ja ihmeellisen.
Ja on tämä outoa minullekin. Olen tottunut pärjäämään yksin ja hoitamaan kaiken itse jo pienestä asti. Ja jotenkin olen luullut, että ihmissuhteet ovat aina jollain tavalla...mitenköhän sen sanoisi...en osaa tähän hätään selittää. Mutta kanssasi on ihan erilaista. Vaikka se on ihanaa, niin se myös pelottaa minua. On kuitenkin helpompaa elää suojien kanssa ja pitää muut etäällä, kuin päästää muita liian lähelle.
Anteeksi myös, kun olen ollut hankalasti tulkittavissa kaikkien pelkojeni ja monimutkaisten ajatuskuvioiden kanssa. Jotenkin olen koko ajan arvannut, että kyse on molemmilla monimutkaisemmista ajatuksista asioiden taustalla. Mutta sitten kuitenkin, kuten aiemmin jo kirjoitinkin, niin minäkään en ole oikein ollut perillä siitä, missä mennään, mikä on tehnyt asioista paljon vaikeampia, eikä ole auttanut noihin muihin juttuihin yhtään. Siksi juuri tuntui tärkeältä, että kumpikin olisi edes jotenkin perillä toisen ajatuksista, vaikka näistä asioista kirjoittaminen olikin aika vaikeaa.
Tuli nyt taas maratonkirjoitus, mutta toivottavasti pääsit edes vähän jyvälle ajatuksistani.
Se kuva mitä minä sinusta olen saanut on avoin, lämmin, hyväsydäminen ja kohtelias. Se on varmaankin tavallaan se puoli minkä haluat näyttää ja mikä tulee esille siinä ympäristössä, ja on ehkä osittain varmaan rooliakin, jonka kautta toimit. Kaikilla lienee jokin rooli tietyissä ympäristöissä. En tosiaan tunne sinua muuten kuin tuossa "rooliympäristössä". Mutta täytyy sanoa, että joinakin hetkinä, ohimennen, olen nähnyt sinussa muutakin, vakavampaa ja jotenkin ajatuksissaan; syvissä vesissä olevaa puolta. Ikään kuin rooli tai maski olisi hieman raottunut ja alta pilkistää jotain muuta, yksityisempää. Niinä hetkinä olen miettinyt, että mitä mahdat silloin ajatella, millaisia murheita mahdat hautoa. Koska jotenkin olen tunnistanut sen tilan ja ilmeen, se on niin tuttua myös minulle. Itsestäni en osaa sanoa mitä minusta milloinkin näkyy ulospäin, mutta sinussa silloin tällöin näkemäni olen kyllä tietyllä tavalla tunnistanut hyvin tutuksi.
Allekirjoitan täysin tuon mitä sanoit siitä, miten elämä on paljon helpompaa suojien kanssa ja pitäen ihmiset etäällä, kuin että päästäisi heidät liian lähelle. Niin minäkin toimin, koska se on pakko, että oma elämä sujuu ilman kohtuutonta kuormaa. Sinä kuitenkin olet onnistunut kuin huomaamatta pääsemään hämmentävän lähelle minua. En oikein tajua miten sen teit ja mikä on se magneetti sinussa, mikä niin vastustamattomasti vetää puoleensa. Onko se samanlaisuus ja kuitenkin riittävä erilaisuus?
Täytyy myöntää, että jossain kohtaa aikaisemmin tunsin lieviä pakokauhunomaisia tunteita. Erityisesti kun tiesin että tiedät että tiedän. Silloin tunsin lähinnä halua pysytellä aika kaukana, minkä varmaan huomasitkin, ja kuitenkin samaan aikaan itseäni harmitti suunnattomasti etten pystynyt olemaan ja ottamaan rennosti seurassasi. Vaikutin varmaan täysin idiootilta. Ja taidan vaikuttaa edelleenkin... Nyt on kuitenkin jo helpompaa. Ehkä olet huomannut senkin. Toivon niin. En ole itsetarkoituksellisesti pyrkinyt juoksemaan karkuun, olen vaan toiminut siten kuin olen pystynyt. Ja pointti on se, etten tahdokaan juosta karkuun.
Niin, ehkä minussa on erilaisia puolia. Toisaalta olen iloinen ja hymyileväinen, ehkä jopa tavallista pärjäävämpi puoli, ja usein olen sitä myös oikeasti, vaikka samalla suojat saattavatkin olla osittain päällä. Mutta sitten minussa on myös aika vakava, herkkä ja paljon ajatteleva puoli. En ehkä ole niin "yksiselitteinen", tai ei varmaan kukaan ole, mutta juuri kun joitain puolia on täytynyt suojella niin paljon, niin moni asia voi jäädä peittoon sellaisilta ihmisiltä, jotka näkee minut vain joskus ohimennen. Vaikea sanoa, mitä muut todellisuudessa näkee.
Enkä ehkä kovin helposti tukeudu muihin. Jos ja kun asioita on, niin mietin ja pyörittelen niitä yleensä yksikseni ja sitten joskus myöhemmin saatan kertoa, että tällaista muuten oli. Toisaalta olen myös huomannut, että kovin moni ihminen ei pysty/osaa puhua sellaisista asioista, jotka ovat minulle kovin tuttuja. Kaikilla ei ole omaa kokemusta, joten he eivät välttämättä ymmärrä, ja siksikin kanssakäyminen muiden kanssa menee yleensä arkipäiväisistä asioista puhumiseen. Monien on myös vaikea ymmärtää, miksi joskus toimin tai joudun toimimaan, kuten toimin.
Minäkin olen miettinyt sitä, miten olet päässyt niin lähelle tai miten kanssasi uskaltaa näyttää jotain sellaista itsestään, mitä ei kovin monelle muulle uskalla. Ja varmaan se on juuri tuo, että olet monessa mielessä kovin samanlainen ja sitten sopivasti erilainen. Ja ne erilaiset piirteet ovat sellaisia, joita myös ihailen sinussa kovasti.
En pidä enkä ole koskaan pitänyt sinua idioottina. Mielessäni ei ole edes käynytkään sellaista ajatusta. Jotenkin olen pystynyt niin hyvin ymmärtämään, että toiminnan taustalla voi olla paljon muitakin syitä, joiden takia on toimittava siten, kuin pystyy. Se on välillä aivan välttämätöntä, ja kovin tuttua. Lähinnä toivon ja olen toivonut, etten ole aiheuttanut sinulle lisäkuormaa.
Ja tunnistan kyllä nuo pakokauhunomaiset tunteet. Ehkä vielä erityisesti nyt, kun olen paljastanut itsestäni puolia, joita harvoin näytän. Nyt sitä on vielä entistä haavoittuvampi, kun esillä on herkempi eikä suojelevampi puoli. Minua pelotti itse asiassa jopa tulla nyt katsomaan, oletko vastannut jotakin. Jostain syystä pelkään, että tapahtuu vahingossa kaikkien näiden, joskus hyvinkin automaattisten reaktioiden takia jotakin, minkä takia et enää koskaan halua olla tekemisissä kanssani. Minulla on aikoinaan tapahtuneiden asioiden takia edelleen jossain syvällä sellainen totaalikatastrofiajatus, eikä järki aina pysty kääntämään sitä, kun se on joskus tapahtunut niin voimakkaasti. Tällaiset pelot kohdistuvat tietysti voimakkaimmin niihin ihmisiin ja asioihin, jotka ovat erityisen tärkeitä. Siksi saatan joskus reagoida kummallisesti, eikä syy välttämättä ole siinä oikeassa tilanteessa. Olen myös huomannut, että minun on vaikea ottaa vastaan mitään hyvää. En tiedä, miten se on niin vaikeaa, mutta siksikin reaktioni saattavat olla kummallisia. Jos vielä haluat olla kanssani tekemisissä, niin sanon varmuuden vuoksi jo nyt, että minua voi joskus jännittää ja pelottaa, mutta se ja mahdolliset reaktiot eivät koskaan johdu siitä, että en pitäisi sinusta tms. Päinvastoin, tykkään olla kanssasi, ja olen todella onnellinen siitä, että olen edes saanut tavata sinut.
Ja itse asiassa olen myös juossut karkuun, ja oli hyvin kirjoitettu, ettei se ole ollut itsetarkoituksellista.
Anteeksi myös vielä, jos olin aiemmin kärkäs. Pelkäsin vain, että välillemme jää jotain väärinkäsityksiä, enkä olisi kestänyt sitä. Varsinkin, kun ne ovat johtuneet siitä, etten ole uskaltanut ja pystynyt ilmaisemaan ajatuksiani oikein. En missään tapauksessa halua koskaan loukata tai olla painostava!
Heräsin ja yhtäkkiä tajusin konkreettisesti monta asiaa, jotka olen jo aikoinaan huomannut, mutta en ole tajunnut niistä vielä suoraan kirjoittaa.
Viimeiset vuodet, etenkin viimeiset puolitoista vuotta, on ollut muista syistä johtuen niin hirveää helvettiä. Nyt kun on vähän helpottanut, niin ihmettelen vain, mitenköhän sitä on edes selvinnyt.
En ole joiltain osin ollut yhtään oma ja olen tosiaan myös joutunut toimimaan vain siten, kuin olen pystynyt - en siten, kuin olisin halunnut. Koska olet niin erityinen, niin ollessani seurassasi, tämä "virheellisyys" on vielä korostunut itselleni, ja se on harmittanut vielä entistä enemmänkin. Tai siis se, etten ole pystynyt olemaan oma itseni, on seurassasi ollessani vielä korostunut entisestään (tarkoitan tällä siis sitä, että seurassasi ollessani sen on muistanut entistä paremmin, koska etenkin silloin haluaisin olla sellainen, kuin olen - en sitä, että seurasi olisi itsessään vaikuttanut siihen), ja se on harmittanut ihan hirveästi. Ja koska en ole ollut oma itseni, olen välillä joutunut yliyrittämään, jotta jotenkin edes pystyisin osoittamaan sinulle sen, kuinka tärkeä olet. Tavallaan olen tehnyt välillä kaikkeni, jotta saisin kaivettua edes hetkeksi sen "oikean" puolen tai sen, miten ajattelen oikeasti.
Toisaalta tämä on toiminut tavallaan myös jonkinlaisena perspektiivinä monille asioille. Se on muistuttanut minua monista asioista, ja saanut minut taistelemaan uudestaan.
Yksinpuheluksi menee, mutta oikeastaan en muuta toivoisi, kuin että olisin ehtinyt tavata sinut ennen kuin sietokykyni ylittyi taas täysin pari vuotta sitten.
Kuten kirjoitin, en ole ollut pitkään aikaan oma itseni, jonkun puolen on vain kaiken kaaoksen keskellä ollut pakko hoitaa tietyt perusasiat. Etenkin kaksi viimeistä vuotta on ollut pelkkää selviytymistaistelua. Oikeastaan tajusin, että tuo pelkäämäni totaalikatastrofihan on itse asiassa toteutunut monessa asiassa elämässäni.
Olen pahoillani, etten ole kaiken keskellä pystynyt toimimaan niin kuin olisin halunnut, tai oikea minä olisi toiminut. Ymmärrän, jos et enää koskaan halua olla kanssani tekemisissä. En vain voi kestää sitä, että tämä kaikki muu on vaikuttanut ja heijastunut myös meidän väleihimme.
En tiedä, miten näiden vuosien jälkeen pystyn jatkamaan yhtään mitään. Muuta kuin tätä itkua. Olen pahoillani, että olet joutunut olemaan tekemisissä kanssani.
Hei kuule. Ymmärrän sinua. En ole torjunut sinua, enkä tiedä miksi ymmärrät sen niin? Nyt taitaa tuo ennakkoasenteesi puskea taas esiin. En vaan haluaisi käydä tällaista keskustelua täällä. Minusta tämä ei ole oikea paikka tähän ollenkaan. Tiedät miten minuun saa yhteyden. Lupaan olla vastaanottavainen sille, mitä sanotkin tai kirjoitatkin. Voisitko ajatella tekeväsi niin? Vai koetko sen jotenkin mahdottomaksi kaikesta huolimatta? Olet mielestäni liian tärkeä, että tämä vain jäisi tähän.
Anteeksi. Jostain vain nousi taas pelko, että olen onnistunut vahingossa aiheuttamaan jotakin ikävää sinulle tässä kaiken keskellä. Ja en koe mahdottomaksi, en vain ollut varma, miten haluat toimia.
Kenenköhän kanssa olen edes tässä keskustellut? No, samapa kai tuo.
Ihme keskustelu meneillään täällä...
No. Ei se niin liian ihmeellinen ole. En ole uskaltanut vastata tähän mitään kun.... niin, eräistä sattuneista syistä.
Tunnetteko toisenne oikeasti?
Mulle jäi muuten edelleen epäselväksi, mistä halusit, että lähetän viestin, kun keskustelu lähti aivan väärille urille?
Sain vain käsityksen, että mun piti laittaa viesti, mutta en tiennyt, mitä siihen piti kirjoittaa, joten yritin kirjoittaa vain jotain. Meinasin lähettää viestin, jossa olisi lukenut vain "pitikö mun lähettää viesti?", mutta en kehdannut lähettää sellaista.
Mutta eikö molemmilla ollut toive tuntea toinen paremmin?
Kyllä minäkin jäin siihen käsitykseen, että molemmat haluaisimme tuntea toisemme paremmin. Ja minusta siihen viestiin riittää vaikka vain että "moi mitä kuuluu". Eihän tämän nyt mitään rakettitiedettä pitäisi olla. Eiköhän pääasia olisi, että keskusteluyhteys avataan ylipäätään?
En oikein ole tiennyt mitä ajatella kaikesta tästä taas tässä viime aikoina, mutta ehkä kaikki kuitenkin selkenee. Toivon ainakin.
Ok. En mäkään oikein.
En mäkään oikein tiedä enää, piti kirjoittaa siis.
Hei. Uskoisitko semmoista, että välillä tekee pahaa pyöriä täällä? On meneillään vähän kaikenlaista kuormittavaa, ja siihen viel tämäkin...en nyt tarkoita sanoa että sinä jotenkin kuormittaisit minua, päinvastoin, mutta on tämä tilanne kyllä jotenkin absurdi. Minusta tuntuu että olen ihan pihalla siitä mitä nyt pitäisi tehdä tai sanoa. Olen ilmeisesti ymmärtänyt jotain totaalisen väärin? Tai sitten olen ainakin itse tehnyt jotain väärin. En vaan tiedä mitä ja missä tässä nyt meni metsään. En ole saanut sinua oikeastaan hetkeksikään ajatuksistani. Kunpa tähän nyt saisi jonkunlaisen selvyyden. Konkreettisuuden häivähdyskin olisi enemmän kuin tervetullut. Ajatukseni sinusta eivät ole muuttuneet. Oletkohan täällä?
Uskon hyvin, minusta tuntuu ihan samalta. Voisin kirjoittaa samat asiat, kuin kirjoitit. Minullakin on aika kuormittavia asioita, eikä tämä helpota tilannetta yhtään. Ja samat sanat, et sinä minua kuormita, vaan tämä tilanne, se, että tämä on mennyt tällaiseksi, ihan kummalliseksi. Mietin aamulla ihan samoilla sanoilla, että tämä tilanne tuntuu ihan absurdilta. Ja se tuntuu tosi pahalta, varsinkin, kun olet minulle niin tärkeä. Voisin välillä vain itkeä kaikkea, tätä ja monia muita asioita, varsinkin silloin, kun olen yksin ja ajatukset pääsee valloilleen. Mutta sitten on pakko kovettaa itsensä hetkeksi, kun pitää selvitä jostakin.
Olet sinäkin ollut ajatuksissani ihan koko ajan. Eikä se ole huono asia, mutta toivoisin, että olisit ajatuksissani eri tavalla kuin sillä, että tämä tilanne painaa ja molemmilla on kaikesta vain paha mieli, sekä omasta että toisen puolesta.
En itsekään tykkää täällä pyöriä. Menee ajatukset vaan entistä sekaisemmiksi. Eilenkin, kun päädyin lukemaan joitain juttuja tänne, niin tuli vain tosi huono olo. Olen yrittänyt olla mahdollisimman paljon pois, ja joinain päivinä onnistunutkin oikein hyvin, mutta joissain tilanteissa sitä ajautuu tänne. Mieluummin kuitenkin olisin sinuun yhteydessä jollakin muulla tavalla. Ja mielelläni pitäisinkin yhteyttä, mutta toivoisin, että minusta olisi sinulle enemmänkin iloa kuin kuormitusta, murhetta tai muuta vastaavaa.
Olen vähän huonossa paikassa, joten en saanut kirjoitettua kunnolla ajatuksiani, mutta halusin kuitenkin saada tilanteeseen selvyyttä ja myös vastata heti, kun näin viestisi. Olet minulle tärkeä.
Kiitos kun vastasit. :) Luuletko että tähän solmuun saataisiin jotain tolkkua? Tai oikeastaan ei se niin solmulta ehkä tunnukaan, kun jonkinlainen suorempi kommunikointiyhteys on. Tuot iloa monella tavalla, ja toivon myös, että minkäänlaiset huonot ajatukset eivät riivaisi, kumpaakaan. Minusta olisi aika keskittyä enemmänkin siihen hyvään. Ja luottamukseen. Oikeastaan luulen, että luottamus, jonkinasteinen sellainen, on jo vähän kehittynytkin, mutta kyllähän vene helposti keikkuu...
Sinäkin olet minulle tärkeä.
Hyvää yötä.
Toivon niin. Ja luulenkin, että saadaan, ainakin omasta puolestani voin sanoa, että teen kaiken, mitä voin ja osaan, jotta niin kävisi. Ja niin kuin kirjoititkin, niin asiatkin varmaan selviävät helpommin, kun on suorempi yhteys, eikä asiat perustu satunnaisiin törmäämisiin/viesteihin tai arvailuun. Ja ehkä väärinkäsityksiä ei pääse syntymäänkään niin helposti tai ainakaan ne eivät pitkity, jos on suorempi kommunikointiyhteys.
Minustakin olisi mukava keskittyä kaikkeen siihen hyvään. Ehkä se on tehnyt tästä osaltaan myös niin hämmentävää, että niin kuin on aiemminkin kirjoitettu, niin olet kuin vähän varkain päässyt niin lähelle ja sinusta on tullut minulle tietyllä tavalla kovin läheinen ja tärkeä. Ja vielä ilman, että olisimme ehtineet ensin tutustua paremmin. Tavallaan siis sinusta on tullut läheinen, ennen kuin olemme ehtineet luoda jonkinlaista "pohjaa", sinusta on tullut tärkeä samaan aikaan, kun en kuitenkaan ole tiennyt, haluatko olla tekemisissä. Ja minusta se ei siis ole ollenkaan huono asia, että olet niin tärkeä, päinvastoin, mutta ehkä siksi on jotenkin itse niin epävarma. Tai en tiedä, tarvitseeko tällaista nyt edes analysoida, mutta tuli vain mieleen, että ehkä sitä on osittain siksi vielä tavallistakin enemmän herkillä? Ja myös siksi, että sinulla on minulle kaikin tavoin niin paljon väliä.
Anteeksi myös, kun kesti näin kauan vastata! Olisin halunnut vastata nopeammin, mutta en päässyt koko päivänä tänne.
Hyvää yötä!
Ja anteeksi tosiaan, kun kesti noin kauan vastata eilen! En saanut nettiä toimimaan koko päivänä, ja vasta yöllä sadan kerran yrittämisen jälkeen sain viestin läpi. Nyt pitäisi toimia taas. :)
Mitä muuten luulet, mitenhän onnistuttaisiin siinä, ettei se vene keikkuisi ihan niin paljoa?
Varmasti keskustelijat eivät tunne toisiaan pelkkää harhaa.
Hyvä kysymys. :) Pitää kai vähän miettiä mitä sanoo tai kirjoittaa? Palsta on siitä paha paikka, että se on niin yksiulotteinen ja anonyymi. Jos on huono fiilis jo jostain ihan muusta, niin sitten tulkitsee kaiken maailman juttuja valmiiksi mustien lasien kautta ja siinähän sitä helposti mennään sitten... Mutta, nyt väsyttää niin hurjasti, että on pakko mennä nukkumaan. Hyvää yötä.
En tiedä, saatko tämän viestin tätä kautta. Toivottavasti jotenkin.
Anteeksi, kun olin niin hermostunut ja jännittynyt tänään, kun törmättiin! On ollut kummallinen paniikkipäivä aamusta lähtien. Ja sitten hämmennyin, kun yhtäkkiä näinkin sinut, epävarmuus iski taas aika rankasti. Mutta niin kuin olen aiemminkin sanonut, niin mahdolliset reaktioni eivät koskaan johdu siitä, etten pitäisi sinusta tms. Päinvastoin... Ja kun vielä valmiiksi on paniikki päällä, niin se vain sotkee entisestään.
Moi vielä! Olen miettinyt tätä kaikkea aika pitkään vielä... Olet aika paljon ajatuksissani. Enkä oikein tiedä, onko minusta pitämään yllä sellaista illuusiota, että olisimme toistemme elämissä jollain tavalla, "jossain", kun todellisuudessa emme näe enää oikeastaan ollenkaan, emmekä muutenkaan ole oikein missään tekemisissä. En oikein tiedä, mitä ajatella, olet minulle tärkeä ihminen. Mutta toisaalta on hyvin kuluttavaa kannatella jotakin, jonka kannatteleminen on melkein mahdotonta. En oikein tiedä, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä.
Oikeastaan minulla on sellainen olo ollut jo pitkään, että teen niin tai näin, niin aina on anteeksipyytelemistä. Jos käy niin kuin esim. tänään, olen poissaoleva ihan muista syistä, niin jää paha mieli pitkäksi aikaa ja tulee tarve pahoitella, jos olin jotenkin sitä tai tätä. Jos taas osoitan välittäväni, tulee tarve pyydellä anteeksi, jos teinkin sen väärin tai se tuntui sinusta ahdistavalta. En tiedä. Ehkä mietin edelleenkin liikaa muiden tunteita tai mitä muut ajattelevat/haluaisivat.
Sellainen asia vielä, josta haluaisin sanoa... Tämä on paikka, jossa saa ajatukset helposti aivan sekaisin. Täällä on paljon viestejä, joita lukiessa jompi kumpi saattaa tulkita jonkun toisen kirjoittamaksi ja alkaa toimia sen mukaisesti. Bongasin täältä esimerkiksi tällaisen keskustelun:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14622269/et-varmaan-voi-ymmartaa-mies
En tiedä, oletko lukenut. Tuo ensimmäisen viestin loppu kuulostaa ainakin minun korvaani aivan siltä, kuin olisin kirjoittanut sen. Olen käyttänyt aiemmin tismalleen samoja sanoja ja lauseita, kuin tuossa lukee. Hämmennyin vähän, kun luin tuon viestin, niin samalta se kuulosti. En siltikään ole viestiä kirjoittanut, enkä ole keskustelunavauksen takana. Tämä oli hyvä esimerkki siitä, kuinka harhaanjohtava tämä paikka on.
Jos kumpikin tekee jatkuvasti vääriä tulkintoja täällä olevien viestien perusteella suuntaan tai toiseen, niin saatamme luulla aivan virheellisiä asioita. Sitten kun todellisuudessa näemme kerran kuukaudessa tai vieläkin harvemmin 1,5 minuuttia, niin toinen ei edes tiedä, mitä toinen saattaa luulla, ja taas tulee väärinkäsityksiä väärinkäsitysten perään.
Pointtina tässä oli nyt siis se, että täältä löytyy viestejä, jotka saattavat kuulostaa aivan samalta ja siltä, kuin toinen meistä olisi ne kirjoittanut. Vaikka kirjoituksen takana olisi joku aivan muu henkilö. Sitten toinen saattaa vetää vääriä johtopäätöksiä, eikä toinen edes tiedä, että toinen luulee jotakin.
Näinhän se menee. Mistä näistä voi tietää... kuin pieni aavistus, intuitio apuna, että voisiko olla juuri tuo.
Kuitenkin, jos se oikea henkilö tätä nyt lukee, me jotka toisemme tiedämme, niin haluaisin sanoa sulle, että keskustelu irl on ainoa, joka tämän tilanteen selvittää. Tiedämme sen. Luulen, että kumpikaan ei voi jättää tilannetta tällensä, koska se vie muuten ihan liikaa psyykkistä energiaa. Ja ihan meistä riippumattomat meneillään olevat asiat ja tilanteet ovat juuri nyt jokseenkin haastavia.
Vaikka oma pää on kaikesta meneillään olevasta sekaisin kuin Haminan kaupunki, se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että haluaisin nähdä sinut ja saada jotain tolkkua kaikkeen. Olen valmis tapaamaan, jos haluat, ja jos jotenkin järjellisesti pystymme sen sopimaan. En tosin tiedä miten. Tarviin sun apua siinä.
Olet tärkeämpi minulle kuin ehkä uskotkaan. Tää tilanne on liian hajottava nyt, uskon, et molemmille.
Kirjoitat ihan samoja asioita taas, kuin ajattelen myös. Anteeksi, kun olen välillä niin napakka ja kärkkään kuuloinen. Mutta se johtuu vain siitä, että olet liian tärkeä, enkä halua, että välejämme hiertää mikään. Koska kuten kirjoititkin, niin se vie valtavasti energiaa muutenkin rankassa tilanteessa. Siksi yritän selvittää näitä mahdollisia väärinkäsityksiä parhaani mukaan, koska ne painavat jatkuvasti mieltäni. Ja sen lisäksi minua painaa paljon se, jos sinulla on huono mieli, enkä halua, että ainakaan minä lisään sitä millään tavalla. Elämässä on muutenkin niin paljon kurjia asioita, joten haluaisin mieluumminkin olla sinulle sellainen, johon ainakin voisit tukeutua ja joka antaisi voimaa jaksaa selättää niitä vaikeita asioita. En vain aina osaa sitä osoittaa oikein, varsinkin, kun omat ajatuksetkin ovat olleet viime aikoina niin sekaisin.
Ajattelen itsekin helposti, varsinkin huonompina päivinä, että joku viesti saattaisi olla sinulta. Vaikka järki tietää, että on myös hyvin mahdollista, ettei ole, niin silti jotkut tilanteeseen istuvat viestit saattavat harhauttaa mieltä. Ja se käy todella helposti. Siksi yritän olla mahdollisimman paljon käymättä täällä ja olenkin tosiaan onnistunut siinä välillä oikein hyvin. Kävin pitkään kurkkaamassa aina joskus vain tätä keskustelua. Mutta sitten, varsinkin heikompina päivinä, kuten eilen, tänne jostain syystä harhautuu.
Minulla on myös usein paha mieli siitä, jos jostain muusta syystä sinulle saattaa jäädä virheellisiä tulkintoja. Niin kuin on monta kertaa ollutkin puhetta, niin joskus kun törmäämme, niin käyttäytymiseeni saattaa voimakkaasti vaikuttaa asiat, jotka eivät liity siihen todelliseen tilanteeseen mitenkään. Sitten helposti sinulle saattaa jäädä virheellinen käsitys, ja koska näemme hyvin harvoin, se virheellinen käsitys saattaa jäädä pitkäksi aikaa. Eilen esimerkiksi kävi näin. Minulla oli todella huono päivä, olin iltapäivällä melkein paniikissa. Sitten törmäsimme, mikä on lähtökohtaisesti minusta aina vain mukava asia. Mutta tuo paniikki aiheutti sen, etten oikein ollut oma itseni ja yritin vain selvitä päivästä jotenkin. Se paniikki heijastui tapaamiseemme, sitten tulee vain entistä pahempi mieli ja syöksykierre on valmis. Eilen jäi vain paha mieli, jos olin jotenkin kummallinen, ja halusinkin jollain tavalla pahoitella sitä ja kertoa, ettei se johtunut sinusta tai siitä, että en välittäisi.
Kirjoitin eilen, etten tiedä, onnistuuko tämän kannatteleminen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi, että olet elämässäni tai ettet enää olisi tärkeä. Mutta varsinkin, kun tulee pidempiä välejä, ettemme ole "oikeasti" tekemisissä, alkaa ainakin minun mieleni "harhautumaan" helposti. En tiedä miksi.
Osasin aiemmin erottaa aika hyvin, mikä on mitäkin ja mikä liittyy mihinkin, mikä liittyy nykypäivään ja mikä kumpuaa menneisyyteen liittyvistä asioista. Tämä auttoi minua tosi paljon, koska silloin oli helpompaa ymmärtää asioita, kestää rankkoja hetkiä ja keskittyä myös nykypäivän asioihin. Mutta ikävä kyllä minusta riippumattomista syistä toisaalla tämä "selkeys" sotkettiin. Ja se juuri on melkein pahinta, että omat ajatukset ovat niin sekaisin.
En tiedä, mikä olisi hyvä ratkaisu, jotta meistä kumpikin välttyisi sellaisilta suuremmilta heilahteluilta tämän asian suhteen. Voisiko esimerkiksi sellainen toimia, että vaihtaisimme vaikka kuulumisia tai vaikka ihan jonninjoutavia asioita viesteillä välillä? Jos siis vielä jatkossa haluat olla tekemisissä? Silloin kumpikin olisi "olemassa" ja ehkä toisen tukena (ainakin toivoisin, että osaisin olla tukenasi), ja toisaalta kummankaan ei tarvitsisi päätyä arvailemaan ja tulkitsemaan asioita "hiljaisuuden" vallitessa. En tiedä, auttaisiko joku tällainen. Eikä sitä tarvitse nyt päättää, mutta ehkä kumpikin voisi jossain vaiheessa tunnustella, mikä voisi olla hyvä asia. Minun puolestani voidaan hyvin nähdä. Mutta mitenhän onnistuisimme siinä, ettei kummallekaan tulisi siitä mitään huonoja paineita?
Tähän liittyy niin paljon asioita, kuten se, että olet päässyt niiden muurieni ohi jotenkin. Se aiheuttaa ristiriidan, koska muurit ovat tarpeellisia, mutta toisaalta olet niin tärkeä, etten haluaisi suojella itseäni sinulta. Siksi toitotan jatkuvasti sitä, kuinka tärkeä olet ja että välitän sinusta, että tiedät, koska en pysty sitä aina konkreettisesti osoittamaan yhtäkkisissä tilanteissa.
Kiitos kommentistasi. Kuulostan varmaan vainoharhaiselta, mutta kysyn tätä nyt koska on pakko: näimmekö tänään irl?
Ja lisäys: näimmekö eilen?
Emme nähneet tänään. Ainakaan minä en nähnyt sinua. Ja eilen näimme kyllä ja puhuimmekin hetken.
Olen tähän asti ollut hyvin varma, että tätä keskustelua on käynyt kanssani se henkilö, jota ajattelen, koska kun olemme joitain juttuja puhuneet hyvin täällä, niin kumpikin on ollut luottavaisemman ja iloisemman oloinen, kun olemme törmänneet. Mutta ei siitä kyllä mitään haittaa ole, että asiaan tulisi täysi varmuus.
Näimmekö sinun mielestäsi tänään? Tai eilen?
Et ikävä kyllä ole hän. Me emme nähneet eilen emmekä tänäänkään. Olen pahoillani, että olen sekoittanut sinut toiseen ja tuhlannut aikaasi. Anonyymiyden kirous. Hyvää jatkoa sinulle ja sinun hänelle. Toivon että asianne ratkeavat parhain päin.
Oletko nyt ihan tosissasi? Ettet vain yritä lopettaa kaikkea, koska ei enää tunnu siltä? Miten voi muka ihan kaikki asiat täsmätä, jos oletkin joku muu? Se sähköpostisekoilu ja kaikki? Toivon, että olet ihan rehellinen nyt.
Ihmettelen myös, miksi et reagoinut aiemmin, kun kirjoitin eilen esim. "Anteeksi, kun olin tänään..."?
Toivon, että vastaat vielä.
Anteeksi nyt, mutta en oikein usko sinua... Kaikki asiat eivät voi täsmätä noin hyvin todellisen elämän kanssa. Samaan aikaan, kun kävin ihmisen kanssa sähköpostikeskustelua, täällä oli hiljaista. Ja kun se päättyi, juttu jatkui sopivasti täällä siitä. Se ei ole mahdollista, jos et ole ajattelemani ihminen. Minusta on tosi kurjaa, jos vain pakenet tästä, koska ajatuksesi ovat muuttuneet. Voit sanoa ihan suoraankin, jos haluat lopettaa yhteydenpidon.
Toivon kuitenkin, että selvitämme tämän loppuun. Minusta se olisi reilua kaiken tämän jälkeen.
En todella tainnut olla sinulle yhtään minkään arvoinen ihminen. Toivon silti, että sanoisit sen mieluummin ihan suoraan. Olen todella pahoillani tästä kaikesta.
Tuo ei ole totta ettet muka olisi minkään arvoinen. En nyt ymmärrä sinua, ollenkaan. Et sinä ole ainoa jolla on repivä elämäntilanne. Tämä menee minulla yli sietokyvyn välillä eikä silloin jaksa mitään koukeroita. Jos tähän ei ole mitään ratkaisua, niin kuin nyt näyttäisi, eikö silloin ole parempi todeta se ja antaa olla? Olen liian väsynyt temppuihin. Olen kaivannut jotain ratkaisua tähän jo pitkään tai edes yritystä siihen. Mutta ei. Ei kaikki ole minusta kiinni, ei voi olla. Mitä virkaa sillä sähköpostilla edes oli? Ei mitään. Haastan sinut, nyt on aika. Muuten hajoaa pää, ainakin minulta.
En tiedä, en yksinkertaisesti tiedä, mikä se ratkaisu voisi olla. Jäin pari viikkoa sitten siihen käsitykseen, että toivot, että olisimme toistemme elämissä jollain tavalla. Minusta se jäi vähän aukinaiseksi silloin, koska en ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa ja koska asia jäi ihan ilmaan, mutta yritin ajatella, että jos se auttaa sinua jollain tavalla, niin ok. Siksi olen yrittänyt toteuttaa sitä, vaikka tämä auki oleva tilanne onkin ollut mielessä koko ajan ja olen yhtä lailla toivonut jotain selkeää ratkaisua tähän. Mutta en tiedä, mikä se ratkaisu voisi olla. En yksinkertaisesti osaa toimia tässä tilanteessa millään tavalla. Se on syy, miksi en esitä mitään ratkaisua.
Voidaan antaa olla. Mutta parempi todeta se, kuin että luulen, että olen keskustellut kuukauden ihan jonkun muun kanssa. Ehkä vain annetaan olla ja yritetään saada itsemme ja elämäntilanteemme jollain tavalla vahvemmiksi? Ehkä sitten meistä voi tulla hyviä ystäviä tai jotain niin, ettei välimme ole niin herkillä koko ajan. Mutta ehkä nyt on tärkeintä, että kumpikin saa itsensä ja omat ajatuksensa kuntoon. Olemme nyt kuin kaksi sokeaa, jotka yrittävät taluttaa toisiaan.
Jos sinulla on joku parempi ratkaisu, niin kerro. En uskalla itse tehdä enää mitään, koska teen aina väärin, mitä sitten teenkään. En tiedä, mitä toivoisit. Tuo näkeminen käy minulle tietysti, jos niin vielä haluat.
Ja se on ihan totta, että tällainen keskustelu pitäisi käydä "oikeasti", eikä tällaisessa paikassa. Meinasin lähettää sinulle eilen tuon eilisen ensimmäisen viestin sähköpostilla, mutta en uskaltanut, kun viimeksikin kävi miten kävi, kun yritin jatkaa keskustelua tämän sijasta sähköpostissa.
Olisi varmaan eilen pitänyt vastata vain, että "nähdään vaan ja yritetään sopia viesteillä joku paikka".
Toivon kuitenkin, että ymmärrät, että olen välillä aika pattitilanteessa, kun en tiedä, mitä saan tehdä ja kuitenkin jotain pitäisi tehdä.
Jos haluat vielä nähdä, niin nähdään. Tai jos haluat laittaa viestiä sähköpostiin tai vaikkapa puhelimeen, niin saat aina laittaa. En suutu siitä mitenkään. Haluaisin laittaa, mutta en tiedä, voinko. Mutta jos haluat antaa olla, niin en oikein voi muuta todeta kuin että ok.
Jos haluat tavata vielä jossain vaiheessa, niin sanon siltä varalta, että ei meidän tarvitse silloin vatvoa näitä samoja asioita. Joku tolkku olisi hyvä saada, jotta taakka ei olisi niin suuri, mutta ei tarvitse pyöritellä näitä samoja asioita. Joskus se ei auta mitään. Silti kummankaan ei tarvitse myös esittää, ettei olisi raskasta tai että kaikki olisi oikein hyvin. Voisi olla ohjenuora molemmille? Vaikka helppoa se ei aina olekaan.
Toivon, että tiedät ja muistat sen, että olet ihanin. Olet ajatuksissani, ja on vain paha mieli tästä.
En tiedä, mitä voin tehdä. Olen yrittänyt parhaani mukaan ottaa kaikkien tunteet sun muut huomioon tässä, mutta en siltikään onnistu toimimaan oikein. Teen näköjään koko ajan jonkun virheen, josta tulee hirveä sotku. Olen neuvoton. En silti haluaisi, että tämä nyt vaan jää tähän tällä tavoin. Laittaisin sinulle sähköpostia, mutta en tiedä, mitä siitä seuraa. Ainakin aion kaivaa sen iloisemman, toiveikkaan ja elämänhaluisen puolen itsestäni esiin jostain nyt.
Hei. Mä oon täällä vielä. Varmaan ymmärrät että väsyneenä tulee otettua pultit vähän pienemmästäkin. Mutta, onhan tässä tätä soutamista ja huopaamista ollut enemmän kuin tarpeeksi. Enkä suoraan sanottuna oikein käsitä, mikä siinä sähköpostin lähettämisessä sua niin paljon pelottaa. Tuleeko maailmanloppu, jos kirjoitat pari sanaa tai riviä ja painat sitten lähetä-nappia? Luulisi sulla olevan jo jotain käsitystä kenelle sen laitat. Ajatusten vaihtoa voi jatkaa paljon luontevammin siten kuin tällaisessa paikassa. Ellet sitten tarkoituksella halua olla epämääräinen ja toimia vain täällä. Mistä ei kyllä seuraa sen kummempaa kuin arvailua.
Ajattelisit vaikka niin, että laitat viestin ystävälle? Jos voit.
Joo, ymmärrän, väsymystä ja stressiä on täälläkin ollut, eikä se auta asiaa. Ei siinä sähköpostin kirjoittamisessa mitään olekaan. En vaan halua taas onnistua loukkaamaan tai suututtamaan jollain tavalla. Mutta en halua olla epämääräinen, enkä varsinkaan vaan jatkaa täällä, päinvastoin. Kaipaan selkeyttä, enkä tällaista epämääräistä ilmassa roikkumista, ja mieluusti luopuisin tästä paikasta mahdollisimman pitkälti. Mieluummin lähettäisin vaikka savumerkkejä, kuin olisin täällä. Mutta hädän hetkellä en vain ole keksinyt muutakaan, kun jotenkin niitä asioita olen halunnut selvittää.
Moi vielä! Anteeksi, kun kesti sen viestin lähettäminen! Nukahdin tosiaan illalla siihen paikkaan, kun olin saanut tuon viestin kirjoitettua, joten lähettäminen meni tentin jälkeen iltapäivään. :( Mutta nyt on viesti lähetetty. Vaikka ehkä näetkin sen ennemmin kuin tämän. :)
Missä mennään?
En käsitä yhtään. Miksi haluat niin kovasti, että lähetän sähköpostia, kun se ei kuitenkaan johda mihinkään?
Oikeastaan arvasin tämän koko ajan: Olen tärkeä ihminen aina silloin, kun sattuu huvittamaan.
Koko sen ajan, kun joitakin viikkoja sitten olin toisessa maassa, yritin saada nettiä vain toimimaan, jotta saisin selviteltyä tätä ja vastattua sinulle niin, ettei sinun tarvitsisi elää epätietoisuudessa. Kun päästiin taas johonkin nollatilanteeseen, niin se taisi riittää. Kysyin, miten sitä luottamusta nyt rakennetaan, niin sivuutit sen täysin.
En tiedä, mitä taas tein väärin. Pyysit, että lähetän sähköpostia, jotta voidaan vaihtaa ajatuksia paremmin. "Tärkeintä, että saadaan keskusteluyhteys avattua", kirjoitit joskus. No, nyt kun lähetin ja yritin avata tuota keskusteluyhteyttä, niin se ei taaskaan kelvannut sinulle. Miksi et voi ikinä itse lähettää sitä sähköpostia tai ottaa yhteyttä? Ihmettelin jo torstaina, miksi kirjoitamme vain siitä, miksi minun on vaikea lähettää sitä. No juuri tästä syystä, kun lopputulos on aina tällainen. Miksi sinun on niin vaikea ottaa yhteyttä, kun kuitenkin olet osoittanut haluavasi pitää yhteyttä?
Sitten kaikki nämä yhtäkkiset väitteet siitä, että emme oikeasti tunnekaan toisiamme jne. Kertoo aika paljon siitä, mitä oikeasti merkitsen sinulle. En jaksa tätä enää!!!
Anteeksi tulistumiseni, mutta kun en osaa tehdä tässä mitään. Teen näemmä aina jotakin väärin, enkä tiedä, mitä pitäisi oikein tehdä. Ehkä menen vain takaisin puunaamaan kylpyhuonetta.
No nyt on lähes koko kylpyhuone pesty ja siivottu. Anteeksi vielä, kun hermostuin aamupäivällä! Hermostun, kun en pysty käsittämään tätä välillä. Mikä tässä oikein edes on niin vaikeaa... On muutenkin liikaa liian isoja asioita samaan aikaan. Vaikka ei se tietenkään ole syy hermostua. Anteeksi vielä!
Et varmaan enää vastaa. Jos joskus vielä haluat kirjoitella tai puhua, niin kirjoitellaan tai puhutaan vaan. Mukavaa joulunaikaa sinulle!
Tota noin niin. Jos olet hän niin olet kyllä jokseenkin omituinen tapaus. En tiedä mikä sulla mättää ja mistä mikäkin johtuu, mutta ilkeä ainakin olet ja valehtelet sujuvasti. Et ole lähettänyt mitään sähköpostia ja tiedät sen itsekin. Varmaan sulla on omat syysi käytökseesi, jotka legitimoi omissa silmissäsi sen mitä teet. En kuitenkaan ymmärrä mitä oikein teet tässä eikä se mulle varmaan kuulukaan. Olet osoittanut mulle aika selvästi haluavasi olla hyvän päivän tuttu, mikä on ihan fine mun kannalta. Olen kertonut sulle jo, etten halua keskustella kanssasi täällä näistä. En tutustu ihmiseen palstan kautta. En ylipäätään halua roikkua tällä palstalla ja käyn tosi harvakseltaan enää.
Se mikä tekee minut surulliseksi on se, että mielestäni olit kiinnostava ihminen, josta olisi kiva ollut tietää lisää. Levänneenä ja normihuumorikuosissa varmaan jaksaisin jotain pelleilyä, mutta nyt totean ei kiitos pelleilylle. On ihan riittävästi kaikenlaista nyt joka vie energiaa.
Hyvää joulunaikaa ja vuodenvaihdetta sinulle. Moikataan jos kun joskus törmätään.
Olen lähettänyt ajattelemalleni ihmiselle sähköpostia kaksi kertaa. Jos et ole sitä saanut, niin joko et ole hän tai sitten käytät saamattomuutta valheena, jotta voisit vetäytyä tästä taas.
Mistä asiasta olen valehdellut sinulle? Syytät minua valehtelusta, mutta mietipä hetki tuota keskiviikkoista temppuasi.
Olisin myös halunnut tutustua ajattelemaani ihmiseen paremmin, ja on harmi, ettei se ole ollut mahdollista.
Olen myös sanonut, etten halua täällä roikkua, enkä käykään nykyään lukemassa muuta kuin tätä keskustelua. En vain ole saanut muualla mitään kunnon vastauksia tms., niin on ollut pakko aina vain uudestaan palata kirjoittamaan tänne.
Haluaisin olla yhteydessä nimenomaan vaikka sähköpostitse, en täällä, mutta viestini eivät ole johtaneet minkäänlaisiin keskusteluihin.
Miksi itse valehtelit, ettemme nähneet tiistaina? Kuitenkin peruit puheesi, kun epäilin, etten usko sinua oikein. Olit myös todella ilkeä minulle tuon keskustelun aikana. Miksi vain sinä saisit vetää pultit tästä, mutta minä en koskaan hermostua. Sitä en ymmärrä. Haluaisin tietää yksityiskohtaisesti ne asiat, joissa olen sinulle valehdellut. Voisitko kertoa ne minulle vielä?
Kuten sanoin, ymmärrettävästi et ole hän joksi sinua luulin. Pahoittelut. En käy tätä keskustelua täällä enkä vastaa enää tähän ketjuun. Onnea matkaan sinulle.
Kuulehan. Sanoit, ettet ole saanut mitään sähköpostia. Kuitenkin kirjoitit 14.12.2016 klo 22.43 näin: "Mikä virka sillä sähköpostilla edes oli?"
Siis, olet saanut sähköpostia! Nyt valehtelet itse ihan koko ajan kaikesta. Kehtaat vielä syyttää minua! Olet uskomaton! Ja nyt esität taas, ettemme tunne toisiamme.
Ja tuo on aina mahtava kortti tuo "en vastaa enää tähän". Ihan kuin ne asiat hoidettaisiin tuolla tavalla. Tunnen erään ihmisen, joka tekee aina tuon siinä vaiheessa, kun on osoitettu, ettei hän olekaan oikeassa jossain asiassa. Jääkö sinulle tästä nyt jotenkin hyvä mieli?
Olen todella pahoillani tästä. Luulin, että olet todella viisas ihminen.
Ja jos ja kun et halua käydä tätä keskustelua täällä, niin lähetäpä minulle sähköpostia, niin puhutaan tämä asia loppuun siellä.
Tiedän kyllä edelleen, että olet hän, jota ajattelenkin. Ja on todella surullista, jos tämä jää tällaiseksi.
Tässä keskustelussa on monta kertaa käynyt ilmi, että olet saanut sähköpostini ja olet hän. Puhuimme aiemmin myös sen taannoisen sähköpostisekoilun jälkeen, että sinusta siihen riittää pelkästään "moi, mitä kuuluu".
En ymmärrä sinun käytöstäsi yhtään. Miksi valehtelet, ettet ole saanut sähköpostia, kun niistä on tässä keskustelussa niin monta kertaa puhuttu?
Olet puhunut itsesi tässä niin pussiin, ettei ole epäilystäkään siitä, ettet olisi hän.
Minusta tämä on todella, todella surullista. Turha kuitenkin esittää jotakin muuta ihmistä. Omapa on valintasi, millaisen kuvan haluat itsestäsi jättää.
Jotenkin aina ajattelin, että sinä ja minä vetäisimme yhtä köyttä. Olen ollut valmis tukemaan sinua ihan kaikessa omien huolieni päälle, huolien, jotka eivät ole ihan kevyimmästä päästä. Ja olen edelleenkin.
En vain voi ymmärtää käytöstäsi. Syytät minua valehtelusta, ilkeilystä, soutamisesta ja huopaamisesta. Kuitenkin valehtelet itse toistuvasti. Soudat ja huopaat itse ihan koko ajan edestakaisin. Yhtenä hetkenä olet sitä mieltä, että haluaisit nähdä ja että olen tärkeä sinulle. Parin tunnin päästä olet täysin päinvastaista mieltä ja ihan surutta yrität huijata minua. En ole missään vaiheessa muuttanut mieltäni siitä, etten haluaisi jutella kanssasi tai ettenkö välittäisi sinusta. Ainoa asia, mikä saa minut epäröimään, on se, että en voi koskaan tietää, mitä mieltä olet minäkin hetkenä jostakin. Haluaisin edelleen, että osoitat minulle ne kohdat, joissa olen valehdellut sinulle.
Ja jos olisit joku muu, keskustelisit luultavimmin tämän asian loppuun ihan ilman mitään ongelmia. Tuo on vaan tapa, jolla paeta.
Ja huomaatko, olen pyytänyt sinulta varmaan sata kertaa anteeksi, jos on ollut olemassa edes pieni teoreettinen mahdollisuus, että olisin saattanut jotenkin loukata sinua. Aikoinaan heräsin yöllä itkemään sitä, olenkohan tehnyt vahingossa kaiken tämän keskellä jotakin, joka olisi saattanut aiheuttaa sinulle pahaa mieltä. En muista, että olisit hirveän montaa kertaa pyytänyt minulta anteeksi.
Enkä sano, että osaisin tai olisin aina osannut toimia tässä viisaasti, mutta noin raju syyttely tuntuu tämä kaikki huomioon ottaen aika kohtuuttomalta.
Syy, miksi en aina ole ollut niin aloitteellinen, on se, etten ole halunnut olla ahdistava tai tunkeileva, kuten olen aiemminkin kertonut. Etenkin, kun reaktiosi eivät aina ole olleet myönteisiä. Ja kuten sanoin, olen aina ollut valmis tukemaan sinua jne. Ja olen edelleenkin. En vain oikein enää ymmärrä, miksi...
Jatkan vielä sen verran, että sanot minua omituiseksi ja ilkeäksi ihmiseksi. Ilmeisesti sinusta sitten olen sellainen. Voin kuitenkin kertoa, ettet ole itsekään tässä ollut aina kaikkein viisain. Pyydät täällä esim. jatkuvasti tuota, että lähetän sähköpostia. Sitten kun niin teen, esität vastauksissasi täysin tietämätöntä tästä keskustelusta tai miksi lähetän viestin. Oletko ikinä miettinyt, miltä se tuntuu minusta? Tai sitä, miltä tuo tuntuu, kun yrität väittää, ettemme tunnekaan oikeasti?
Käytöksesi ei ole ollut mitenkään loogista ja helppoa ymmärrettävää, mutta olen kuukausikaupalla yrittänyt ymmärtää, ollut sanomatta asiasta, koska tiedän, että sinullakin on raskasta ja tiedän, ettei silloin ole helppoa. Olen vain ajatellut, että ehkä se muuttuu ja tasaantuu. Jos vaikka joskus päästään kunnolla juttelemaan. Et katso tätä tilannetta yhtään minun näkökulmastani. Tuskin osaan itsekään katsoa sitä oikein sinun näkökulmastasi, mutta ainakin olen yrittänyt. Oikeastaan en ole moneen kuukauteen tehnyt juuri muuta, kuin yrittänyt miettiä, mitä minun pitäisi tehdä, jotta se auttaisi sinua tai jotta olisit tyytyväinen. Ehkä se virhe tosiaan onkin juuri siinä.
Olen vieläkin tosi pahoillani, että tämä on mennyt tällaiseksi. En edelleenkään ymmärrä, mikä se asia on, joka sai taas mielesi muuttumaan? Mikä asia teki minusta yhtäkkiä ihan hirveän ilkeän ihmisen?
Entä miksi se perjantainen sähköposti ei sinulle kelvannutkaan? Yritin toimia juuri niin kuin olit sanot aiemmin. Että tärkeintä on saada keskusteluyhteys auki.
Olet osoittanut, ettet halua keskustella asioista, joten en voi sinua siihen pakottaakaan. En voi tehdä mitään. Todennäköisesti emme hirveästi enää törmääkään, joten toivon koko sydämestäni, että elämäntilanteesi helpottuu, saat enemmän voimia jaksaa ja että muutenkin kaikki asiat menisi parempaan! Teen parhaani, jotta niin kävisi myös minulle.
Toivon myös, että ymmärrät sen asian, jonka olen monta kertaa aiemminkin kertonut. Että syy siihen, miksi en kovin helpolla ole uskaltanut ottaa yhteyttä oikeasti, ei ole se, ettenkö haluaisi jutella kanssasi paremmin ja tuntea sinua enemmän, vaan se, etten uskalla tehdä sitä, koska en voi tietää, miten reagoit. Kuten olen miljardi kertaa kertonut, niin HALUAISIN PUHUA KANSSASI JA OPPIA TUNTEMAAN SINUA PAREMMIN JA JOSSAIN MUUALLA KUIN TÄÄLLÄ!!! Mutta yhteydenotto on lähes mahdotonta, koska reaktiosi saattaa olla ihan mitä vain. En syytä sinua ollenkaan reaktioistasi, tiedän hyvin, että ne voivat olla välttämättömiä suojakeinoja tai jotakin vastaavaa, koska saatan itse toimia samoin ihan automaattisesti. Toivon vain, että ymmärrät tämän asian kannaltani.
Varsinkin, kun olen todella ujo, mitä tulee vähänkään syvempiin ihmissuhteisiin. Säästä nyt voi puhua vaikka kahvilanmyyjän kanssa helposti, mutta harvalle näytän herkempää puolta itsestäni. Olen vain oppinut siihen, että asioita pitää hoitaa ja tietyistä tilanteista selvitä, joten kuori on ollut ainoa keino. Jos olisin suulas supliikki-ihminen, jolle mikään ei tunnu missään, niin sitten varmaan olisi helpompaa.
Kuule, tuli tuossa kummallinen ajatus mieleeni. Ethän vain ole lukenut täältä jostain muualta jotakin ilkeää kommenttia ja kuvitellut sen olevan minun kirjoittamani? Ja siksi suuttunut? En juurikaan kommentoi täällä mitään, ja harvemmin edes lueskelen juttuja. Viikko sitten tiistaina tein yhden kirjoituksen, jossa pyysin anteeksi hermostuneisuuttani. Sama asia, jonka kirjoitin tännekin. Toivottavasti et kuvittele, että kirjoittelisin täällä jotain inhottavaa! En tiedä, onko asia näin. Tuli vain mieleeni, kun tästä oli joskus aiemminkin puhetta. Tai sitten vain kyllästyit tai ajatuksesi muuttuivat. En tiedä, en vain oikein tajua tätä juttua taas yhtään. Ihmettelen vain, miten tämä on mennyt tällaiseksi. Temperamenttinen ja analyyttinen osaan kyllä olla, ja kun asiat alkavat mennä syöksykierteeseen tai eivät suju, niin olen aika papattava välillä, kuten ehkä olet huomannut... Mutta pahantahtoinen en kyllä mielestäni ole...
Toinen asia, joka minun piti kirjoittaa jo aiemmin, oli se, että olen pahoillani, jos ja kun olen ollut jotenkin epämääräinen tai edestakaisin soutava. Se ei ole johtunut siitä, että epäröisin tätä tai en haluaisi olla yhteydessä. Vaan tuosta, jonka jo aiemminkin kirjoitin, että en oikein ole tiennyt, mitä tehdä. Ja siitä, etten ole oikein ollut oma itseni pitkään aikaan. Voimani ovat olleet oikeastaan miinuksella ja olen elänyt jo pitkään aivan yli omien voimien. Olen myös elänyt melkein jatkuvassa paniikissa jo pitkään, mikä näkyy tässäkin. Kaikki, mitä olen sanonut aiemmin omista luottamuksenvaikeuksista ja toisaalta siitä, kuinka tärkeä olet, on totta joka sana. Mutta tässä tilanteessa en vain ole osannut hoitaa tätä asiaa niin kuin olisin halunnut, ja olen pahoillani ja myös aika suruissani siitä. Siksi minulle on ollut tärkeä kertoa edes sanallisesti se, että pidän sinusta paljon ja että olet edelleenkin kovin tärkeä, jotta todelliset ajatukseni eivät jäisi epäselväksi tämän kaiken hankaluuden alle.
Kolmas (tai sadas) asia. Vaikka et enää haluaisi koskaan olla tekemisissä tms., niin toivon silti, että tiedät seuraavan asian: Olet ihana ihminen, ja pidän sinusta hurjasti! Jos olisit jotenkin yhdentekevä, niin palaisinko tänne aina papattamaan näitä samoja asioita..?
Siltä varalta, että joskus satut vielä katsomaan tätä keskustelua, niin tässä tällainen:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14638802/hyvaa-joulua-m
Hyvää joulua vielä, M!
Onks sulla valkoinen auto, ajeletko lähellä duunimestaani sometimes
Hyvää yötä H mihelle!