Tarvitaan uusia asuntoyhtiöitä, jotka alkavat tuottamaan vähävaraisille ihmisille sopivia- ja riittävän halpahintaisia vuokra-asuntoja.
Eihän tällaisia asuntoja olisi suinkaan tarpeellista sijoittaa kasvukeskuksiin, vaan ihan ympäri Suomen maata. Vähissä varoissa olevat ihmiset voisivat näissä asunnoissa taata toimeentulonsa esim. lisääntyvien terveydenhoito kulujen aiheuttamassa kriisissä. Myöskin syystä tai toisesta tilapäiseen taloudelliseen ahdinkoon joutuneet ihmiset voisivat päästä taas jaloilleen asumalla vaikka vuodenkin riittävän halpahintaisessa asunnossa.
Tällaiset asunnot eivät tulisi asuntoyhtiöillekkään kalliiksi, vaikka ostamalla pieniä-/ valmiita ja helposti siirrettäviä asuntoja.
Suomessahan kyllä vielä hotua riittäisi näille, niin että ei tarvitsisi edes asua vieri vieressä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.