Noissa puolueissa on paljon ääriaineksia ex ja nykyisestä johdosta alkaen joka hyväksyy kansalaistottelemattomuuden. Jopa poliisien surmaamista ihaillaan. Vasemmistoliiton nykyinenkin puheenjohtaja Li Andersson "ymmärtää" puolueensa ääriaineksia tekoja. Vihreissä taas on paljon henkilöitä jotka pitävät itsestäänselvyytenä että heillä on oikeus särkeä yrittäjien koneita, tunkeutua luvatta toisten tahoille ja päästää tarhaeläimiä irti kuolemaan nälkään. Ei tarhaeläimiä saa luonnosta ruokaa vaan ne kuolevat. Vihreiden johto ei ole tuominnut raaka pihkaantunut vihreiden tekemiä iskuja. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistökin on Koijärvi aktivisti. Perussuomalaisena rauhaa rakastavana kansalaisena en hyväksy minkäänlaista rikollisuutta. Varsinkin raaka väkivalta on hirvittävää. Em. puolueiden toiminta perustuu paljolti rikollisuuteen joten nuo puolueet pitäisi kieltää ellei ne tapahdu tunnolleen. Rauha rakkaus rehellisyys isänmasllisuus heikoistakin huolehtiminen ovat tärkeitä asioita. On pöyristyttävää kun meillä on puolueita joissa ainakin epäsuorasti yllytetään tekemään rikoksia.
Vasurit+vihreät yllyttävät väkivaltaan
EletäänLainMukaan
1567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Höpö trolli aloitus.
aloituksesta:
"Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistökin on Koijärvi aktivisti."
Jep jep.
Koijärvi-liike valtasi alueen Koijärvellä 1979 ja liike oli aktviinen pari vuotta.
Ville Niinistö syntyi 1976. Eipä tainnut kolmevuotias turkulainen paljoa Koijärvellä pyöriä.
Sylissähän ne viherppiipeltäjissä kuskaavat lapsiaan kun tekevät rikoksia
Kolmevuotias aktiivi?
Säälittävää jopa persusten väitteeksi.
UUDET VAALIT!!
SOINI PERSUT PETTI KANSAN SUURIN KUSETUS KOSKAAN!
https://www.youtube.com/watch?v=Y4VsCDFWdZs&index=5&list=PLmb1Thl8L0Nhod3q2JbP7oETiSXKOIJlB
Kannattaa äänestää Perussuomalaiset ykköseksi
"Kannattaa äänestää Perussuomalaiset ykköseksi"
Mennee talven juttua tuollainen.
Realisesti sijat 4-6 on haarukassa.
Suomessa on palattu kolmen suuren (kes, kok, sdp) aikaan. Persussuomalaiset sitten samassa prosenttihaarukassa kuin vihreät ja vasemmistoliitto eli sijoilla 4-6.
Avaaja omaa kieron huumorintajun ja vittuilee persuille kännynnäisesti.
Nähtävästi kysymyksessä on sukupuolisesti poikkeva ja haluaa palata vapaaseen maailmaan.
Perussuomalaiset ei ollutkaan niin miehiä kuin avaaja luuli ja paluu sivistyneeseen ystäväpiiriin on ajankohtainen.
Persut oli liian karkeita ja syntymätyhmiä.
Perussuomalaiset on paras puolue suurimmalle-osalle-eli-miljoonille-suomalaisille
Onko tosiaankin Suomessa noin paljon tyhmiä?
Oliko tyhmiä ne puoli miljoonaa suomalaista jotka viime eduskuntavaaleissakin äänestivät Perussuomalaisia
Olivat, hyvin tyhmiä.
Osa on tosin viisastunut sen verran etteivät seuraavalla kerralla äänestä persuksia. Mutta tyhmimmät ovat vielä jäljellä.
Olen itse äänestänyt jo kahdesti peräkkäin perussuomalaisia ja hommannut/hommaan lisää äänestäjiä kolmanteen jytkyyn
Ota minutkii ehokkaaksi! Ossoon tehhä hyvvee kiljuva.
Perussuomalaiset on Suomen maallinen turva
Kyllä, turpeessa turvallaan, eivätkä siitä nouse.