Hei... asun mieheni kanssa kohta vuoden yhdessä. Olemme seurustelleet n.2 vuotta. Suhteen alussa mies oli todella mustasukkainen joka ilmeni esimerkiksi sillä etten saanut tanssia baarissa (varsinkin jos hän mukana) tai mennä esim tyttöjen illassa baariin (jälkeenpäin mykkäkoulu, ja kotona ei minua eikä huomaa ollenkaan, kunnes anelen anteeksi. Mies tietää että ahdistun riidoista ja puhumattomuudesta). Mies on myös mustasukkainen läheisistä väleistä äitiini (sanoo ettei ole normaalia soittaa noin usein, ei hänkään soita, väittää että äitini on paljon tärkeämpi minulle kuin hän ja minun pitäisi keskittyä omaan kotiini/häneen). Mustasukkaisuuden takia ei myöskään välittänyt että olisin halunnut jäädä asumaan samalle paikkakunnalle missä asuin ennenkin (ennen yhteenmuuttoa) vaan teki riidan että tietää miksi haluan muuttaa sinne, jotta olisin äitini lähellä! ja sitten uhkasi ettei v***u muuteta ollenkaan yhteen, jos en halua asua kauempana... ja itse hän sanoi alkuun että pääasia ettei muuteta mihinkään slummialueelle, muuten ihan sama...
Noh... nytten kun ollaan tämä vuosi asuttu yhdessä niin olen huomannut tiettyjä outoja asioita miehestä. Ensinnäkin sen että ENNEN yhteenmuuttoa mietin esim tarvitaanko 2 sänkyä, toinen vieraille/kavereille jos jäävät yöksi. Mies sanoi että niin tottakai, hänellä on kyllä patja missä vieraat voi nukkua. HAH vieläkin naurattaa. Mies ei anna kenenkään tulla meille (sanoo että hän lähtee ainakin sitten pois ,vaikkei ole paikkaa mihin mennä, mutta kotiin ei jää) vaikka puhutaankin vain kyläilystä... Sanoi myös suoraan ettei halua ketään meille yöksi. (ennen muuttoa ei kyllä puhunut mitään...)
Toinen asia= tiskikone. Minulle se oli itsestään selvää että hankitaan ja kun otin sen kotona puheeksi mies sanoi ettei sitä tarvita, eikä hankita. Kuluttaa liikaa sähköä ja ei meillä niin paljon tule astioita (vihjasi myös ettei minun tarvitse käyttää aina uusia mukeja juodessani yms) joten MIES päätti ettei sitä taloon tule.
Huvittavaa (tai vähemmän huvittavaa) se ettei mies anna minun laittaa seinille mtn tauluja yms. koska reikiä seinään ei tehdä. Itse oli laittanut oman lasitaulun (johon tarvi ruuvikiinnityksen) ja lasikellon, kysymättä yhtään mitään minulta, kun sanoin asiasta, ei sanonut mtn...
Myös muulla tavoin mies luulee voivansa määrätä. Hänen äitinsä antoi kylässä meille verhot ja sanoin iloisesti miehelle kun olimme lähdössä että "katso miten ihanat verhot meille tulee" mies tokaisi etten minä voi niitä laittaa ennen hänen hyväksyntää, joten kysyin, ja hän antoi luvan.
Kotona kun katson mitä vaan ohjelmaa tvstä (vaikka olisin yksin kotona ja mies tulee jostain kesken kaiken) hän ottaa kaukkarin, sanomatta mtn ja vaihtaa itselleen mieleisen kanavan, kysymättä lainkaan minulta jäikö mtn kesken. kun huomautin asiasta hän sanoi että mene makkariin katsomaan jos kerran pakko nähdä (siellä meillä toinen tv)
Minua on alkanut ahdistamaan se että tuntuu että mies yrittää jotenkin "alistaa" minua, vai olenko ihan väärillä jäljillä? ja nykyään kysyn jo huomaamattani mieheltä hyväksyntää ja lupaa esim mennessäni yöksi kaverille tai jos haluan jotain uutta kotiimme) Edes ostamiani wc ja sauna-kylttejä mies ei antanut laittaa koska ei tehdä reikiä oviin, eli ei laiteta niitä. Miten hän voi päättää noista asioista yksin? ja koskaan samat säännöt ei päde häneen!
Menojani hän ei onneksi kyttää/soittele kokoajan tai kysele mitään, mutta tuntuu kuitenkin mököttävän kun tulen kotiin ja yritän saada hänen mielialaansa selville. Aina hän kuitenkin tarkkailee miten pukeudun ja joskus huomauttelee siitä. Jos yritän puhua jostain mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta hän kääntää syyn omille niskoilleni ja olen muutenkin herkkä ja syyllistyn helposti, joten en jaksa enää ainaisia riitoja. Kiitos jollekkin jos jaksoi tämän vuodatuksen lukea ;(... kaipaisin kipeästi neuvoja että kuvittelenko vaan ja ylireagoin (miehet ja naiset kuitenkin erilaisia) vai onko miehellä joku peli menossa..... Miten voisin ottaa asiasta selvää tarkemmin? Miten saisin miehen ymmärtämään että tunnen itseni altavastaajaksi kun ei koskaan minun mielipidettä kysytä? Kiitos teille kovasti, omat hermot alkavat olla lopussa, vaikka kärsivällinen olenkin... :(

Vastaukset 15
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä että ennen muuttoa mies vielä tuli joskus yllättäen käymään (ei siinä mitään) minun luonani, mutta suuttui aina jossen ollut kotona ja kun olin ollut kaupassa ja kysyin että missä minä nyt muualla voisin olla, sanoi "no vaikka missä" . Hän on aina ollut jotenkin epäluuloinen ja tullut myös käymään työpaikallani.
Kerran kun hän oli tulossa luokseni ja oli soittanut kuulema (en ollut vastannut koska ei ollut näkynyt soittoa) Mies oli ihan raivona, ja sanoi mikä on niin tärkeää etten hänen puheluihin vastaa. No siinä jouduin näyttämään puhelutiedoista ettei puhelua oikeasti ole tullut, enkä keksinyt asia päästäni.
Ihan harmittaa kun nyt tulee mieleen kaikenlaista, mitä olin jo unohtanut (kun oli niin suhteen alkuaikoina) kun on välillä mennyt niin hyvin ja yhtäkkiä taas alamäki alkaa..... Mies suuttuu usein jossen tee kuten hän käskee. Ennen hän pyysi minulta asioita esim hiusten värjäys ja aina kiitti, kun muutimme yhteen hän sanoo "et sinä voi nyt lenkille mennä, sinun täytyy nyt värjätä minun hiukset" eli pyynnöt on muuttuneet käskyiksi ja vielä miehen aikataulun mukaan.
Olemme myös kerran ennen yhteenmuuttoa meinanneet erota sen takia kun olin mieheni seurassa baarissa vaihtanut nopeasti pöytää (kun näin kaverini) ja jutellut hänen kanssaan (hänellä oli mieshuolia). Mies sanoi että hänellä oli ollut muutenkin paska päivä ja halusi baariin ja minä en välittänyt hänen tunteistaan kun olin käynyt muuallakin kun hänen luona. Hän antoi minulle "toisen mahdollisuuden" vaikka itkin hänelle etten ymmärtänyt mitä olen tehnyt väärin. Kun myöhemmin hän puhui muutosta yhteen niin sanoin ettei kiirehditä kun vasta melkein erottiin, niin hätääntyi ( eli ei kuitenkaan olisi halunut eora?) En ymmärrä miestäni. Hän on edelleen se ihana ihminen ja hänessä paljon hyvää, välittää ja rakastaa, mutta kohtelee useasti nykyään kuin lasta ja kuin olisi herra talossa. Itse teen kotityöt aina ja pidän talon puhtaana, enkä saa edes päättää taulujen paikasta.. -_- vuokrakulut yms ruoka maksetaan puoliksi, vaikka miehellä on hyväpalkkainen työ, itse tällähetkellä työtön ja ahdistaa taloudellinen tilanne vielä kaiken päälle. Mitä minun kannattaisi tehdä? olen miettinyt pääni puhki :/
Nyt kannattaa ottaa jalat alleen nopeasti ennen kuin olet täysin narsistin vallassa. Tuo on kaukana normaalista suhteesta. Itse tajusin vasta olleeni narsistin vallassa kun pääsin irtautumaan hypnoosin avulla suhteesta. Lue minun tapaukseni Narsistin tuhoama ihmisraunio. Voimia ja tee nopeasti oikea päätös.
Luin tarinasi... todella surullista luettavaa, mutta hienoa että olet saanut uuden elämän ja voimia sen aloittamiseen <3 Itse vielä mietin mitä teen ja arveluttaa sekin jos olen jotenkin "provosoinut" miestä tahtomattani tähän, koska olen huono tekemään päätöksiä ja mies sanoo että hän ajattelee realistisesti asiat niin voiko olla että hänkin on tahtomattaan ottanut "käskijän" roolin, jos on ajatellut asioiden sujuvan helpommin. Koskaan mies ei ole minuun käynyt millään tavalla käsiksi tai haukkunut enkä usko että voisikaan, koska tietää että olen todella empaattinen ja herkkä, ja muistaisin miehen sanat pitkään :( Ahdistaa tilanne jotenkin tosi paljon, ja ilmapiirikin kotona, vaikkei mies ole edes mitään pahaa nyt sanonut, on vain hiljaa... Välillä en tiedä mikä totta, vai suurentelenko asioita, sillä mies ei kyllä ole ollut ilkeä tai sanonut pahasti.... Tässä sekoaa kohta kun tiedä mitä ajatella X(
Emme tietenkään voi mitään diagnooseja antaa, mutta hyvin inhottavalta kuulostaa. Voit tietysti yrittää keskustella asiasta, mutta jos tuntuu, että se aina kääntyy vain sinun syyllistämiseen, niin ehkä on aika luovuttaa ja lopettaa suhde.
Jos kyseessä on narsisti, hän vetää sinut pian niin syvälle, ettei sieltä todellakaan ole enää helppo nousta. Kun narsisti vaistoaa, että olet lähdössä, hän alkaa olla mielinkielin ja yrittää sitoa sinut mahdollisimman tiukasti vaikka kosimalla tai ehdottamalla lasten hankkimista. Typerintä mitä voi tuossa tilanteessa tehdä, on hankkia lapsia kuvitellen että parisuhde jotenkin siitä paranisi. Siinä joutuu itse löysään hirteen loppuelämäksi, ja erityisesti lapset joutuvat elämään perheessä jossa mahdollisuudet kasvaa ehjäksi ovat minimaaliset. Jos siis haluat joskus lapsia, älä ikinä hanki niitä tuollaisen ihmisen kanssa.
Mies vaikutta todella määräilevältä, kiukuttelevalta pikkukakaralta, eikä ole sinun asiasi uhrata elämääsi ja jäädä odottamaan, josko tuo tuosta aikuistuisi jos sitä vaan kovasti yrittää rakastaa. Mies on jo aikuinen, ja jos hänen kasvatuksensa on mennyt pieleen, tarvitaan ammattilaisia korjaamaan tilanne. Ansaitset todellakin parempaa.
Irrota miehestä kyrpä ja heitä loppuosa roskiin TAI mieti vakavasti, miksi jatkat suhdetta joka ei toimi. Miehellä on selvästi kana kynimättä myös äitinsä kanssa.
Tuo on vasta alkua. Ajanmittaan tulee lisää näitä ominaispiirteitä. Vain taivas on rajana. Mietipä sitä.
Tytöt tytöt, nyt rauhoittukaas! Jos teidät jätettiin, voi syynä olla ihan teissä asuvat ilkeät piirteet tai viehätysvoiman katoaminen, uuteen rakastuminen. Sellaista sattuu nääs. Oppikaa hyväksymään se ja lopettakaa nuo narsistihöpinät!
Luepas tarkemmin.
Ei ne saatanan satiaiset meitä jätä, vaan me yritämme päästä niistä eroon.
Just joo ;)
Nyt kun lähdet, vielä kerkeet. Jokaisen ihmisen oma elämä on ainutkertainen, älä hukkaa sitä, narskuhan lopulta liiskaa sinut. Tämä on vasta alkusoittoa, lisää tulee ja pahemmaks muuttuu. JUOKSE
Mikä edes alunperin voima, saa ryhtymään suhteeseen ko luonteenpiirteitä omaavan henkilön kanssa?
Vieläpä muuttamaan saman katon alle. Onko jotakin tuttua lapsuudenkodin tunnelmista?
Löytyisikö jotakin itselle avartavaa, esim mitä ' läheisriippuvuudesta ' , kerrotaan.
Toista ei voi muuttaa, itseään kyllä.
Miksi suostut itseäsi ( jälleen ) kohdeltavan huonosti?
Tää on niin tämmöistä naisten propagandaa taas. Keksittyjä provoja skrivaillaan tänne.
Kyllä on henkilöitä, jotka viihtyvät tämän tapaisissa parisuhteissa. Pääosa suhteesta menee miettimällä, onko toinen " sitä tai tätä " .
Sen sijaan, että kuulostelisi miltä itsestä tuntuu. Jokainen valitsee aivan itse oman kumppaninsa, suhteensa. Vastuu on itsellä, jäädä tai lopettaa se.
Oma valinta.
Pari kysymystä sulle:
- Onko sulla hyvä olla miehesi kanssa?
- Tunnetko, että sinua rakastetaan, että sinua kunnioitetaan ja kohdellaan ihmisarvoisesti?
- Lohduttaako hän sinua, jos sinulla on murheita? Kuunteleeko?
- Voitko avautua hänelle omista ongelmistasi?
- Valtaako sinut hyvä olo, kun näet hänet?
- Voitko olla oma itsesi hänen kanssaan?
Noihin kun vastaat rehellisesti, tiedät mitä tehdä. Älä oikeasti tuhlaa elämääsi ihmiseen, joka aiheuttaa sulle vain mielipahaa ja outoja tunteita. Hän ei arvosta sinua, eikä tule koskaan kunnioittamaan sinua. Tilanne pahenee vuosien kuluessa ja kuten joku sua neuvoikin, älä missään nimessä tee lasta hänen kanssa. Itse olin liian kauan, 25v, narsistin kanssa, tarinasi kuulostaa liiankin tutulle. Lähtö oli todella vaikea ja mies kiusaa minua edelleen.
Pitääkö ensin olevinaan " tunnistaa narsismi diagnoosi " ?
Ja mitäs sitten?
Eikö yksinomaan tiedoksi riitä, ettei itse voi hyvin suhteessa?
Vai saako siitä kontrolloimisesta, mielihyvää kuitenkin? Jos se sitä rakkautta on?
Ehkä se joillekkin on.
Vai onko tämä ketju etenkin, pääosin keksittyä legendaa... Tänne nyt yks-kaks tulleena, vähän kyllä epäilys heräsi ja poistun paikalta.
Aihepiiristä on varmasti myös en epäile, kovinkin rankkaa draamaa.