Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (Soste) laskelmien mukaan 5 000 uutta henkilöä putoaa säästöpäätösten seurauksena köyhyysrajan alapuolelle – ja samalla suuri joukko tipahtaa köyhyysrajan tuntumaan.
Kansaneläkkeet pienenevät ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa. Kansaneläkettä saa vajaa puolet Suomen 1,5 miljoonasta eläkkeensaajasta. Sen suuruus on yksin asuvalle 634 euroa kuussa. Kansaneläke on eläkeläisten perusturva. Kun se ei riitä, saa lisäksi takuueläkettä, joka nostaa eläketulon 767 euroon kuussa.
”Julkinen talous täytyy saada kuntoon. Suomi täytyy saada kasvu-uralle”, kommentoi tilannetta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.).
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/11/03/puoli-miljoonaa-elakelaista-kituuttaa-koyhyysrajan-alapuolella
Persut halusi kieltää tämänkin totuuden esittämisen omista toimistaan. Sikamaista on persujen touhu.
MOT jonka persut halusi kieltää
12
<50
Vastaukset
Nuo leikkaukset ovat siitä mielenkiintoisia, että kun vähästä leikataan, se leikkaa myös kauppojen, terveyspalveluiden yms. hankintoja, eli syö työpaikkoja ja tuloja, siis verotuloja.
No, tämä hallitushan ja jossain määrin edellisetkin porvarihallitukset ovat olleet idioottivetoisia, se on yksi syy miksi tässä jamassa ollaan. Tämä hallitus ei tupeksinnallaan yhtään paranna tilannetta, päinvastoin.- Kim-Il-Soiniland
Sensurointi on olennainen osa soinismia. Pohjois-Korealaisilla olisi persuilta vielä paljon opittavaa.
- takinkäännös
"Kansaneläkkeet pienenevät ensi vuonna ensimmäistä kertaa Suomen eläkejärjestelmän historiassa. "
Ja vaalikentillä perussuomalaiset esiintyivät vanhusten ystävänä.
Perussuomalaiset lupasivat kansalle paljon vaalipuheissaan. Lopputuloksena kansa saa keppiä oikein kunnolla saman puolueen toimesta. Hallituksessa ps jakanut rikkaille verohelpotuksia ja kansalle keppiä. - RuplanippuPunalippu
Jihadisteillehän ne rahat kuuluvat eikä Suomalaisille.
- ontääkans
Oho,mutta nyt pitää saada joidenkin toimesta sitten verovaroin guggenheimiä ,niinkö?
- Hulluaho
Ja 10000 mamua ensi vuonna.
- RuplanippuPunalippu
Ja puolen miljardin ratikkarata ja kohta varmaan niitä kehitysmaamuslimeille räätälöityjä 7-10 huoneen asuntoja.....
- Hulluaho
Jaa, että sellaisia ne persut ovat tänne hankkimassa. No se on helppo uskoa.
- rehelisyysnousuun
Totuus on populismin pahin vihollinen.
Soinismin tärkeimpiä peruskiviä on jatkuva valehtelu ja totuuden kieltäminen.
Kamalinta on se, että persupravdan tapaista propagandalehteä julkaistaan meidän veronmaksajien rahoilla- Ei_mitään_uutta
Soinismin kulisseissa perusmätä velloen pursuaa. Soinismi ei kertakaikkiaan siedä päivänvaloa.
- hyiolkoonpersut
Persut haluaa pimittää tietoa kansalta, todella kaksinaamaista porukka. Oikeen ilettää!
- peijaisia
Jojainen kurjuuten kuollut köyhä ja eläkeläinen on sulka persuhattuun..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3884792Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2852641By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1541906Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1041628J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851493Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611347- 601335
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks621287Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut481282Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491091