Ruotsin kielen asema on lainsäädännöllisesti turvattu erinomaisesti. Ruotsinkielisillä on ollut hyvä ote kielensä aseman säilyttämisessä ja on edelleen. Surut ovat nähneet hyvin, miten fennomaanit käyttäytyvät ja tulevat käyttäytymään ruotsin kielen ja kielisten suhteen. Toistaiseksi fennomaanit ovat saattaneet itsensä niin naurettavaan asemaan, että kansa ei halua olla fennomaanien kanssa missään tekemisissä. Tämä näkyy mm. kansalaisaloitteen kaatumisessa. Vaikka RKP on ollut fennomaanien ryöpytyksen kohteena, sen positiivinen painoarvo ja merkitys Suomen poliittisessa kentässä on kasvanut merkittävästi.
Ruotsin kielen asema vahvempi kuin koskaan
Balanceryhmä
2066
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
valitettavasti kansalta ei kysytä Ruotsinkielestä vaan sitä jatkuvasti pakkosyötetään kansalle on se kumma että vähemmistöllä on valta Suomessa
Kansalta ei demokratiassa kysellä asioita, vaan eduskunta päättää asiat asiantuntijoiden kanssa. Kansan mielipide otetaan huomioon,mutta se ei ole ratkaiseva.
Ruotsin kielen asema on vähintäänkin hyvä tällä hetkellä. Konkreettinen esimerkki on Espoo, johon kaivataan jo 3. ruotsinkielistä yläkoulua.
HELSINGIN SANOMAT 2015
Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen, jossa esitettiin ruotsin kielen opiskelua vapaaehtoiseksi kaikilla koulutusasteilla. Äänestysluvut olivat 134-48. Näin eduskunnan enemmistö yhtyi sivistysvaliokunnan esitykseen.
Kielten+käyttö+on+hyvin+erilaista+kansamme+keskuudessa.
-+50%++käyttää+vieraan+kielen+sanoja+korkeintaan+lomamatkoilla.+Tämän+ryhmän+ihmisistä+vastustaa+pakkoruotsia+10%.
-+30%++osaa+kohtuullisesti+englantia+ja+ruotsia+ja+muitakin+kieliä+mutta+käyttävät+niitä+aika+harvoin.+Tämän+ryhmän+ihmisistä+95%+haluaa+säilyttää+pakkoruotsin+
-+20%+käyttää+kieliä+päivittäin.+He+ymmärtävät+vakavasti+sen,+mikä+on+monipuolisen+kieliosaamisen+merkitys+Suomelle.+Tämän+ryhmän+ihmiset+kannattavat+100%:sti+ruotsin+pakollisuuden+säilyttämistä.
Ruotsin kielen asema on vakiintunut kansalaisalotteiden ansiostakin. Näyttö on varsin selkeä siitä, ettei kansa halua muutoksia ruotsin kielen asemaan.
Fennomaanien esitykset ruotsin kielen aseman muutoksista menevät kankkulan kaivoon. Kyllä se on nähty, millaisia kevythihhuloita fennomaanit ovat. Eivät herätä minkäälaista luottamusta.
Ruotsinkielen asema paranee entisestään fennojen kielitaidon kapenemisen myötä.
Fennomaania ohjaa laiskuuden tie. Ei tee mitään, mistä ei ole hyötyä sanoo fennomaanin poika jo 10 vuotiaana.
Balanceryhmä kirjoitti: "Ruotsin kielen asema on lainsäädännöllisesti turvattu erinomaisesti."
Tuo pitää kyllä paikkansa. Voimme jopa sanoa, että se on turvattu niin hyvin, että se herättää selkeää ärtymystä sekä suomenkielisten että muiden Suomessa puhuttujen vähemmistökielten puhujien joukossa.
Balanceryhmä: "Ruotsinkielisillä on ollut hyvä ote kielensä aseman säilyttämisessä ja on edelleen."
Sanotaanko niin, että suomenruotsalsiet käyttävät omalta kannaltaan aika lyhytnäköistä strategiaa pyrkiessään turvaamaan äidinkielensä aseman. Tämä voi pitkässä juoksussa kostautua. Kannattaisi ajatella asioita myös muiden kielten puhujien kannalta, eikä vain omasta kapeasta perspektiivistään.
Balanceryhmä: "Surut ovat nähneet hyvin, miten fennomaanit käyttäytyvät ja tulevat käyttäytymään ruotsin kielen ja kielisten suhteen. Toistaiseksi fennomaanit ovat saattaneet itsensä niin naurettavaan asemaan, että kansa ei halua olla fennomaanien kanssa missään tekemisissä."
Tässä kieliasiassa ratkaiseva seikka on lopultakin se, miten valtaisan suuri suomenkielinen enemmistö tämän asian näkee. Se on periaatteesa meidän fennomaanien peruslinjalla, mutta kielikysymys on sen suurelle enemmistölle niin vähäpätöinen seikka, että suuria massoja on vaikea saada liikkeelle. Jos kuitenkin ruotsin kielen asemaa yritetään selkeästi vahvistaa suomen kielen kustannuksella, niin voimme odottaa kansan ärhäkkää reaktiota. Nyt kun suurimman osan suomalaisista ei koulun jälkeen käytännössä tarvitse välittää ruotsin kielestä lainkaan, niin he viittaavat kintaalla sekä ruotsille että pakkoruotsin poistamiselle.
Balancerthmä: "Tämä näkyy mm. kansalaisaloitteen kaatumisessa. Vaikka RKP on ollut fennomaanien ryöpytyksen kohteena, sen positiivinen painoarvo ja merkitys Suomen poliittisessa kentässä on kasvanut merkittävästi."
Enpä ole nähnyt RKP:n aseman vahvistumista, enkä ruotsin kielenkään aseman vahvistumista. Viimeksimainittu on käytännössä marginalisoitunut jo monta vuosikymmentä peräkkäin, tosin heikkenemisen vauhti ei ole kovin nopea. Uusia kansalaisaloitteita, jotka käsittelevät ruotsin kielen asemaa Suomessa, voimme odottaa tehtävän kerran joka vaalikaudella.
Kaitera:+Voimme+jopa+sanoa,+että+se+on+turvattu+niin+hyvin,+että+se+herättää+selkeää+ärtymystä+sekä+suomenkielisten+että+muiden+Suomessa+puhuttujen+vähemmistökielten+puhujien+joukossa........
-+Eli,+pitäisikö+surujen+hoitaa+kieliasioitaan+sen+verran+huonosti,+ettei+muut+ärsyynny?++Vai+onko+niin,+etteivät+muut+osaa+hoitaa+asioitaan!
Kaitera+kirjoittaa:+Surujen+kannattaisi+ajatella+asioita+myös+muiden+kielten+puhujien+kannalta,+eikä+vain+omasta+kapeasta+perspektiivistään..........
-+Eiköhän+fennomaanit+ole+tuoneet+omaa+kantaansa+esille+kovalla+rummutuksella.+Fennomaanit+voivat+kysyä+itseltään,+miksi+90%+kieliryhmä++ei+saa+ääntänsä+kuuluville,+jos+he+haluavat+muutosta.
Kaitera:+-+kielikysymys+on+suurelle+enemmistölle+niin+vähäpätöinen+seikka..Nyt+kun+suurimman+osan+suomalaisista+ei+koulun+jälkeen+käytännössä+tarvitse+välittää+ruotsin+kielestä+lainkaan,+niin+he+viittaavat+kintaalla+sekä+ruotsille+että+pakkoruotsin+poistamiselle.
-+Tosiasia+kuitenkin+on,+että+verrattuna+useimpiin+kouluaineisiin,+on+ruotsin+kielellä+yllättävän+paljon+käyttöä.+Ongelma+onkin+enemmän+käyttöhaluttomuudessa.
Kaitera:+Enpä+ole+nähnyt+RKP:n+aseman+vahvistumista,+enkä+ruotsin+kielenkään+aseman+vahvistumista.
-+Oletkohan+nähnyt+minkään+muunkaan+kielen+vahvistumista?+Pohjoismaat+yhtenä+ruotsin+kielen+ryhmänä+ovat+sekä+taloudellisesti+että+kulttuurisesti+nostaneet+asemaansa+maailmassa+ja+ovat+esimerkillisiä+maita+maailmassa.+Suomen+pysyminen+tässä+kelkassa+mukana+on+vaikeinta.+On+ymmärrettävää,+ettei+yhteiseksi+kieleksi+haluta+maailman+halvinta+yleiskieltä+englantia.+Jos+se+olisi+englanti+niin+voimme+unohtaa+Pohjoismaatkin.
"- Eli, pitäisikö surujen hoitaa kieliasioitaan sen verran huonosti, ettei muut ärsyynny? Vai onko niin, etteivät muut osaa hoitaa asioitaan!"
Se, mitä ihmettelen tällä palstalla ehkä eniten fennomaanien kohdalla, on tämä ymmärtämättömyys ruotsin aseman suhteen. Ruotsia on puhuttu maassamme 900 vuotta ja ruotsin kieli tuli maahamme Ruotsin vallan aikana, jolloin sen asema vahvistui koko ajan enemmän ja enemmän. Ruotsin kielen asema täytyy ymmärtää tästä historiallisesta perspektiivistä, muu on epärealistista haihattelua. Jos ei kykene hyväksymään oman maansa historiaa, en voi myöskään saada muutosta aikaan. Pakkoruotsia ei saada pois väittämällä, että ruotsi ei kuulu Suomeen, vaan tosiasioiden ymmärtämisen kautta.
Pakkoruotsi ja virkatutkinto ovat parhaat keinot estää matujen kotoutuminen Suomeen. Persut hyväksyvät mieluummin pakkoruotsin, kuin monikulttuurisuuden.
Ruotsinkielen asema on huonompi, kuin koskaan sanoi Carl Haglund ja jätti sen heitteille. Anna-Maja Henriksson on tehnyt kaikkensa, jotta suomalaiset ryhtyvät vastustamaan ruotsinkieltä.
Hänen Ahtisaaren avulla luoma kielistrategia löytyy nykyisen hallituksen ministereiden jätepaperien joukosta. Kukaan ei asiasta pukahdakaan.
Anna-Maja on Suomen Hilary riidoissa suomalaisten kanssa., tosin A-M on häviäjä, koska hänellä ei ole Barackkia tukena. Calle on näkymättömissä. A-M on väsyneempi, kuin väsynyt Hilary.
Suomen kielen asema on todella heikko. Fennomaanit yrittävät nostaa suomen kielen asemaa vähemmistökieltä ruotsia sortamalla. Kyllä hävettäisi olla fennomaani.
"Fennomaanit yrittävät nostaa suomen kielen asemaa vähemmistökieltä ruotsia sortamalla."
Svekomaanien ja svekomielisten fennojen mielestä pakkoruotsin vastustaminen on muka ruotsin kielen sortamista. Pakkoruotsi koskee vain suomenkielisiä, ei svekoja eikä vekomielisiltä fennoilta olla riistämässä oikeutta ruotsin opiskeluun.
Vähemmistön kielellisiin oikeuksiin ei voi kuulua enemmistölle säädetty vähemmistökielipakko. Mikään ihmisoikeusjulistus ei tunne moista kielellistä oikeutta, joten pakkoruotsin poistaminen ei sorra vähemmistökielisten kielellisiä oikeuksia.
Niinpä svekomielisen fennon, tämän Hävettäväfennon pitäisi itsensä hävetä, jos kuvittelee muille säädetyn vähemmistökielipakon kuuluvan jonkun toisen kielellisiin oikeuksiin. Ruotsiin sovellettuna se merkitsisi sitä, että ruotsinsuomalaisten kielellisiin oikeuksiin kuuluu muka kaikille ruotsalaisille säädetty pakkosuomi, mikä tietenkin on aivan tolkuton ajatus.
POLITIIKKA 6.3.2015
Olli Pohjanpalo
HELSINGIN SANOMAT
Eduskunta hylkäsi perjantaina kansalaisaloitteen, jossa esitettiin ruotsin kielen opiskelua vapaaehtoiseksi kaikilla koulutusasteilla. Äänestysluvut olivat 134-48. Näin eduskunnan enemmistö yhtyi sivistysvaliokunnan esitykseen.
- Huom: RKP:n edustajia äänestyksessä max 9 kansanedustajaa.
Huomaavatko fennomaanit koskaan, miten olette huonosti hoitaneet asiaanne. Käydä nyt toisen perustuslaillisen kansalliskieliemme kimppuun halpamaisin talamaisin sanakääntein vailla mitään todellista uskottavuutta. Jos perustuslaillisia asioita halutaan arvioida ja kenties muttaa, pitää olla asioitten käsittelyssä arvokkuutta eikä halpamaista panettelua.
Totta. Ei edes Trump lennokkaissa puheissaan tölvinyt USA:n perustuslain määrittelemiä asioita. Rehellistä rotia oli Trumpin kampanjassa ja kyllä hänestä tulee hyvä presidentti. Sen sijaan fennomaanien törinät hiipuvat rehellisyyden puutteeseen.
Voi fennomaaniparat! Sääliksi teitä käy!