Kuntouttava työtoiminta ei auta pitkäaikaistyöttöm

Tutkimus: Kuntouttava työtoiminta ei auta pitkäaikaistyöttömiä

STT

Pitkäaikaistyötön pääsee vain harvoin uudestaan työelämään kuntouttavan työtoiminnan avulla.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimuksessa työttömistä vain viisi prosenttia palasi työtoimintajaksolta avoimille työmarkkinoille tai ammatilliseen koulutukseen. Suurin osa päätyi uudelleen työttömiksi. Tutkimuksessa seurattiin 257:ää työtoimintaan osallistunutta pääkaupunkiseudun pitkäaikaistyötöntä.



Kuntouttavalla työtoiminnalla tarkoitetaan esimerkiksi työpajoilla ja kierrätyskeskuksissa tehtäviä työjaksoja,
joiden aikana työtön saa työmarkkinatuen tai toimeentulotuen lisäksi pientä päiväkorvausta. Jaksojen pituus vaihtelee kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Kuntouttava työtoiminta ei auta pitkäaikaistyöttömiä/1135263115968
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei mikään ihme... eihän tosta palkkaakaan saa. ennemminkin syrjäyttää koko kuntouttava.. On tuosta varmasti apua siihen työttömien vähemmistöön jotka oikeasti taritsevat kuntouttavaa, mutta yleensä noihin tungetaan vaan karenssin uhalla. Näin olen itse ihmisten puheista ymmärtänyt.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


ijhgtfr kirjoitti:

Tutkimus: Kuntouttava työtoiminta ei auta pitkäaikaistyöttömiä

STT

Pitkäaikaistyötön pääsee vain harvoin uudestaan työelämään kuntouttavan työtoiminnan avulla.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimuksessa työttömistä vain viisi prosenttia palasi työtoimintajaksolta avoimille työmarkkinoille tai ammatilliseen koulutukseen. Suurin osa päätyi uudelleen työttömiksi. Tutkimuksessa seurattiin 257:ää työtoimintaan osallistunutta pääkaupunkiseudun pitkäaikaistyötöntä.



Kuntouttavalla työtoiminnalla tarkoitetaan esimerkiksi työpajoilla ja kierrätyskeskuksissa tehtäviä työjaksoja,
joiden aikana työtön saa työmarkkinatuen tai toimeentulotuen lisäksi pientä päiväkorvausta. Jaksojen pituus vaihtelee kolmesta kuukaudesta kahteen vuoteen.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Kuntouttava työtoiminta ei auta pitkäaikaistyöttömiä/1135263115968

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu