Ulkomaalaistaustaiset vangit Venäjälle lusimaan

Televisiosta tuli dokumentti venäläisestä vankilasta numero 56, siinä näytettiin monimurhaajien ja raiskaajien oloja kyseissä vankilassa. Tässä vankilassa vanki muistaa joka päivä mitä teki uhreilleen, häntä ei päästetä ihan niin helpolla kuin täällä jossa vanginvartijat jopa kampaavat vangin tukan aamulla jos siihen on yön aikana ilmestynyt häiritseviä "klattuja". Siellä ei tarjottu paistettua lohta katkarapukastikkeessa tai iltapalaksi pizzaa, eväs koostuu leivästä ja niukkalihaisesta kaalinpääkeitosta. Päättäjiemme kannattaisi harkita vankipaikkojen ostopalveluja Venäjältä, siellä vankilavuorokausi maksaa murto-usan siitä mitä se täällä maksaa. Muutama vuosi tuossa vankila 56 tekisi hyvää vaikka näille täällä rikoksistaan tuomituille ulkomaalaistaustaisille murhaajille, tappajille ja raiskaajille jotka lusivat meidän lepokodeissamme. Ei naurattaisi enää Porilaisen nuoren tytön ensin pahoinpidellyttä, sitten törkeästi raiskanutta ja lopuksi elävältä polttanutta Afganistanilaista vuohineuvosta Ramin Azimiakaan niin paljon kuin nyt kun hän täällä pääsee siviiliin 12 vuoden päästä. Tottakai ulkomaalaistaustaisia rikollisia puolustavat kommunistiäpärät, demarihörhöt ja Vihernaudat vastustaisivät näiden ihailemiensa rikollisten lusittamista huonommissa oloissa mitä ne täällä lusivat mutta mitä sitten, paska heille huuleen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei me niitä ihailla, puolustamme vain heitä natsien sekä rasistien haukkumisilta ja solvaamisilta. Tälläinen ulkomaalaistaustainenkin rikollinenkin on myös aina uhri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HorstKassler kirjoitti:

Televisiosta tuli dokumentti venäläisestä vankilasta numero 56, siinä näytettiin monimurhaajien ja raiskaajien oloja kyseissä vankilassa. Tässä vankilassa vanki muistaa joka päivä mitä teki uhreilleen, häntä ei päästetä ihan niin helpolla kuin täällä jossa vanginvartijat jopa kampaavat vangin tukan aamulla jos siihen on yön aikana ilmestynyt häiritseviä "klattuja". Siellä ei tarjottu paistettua lohta katkarapukastikkeessa tai iltapalaksi pizzaa, eväs koostuu leivästä ja niukkalihaisesta kaalinpääkeitosta. Päättäjiemme kannattaisi harkita vankipaikkojen ostopalveluja Venäjältä, siellä vankilavuorokausi maksaa murto-usan siitä mitä se täällä maksaa. Muutama vuosi tuossa vankila 56 tekisi hyvää vaikka näille täällä rikoksistaan tuomituille ulkomaalaistaustaisille murhaajille, tappajille ja raiskaajille jotka lusivat meidän lepokodeissamme. Ei naurattaisi enää Porilaisen nuoren tytön ensin pahoinpidellyttä, sitten törkeästi raiskanutta ja lopuksi elävältä polttanutta Afganistanilaista vuohineuvosta Ramin Azimiakaan niin paljon kuin nyt kun hän täällä pääsee siviiliin 12 vuoden päästä. Tottakai ulkomaalaistaustaisia rikollisia puolustavat kommunistiäpärät, demarihörhöt ja Vihernaudat vastustaisivät näiden ihailemiensa rikollisten lusittamista huonommissa oloissa mitä ne täällä lusivat mutta mitä sitten, paska heille huuleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu