Omavanhurskaudesta:

Mikko.A

Tuntuu siltä, että jos joku täällä hyvissä töissä tahtoo ahertaa, niin häntä helposti sanotaan omavahurskaaksi, siis sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät tahdo tehdä hyvää, eli kyse on kateudesta, sillä kuten muistamme, niin Kain tappoi Abelin, koska Abelin teot olivat paremmat, kuin hänen omansa.

Jumala sanoi Kainille, että sinäkin voit parantaa omia tekojasi, niin mielesi nousee, mutta Kain ei kuunnellut, vaan sen sijaan hän tappoi veljensä kateudessaan.

Jos Jeesus meissä kerran vaikuttaa, niin sen tulee alkaa näkymään meissä pian hyvinä töinä.

Vapautta on tehdä hyvää, kun ei ole omalle lihallisudelleen, ja itsekkyydelleen enää orjana.

5

89

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bibeln

      Oletko mielestäsi onnistunut tässä?

      • Täytyyhän minun uskoa siihen mitä teen, mutta lopulta Jumala arvioi meidät kaikki, myös minut.


    • parannukseen

      Sellainen joka synnissä elää ei ole uskossa laisinkaan.

    • Hyvät työt ja teot ovat paikallaan silloin kun ne tulevat uskon hedelminä eikä niitä tekemällä yritetä hankkia vanhurskautta.

    • Siinä olet aivan oikeassa, että vapautta on tehdä hyviä tekoja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      989
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      163
      964
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      750
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      687
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      610
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      587
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      499
      567
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    15. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      515
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      503
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      481
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    20. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      465
    Aihe