Kuuliko kukaan outoa ääntä viimeyönä?

Outo kumiseva ääni välillä voimistui ja taas vaimeni,
tuntui kuin olisi kuulunut taivaalta, vaikea paikallistaa.
Kello oli jotain puolenyön maissa, ehkä vähän yli.
Ei ollut lumiaura.
11405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei kannattaisi ryypätä viikolla, ei ainakaan noin paljoa.

Äänestä

Varmaan tyksin betonirakenteita purettiin.

Äänestä
  • Taas kerran Turussa möhlittiin, rakennettu noin pitkälle ja nyt vasta huomattiin betonin olevan liian heikkoa. Kuka vastuussa, ei kai vaan mene taas mene miljoonia veronmaksajien kukkarosta. Ikinä ei edes vaadita yrityksiä, saati viranomaisia vastuuseen.

    Äänestä

lumilinko vaan pörräsi.

Äänestä

Lentokone? :)

Tyksin betonivalun epäonnistuminen oli selvää jo syyskuussa. Ihmettelen, ettei jo silloin puututtu asiaan. Rautakehikot oli jääneet alaosistaan tyhjiksi, kun betonimassa ei ollut täyttänyt niitä. Tämän nyt tajusi maallikkokin.

Äänestä
  • Maapallo resonoi eli värähtelee. Sellainen keinotekoinen iso radiolähetin.
    Ihmisen itsensä rakentama. Rautaa ja muuta kamaa on siellä sun täällä pitkin ja poikin valtavat määrät. Väkisinkin joku relaatio syntyy rakenteiden välille. Tämä ilmiö tulee vain lisääntymään.

    Äänestä

Matu veti suvakkia hanuriin takaapäin.

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611182200029103_ul.shtml

Tutkijat löysivät ulostekokkareen alun perin rikkoutuneesta pullosta, kun vanha piispankartano kaivettiin esiin vuonna 1937.

Uloste analysoitiin ja selvisi, että se sisälsi viikunoiden, viinirypäleiden, pippurin ja tattarin jäänteitä.

Tutkijaryhmä on todennut, että uloste on peräisin piispa Jens Bircherodista, joka oli kotoisin Tanskan kolmanneksi suurimmalta saarelta Fyniltä.

- Kaikki palaset sopivat hyvin piispaan, joka asui kyseisessä talossa vuodesta 1694 vuoteen 1708, sanoo Jette Linaa Aarhusissa sijaitsevasta Moesgaard Museumista.

Fynin asukkaiden ruokavalion erikoisuuksiin lukeutui tattari, kun Aalborgissa ihmiset söivät tavallisesti kauravelliä, kaalia sekä sian- ja naudanlihaa.

- Hänellä oli yläluokalle tyypillinen ruokavalio. Hän kuului yläluokkaan, Linaa kertoi.

Äänestä
  • En o kyl ikinä paskonut pulloon.
    Vessan pottaan olen tarpeeni koettanut tehdä.
    Kummallinen piispa, jos noin on touhunnut.
    Ei kovin terveen ihmisen hommaa tuollainen.
    Siinä on täytynyt paljon harjoitella ja koeponnistaa
    monta kertaa. Okei, mieltymyksiä on niin monenlaisia.
    Kerran viikossa on piispan apulainen käynyt mestarinsa täydet pullot
    jonnekin tyhjäämässä.
    Prosessi on ollut ehkä seuraavalainen a) piispa juo viinipullon tyhjäksi
    b) Piispa kakkii pullon täyteen c)apulainen vie täydet pullot jonnekin
    hävitettäväksi.

    Äänestä

Jumala sai orgasmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2323 kirjoitti:

Outo kumiseva ääni välillä voimistui ja taas vaimeni,
tuntui kuin olisi kuulunut taivaalta, vaikea paikallistaa.
Kello oli jotain puolenyön maissa, ehkä vähän yli.
Ei ollut lumiaura.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu