YLE ja kaikki Suomen mediat kävivät voimakasta vaalikampanjaa Clintonin puolesta aivan kuin kyseessä olisi ollut meidän pressavaalit. Se herätti kovasti kummastusta, pitkälle on mennyt mädätyksen siemen verovaroin rahoitetussa YLEssämme.
Hävetkää YLE ja median mätäpaiset toimittajat.
Mutta onneksi USAssa ihmiset äänestivät rohkeasti MUUTOKSEN puolesta. Toivotetaan menestystä maailman tärkeimmälle valtiolle tulevien suuntien valinnassa ja niiden toteuttamisessa.
Hävetkää YLE ja median mätäpaiset toimittajat.
Mutta onneksi USAssa ihmiset äänestivät rohkeasti MUUTOKSEN puolesta. Toivotetaan menestystä maailman tärkeimmälle valtiolle tulevien suuntien valinnassa ja niiden toteuttamisessa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Yle olikin viritetty viimeisen vuoden ajan Clintonin vaalivankkureiksi niin,että
alkoi jo oksettaa.
Olisi luullut,että vaalit käydään Suomessa.Nyt on sitten nähty,että valtamedia
ei enää pysty ohjaamaan vaaleja.
Olisi parempi pysyä puolueettoman tiedon tuottajana kuin poliittisena toimijana,
jollaisena Yle pyrkii maan politiikkaan vaikuttamaan.
Tässä hyvin kiteytettynä valtamedian toiminta:
http://mvlehti.net/2016/11/09/suomalainen-media-yhdysvaltain-presidentinvaaleista-lyhyt-oppimaara/
Ja tässä taasen koko homman nimi:
https://2.bp.blogspot.com/-r0ErDWzord0/Vul0q4WnRuI/AAAAAAAApyQ/XbAEI3GpehIT1f7y9sW3P2zik9ZTZZbog/s1600/Hillary-Sucks-Shirt.jpg
Don't Fuck with Master!
https://twitter.com/TapahtumaPalv/status/796296404058669056
Brexit kampanja oli myös aivopesua suomalaisuutta vastaan Suomessa. Median häpeäluettelo jutuista joilla yritetään valehdella ja manipuloida suomalaisia olisi hyvä tehdä.
Muistatteko vielä sen kirjelmän,jonka päätoimittajat julkaisivat muutama kuukausi
sitten.Kuinka heidän mielestään vain heillä on tieto ja totuus ja muut puhuvat
sontaa.
Se on nyt sitten tass nähty kuinka paljon sitä tietoa on,on vain aivopesua.
Muualla liikkuu niin paljon vastakkaista tietoa,että "valtamedialla" ei ole
enää mitään tiedotusmonopolia ja se tietysti korpeaa noita yleläisiä kun on
oikeaan oppiin kasvatettuja mutta kukaan ei enää usko näitä.
Suomesta puuttuu riippumaton media.
Yleisradio on poliittisen hallintoneuvoston alainen ja se ylläpidetään verorahoilla, joten se ei voi olla puolueeton eikä valtaa pitävistä puolueista eikä siten EU:stakaan riippumaton.
Putin paha, Trump paha, brexit paha, Merkel hyvä jne, näin se menee.
Valtamedian sapetuksen ensisijainen syy on se, että NATO-myönteinen ehdokas ei voittanut, joten valtamedian ansiokas työ tämän järjestön etujen ajamiseksi näyttää valuvan hiekkaan.
Janitskinin MV:llä on syy iloita. Trump kaveeraa Putinin kanssa ja aikoo jättää Itä-Euroopan Venäjän etupiiriksi, jonka kanssa Putin saa tehdä mitä haluaa. Vaikka miehittää Baltian ja Suomen jos sattuu huvittamaan.
Janitskinillahan on läheiset suhteet Krimiä miehittävän porukan trolli-osastoon. Totta kai MV riemuitsee, koska se ajaa Venäjän etua ja pyrkii saamaan hajaannusta Suomessa aikaan, jotta Venäjällä olisi täällä otollinen maaperä sen ajamalle propagandalle.
Tuu Janitski pois Andorrasta paosta ja hae leipäs päälle voita.
Minullekin on nyt selvinnyt,että tämä vaali oli sitten ratkaiseva Suomen nato-
jäsenyyden kannalta,ainakin mitä tulee Ylen antamaan tietoon.
Ylellä on nyt sitten katasrofitunnelmat.
Laitan kädet ristiin ja huokaisen,taidamme sittenkin säästyä sodalta ja
siitä pitää nyt sitten kiittää Trumpia.