Ennustus (The Omen) 1976 -Mitä pielessä?

BogBoomers

Ennustus (alkup. The Omen) on erinomainen kauhuleffa vuodelta 1976. Sen ohjaaja on myöhemmin mm Tappava Ase sekä Maverick -leffojenkin ohjauksessa ansioitunut Richard Donner ja pääosissa elokuvassa on tuon ajan Hollywoodin suurista nimistä Gregory Peck (Robert Thorn) ja Lee Remick (Cathy Thorn).

Elokuvan uskonnollinen luonne ei haittaa pahemmin sen onnistuneisuutta kauhuelokuvana. Ennustus on yksi karmeimmista (Hyvässä merkityksessä) kauhuelokuvista joita olen itse nähnyt. Ei pelkästään hienon näyttelijäkaartin ansiosta, vaan myös musiikin (Jerry Goldsmith) ja tunnelman puolesta. Juonesta:

Robert Thornin vaimo Catherine synnyttää lapsen Roomassa ollessaan siellä suurlähettiläs-miehensä kanssa. Lapsi kuitenkin syntyy kuolleena ja Robert salatakseen tuon seikan vaimoltaan, adoptoi toisen poikalapsen, jonka äiti on kuollut.

Vähitellen kuitenkin käy selville, että Thornien tämä poika, Damien, onkin oikeasti Saatanan so sielunvihollisen poika. Hän haluaa vain periä vanhempiensa omaisuuden ja sitten tappaa nämä ja vakiinnuttaa oman kuningaskuntansa maan päälle.

Leffan voi katsoa täältä kokonaisuudessaan ilmaiseksi (Ei tekstitystä):

https://www.youtube.com/watch?v=P87-_Y4H_1c

Tästä eteenpäin spoilereita, joten jos et halua tietää juonesta lähemmin, kannattaa ensin katsoa leffa.

0.00-0.15 Viisitoista sekuntia logoja
1.45-1.58 Kerrontaa
2:02-2.03 Kärryjä lykkivä mies katoaa otoksesta
2.18-2.20 Kuinka ollakaan sairaalassa on samanlaiset kaiteet kuin Thornin Lontoon asunnossa (Myöhemmin).
2.43-2.48 Thornin "Mitä minä voin sanoa hänelle?" klisee
n. 3.40 Jostain syystä Damien on täysin tyyni nunnan käsissä kun isä Spillettokin on lähellä, mutta järjestää vanhempana mekkalan kun pitäisi mennä kirkkoon.
3.50-3.55 Isä Spilletton "Hän jopa on samannäköinen" -klisee
3.57-3.59 Vaimonne ei tarvitse tietää -klisee
3.59-4.04 Se olisi hänelle hyväksi -klisee
4.26-4.31 You know, se shakaali jonka onnistuimme pitämään pois näkyviltäsi kun se synnytti ihmisen näköisen Saatanan pojan. Itse en ole ikinä ymmärtänyt miksi se shakaali kuoli.
4.39-4.44 Yksi härskeimmistä valheista elokuvan historiassa: "Tänä yönä, herra Thorn, Jumala on antanut Teille pojan." Myös: Ilmeinen sarkasmi on ilmeistä.
4.54-4.56 Heiii Damien vauva tekee jo jedien mielenhallintatemppuja. "Mikäs sinä luulet olevasi jokin jedi kun huidot käsilläsi noin. Olen toydariani eikä minuun tehoa mielenhallintatemput, vain raha..." Ai sori Damien sitähän sinäkin olet tavoittelemassa.
5.33-5.36 Damien selvästi ei jaa vanhempiensa onnellisuutta
5.40-5.44 Kaksoisparkkeerausta
6.00-6.05 USA:n Rooman suurlähettilään asuintilojen edustalla saa siis kuka tahansa vetelehtiä. (Kaksi irtolaista)
6.41-6.45 Robertin pronominileikki koskien hänen uutta virkanimitystään
6.51-6.57 Pronominileikkiä seuraa tökerö rautalangasta vääntäminen vaikka jokainen normaaliälyllä varustettu ihminen olisi tajunnut Thornin tarkoittaman asian muutenkin tuohon mennessä. Myös -mämmikourainen kerrontatemppu informoida yleisöä siitä, että "Court of St. James" tarkoittaa USA:n Iso-Britannian suurlähetystöä
7.04 Lontoo ei tunnu Lontoolta ilman pakollista kaksikerrosbussia...
7.08-7.10 ...tai sen puoleen Isoa Beniä
7.26-7.29 Suurlähettilään asunnon piha on aika huonosti hoidettu kun lehtiä on joka puolella ajokäytävän reunalla.
7.46-7.48 Sinun on nähtävä tämä -klisee
8.24-8.27 Se mitä seuraavaksi teemme on niin syntistä että ei varmasti sovi Saatanan pojan nähtäväksi jos hän sattuisi katsomaan sisälle...
9.09-9.20 Tuo typerä perässä vedettävä lelukoira
9.23-9.28 No nyt Cathy näyttääkin jo dumpanneen lelukoiran Damienille. Myös... varhaista koirasymboliikkaa.
9.42- Nyt pitäisi varmaan olla jo pimeä, kun aurinko edellisessä otoksessa oli jo laskemassa?
10.15-19.28 Damien siis dumppasi typerän lelukoiransa putouksen reunalle uskotellakseen vanhemmilleen että on hukkunut. Myös... elokuva uskottelee katsojalle päähenkilön kuolleen kun 90 prossaa katsojista tajuaa että hän ei varmasti ole kuollut.
10.33-10.36 Älä enää ikinä tee tuollain -klisee
10.40-11.00 Still-kuvia
10.20-10.28 Jenningsin ilmeinen sarkasmi on ilmeistä. Myös hänen ennustuksensa Jeesuksen läsnäolosta meni ironisesti pieleen.
11.30-11.32 Damienin isukki kirjaimellisesti jo syö hänen käsistään
11.56-11.57 Cathy on kusipää paparazzia kohtaan
12.06-12.10 Minkä takia Jennings oikeastaan näkee tarpeelliseksi keskittyä kuvaamaan noin paljon Damienin lastenlikkaa
12.19-12.30 Ymmärrän...Saatanan pitää esitelläkseen mahtiaan tuottaa paikalle jokin kuljeskeleva rottis hypnotisoimaan Damienin lastenlikka. Vau...
12.48-12.52 Wilhelm huuto a la Damien
12.58-13.16 Katsokaa minua -klisee
13.18-13.20 No ainakin Hollyn lahja oli omaperäinen ja luova...
13.20 No way tuo palvelijatar olisi noin pian älynnyt ruveta kirkumaan
13.34-13.36 Suffer the little children...
14.19-14.23 Damien ajaa kulkuri-rottiksen pois jedien mielenhallintatempulla
15.17 Omaisuuden tuhoamista
15.28-15.32 Nyt olette minulle velkaa -klisee
Jatkuu...

16

994

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BogBoomers

      Jatketaanpa...

      Isä Brennanin tapa esittää asiat on harvinaisen typerä. Ensin hän sanoo, että hänellä ei ole paljon aikaa ja sitten kuitenkin alkaa mennä aluksi syrjäpoluilla Jeesuksen hyväksymisestä pelastajaksi. Kun lisää siihen omituisen riivaantuneen näköisen ilmeen silmissä ja tuskaisen olon kasvoilla muuten, niin on ihme että Thorn ei kysele turvamiestä jo aiemmin.

      17.00-17.02 Brennan puhuu "Paholaisen pojan lyömisestä". Elokuva sekoittaa käsitteet "paholainen" ja "Saatana" keskenään. Paholainen on Helvetissä elelevä paha henki kun taas Saatana on langennut enkeli, koko barbequen isäntä.
      17.02-17.10 Kuinka moni mies ottaisi tosissaan uhkaukset, että hänen oma 5 vuotias poikansa tappaa parhaillaan ja tappaisi hänet piakkoin?
      17.13-17.16 Mahtaakohan Thorn ymmärtää tuossa tilanteessa, että "veren juominen" tarkoittaa ehtoollisella käymistä eikä oikean veren juomista?
      17.31-17.35 NYT isä Brennan sai sanottua sen, millä hänen olisi kannattanut tapaaminen aloittaa. Hän oli sairaalassa kun Thornin poika syntyi.
      18.12.-18.20 Miksi Thorn vaivautuu inttämään Brennanin kanssa Damienin äidin henkilöllisyydestä, vaikka Brennan ilmeisesti tietää että Cathy ei ole tämän oikea äiti.
      18.25-18.27 Brennan näyttää jo aidon kahjolta sanoessaan, että Damienin äiti oli shakaali. Huomatkaamme muuten nyt että äidiksi väitetään nimenomaan shakaalia. Tämä tulee olemaan mielenkiintoista myöhemmin.
      18.38-18.42 Miksi korpraali oikeastaan antaa Brennanin vielä horista Thornille Jeesuksen hyväksymisestä ja tämän veren juomisesta? Thorn käski hänen viedä isä Brennanin pois alueelta eikä pitää paikalla horisemassa Jeesuksesta
      19.36-19.39 Poliisikin antaa isä Brennanin jäädä poseeraamaan Jenningsin kameralle
      20.11 Missä isä Brennania saattanut poliisi on kun häntä ei näy Jenningsin kuvassa?
      20.56 Je vous presenté... Billie Whitelaw, syntynyt -6. kesäkuuta.
      21.00-21.02 Tiedän että teillä on vaikeaa klisee
      22.43-22.46 Mahtoivatko Thornit missään vaiheessa soittaa lapsilikkatoimistoon varmistaakseen Baylockin taustoja?
      23.33 ja 23.56-23.57 Baylock sulkee saman oven kahdesti
      23.33 Helvettisymbolismi palavan takan muodossa Damienin taustalla. Muuten minkälainen älykääpiö jättäisi viisivuotiaan leikkimään huoneeseen jossa on palava takka?
      24.09-24.12 Ketjuhuutelua
      24.23-24.24 Veisin kakrun mieluummin puistoon you know koska se on allerginen kirkoille.
      24.43-24.52 Onkohan tuo vastaanhangoitteleva Baylock tosiaan ainoa lastenlikka koko Lontoossa? Kuka tahansa järkevä ihminen harkitsisi vakavasti tälle potkuja.
      26.46-27.00 Sylipainia vanhemmat vastaan Damien
      27.05 Mihin oven avanneen miehen hattu katosi?
      28.10-28.20 Voisiko Damien olla liiankin täydellisen terve?
      28.25-28.28 Hänellä oli vain huono hetki -klisee. You know... pelkkä yksittäistapaus
      29.19 Toimimaton valaistus tarkoittaa että jotain pahaa tapahtuu -klisee
      29.37-29.39 Tämä on talon isäntä... Vielä.
      29.40-29.50 Hyvä kysymys Thornilta johon Baylock ei vastaa. Olisiko fiksuinta katsella uutta lastenlikkaa? Kuka tahansa normaali vanhempi erottaisi lastenlikan joka tuo lupaa pyytämättä tuntemattoman elikon huusholliin.

      Toisaalta, miksi tuo koira ei osaa hypnotisoida Thornia antamaan sen jäädä taloon?
      30.01-30.05 Baylock sanoo Thornin voivan päätellä miten hyvä tuo rottis on ja lisää "Tarkoitan vahtikoirana". Pistää miettimään kun kyse kuitenkin on saatananpalvonnasta, että mitä muita tapoja koiralla on ollut osoittaa hyvyytensä hänelle.

      • BogBoomers

        Jatketaanpa taas...

        Thornilla siis on hyvä syy käskeä Baylockin pakkaamaan ja häipymään. Rottweiler vaatii hyvän kasvatuksen ja se voi olla ongelmallinen koira väärin kasvatettuna. Se on kärkirotu mitä tulee ihmisten kimppuun hyökkäilyihin. Rottiksen puruvoimakin leuoissa on niin suuri, että vain harva koirarotu (kuten mastiffi) menee sen edelle.

        30.40 Baylock johdattaa kaikessa rauhassa hypnotisoija-rottiksen huoneeseensa kun Thorn on käskenyt hankkiutua eroon siitä.
        32.10-32.18 Damien on kusipää kirahveja kohtaan. Ajaa ne pois kesken lounaan.
        32.58-33.03 Isä Brennan stalkkerina suurlähetystön ulkopuolella
        33.13. - Damienin henkiset serkukset ruokailemassa
        34.16-34.36 Miksi Damien ei vain aja paviaaneja pois yliluonnollisilla kyvyillään? Force, it has a strong influence on the weak minded...
        35.05 Thorn pitää vaimonsa kuvaa käännettynä POISPÄIN vuoteestaan. Ehkä siksi, että saataisiin aikaan pelottavuusvaikutus myöhemmin.
        36.51 Oliko tuo rugby-ottelu ihan pakko järjestää lasten leikkialueen viereen?
        37.16 You know, isä Brennan. Varmin tapa tehdä vaikutelma itsestäsi hyypiönä on lähestyä ihmisiä takaapäin varsinkin jos tartut heistä kiinni s37.24amalla.
        37.19-37.21 X minuuttia etkä ikinä näe minua uudelleen jälkeenpäin -klisee.
        37.21-37.24 Omaisesi on vaarassa -klisee plus hän kuolee ellet tee kuten sanon klisee
        37.48-37.51 Isä Brennan ei ehtinyt kävelemään kauaksikaan ennen kuin Jennings taas otti hänet kuvattavaksi.
        39.04- Mikä sattuma, että keskellä Lontoota on puisto, jossa klo puoli kolme iltapäivällä ei ole ketään muuta kuin Thorn ja isä Brennan... Sivukommenttina, kuka tahansa normaali ihminen olisi pistänyt poliisin hakemaan niiden vaimon kuolemispuheiden jälkeen Brennanin kuulusteltavaksi eikä mennyt kahden kesken tapaamaan tätä.
        39.29-39.32 Sanokaa mitä teillä on sanottavaa -klisee
        39.35-40.01 Ilmestyskirja saattoi ennustaa tuon kaiken joo, mutta ei varmasti noilla sanoilla. Tuota isä Brennanin lausumaa pätkää ei löydy Ilmestyskirjasta.
        40.02-40.03 Minähän en tuollaista kuuntele -klisee. Toisaalta, oliko kovin fiksu idea Thorn mennä lainkaan paikalle.
        40.12-40.25 Olisi varmaan ollut hyödyllisempää, kun Bugenhagen (kuten myöhemmin selviää) vaikuttaa paljon normaalimmalta kuin Brennan, lähettää Bugenhagen tapaamaan Thornia alun perin.
        40.25-40.28 You know Brennan...oikeassa elämässä pedot repivät lampaat ja mahdollisesti ihmiset, jotka puolustavat LAMPAITA. Myös... lisää kahjolta kuulostavaa saarnausta tyypille joka juuri sanoi että ei halua sellaista.
        40.53-40.55 Sori Thorn, puheet tulivat eri aiheesta.
        41.12 Nyt riitti -klisee
        41.16-41.19 You know, se saatanallinen voima joka ei kyennyt pelastamaan muksua laumalta tavallisia paviaaneja...
        41.24-41.27 Thorn väittää antaneensa Brennanille aikaansa tämän pyytämät VIISI minuuttia (Eikö olisikin ollut ironista, jos Brennan olisi halunnut KUUSI minuuttia tai ensin kuusi, sitten kuusi ja sitten vielä kuusi?) mutta jos se pitää paikkansa, kohtausta on leikattu aika reippaasti. Isä Brennan on ehtinyt puhua Thornin kanssa ja saarnata tälle noin kaksi minuuttia.
        41.27-41.32 Jälleen Brennan esittää viimeisenä asian, Bugenhagenin tapaamisen, joka olisi kannattanut sanoa ensimmäisenä ennen noita kahjon kuuloisia saarnoja.
        41.36-41.42 Haluan, että sinä kuuntelet nyt minua -klisee plus "En enää ikinä halua nähdä sinua" klisee
        41.46-41.52 Lisää uhkailuja Brennanilta Thornille. Brennan puhuu joutumisesta helvettiin ja tuomion kärsimisestä siellä, mutta ihmeellinen juttu hänessä oikeastaan on se, että mikä oli hänen alkuperäinen osuutensa tapahtumiin. Hän aiemmin puhui että haluaa pelastaa Thornin jotta Kristus antaisi hänelle anteeksi. Mutta mitä?

        Oma teoriani: Brennan oli sekaantunut tähän eläimeen, shakaaliin, joka synnytti Damienin. Toisin sanoen hän oli Damienin oikea, lihallinen isä. Kukin voi vapaasti ehdottaa omaa teoriaansa tässä, mutta niin kauan kuin kuulen paremman, pitäydyn tässä omassani.

        42.00 Myrsky puhkeaa kun Thorn on hädin tuskin ehtinyt poistua. Sopivin ajoitus ikinä.
        42.10 Hei isä B.Sinulta taisi unohtua hattusi siihen penkille.
        42.11-43.11 Tuuli ja salamointi tarkoittavat, että jotain pahaa tapahtuu -klisee
        43.11-43.14 Ai joo ymmärrän... Saatana osaa käyttää salamoita vain ihmisten pelotteluun ja iskemiseen sinne, missä nämä suunnilleen ovat. Mutta salama ei ole siis mikään täsmäase ihmisen tappamiseen.

        Eikö Saatana olisi voinut luoda esimerkiksi yliluonnollista tornadoa ja heittää sillä Brennanin jokeen hukkumaan. Järjestää ehkä nälkäisen valkohain sinne varmistuksena jos Brennan ei tajuakaan hukkua. Toisaalta, miksi Saatana yleensä antoi Brennanin elää näin pitkään jotta tämä tarinoi Thornille Damienista?
        43.52-43.55 Saatanalla sihti on parantunut salamoiden osalta, mutta ajoitus kusee pahasti edelleen.
        44.00 eteenpäin... Miksi Saatana ei sihtaa Brennania tuolla juoksumatkalla tai tämän tempoessa (tietenkin lukittuja) kirkon ovia? Eikö Saatana saa salamoita aikaiseksi riittävän nopeasti?
        Jatkuu myöh...

      • BogBoomers

        Jatketaanpa... Ai niin spoilerivaroitus on voimassa loppuun saakka.

        44.36-44.40 Noooooo!!!!
        44.40 Isä Brennanin omituinen murha pistää miettimään, että onko Saatana oikeasti kahjo. Miksi hän haluaa murhata näitä ihmisiä näin näyttävällä tavalla ja siten vetää huomiota Damieniin? Damien on vielä suht puolustuskyvytön.
        44.49 Damien ei näytä oikein tajunneen biljardin ideaa
        45.01 Onko jotain vialla -klisee
        45.04-45.05 En kestä tuota melua -klisee
        45.07-45.09 Eihän se nyt niin paha juttu ole -klisee
        45.09 Baylock tulee paikalle reilulla viiveellä
        45.45-45.47 Jos Damienin katse voisi tappaa... Ai niin mutta sehän VOI tappaa.
        45.55-45.57 En tiedä mikä minussa on vikana -klisee
        46.39-46.41 En halua enempää lapsia -klisee
        46.52-46.54 Sori vaan Cathy, mutta tuo ei tainnut olla ihan reilu diili Roopertin kanssa. Pyysit häntä suostumaan siihen, että sinun ei tarvitse synnyttää enempää lapsia mainitsematta, että sinulla itse asiassa onkin jo pulla uunissa.
        46.58-46.50 Mistä isä Brennan oikeastaan mahtoi tietää Cathyn olevan raskaana jos tämä itsekään ei tiennyt sitä ennen aamua?
        47.05 Soiva puhelin keskeyttää kiusallisen tilanteen -klisee
        47.46 Onkohan etualalla oleva pieni kirjekuori kannettu suoraan lähetystön postilaatikkoon? Siinä ei näy postileimaa.
        48.11-48.16 Cathy fantasioi että Damien on vieras ja paha? No shit Sherlock
        48.18-48.20 Thorn psykiatrin kaikukoppana
        48.32-48.34 Cathy on sitä mieltä että Damien ei ole hänen omansa. No s...
        48.50--48.54 Nyt kun psykiatri sai myytyä Thornille Cathyn version hän yrittää sanella mitä Thornin pitää tehdä.
        49.29-49.32 Rämäpäistä ajamista a la Robert Thorn
        49.58 Tuo Baylockin kahjo ilme...
        50.17 Kannattaisi tehdä mieluummin tilaa sille kultakala-astialle viereisillä pöydillä kuin jättää se kaiteen reunalle.
        50.39-50.42 No niin Damien. Aika lähteä murhaamaan ihan omakätisesti.
        51.06 Olen varma että yhtään kultakalaa ei vahingoitettu tuossa kohtauksessa...
        51.08 Cathy putosi kaiteen yli pää edellä, joten miten ihmeessä hän päätyi pitelemään kaidepuolista kiinni PÄÄ YLÖSPÄIN?
        51.08-51.13 Damien katselee Cathya kaidepuolien välistä huomattavasti kauempaa kuin mihin hän aluksi pysähtyy katselemaan.
        51.17-51.25 NOOOOOO!!!!
        51.27-51.29 Cathy pistettiin ikkunan viereen koska you know siten hänet on helpompi myöhemmin heittää siitä ulos.
        52.44-52.45 Thorn jälleen kaikukoppana
        53.09-53.10 Hän on vielä hengissä -mutta ei enää kauaa
        54.14-54.16 Hän pystyy vielä saamaan lapsia - mutta ei enää kauaa
        54.15-54.17 Älä anna hänen tappaa minua klisee. Ai niin sori vaan Cathy lähden pian matkoille joten kahjo Baylock pääsee tänne murhaamaan sinut...
        56.01 Hypnotisoija-rottis on edelleen talossa. Olisiko aika antaa potkut Baylockille?
        56.14 Sopivasti soiva puhelin estää arvovaltakilpailun hypnoosi-rottiksen ja Thornin välillä

        Jatkuu...

      • BogBoomers

        Eteenpäin kuin se kuuluisa mummo lumessa... Edelleen spoilerivaroitus voimassa, mutta muistutan siis että leffan voi katsoa Youtubelta halutessaan.

        Liittyen viimeisimpään kommentoituun kohtaan. Thornin olisi kannattanut vain karjaista jotain tyyliin "Baylock prkle... NYT TULI POTKUT" kun tuo hypnoosi-rottis edelleen on huushollissa.

        56.48 Olen pahoillani kun vaivaan -klisee... Myös... eikö Thornilla ole sihteeriä tms seulomassa puheluita vai voiko kuka tahansa sekopää koska tahansa soittaa suurlähettiläälle suoraan?
        57.31 Jenningsillä olisi voinut olla loistava tulevaisuus kirilian-valokuvaajana. Myös... efekti kamerassa jota ei näe tosielämässä koska.... klisee.
        57.35-57.36 Jennings kutsuu "Oudoksi yhteensattumaksi" lapsenlikan hirttokuvaa. Myös...Jennings unohtaa mainita, että kuvassa näkyy myös hirttoköyden varjo ja köysi on eri kulmassa kuin haamuefektikuvassa. Mutta ei kai Saatana päätään tuollaisilla yksityiskohdilla vaivaa.

        Yksityiskohdista puheenollen... Hirttäytynyt lapsenlikka on Jenningsin kuvassa huomattavasti korkeammalla kuin mihin hän päätyi hirttäytyessään. (Vrt kohta 13.21)

        58.26 Taustalla olevasta taulusta päätellen isä Brennan oli myös Apple-fani.
        58.27 Ruumis valokuvassa ei näytä isä Brennanilta
        58.51 Isä Brennanilla oli kolmen kuutosen syntymämerkki. Mutta miten hän sen oli saanut? Mikä hänen yhteytensä Damieniin oli? Seikka johon elokuva ei oikeastaan ota kantaa. Oma veikkaus siis on, että hän oli Damienin maallinen isä.
        59.04 Isä Brennanin ei varmaan kannattanut elätellä toiveita urasta sisustussuunnittelijana. Myös.. mitä risteihin ja Raamatunlehtiin tulee niin Brennan näyttää olleen "Määrä voittaa laadun" -koulukuntaa.
        59.35-59.36 Isä Brennan siis halusi pitää jonkin ulkopuolella? Tai ehkä saada jonkun jo sisälle ehtineen lähtemään karmean sisustuksen takia niin pian kuin mahdollista.
        59.39-59.44 Poliisi piti Brennania hulluna? Kuinkas nyt niin sattui...

        Muuten lienee vastoin rikospaikkatutkinnan käytäntöjä päästää ulkopuolisia rikospaikalle yksin haahuilemaan. Isä Brennanin kohdalla kuolema oli tarpeeksi omituinen että hänen asuntonsa olisi voinut päätyä sinetöitäväksi.
        59.49-59.53 Poliisi siis ei vaivautunut edes ottamaan isä Brennanin päiväkirjaa todistusaineistoksi.
        59.49-1.00.5 Straight stalker case...
        1.00.6-1.00.14 Poliisi ei pitänyt mitenkään omituisena sitä, että isä Brennanin piti tavata Thorn juuri ennen kuolemaansa? Ei lienisi kovin vaikeaa esittää Thornille pari kysymystä aiheesta.
        1.00.18-1.00.29 Jennings määrittelee astrologiajulkaisun "Todella tärkeäksi esineeksi". Mielenkiintoista kyllä lehden leikatussa artikkelissa ei näytä lukevan lehden nimeä.
        1.00.35-1.00.45 Case closed. Damienin syntymäaikaan oli outo valoilmiö joten... antikristus.
        1.00.51-1.00.52 Hei, minä tiedän vastauksen... Billie Whitelaw´n syntymäpäivä. You know sen kahjon lastenhoitajan joka... ai niin tässä on vielä elokuva-arvostelu menossa...

        Myös...Jennings kysyy kysymyksen johon ilmeisesti jo tietää vastauksen.
        1.01.28-1.01.38 Uskoutuminen muukalaiselle -klisee
        1.02.10 Ensinnäkin Jennings tuskin olisi tuosta kuvakulmasta saanut tuollaista kuvaa otettua. Toiseksi kuva osoittaisi, että isä Brennanin toimenpiteet Saatanan pitämiseen poissa olisivat olleet turhia, koska tämä pystyi kikkailemaan omilla erikoisefekteillä keskellä noita kaikkia pyhiä esineitäkin.
        1.00.27-1.00.30 Olet täysin ok täällä -klisee. You know... pääset pian hyppäämään tuosta ikkunasta mikä lopettaa kaikki kipusi.

        Muuten herää kysymys, että jos Thorn kerran oli niin huolissaan vaimostaan, niin miksi hän ei palkannut vartijaa ovelle estämään Baylockin tapaisten kahjojen sisäänpääsy. Kuten leffan juonesta käy ilmi, hän on uskomattoman rikas mies.
        1.00.39-1.00.45 Rouva Horton huolehtii Damienista?... Yeah right...
        1.03.00-1.03.20 Mihin Hortonit oikeastaan ovat menneet? Miksi he eivät ole ilmoittaneet Thornille lähtöaikeistaan? Missä työpaikassa työntekijä voi muka vain kävellä pois tuollain? Miksi Thorn ei ota yhteyttä Hortoniin ennen lähtöään?

        Oma veikkaus Hortonien kohtalosta (vaihtoehdot):

        1. Kahjo Baylock ja hypnoosi-rottis pelottelivat nämä lähtemään
        2. Kahjo Baylock murhasi nämä ja jätti feikki-osoitteen, jota Thorn ei siis viitsinyt tarkistaa.

        Joka tapauksessa Hortonien lähtö on yksi leffan kummallisimmista, ratkaisematta jääneistä, puhumattakaan että sopivimmista mysteereistä.
        1.03.20-1.03.21 Älä huolehdi kyllä minä pärjään -klisee. Varsinkin nyt kun kersa on kokonaan minun käsissäni eikä Hortonit ole sähläämässä omiaan vaan mukavasti poissa tieltä.
        1.03.30-1.03.33 Tutkin tämän myöhemmin -klisee
        1.03.34-1.03.52 Hypnoosi-Rottis viety pois? Yeah right...
        1.03.55 Kaksoisparkkeerausta
        1.04.16-1.04.31 Ensin Thorn käy pitkän väittelyn taksikuskin kanssa italiaksi. Väitteen seuraaminen tietenkin edellyttäisi että katsoja osaa italiaa. Sen jälkeen Jennings täräyttää englanniksi että "Tässä on oikea osoite" ja taksikuski tietenkin ymmärtää sen saman tien.
        jatkuu...
        2.

      • dfy6678

        Oletko harkinnut lääkitystä?

      • BogBoomers

        1.05.05-1.05.06 Tupakan piilomainontaa
        1.05.06-1.05.07 Miksi ambulanssista (taustalla) ulos talutettavalla hemmolla näyttää olevan peili oikeassa kädessään?
        1.05.25-1.05.42 Thorn ei vielä ole hiffannut syyllistyneensä laittomaan adoptioon?

        Kuka muuten on taustalla kävelevä pitkään takkiin sonnustautunut nainen? Hän tuo aika lailla mieleen valokuvaajan (erivärinen takki tosin) osasta kaksi. Onko hän "silta" eri osien välillä?
        1.05.48-1.06.01 Sopivin todisteet tuhoava tulipalo ikinä.
        1.07.02-1.07.03 Kaksi vaihtoehtoa: a) Thorn päätti leikkiä tavista ja vuokrata vaatimattomimman auton vuokraamosta tai b) paikalliset autovuokraamot eivä ole kovin hyvin varusteltuja.
        1.07.18-1.07.19 Mitenköhän Jennings onnistui löytämään sen Brennanin lorun Raamatusta? Se ei näyttäisi olevan ilmestyskirjassa ainakaan, mutta elokuvan käsikirjoittajan mukaan on.
        1.07.55 Thornin vuokraama kärry vaatii siis jo nyt huoltoa
        1.08.40-1.08.46 Tiettyä Kristus-symboliikkaa...
        1.08.46-1.08.49 Aikooko Thorn mennä katsomaan lampaita lähempää?
        1.10.45-1.11.03 Saatana ei ole kovin huolellinen jälkiensä peittelijä. Jo toinen todistaja joka on saanut elää tähän saakka. Muuten jos Kristuksen hylkääminen johtaa kerran kirjaimellisesti oikean käden surkastumiseen ja näön menemiseen oikeasta silmästä, kuten isä Spillettolla, niin miksi isä Brennan ei kärsinyt tätä samaa kohtaloa.
        1.11.03-1.11.09 Luonto löytää keinot... Tämän käsikirjoittaja olisi kelvannut käsikirjoittamaan myös Jurassic Parkia
        1.11.14 On mielenkiintoista, että luostarissa sallitaan Saatanallinen tunnus kirjoitettuna lattiaan.
        1.11.23-1.11.33 Sori vaan munkki, mutta se, että Isää, Poikaa ja Pyhää henkeä vastaa Saatana, Antikristus ja Väärä profeetta, ei selitä kuin yhden kuutosen.
        1.11.46-1.11.51 Luuleeko Thorn että isä Spilletto ei tosiaan muistaisi niin tärkeää henkilöä kuin anti-Kristuksen kasvatti-isää?
        1.13.33-1.13.58 Munkin tiedot Cerveterista ovat aika surkeat. Ensinnäkin hautausmaa sijaitsee aidon kylän vieressä ja toiseksi se on enemmän luoteeseen kuin pohjoiseen Roomasta E80:nen varrella.
        1.17.26-1.17.28 Damienin äidin nimi, Maria Scianna, pitäisi toimia hälytyskellona Thornille, joka sentään osaa italiaa. Sukunimi on selvä muunnos shakaalia tarkoittavasta sanasta "sciacallo".
        1.17.51-1.17.55 Koiran läähätystä...
        1.18.42 Sori Jennings... luulisin että se on shakaalin luuranko. Tosin miten tuo elikko sattuu olemaan Roomassa on hieman mysteeri, kun shakaali esiintyy luonnonvaraisena vain Aasiassa ja Afrikassa. Luonnollisesti leffa ei selitä tuota yksityiskohtaa.
        1.19.22 Ensinnäkin, Thornin murhatun pojan luuranko tuskin olisi ollut noin isokokoinen, mutta "Helppo hahmottaa luuranko" on helppo hahmottaa. Toiseksi... Eikö olisi ollut kätevämpää murhata kersa jollain vähemmän näkyvällä tavalla kuin murskaamalla tämän kallo? Olkoonkin että leffan näyttävyyden kannalta murskattu kallo on tietenkin pelottavampi.
        1.19.43-1.10.49 Jopas Marian suku osasikin valita sopivan hetken tulla katsomaan hautaa...
        1.20.29 Jennings joutuu Damienia fanittavan rottiksen alle mutta selviää silti pois hautausmaalta. Todellisessa elämässä tulos olisi ollut kuoliaaksi raadeltu Jennings, varsinkin kun rottiksia on useita. Rottiksella on kova puruvoima ja tuollaisen määrän näitä koiria pitäisi riittää kenet tahansa ei-koulutussuojapuvussa haahuilevan päätymiseen ruumishuoneelle.
        1.20.35-1.20.40 Sama Thornin suhteen. Mielenkiintoista muuten, että isä Brennanille ei järjestynyt yhtään rottista aiemmin.
        1.21.03 Itse asiassa Thorn satuttaa itsensä pahemmin pudotessaan vasten aitapiikkiä kuin vaarallisen puruvoiman koirien hampaisiin. Ei hassumpi saavutus, olkoonkin että ironista.
        Näin jälkeenpäin ajatellen minä en ainakaan ottaisi noin tunaroivia koiria vahtikoiriksi
        1.22.30 Älyttömin puhelimen sijoittelu potilaaseen nähden ikinä. Cathy joutuu kurkottamaan vasemmalla kädellään oikealla puolellaan olevaan puhelimeen.
        1.22.51-1.23.01 Sinun on lähdettävä Lontoosta koska you know... kahjo Baylock voi muuten tulla murhaamaan sinut.
        1.24.19 Kahjo-Baylock jump scare
        1.24.40-1.24.46 Wilhelm-huuto a la Cathy Thorn.
        Se miten kahjo-Baylock saa itseään isokoisemman Cathyn hyppäämään jää yhdeksi elokuvan monista arvoituksista.
        1.24.54 Siihen nähden että Cathy näytti rysähtävän ambulanssin katon läpi pää edellä, hänen kasvonsa ovat yllättävän hyvässä kunnossa..
        1.25.05-1.25.06 Thorn siis sitoi saamansa haavat paita päällä? Siteet taitavat loppua ennen sitä kohtaa, josta aidanpiikki meni läpi.
        1.26.43-1.27.00 Jenningsin tietojen etsintätaidot ovat aika surkeat. Megiddo sijaitsee Jerusalemista POHJOISEEN eikä etelään. Se on yli sata km Jerusalemista ja lähempänä esim Nasaretia, Haifaa ja Galileanjärveä kuin Jerusalemia.
        1.27.04-1.27.14 Koko tänä aikana Thorn ei ole maininnut Jenningsille Bugenhagenia nimeltä? Ja kuinka ollakaan Jennings tietää heti kenestä on kyse.
        1.28.001-1.28.06 "Haluan myös Damienin kuolevan." You know... niin kauan kuin tulee aika oikeasti tappaa tämä.
        jatkuu...

      • BogBoomers
        dfy6678 kirjoitti:

        Oletko harkinnut lääkitystä?

        Ja tämä liittyy aiheeseen koska...?

      • BogBoomers
        BogBoomers kirjoitti:

        Jatketaanpa taas, niin tulee joskus päästyä loppuun saakka. Jos joku haluaa katsoa alkuperäisleffan se siis löytyy täältä:

        https://www.youtube.com/watch?v=P87-_Y4H_1c

        1.29.01-1.29.19 Melkein kaksi minuuttia Bugenhagenin ääntä ilman että hänestä näkyy jälkeäkään. Ehkä paikallisen oppaan kävelyretki ulkopuolella raunioilla oli mielenkiintoisempi kuin se mitä sisällä tapahtui tai kuvaaja odotti että joukko essealaisia tulee ulos noista rinteen luolista.
        1.29.27 Carl Book and heaven

        Joka tapauksessa, olemme nyt kuunnelleet melkein puoli minuuttia Bugenhagenin jaarittelua ja vasta nyt näemme miltä häiskä itse näyttää.
        1.29.50-1.29.55 Tämä on vain henkilölle X -klisee

        Myös...Book and heaven antoi Jenningsin roikkua siinä mukana jotta tämä sitten pettyisi kun ei saisi olla mukana menoissa.
        1.30.34 Jenningsin haahuillessa käytävillä taustalla näkyy pääkalloja seinäkoloissa. Sinänsä kiva ekstra, mutta eikö näitä arkeologeja kuten Bugenhagen kiinnosta viedä noita kalloja johonkin tutkittavaksi.
        1.30.53-1.31.34 Monimutkaisin tapa puukottaa joku kuoliaaksi ikinä. Antiikkisilla veitsillä, uhri on raahattava kirkkoon alttarille ja sitten veitset on iskettävä tiettyyn järjestykseen. Murhaamiset varmaan saataisiin loppumaan kun kaikki murhat olisivat noin monimutkaisia.

        Lisäksi: Osassa kolme (7 tikaria) munkit koittavat yksin, kaksin ja kolmisin tappaa Damienia ei-pyhällä maaperällä kuten studiossa. Ilmeisesti käsikirjoittajat tuohon mennessä olivat innokkaita vaivihkaa hankkiutumaan eroon monimutkaisesta murhakaavasta.
        1.31.38-1.31.44 Ei ole ihmislapsi, mutta näyttää vain siltä mahdottoman paljon. Samalla Book and haven voisit varmaan selittää, miten on mahdollista että shakaali synnyttää tuollaisen ihmislapsen näköisen olion ja mikä isä Brennanin rooli tässä koko Antikristus-fiaskossa oikeastaan oli.
        1.32.08-1.32.27 Roopertti siis ei ole ikinä sattumoisinkaan huomannut Damienilla syntymämerkkiä päänahassa? Kukaan lääkäri ei ole tutkinut Damienia vaikka tämän isä on upporikas eikä raportoinut syntymämerkkiä.

        Edelleen mielenkiintoista spekulointia: Entäs jos Damienista olisi tullut sellainen nuori kapinallinen ja hän olisikin päättänyt liittyä johonkin skinijengiin? Silloinhan tuo syntymämerkki olisi tullut näkyviin.
        1.32.27-1.32.30 Sori vaan Book and haven. Thornin Roopertti ei ole ehkä samanlainen uljas van Helsing -copycat kuin sinä olet ja tarvitsee ehkä hieman aikaa sulatella tietoa, että hänen on murhattava viisivuotias pojan näköinen demoni joka muuten murhaa hänet.
        1.32.33.-1.32.35 No mitäs luulisit Roopertti Baylockin olevan? Tarvitko oikeasti Book and havenin sanomaan että tämä on Saatanan kätyri.

        Bugenhagenin ei varmaan erikseen tarvinnut mainita, että hypnoosi-rottiskin odottaisi häntä kotiin tultaessa.
        1.32.36-1.32.44 Baylockilla kävi tuuri kuten pian nähdään
        1.32.51-1.32.55 Sori vaan Jennings. Itse asiassa sinulla ei ole mitään oikeutta tietää Thornin ja Bugenhagenin keskustelun sisällöstä jos Thorn haluaa pitää sen omana tietonaan. Mitäköhän Jennings oletti Bugenhagenin sanoneen? Että poika pitää lähettää Aspeniin seuraavalla lomalla?
        1.33.00-1.33.02 Jennings vetoaa siihen, että hän löysi Bugenhagenin. Mutta kenellekäs isä Brennan ilmoitti alunperin Bugenhagenin nimen? Luuleeko Jennings, joka löysi Megiddon Jerusalemin eteläpuolelta kun se oikeasti on pohjoiseen, että Roopertti ei yksin olisi löytänyt Bugenhagenia? Tämähän on kuuluisa arkeologi, ei mikään kerran vuosikymmenessä ihmisten ilmoilla näyttäytyvä erakko.
        1.33.12-1.33.15 Ehkä hän on erehtynyt -klisee
        1.33.23-1.33.25 Arvokkaiden arkeologilöytöjen tahallista haaskaamista.
        1.33.32-1.33.35 Jos et sinä tee sitä minä teen -klisee
        1.33.46 Lasilevyjä vievän kuormurin kuljettaja on kadonnut saman tien kun pääsi ulos, mutta auton ovi näyttää sulkevan itse itsensä. Kuormurin kuljettaja ei myöskään tee mitään varoittaakseen mahdollisesti auton takana alamäessä olevia ihmisiä auton liikkumisesta.
        1.33.52 Jenningsin taustalla näkyy rakennustyömailla käytettävä "kovahattu" pöydällä. Tosin rakennusmiehet eivät näytä käyttävän sellaista (1.33.35) ja pöydällä on myös jonkinlainen viinipullo, joten ehkä löysät säännöt liittyvät työpaikkajuopotteluun.

        Jenningsin kykkimispaikan vieressä ollut kauhakuormaaja näyttää kadonneen.
        1.33.56 Juuri niin Jennings... Juuri nyt on oikea hetki nostaa pää ylös.
        1.33.57 Kun katsoo pysäytyskuvaa juuri tällä kohdalla, voi havaita että Jenningsin tilalla lasilevyn leikattavana on näköisnukke. Myös... lasilevyjen huolimatonta kiinnittämistä.

        Tällä kohdalla voi myös havaita lasilevyn päällä vasemmalla lankun. Se on kadonnut myöhemmässä kohdassa. (1.33.58)
        1.33.59 Levy kohti molempia ikkunapuitteita...
        1.34.00 ...ja toista vain..
        1.34.00-1.34.02 Takana olevat ikkunapuitteeet eivät ole kaksiset kun lasilevy saa sellaisen murrettua -leikattuaan näköisnuken.
        1.34.03 No NYT siellä joku taustalla ylämäessä juoksee autoa kohti. Kuka hemmo sitten lieneekään. Hänellä on ainakin erivärinen paita kuin autosta aiemmin noussella hemmolla.

      • BigBoomers

        1.34.12 Heiii...tuo nukke irtopäineen näyttää melkein aidolta näin kaukaa.
        1.34.13-1.34.18 Hiusten ja kasvojen raastamista
        1.34.21-1.34.22 Ja nyt hieman voimistelua niskan rentouttamiseksi...
        1.34.45-1.35.05 Eteenpäin tuijottaminen merkitsee kostonhimoa
        1.35.13-1.35.16 Poliisi suurlähettilään asunnon portilla ei reagoi suurlähettilääseen muuten kuin tervehtimällä.
        1.35.23 Kuva Cathysta pöydällä vaikuttaa ilmeen puolesta aika omituiselta. Miksi joku laittaisi puolisostaan kuvan, jossa tällä on tuollainen ilme kehyksiin pöydälleen? Erinomainen kauhutunnelman nostaja tosin.
        1.35.39 Onkohan monikin tuon leffan katsoneista otaksunut, että hypnoosi-rottis tosiaan häipyi talosta koska kahjo-Baylock aiemmin niin sanoi. Mahtoiko Thorn?

        Miksiköhän Thorn ei tuonut mukanaan asetta hypnoosi-rottiksen ampumiseksi?
        1.37.15-1.37.25 Hypnoosi-rottis meni helppoon... Ihme kyllä kahjo-Baylock tai Damien eivät herää koiran haukkumiseen.
        1.37.53 Näyttää siltä, että Thornien sängyn vuodevaatteissa on nallekuvia. Kummallinen valinta.
        1.38.10-1.38.18 Kolmas kerta toden sanoo...
        1.39.20 Lisää helvetti-symboliikkaa taustalla palavan takan muodossa. Mitä ihmeen älyä on pitää takka palamassa huoneessa, jossa on 5v muksu ja hypnoosi-rottis?
        1.39.53 Eteenpäin... Thorn on köyhtynyt niin paljon että ei enää kykene kustantamaan pojalleen parturia?
        1.40.57 Kolmen kuutosen jump scare
        1.41.11 No!...myös... kahjo-Baylock jump scare... kamoon kahjo-B. Kai sitä isällä on oikeus poikansa hiukset leikata.

        Myös...Thorn-kahjo reppuselkäilyä
        1.41.28 Taustan valojen ristisymboliikka...myös...hypnoosi-rottis kannustaa kahjo-Baylockia
        1.41.36-1.41.39 Damien ei tajua paeta sen kauemmaksi kuin lähimmän tuolin taakse.
        1.41.47 Jäähyn arvoinen taklaus Raw-Bertilta?
        1.41.51 Nami nami... mun tarvii kans maistaa tota tosi hyvän näköistä Raw-Bertia...kannibalismisymboliikkaa
        1.41.58 Olisi varmaan kannattanut potkaista vielä pari kertaa, Thorn?
        1.42.05 No!
        1.42.58 Electric force it has a strong influence on the weak minded...
        1.42.28 Eikö Thornilla ollut aikaa ja rahaa vaihtaa takkia vähemmän veriseen matkalla takaisin Israelista -tai Roomasta?
        1.42.45 Damien harjoittelee lattiamoppina toimimista
        1.42.53 eteenpäin... Raw-Bert vs kahjo-Baylock painia
        1.43.36 Sori kahjo-B... taktiikan ensimmäinen sääntö... Jos et halua kärsiä seuraamuksia älä lähde laajentamaan konfliktia
        1.43.41 Hypnoosi-rottis olisi nyt hienoa saada vertailun vuoksi yhteiskuvaan kahjo-Baylockin kanssa.
        1.43.47 Sori kahjo-B, mutta yksi paikka hampaissasi näkyy...myös...kannibalismi-symboliikkaa tuo paistihaarukka kahjon kaulassa kiinni.
        1.43.55 Hypnoosi-rottiksesta ei jostain syystä näy jälkeäkään Thornin retuuttaessa Damienin ulos ovesta
        1.44.06 Onneksi hypnoosi-rottis tällä hetkellä on mieluummin pelottava etäältä kuin hyökkää Thornin kimppuun
        1.44.23 Miksi tuo poliisi oikeastaan haluaa pysäyttää suurlähettilään ULOS ajavan auton?
        1.44.23-1.44.24 Rämäpäistä ajamista
        1.44.46-1.44.48 I´ll be back -klisee... 8 vuotta ennen kuin Arnold teki siitä legendaarisen
        1.45.39 Nyt kirkon ovet olivat tietenkin auki. Keskellä yötä.
        1.46.06 Raw-Bertin pitäisi laskuttaa kirkkoa sen alttarin moppaamisesta
        1.46.32 Raw-Bert heiluu alttarilla tikarin kanssa, mutta etsivän seurassa oleva virkapukuinen poliisi näyttää aivan rauhalliselta tumput suorana tavalla...myös...seis tai ammun -klisee.
        1.48.30 Nyt Damien ei näytä niin allergiselta uskonnollisille menoille...
        1.48.30-1.48.41 Hautajaiset tosiaan ovat hilpeitä tilaisuuksia.
        1.48.43-1.48.51 Lukemista

        Tässä tämä tällä kertaa. En väitä että luettelo olisi täysin tyhjentävä vaan kukin voi itse etsiä lisää.

      • Joooooh
        dfy6678 kirjoitti:

        Oletko harkinnut lääkitystä?

        Hahah :D mietin kans että miksi moinen vaiva xD

      • OikeeHarrastaja

        Autismia?

    • juuhhh

      aha

    • Veteranfan

      Omen leffan musiikista saa kylmiä väreitä edelleen jonka on säveltänyt Jerry Goldsmith, joka palkittiin musiikista ansaitusti Oscar pystillä.

      • BogBoomer

        Todellakin, Ave Satani ("Tervehdys Saatana") yksi parhaista tunnareista mitä olen itse ikinä kuullut. Kuin suoraan jostain saatananpalvojien kuorosta. Sen voi kuunnella esimerkiksi täältä:

        https://www.youtube.com/watch?v=iO9z9LX_1zM

        Mainittakoon, että jatko-osan (Kirous) musiikki on oleellisesti saman sisältöinen. Tosin nopeammassa tempossa ja se alkaa käänteisessä järjestyksessä "Ave Satani" maininnalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe