IPUn ongelma

IPUn johto kieltää kannattajiaan keskustelemasta tärkeistä asioista. IPUlla ei tietääkseni ole muuta keskusteluareenaa kuin tämä palsta. Olisiko jo hyvä aika saada väelle kanava puhua asiat halki ja pinoon? Tämä vaikeneminen merkitsee vastustajien ylivaltaa vuodesta toiseen. Täällä ilkivalta rehoittaa ja meitä solvataan kuin pakolaisia vaikka olemme maan alkuasukkaita toisin kuin Helsingissä luuhaavat rosvojoukot joille joudumme kustantamaan Ylen kalliin elämän Ylettömine huveineen. Pitääkö meidän todella vaieta ja kärsiä tuon muualta tulleen porukan saalistuksen vuoksi loppuikämme. Luulin että Suomessa on sananvapaus sekä ajattelunvapaus mutta jopa IPUn nykyjohto estää nämä perusoikeudet suomalaisilta .Aika kummallista toimintaa sekä valtaan päässeeltä väeltä että puolueeltamme jos sitä enää onkaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kaikki-kestetään kirjoitti:

IPUn johto kieltää kannattajiaan keskustelemasta tärkeistä asioista. IPUlla ei tietääkseni ole muuta keskusteluareenaa kuin tämä palsta. Olisiko jo hyvä aika saada väelle kanava puhua asiat halki ja pinoon? Tämä vaikeneminen merkitsee vastustajien ylivaltaa vuodesta toiseen. Täällä ilkivalta rehoittaa ja meitä solvataan kuin pakolaisia vaikka olemme maan alkuasukkaita toisin kuin Helsingissä luuhaavat rosvojoukot joille joudumme kustantamaan Ylen kalliin elämän Ylettömine huveineen. Pitääkö meidän todella vaieta ja kärsiä tuon muualta tulleen porukan saalistuksen vuoksi loppuikämme. Luulin että Suomessa on sananvapaus sekä ajattelunvapaus mutta jopa IPUn nykyjohto estää nämä perusoikeudet suomalaisilta .Aika kummallista toimintaa sekä valtaan päässeeltä väeltä että puolueeltamme jos sitä enää onkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu