Lehdessä oli Puolangan kunnanhallituksen kokouksen päätetyt asiat; yksi oli että toimistosihteerin virka lakkautetaan!!!!! Kunnanhallitus haluaa lisätä työttömiä Puolangalle; aika erikoinen näkökulma kunnan päättäjiltä. Puolanka lehdessä sekä Kainuun Sanomassa ei ole ollut tietoa asiasta. Asiaa ei ole haluttu saattaa kuntalaisten tietoisuuteen!!!!!!
Olipa Ylä-Kainuu lehdessä uutinen Puolangalta!!!!!
asijoija
16654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
hyvä hyvä...taas säästetään verorahoja
Kela hoitaa vuoden alusta toimeentulotukiasiat. Tyhjästäkö pitäisi maksaa työntekijälle? On tällä kylällä muitakin yyteen käyneitä, ei yksi kunnan toimistosihteeri. Eikä niistäkään uutisoitu aikoinaan sen kummemmin. Elinkeinoelämään vaikuttivat kuitenkin merkittävästi..
Loistavaa, nyt on Puolangalla kerrankin kunnanjohtaja joka toimii eikä suojele omia serkkuja ja sukulaisia. Siellä on vielä paljon perkattavaa kunnan talolla
otetaanpas huomioon ettei hän ole uuden johtajan sukulainen eli joutaa mennä
Siinä tapauksessa aika moni muukin saa lähteä. Tekee hyvää, että iso luuta lakaisee. Turhakkeet pihalle.
juu........sanoisi itsensä irti heti, van istuuko pölvästien pöytään viikkovisaan kuin edeltäjänsä?
millainen virka tulee nyt kumppanille ....kiinostaa
No jos se sille akalleen tuon marjanpoeminnan organiseeraa
Vae siellä kunnantalolla istuu palijo joutilaita akkoja ja ukkoja jotka saesi potkie pellolle. Niin seästyis vähäset kunnanvarat.
Asia löytyy kunnanhallituksen esityslistasta. Ei tässä mitään sen kummempaa salailua ole. Lukekaa sieltä. Muutenkin, jos haluaa kunnan asioista tietoa, kannattaa seurata ennemminkin kunnan sivuja, kuin jotain paikallis- tai maakuntalehtihömppää.
Sehän osoittaa, että meillä toimii paikallinen sitoutumaton lehdistö kunnan tukineen.
Ei kaikilla ole nettiä / tietokonetta et pystyisi lukemaan kunnan sivuja ja muitakin sivuja!!! Haemme tiedot lehdistä!!!
Kyllä ne, jotka täällä suomi24 palstalla kirjoittavat, käyttävät nettiä. Joten he voivat käydä kunnan sivuilla. Niin myös sinä, vaikka väität hakevasi tiedot lehdistä. Ps. Kirjastossa voi käyttää nettiä ilmaiseksi (yhteisin verovaroin).
Eihän kunta ole ennen sanonutkaan irti kunnantalolla. Ehkäpä Esko on huomannut että siellä on tarpeettomia ihmisiä.
Eikä myöskään lomauttanut.Siinäkin olisi säästökohde.
Oli yksi kommarimuori (Anja Hyttinen), joka jurnutti selvää irtisanomista vastaan. Kommarin mielestä toimistoakkaa pitäisi pitää kunnassa vaikka hänelle säädetty työ siirtyy Kelalle. Tulee kalliiksi nuo muutamat kommarimuorit.
Pääkommari Unto Sirkeinen on nykyisin keskusta-oikeistolainen. Ehti olla n. 70 -ensimmäistä vuotta kommarinperkele.
Ja mikä änkyrä on Erkki Holappa?
Turpaanhan siinä lopulta tuli (5-3) kommareille ja heidän hännystelijöille.
/////////
PUOLANGAN KUNTA
Kunnanhallitus
12/2016
§ 170
4.11.2016
Sosiaalityön kelpoisuusehdot ovat muuttuneet sosiaalihuollon
ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) voimaantulon myötä
(1.4.2016). Toimistosihteerillä ei ole sosiaalityössä edellytettyä
koulutusta, joten sosiaalilainsäädännön edellyttämiin tehtäviin ei
häntä voida siirtää.
Toimistosihteerin kanssa on käyty YT-lain mukainen neuvottelu ja
viranhaltijalain edellyttämä kuuleminen 22.9.2016. Työtehtävien
sisällöstä on lisäksi keskusteltu 3.10.2016.
Lisätietoja: kunnanjohtaja Esko Rautiainen puh. 044 7200 231 tai
sähköposti [email protected].
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää irtisanoa toimistosihteeri
Helena Kanniaisen, koska tarjolla oleva työ on taloudellisista ja
tuotannollisista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi.
Irtisanominen astuu voimaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun
(304/2003) lain 8. luvun 40 §:ssä tarkoitetun irtisanomisajan
jälkeen. (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 8. luvun 37 § ja 40 §:t)
Kokouksessa asiasta käydyn keskustelun aikana Anja Hyttinen
esitti Erkki Holapan kannattamana, ettei toimistosihteeriä
irtisanota. Puheenjohtaja esitti keskustelun jälkeen
äänestysmenettelyksi nimenhuutoäänestystä siten, että
kunnanjohtajan esitys on JAA ja Anja Hyttisen esitys on EI.
Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti.
Suoritetussa äänestyksessä JAA -ääniä annettiin viisi (5) ja EI -ääniä kolme (3).
Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan esityksen tulleen
päätökseksi. Äänestysluettelo liitteenä nro 2.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Kolmas änkyrä oli kepujen Jorma Heikkinen, joka halusi työntekijän istumaan päiväksi ilman työtä. Samainen Jorma Heikkinen kerjää ilmaista kahvikuppia ympäri kylää. Kuntalaisten verorahoista viisveisaa.
http://mfilesotto.kainuu.fi/portaali/puolanka/view/35326/meeting/0