Polvi kipeytyi Rukan hangilla hiihdellessä, mutta kuinka sille lautakasalle lopulta kävi?
Tuppeensahatun lautakasan kohtalo?
onko.case.closed
16131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sille lautakasalle kävi niin, että se osoittautui täydelliseksi valheeksi, valheen pääkeskus tietenkin Yle.
Ok, eli ei mitään "Turun tautia" sillä rintamalla.
Lautakasa jatkaa Ilta-lehdessä Kepukaunaansa. Ei kelpaa enää muualle töihin.
Sairaanloinen kansakunta jauhaa edelleen jostain vitun lautakasasta. Tehkää jo hurmaava joukkoitse..... esikuvansa mukaisesti bussilasteittain, niin saadaan terveempää sakkia maahan.
Vasurit ilkkuneet tuppeensahauksella, kuin eivät tietäsi mitä se on.
Se on sahausta, jossa ei laudoista et lankuista ei tehdä reunoista suoria.
Kun monet nikkaroi, niin siitä sopivampaa kohteeseen. Vaikka puolikin metriä tavaraa.
Kun ei sahauksessa ole ole kaiennettu lainkaan.
Kiitos "sisällöstä"", emme pärjäisi ilman.
Tuokin kommunistinuori ilkkuu.
Vaikka ei enään nuori silti jäänyt kommarinuorten tavat.
Mitään kirjoitusta ei osaa itse tehdä.
Vain nälviminen muista.
Kai jotain tarinaa olisi sullakin !
No sille kävi niin, että Vanhasen tolisko erosi, ennenkuin Vanhanen erotettiin.
Milloin rikolinen petosmies Rinne eroaa? Pitääkö hänet erottaa Somen avulla 2019?
Yksi arvio tuolloin oli, että jotain sopimatonta olisi ennemmin tai myöhemmin paljastunut, joten oli parempi lähteä. Vanhasen käytös oli outoa ja vielä lähtiessäkin piti valehdella, ja sillä kertaa valheeksi paljastui keksityt eron syyt.
Mistä sinä ne valheet löydät? Taisi olla toimittaja J Sontamäki kumppaneineen, joiden toimittajana olo päätyi pahnan pohjalle vääristelyuutisten vuoksi..
Etkö sinä kepulaisena lainkaan seurannut eron "syitä" ja selityksiä, joita Vanhanen itse kertoi?
Eron ensimmäinen "syy" eli valhe oli jalkapipi ja hetken perästä uudeksi syyksi eli valheeksi ilmaantui perheasiat. Kolmas "syy" oli kokonaisvaltainen ratkaisu (mitähän sekin tarkoittaa...?).
Keksi lisää syitä. Oletko itse halveksittu Sontamäki?
Muiden ei tarvitse keksiä syitä, kaikki tekosyyt ja selittelyt löytyvät netistä median sinne laittamina. Rattoisaa lukuiltaa.
Vanhanen nati-nati pani itsensä viralta. Onneksi Merja Vanhanen pani Matin turvamiestä ja löysi oikean miehen kepulaisen Matin tilalle!
Sunnuntaina kaikki hoituu uuniperunoilla.