"Pelko minua pokerina on pitänyt ja vitutus siitä sisälleni itänyt. Kokemuksia kovia nuoruudessani koin, jonka takia itseäni nollaksi hoin. Nyt miehenä tässä kokemuksia summaan ja kävelen iltaan tummaan. Niistä langalle en ole päässyt ja monet haavat on edelleenkin jäänyt.
Haavoja näitä salata saisi, mutta en kuitenkaan jaksa itseäni muureilla peittää ja toivomuskaivoon lanttia heittää. Ei toiveilla kuitenkaan eteenpäin kuljeta tai varsinkaan haavoja suljeta.
Yöt monet uneen itkin ja haaveet vähäiset sisältäni kitkin. Ne mua harhaan johti uutta turmiota kohti. Ei päätä silitä kukaan vieläkään, mutta edes hiukan uskon elämään."
Siinä hiukan lorua minusta. Minua kiinnostaisi jakaa kokemuksia, niin kuuntelun kuin keskustelun muodossa elämän kolhimien kanssa. En lähipiirilleni hirveästi enää puhu, koska he uskovat, että minulla menee hyvin, kun käyn työssä, liikun aktiivisesti, olen nuori 27v ja komeakin kuulemma. Silti elämä tuntuu vuosienkin jälkeen suorittamiselta, vaikka monet terapiat ja keskustelut olen juossut.
Jos koet jotain saman tapaista onnettomuutta sisälläni ja taipumusta siitä, että et osaa olla onnellinen, niin tule jutulle.
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.