hieman

Nyt en halua sen kummemmin väitellä vl-uskosta. Kysyn vain miten oikein ajattelette tämän asian.

Minkälaisen mahdollisuuden näette iranilaisella vuoristokylän köyhällä muslimilapsella löytää vl-seurakunta? Miten hänen tulisi huomata oman yhteisönsä opetus vääräksi?

Nyt ei pidä kenenkään aliarvioida muslimiyhteisöjä. Heilläkin on oma uskonsa. Miten ihminen siellä joka ei esimerkiksi osaa lukea voisi löytää Raamatun? Mistä hänen pitäisi ymmärtää ettei heidän uskonsa ole oikeaa?

Mikäli hän löytäisi tien Kristittyjen maailmaan esimerkiksi katoliseen Italiaan. Miten taas hoksata, että väärää opetusta tulee?

Miten ihmeessä ihminen löytäisi tiensä vl-seurakuntaan noilta vastaavilta maailmankolkilta? Tiellä tänne Suomeen tulisi varmasti monia herätyslikkeitä ja aina pitäisi jostain huomata, että ei ole oikeaa.

Itse en oikein osaa tätä asiaa pohtia mitenkään. Jumala ei kuitenkaan ole laittanut kenellekän mahdottomaksi tieksi pelastua vaan aina löytyy se keino. Mutta miten tälläisessä tapauksessa?
496497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Jos keksisin vaikka tietokoneenhiirenpalvoja uskonnon niin luuletko että Jumala pelastaa ne vaikka heitä olisi 5 miljardia vain siksi että heitä seuraajia on niin paljon tai siksi kun ne niin hartaasti sitä palvovat.

Miten tietokoneen hiiri, jota he palvovat pelastaa heidät?

Miten tässä tapauksessa riittääkö heidän vahva usko tietokoneen hiireen? tekeekö hiiri heille taivaan?

Äänestä
  • täysissä sielun ja ruumiin voimissa oheisen kommentin?

    Äänestä

  • Taidat olla aika epävarma "vain me" opista. Muuten olisit antanut konkreettisia neuvoja mistä PITÄISI huomata missä seurakunnassa on Pyhä Henki.

    Äänestä

  • Epävarma kirjoitti:

    täysissä sielun ja ruumiin voimissa oheisen kommentin?

    Jumalalle kelpaamattoman uskon turhuuden.

    Vaikka uskoisivat kuinka ja heitä olisi vaikka kuinka paljon, jos uskovat ennemmin valheen niin miten valhe pelastaa.

    18 Mitä auttaa jumalankuva? Senhän on veistäjä tehnyt. Mitä hyödyttää valettu patsas? Sen vastaukset ovat valhetta. Miten veistäjä voi luottaa veistokseensa, omatekoiseen jumalaan, joka ei puhu?
    19 Voi sitä, joka sanoo puupalalle: "Herää!" ja mykälle kivelle: "Nouse!" Nekö voisivat antaa oikeita neuvoja? Kullalla ja hopealla ne kyllä on silattu, mutta henkeä niissä ei ole.
    20 Herra on pyhässä temppelissään, hänen edessään vaietkoon koko maa

    (habakuk 29

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Eihän aloittaja edes yrittänyt väittää, että muslimit pelastuvat. Hän kysyi mistä pitäisi muslimin tajuta ettei muslimiusko pelasta?

    vl-herätysliike nykyään perustelee "vain me" opin?

    Viittaan edelliseen viestiisi.

    Äänestä

  • Tietokoneen hiiri ei todellakaan pelasta, mutta Elävä Jumala pelastaa sinutkin hiirestäsi huolimatta.

    " riittääkö heidän vahva usko vanhoillislestadiolaiseen seurakuntaan? tekeekö vanhoillislestadiolainen seurakunta heille taivaan?

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    Eihän aloittaja edes yrittänyt väittää, että muslimit pelastuvat. Hän kysyi mistä pitäisi muslimin tajuta ettei muslimiusko pelasta?

    Mistäköhän tietokoneenhiirenpalvojan tulee tietää ettei tietokoneenhiiri pelasta? Kerro sille. Se on aika fundamentalsiti ja ne 5 miljardia muuta THP.tä.

    Äänestä

  • A. Acimlainen kirjoitti:

    Tietokoneen hiiri ei todellakaan pelasta, mutta Elävä Jumala pelastaa sinutkin hiirestäsi huolimatta.

    " riittääkö heidän vahva usko vanhoillislestadiolaiseen seurakuntaan? tekeekö vanhoillislestadiolainen seurakunta heille taivaan?

    Tuomitsisit siis tietokoneenhiirenpalvojia.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Tuomitsisit siis tietokoneenhiirenpalvojia.

    "Tuomitsisit siis tietokoneenhiirenpalvojia."

    Kuka tarvitsee Jumalan Armoa? Eikö syntinen?

    Äänestä

joihin emme löydä "oikeita" vastauksia.

Yksin Jumala tietää.

Äänestä
  • opetatte olevanne "ainoita oikeita" uskovaisia, koska ette pysty millään tavalla perustelemaan kyseistä opetusta? Eikö se ole ihmisten harhaanjohtamista?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    opetatte olevanne "ainoita oikeita" uskovaisia, koska ette pysty millään tavalla perustelemaan kyseistä opetusta? Eikö se ole ihmisten harhaanjohtamista?

    vastata kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin ?

    Meidän ei tarvitsekkaan osata. Tärkeintä on loppujen lopuksi omakohtainen usko ja luottamus Jumalan lupauksiin. Että me olisimme "aina valmiina lähtöön", kun sen aika tulee.

    Tästä tuleekin mieleen se lasten laulu: "On laiva jo valmiina lähtöön, se kaukomaille vie, tule ystävä..."

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    kun tietää, että te pidätte itseänne ainoinan taivaaseen menijöinä, niin miksi ette mene todella kaikkeen maailmaan, mm. muslimimaihin, tekemään lähetystyötä? Myös tästä läheltä löytyisi paljon pelastettavaa. Miksi ette jo täällä Suomessa mene mja kerro muille, kuinka väärin he uskovat, ja että kaikkien pitäisi tulla ry:lle anteeksianto saamaan. Entäpä Eurooppa. Sielläkin ihmiset ovat omasta mielestään ihan oikeasti uskomassa. Kun kerran tiedätte heidän uskovan väärin, niin miksi ette mene ja sano sitä heille?

    Äänestä

  • on ristiriitaista kirjoitti:

    Monasti huomaa kuinka vl:ät haluavat ajatelle olevansa ainoita pelastuvia. Heille olisi suuri pettymys tieto siitä, etteivät olekaan ainoita pelastuvia.

    Äänestä

  • olli S kirjoitti:

    Monasti huomaa kuinka vl:ät haluavat ajatelle olevansa ainoita pelastuvia. Heille olisi suuri pettymys tieto siitä, etteivät olekaan ainoita pelastuvia.

    kaikkia ihmisiä surkuteltavampia, jos meillä ei olisi iankaikkisen elämän toivoa!
    Näin raamattu asian ilmaisee.

    Äänestä

  • JanHus kirjoitti:

    kaikkia ihmisiä surkuteltavampia, jos meillä ei olisi iankaikkisen elämän toivoa!
    Näin raamattu asian ilmaisee.

    sinulle naiivissa omahyväisessä itsesäälissä rypevälle tiedoksi, että kenellä on sanan julistamisen OIKEUS, hänellä on luonnollisesti myös VELVOLLISUUS viedä sanaa KAIKILLE KANSOILLE

    ja se tarkoittaa taloudellisia ja henkisiä UHRAUKSIA,

    lestat on tähän saakka tyytyneet vain elvistelemään omaa hengellistä erinomaisuuttaan jossain pohjanmaalla nortti suupielessä roikkuen...

    Äänestä

  • Terveet elämäntavat

    kritiikkiä kehiin kirjoitti:

    sinulle naiivissa omahyväisessä itsesäälissä rypevälle tiedoksi, että kenellä on sanan julistamisen OIKEUS, hänellä on luonnollisesti myös VELVOLLISUUS viedä sanaa KAIKILLE KANSOILLE

    ja se tarkoittaa taloudellisia ja henkisiä UHRAUKSIA,

    lestat on tähän saakka tyytyneet vain elvistelemään omaa hengellistä erinomaisuuttaan jossain pohjanmaalla nortti suupielessä roikkuen...

    Äänestä

  • kritiikkiä kehiin kirjoitti:

    Mitenkäs nyt näin kävi ?
    Esitätte jyrkkää kritiikkiä ”vl-oppia, ao-oppia” kohtaan ja nyt olette vaatimassa meitä levittämään sitä väellä ja voimalla ympäri maailmaa.!

    Äly hoi - älä jätä!

    parannus Raamatun vastaisista harhaopeistanne ja sen jälkeen lähteä viemään Raamatun mukaista oppia ja evankeliumia kaikille kansoille Jeesuksen antaman lähetyskäskyn ohjeen mukaisesti.

    Äänestä

  • tehdä kirjoitti:

    missä päim maailmaa sinä olet levittänyt?

    Äänestä

  • kiinnostunut kirjoitti:

    missä päim maailmaa sinä olet levittänyt?

    ollut mm. Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kertomassa siitä löydöstä, jonka aikanaan tein. Löysin Jeesuksen Kristuksen oman elämäni pelastajaksi ja vapahtajaksi.

    Hänet, jossa meillä jokaisella on syntien anteeksianto, sielun pelastus ja iankaikkinen elämä. Hänet, jonka Isä aikanaan lähetti tänne maailmaan, jotta yksikään Häneen uskova ei hukkuisi. Hänet, joka antoi omilleen lähetyskäskyn viedä kaikille kansoille sitä suurenmoista sanomaa:

    JEESUS PELASTAA!

    On mielenkiintoinen asia, että kun kohtaat saman löydön tehneen intiaanin Andien vuoriston syleilyssä tai Aasiassa hieman eri näköisen ja eri rotuisen ihmisen, niin heillä on kuitenkin samanlainen "Kristus-pilke" silmissä. Se kertoo vakuuttavaa kieltään, että saman Isän lapsia ollaan ja yhtä suurta Jumalan lasten joukkoa ja perheväkeä.

    Näinhän Jumala on asian tarkoittanutkin. Hän ei katso ihmisen ihonväriä, rotua, sukupuolta, ikää, yhteiskunnallista asemaa tms. Jumala katsoo ihmisen sydämeen. Jos henkilön sydän on leimattu Golgatan "verileimalla", niin silloin kyseessä on saman Isän taivastaloudessa yhdessä muiden kanssa talostelevasta henkilöstä ja pelastuneesta ihmisestä.

    Tämä joukko tekee maallista matkaansa kukin suunnallaan - kuka 90 v, kuka 55 v. kuka jonkun muun ajan kestävän taipaleen. Jos lähtöhetkellä on oma pieni elämä suuren Jumalan kämmenellä, niin henkilö saa siirtyä odottamaan sitä hetkeä, jolloin taivaan Jumala "viheltää pelin poikki" ja kaikki nämä pelastuksen kokeneet sielut kokoontuvat yhteen siellä jossakin yläilmoissa.

    Laitan viestini loppuun vielä Ilmestyskirjasta kohdan, jossa kuvataan tätä kaikkien Jumalan lasten erään kerran tapahtuvaa yhteistä kokoontumista.

    Oletko sinä itse liikkunut maailmalla lähetystyön merkeissä, kun asia kiinnosti sinua?

    Joh. 3:16

    "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

    Ilmestyskirja 7:

    "13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
    14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
    15. Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
    16. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
    17. sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

    Äänestä

Minustakin tuntuu usein, että pelastuminen on helpompaa toisille maantieteellisen sijainnin ja syntymäperheen takia.

On ihan eri asia syntyä Suomeen vl-perheeseen kuin sinne Iraniin muslimiperheeseen. Toinen ei välttämättä kuule koskaan elämänsä aikana Kristuksesta.

Äänestä
  • Kansojen etsikkoajasta:
    Roomalaiskirje:
    10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

    Jumalan aivoituksista:
    11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!

    Äänestä

Niin varsin hyödytöntä spekulaatiota ihmisten mahdollisuuksista, kun raamatun mukaan usko on Jumalan työ alusta loppuun. Siihen me jumalanlapset uskomme tässäkin asiassa.

Äänestä
  • pelastunut ja Jumalan lapsi sen vuoksi, että sinulla on sydämessäsi usko Jumalaan vai sen vuoksi, että olet vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäsen?

    Minkä arvelet olevan tärkein sielun pelastumisen kriteeri muiden kuin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäsenten kohdalla?

    Äänestä

  • olevasi kirjoitti:

    pelastunut ja Jumalan lapsi sen vuoksi, että sinulla on sydämessäsi usko Jumalaan vai sen vuoksi, että olet vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäsen?

    Minkä arvelet olevan tärkein sielun pelastumisen kriteeri muiden kuin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jäsenten kohdalla?

    uskon sydämessäni Jumalaan ja olen Jumalan lapsi mutta en ole pelastunut ennen kuin taivaassa. siihen on kaikilla mahdollisuus: täytyy uskoa niin kuin lapsi ja tehdä parannus. jos miettii asioita liikaa, usko voi kadota.
    ja ei tarvitse olla herätysliikkeemme jäsen jos uskoo.usko on pääasia, vain sillä voi pelastua. Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä.

    Äänestä

Eipä turhaan Jeesus kehota lähetykäskynsä yhteydessä kristittyjä MENEMÄÄN KAIKKEEN MAAILMAAAN OPETTAMAAN JA KASTAMAAN....

VASTUU sanan levityksestä on kristityillä.

VL ovat tämän vastuunsa laiskuuttaan ja saamattomuuttaan laiminlyöäneet. He vain ylpeinä kehottavat, että "saa seuroihin tulla", ITSE eivät vaivaudu lähetystyötä tekemään ja sademetsiä samoamaan. Itse asiassa he ovat kehittäneet tekosyyn, ettei Jumala ole antanut heille sellaiseen tilaisuutta ja mahdollisuuksia. Pötypuhetta. Nuukuutta, saamattomuutta se on.

Yksi vlpamppu oikein kehuskelikin, että mehän ei mennä ulkomaille mihinkään muualle kuin mihin meitä on pyydetty (eli käytännössä ulkomailla asuvien suomalaislestojen luokse)

Äänestä
  • ja niitä on tullut viimeaikoina enempi ja enempi

    ja etsivällä ihmisellä täällä Suomessa on kyllä monia mahdollisuuksia kuulla tai lukea uskosta

    10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
    Eli uskovaisen on helppo uskoa vain Jumalan johdatukseen tässäkin asiassa eikä lähteä urakoimaan omaksi ansioksi

    Äänestä

  • kun tulee tilaisuus kirjoitti:

    ja niitä on tullut viimeaikoina enempi ja enempi

    on laiskuutta "odottaa tilaisuutta" kymmeniä vuosia, kun rahaa on ollut ostaa lentoliput ja mennä sanaa julistamaan Jeesuksen kehotuksen mukaan

    on pilkkaamista haukkua lähetystyötä oikeasti tekeviä kristoittyjä omavanhurskaiksi

    on saamattomuutta mennä vain sinne, mihin jo uskossa olevat suomalaisperäiset lestat milloinkin sattuvat pyytämään

    on kovakorvaisuutta olla noudattamatta Jeesuksen lähetyskäskyn olennaista osaa: MENKÄÄ KAIKKEEN MAAILMAAN

    fariseuksen tyhjää täynnä oleva kommentti.

    "on kovakorvaisuutta olla noudattamatta Jeesuksen lähetyskäskyn olennaista osaa: MENKÄÄ KAIKKEEN MAAILMAAN"

    Jumala antaa etsikonaikansa miten tahtoo eli siirtää tai pitää uskonsa missä tahtoo
    Itse olemme vain kyväjiä siellä missä on kylvön aika

    Äänestä

  • tämä

    aloitteesta ole halukkaita kirjoitti:

    "on kovakorvaisuutta olla noudattamatta Jeesuksen lähetyskäskyn olennaista osaa: MENKÄÄ KAIKKEEN MAAILMAAN"

    Jumala antaa etsikonaikansa miten tahtoo eli siirtää tai pitää uskonsa missä tahtoo
    Itse olemme vain kyväjiä siellä missä on kylvön aika

    Äänestä

  • aloitteesta ole halukkaita kirjoitti:

    "on kovakorvaisuutta olla noudattamatta Jeesuksen lähetyskäskyn olennaista osaa: MENKÄÄ KAIKKEEN MAAILMAAN"

    Jumala antaa etsikonaikansa miten tahtoo eli siirtää tai pitää uskonsa missä tahtoo
    Itse olemme vain kyväjiä siellä missä on kylvön aika

    Raamattu on kokonaisuus. Kenelle sanan julistamisen oikeus on, sillä on myös velvollisuus viedä sanaa kaikille kansoille

    Jeesus käskee:

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Tämän lestat siis sivuuttavat olankohautuksella, että hoh hoijaa homma ei yksinkertaisesti kiinnosta ja jääädään tässä ihan rauhassa vaan odottelemaan "Jumalan etsikkoaikaa"

    kyse on todellakin SAAMATTOMUUDESTA

    Jeesuksen lähetyskäskystä "kenelle te synnit anteeksi jne jne..." lestat pitävät kuitenkin sairaalloisella takertumisella kiinni.

    Lestat ottaa vain yhden seikan lähetyskäsystä käyttöönsä. Sen mikä maistuu mansikalta. Sen sijaan ikävät velvollisuudet unohdetaan olenkohautuksella ja jäädään odottamaan.

    Jae sieltä toinen täältä kolmas jo unohdetaan. Niin se lestoilla menee.

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    tässäkin asiassa
    ja meidän tekemä lähetystyö on mitättömän näköistä muihin verrattuna
    Mutta olemmehan pieni joukko ja ehkäpä Jumalalla on täällä Suomenmaassa vielä niin paljon eksyneitä lampaita joita se haluaisi laumaansa

    Äänestä

  • vain

    muut ovat ahkerampia kirjoitti:

    tässäkin asiassa
    ja meidän tekemä lähetystyö on mitättömän näköistä muihin verrattuna
    Mutta olemmehan pieni joukko ja ehkäpä Jumalalla on täällä Suomenmaassa vielä niin paljon eksyneitä lampaita joita se haluaisi laumaansa

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    uskoo hukkuisi

    Eli parannus ois jokaisen hyvä tehdä ennen kuin Hän tulee kunniassaan tuomiota pitämään

    Eli nyt ja sitten kaikkien Jumala ja tuomari

    Äänestä

  • kritiikkiiä kehiin kirjoitti:

    Raamattu on kokonaisuus. Kenelle sanan julistamisen oikeus on, sillä on myös velvollisuus viedä sanaa kaikille kansoille

    Jeesus käskee:

    Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

    Tämän lestat siis sivuuttavat olankohautuksella, että hoh hoijaa homma ei yksinkertaisesti kiinnosta ja jääädään tässä ihan rauhassa vaan odottelemaan "Jumalan etsikkoaikaa"

    kyse on todellakin SAAMATTOMUUDESTA

    Jeesuksen lähetyskäskystä "kenelle te synnit anteeksi jne jne..." lestat pitävät kuitenkin sairaalloisella takertumisella kiinni.

    Lestat ottaa vain yhden seikan lähetyskäsystä käyttöönsä. Sen mikä maistuu mansikalta. Sen sijaan ikävät velvollisuudet unohdetaan olenkohautuksella ja jäädään odottamaan.

    Jae sieltä toinen täältä kolmas jo unohdetaan. Niin se lestoilla menee.

    15. Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette. (Matt. 23)

    Äänestä

Eiköhän se ole loppupeleissä niin, että ihmiset, jotka elävät kunnioittaen toisia ja itseään, pääsevät taivaaseen jos semmoista yleensä on. Ihan sama millä nimellä sitä jumalaansa kutsuu. Ei Jumala ole sen parempi kuin Allah, Jehova, Siwa, Buddha tai mikään muukaan.

Äänestä

ja lastenmielisten on taivasten valtakunta.

Äänestä

Kysymykseen ei voi kukaan VL eikä muukaan Vastata. Ainahan voidaan spekuloida, että Jumala voi johdattaa ihmisen VL-uskovaisen luokse ja sitä kautta saada parannuksen armo. Mutta on tosi, että suurin osa maailman ihmisistä ei kuule elämänsä aikana sanaakaan elävästä uskosta. Onko sitten niin, että monilla kansakunnilla etsikkoaika on ohitse? Jos on, niin tuntuu ihmismielestä suurelta vääryydeltä se, että suurimmalla osalla maailman ihmisillä ei ole pelastautumisen mahdollisuutta.

Äänestä
  • Siis veeällien mukaan vain suomalaiset vl:t pelastuvat. Kaikista maailman mailjardeista ihmisistä vain heillä on tämä mahdollisuus. Ei varmaan Jeesuskaan aikanaan saarnatessaan arvannut, kuinka pienelle osalle ihmisistä hänen opetustyönsä antaa pelastuksen.

    Suomi maailman kartalle! Tästähän pitäisi nyt maailman kaikille kansoille ilmoittaa kiireen vilkkaan, että näin se pelastuminen käy. Suomeen vaan koko jengi ja veeälliin liittymään. Oulusta voisi tulla Mekan tapaan massiivinen pyhiinvaelluskohde.

    Pienet on piirit. Ja todella ahdasmielistä ja suvaitsematonta ajattelua.

    Äänestä

  • veeällien kirjoitti:

    Siis veeällien mukaan vain suomalaiset vl:t pelastuvat. Kaikista maailman mailjardeista ihmisistä vain heillä on tämä mahdollisuus. Ei varmaan Jeesuskaan aikanaan saarnatessaan arvannut, kuinka pienelle osalle ihmisistä hänen opetustyönsä antaa pelastuksen.

    pidäppä kiirettä. Vielä on armon aika sinullakin.

    Äänestä

  • jehu kirjoitti:

    pidäppä kiirettä. Vielä on armon aika sinullakin.

    miten sinua edeltävä kirjoittaja oli hyvin oivaltanut vl-herätysliikkeen "vain me" opin mielettömyyden?

    Äänestä

  • veeällien kirjoitti:

    Siis veeällien mukaan vain suomalaiset vl:t pelastuvat. Kaikista maailman mailjardeista ihmisistä vain heillä on tämä mahdollisuus. Ei varmaan Jeesuskaan aikanaan saarnatessaan arvannut, kuinka pienelle osalle ihmisistä hänen opetustyönsä antaa pelastuksen.

    Suomi maailman kartalle! Tästähän pitäisi nyt maailman kaikille kansoille ilmoittaa kiireen vilkkaan, että näin se pelastuminen käy. Suomeen vaan koko jengi ja veeälliin liittymään. Oulusta voisi tulla Mekan tapaan massiivinen pyhiinvaelluskohde.

    Pienet on piirit. Ja todella ahdasmielistä ja suvaitsematonta ajattelua.

    Ennen kuin tuomitset toisen kirjoituksen. Sinulla on ivallinen asenne meihin VL:n. Kukahan tässä on suvaitsematon:))?
    Enhän minä ottanut kantaa asiaan. Totesin vaan, että tähän kysymykseen ei ihminen voi vastata.

    Äänestä

Ensinnäkin lähes kaikkialla maailmassa on uskovaisia ihmisiä. Eli tässä tarkoitan meitä uskovaisia, joita on alettu kutsua vanhoillislestadiolaisiksi kun joku nimi on pitänyt keksiä organisoitumisen vuoksi.

Vanhoillislestadiolaisuuden kautta tapahtuu lähetystyötä, toisin kuin täällä väitetään. Uskovaisia asuukin mm. Afrikan kylissä, Etelä ja Pohjois Amerikassa, Venäjällä, Virossa, POhjoismaissa, Euroopassa jne. Mm. Afrikkaan on paikalliset ihmiset aika vasta perustaneet rauhanyhdistyksiä ja heillä on säännöllistä seuratoimintaa.

Uskomme että kaikki lapset ovat autuaita, eli jokainen lapsi, missä päin tahansa maailmaa, joka kuuolee jo lapsena tai äidin kohdussa pääse taivaaseen.

Me emme tunne Jumalan tietä, sillä Raamatussa on luvattu että ennen aikojen loppua on Jumalan sanaa julistettu kaikkialla maailmassa kaikille kansoille. Tulevaisuudessa voi siis tapahtua mitä tahansa ja uskovaisten joukko kasvaa.

emme todellakaan usko, että vain me suomalaiset vl:t päästään taivaaseen, vaan kaikki kenellä on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa ja jotka kuuluvat Jumalanvaltakuntaan. Tämä Jumalanvaltakunta on uskovaisten sieluissa ja se ei tunne maantieteellisiä ja kulttuurisia rajoja, vaan Jumalan valtakunnan asukkaita on ympäri maapalloa.

Toivoisin tänne palstoille hiukan myönteisempää ja kunnioittavampaa asennetta. Suomessa on uskonnon vapaus, eli meillä vanhoillislestadiolaisillakin on oikeus uskoa niin kuin tahdomme.

Äänestä
  • Rentun ruusu

    Äänestä

  • Rentun ruusu kirjoitti:

    kunnioittaa vl:ien oikeutta ajatella siten kuin ajattelevat. Jos itse uskot olevasi oikeassa muulla tavalla, paljonko se sinulta mielestäsi on pois jos vl:t uskovat omalla tavallaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohdintaa kirjoitti:

Nyt en halua sen kummemmin väitellä vl-uskosta. Kysyn vain miten oikein ajattelette tämän asian.

Minkälaisen mahdollisuuden näette iranilaisella vuoristokylän köyhällä muslimilapsella löytää vl-seurakunta? Miten hänen tulisi huomata oman yhteisönsä opetus vääräksi?

Nyt ei pidä kenenkään aliarvioida muslimiyhteisöjä. Heilläkin on oma uskonsa. Miten ihminen siellä joka ei esimerkiksi osaa lukea voisi löytää Raamatun? Mistä hänen pitäisi ymmärtää ettei heidän uskonsa ole oikeaa?

Mikäli hän löytäisi tien Kristittyjen maailmaan esimerkiksi katoliseen Italiaan. Miten taas hoksata, että väärää opetusta tulee?

Miten ihmeessä ihminen löytäisi tiensä vl-seurakuntaan noilta vastaavilta maailmankolkilta? Tiellä tänne Suomeen tulisi varmasti monia herätyslikkeitä ja aina pitäisi jostain huomata, että ei ole oikeaa.

Itse en oikein osaa tätä asiaa pohtia mitenkään. Jumala ei kuitenkaan ole laittanut kenellekän mahdottomaksi tieksi pelastua vaan aina löytyy se keino. Mutta miten tälläisessä tapauksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu