Naisten uimapuvut

Tämä. Sain ehkä lapsuuteni toisiksi pahimman trauman. (Heti koirani traagisen kuoleman jälkeen.)

Kuvittele sellainen entinen työväentalo joka oli naamioitu kylätaloksi, mutta missä vielä vanhat taistolaiset piti piilopirttiään vapun aikana.

Siellä eräs toinen koulukaverini ystävällisesti rupesi kertomaan tarinaa, kuinka oli ihan omin silmin, (eli televisiosta.) nähnyt kuinka se luistelija jota lyötiin jollain rengasraudalla polveen oli pyörinyt lattialla ja kiljunut. Paikalla ollut lääkäri oli tietysti yrittänyt auttaa tätä luistelijaa ja yritti ottaa kaikkia tutkimuksia häiritseviä tekijöitä pois jalasta, kuten luistimia. Luistimien tuskallisen pitkät nauhat olivat kuitenkin helppo nakki siihen nähden mitä ei noin vain vedettykään jalasta.

Tunsin kuinka kylmä hiki alkoi nousta oman luistelupukuni alla. Siellä ne minun ensimmäistä kertaa kokeilemat sensuellit sukkahousut, istuivat ihossa kiinni. Kuuntelin kuinka seikkaperäisesti kaverini jatkoi kertomusta, miten tätä luistelijaa jouduttiin kantamaan ambulanssiin.

Samalla mietin pienessä päässäni, miten mahdotonta se olisi yrittää riisua luistelupukua, että saisin nautinnolliset nylonit pois jalastani.

Luistelupuvun korkealle kaulaan yltävän vattumaisen vetoketjun joutui avaamaan joku toinen. Pukuni vain venyi, kun yritin kääntyä kaksinkerroin vetämään sitä, eikä vetoketju liikkunut minnekään. Vetoketjun avaaminen ja minun miehuuteni vapauttaminen lankesi ensimmäiselle kaverilleni, joka oli sotkenut minut mukaan koko tähän vartalonmyötäiseen helvetin esikartanoon. Jo pelkkä pissaaminen oli ihan oma lukunsa.

Ensimmäinen kaverini oli jostain TV sarjasta nähnyt mielestään hauskan idean, että pojat pukeutuisivat tappeleviksi taitoluistelijoiksi. (Oliko Nancy ja Tonya.) Eikä siinä vielä kaikki, vaan jollain kosmisen avaruuden koomisella voimalla hän oli saanut aikuiset tähän uskaliaaseen leikkiin mukaan. Tämä paljastui minulle vasta paljon myöhemmin, kun olin ensin uhmakkaasti lupautunut pukeutua luistelijaksi, vaikka todellisuudessa jänistin.

En tiennyt luistelupuvuista mitään, enkä osaa sanoa mitä olin kuvitellut. Ehkä sitä, että jotain näyttäviä kilpailupukuja saa Anttilan postimyynnistä, ja että ne voi palauttaa jos väri ei miellytä. Ei kuulkaa mennyt ihan niin. Joku aikuisista oli yötä myöten räätälöinyt jonkun serkkutytön vanhoja käsintehtyjä luistelupukuja niin, että niistä saatiin meille mittatilauksena tiukat ja vartalonmyötäiset luistelupuvut.

Siinä vaiheessa kun puvut oli valmis, ei ollut enää mitään pakokeinoa tilanteesta. Yritin kyllä väittää, ettei muka mahdu, mutta mittatilauksena tehty puku voitti väitteeni helposti.

Voitte uskoa että se oli minulle, nuorelle pojalle hyvin hämmentävä kokemus. Luistelupuku oli koristeltu glitterillä ja pitsillä, mutta muuten se oli tehty sellaisesta näyttävästä, joustavasta, pehmeästä, ja oikeastaan yllättävän lämpimästä materiaalista. Ominaisuuksia joita en ikinä kokenut poikien pökkelöissä vaatteissa.

Vaikka luistelupuku ei puristanut, niin se oli silti niin ”tiukka”, että sen hihat piti laittaa sellaisella renksulla, keskisormen ympärille. Pystyin hyvin vilkkaalla mielikuvituksellani kuvittelemaan miten se olisi ilman niitä renksuja lähtenyt lentoon, varomattoman poikalapsen päältä, kuin kuminauha piirretyissä elokuvissa.

Ainoa asia mikä luistelupuvussa ei ollut ihossa kiinni, oli siihen integroitu roiskeläppä, jota kiittelin maasta taivaaseen, sillä se teki parhaansa piilottaakseen tilanteesta aiheutuneen korkeajännityksen.

Se tuli tarpeeseen. Samalla kun tämä jälkimmäinen kaveri kertoi kauhutarinaansa, niin hän katseensa kyyläsi luistelupukuani niin tarkkaan, että luulin hänen laskevan paljetteja puvustani.

Tarinan edetessä hänen silmät siirtyivät sukkahousuihini. Hän piti ikään kuin dramaattisen tauon, samalla kun mittasi jokaista läpikuultavaa senttiä ihollani. Aivan kuin hän olisi katseellaan varmistanut, että mitkään varpaistani, pohkeistani, polvistani, reisistäni, aivan kaikki, aina sinne luistelupuvun jalka aukkoon asti, että mikään ei pääsisi pakoon sulokkaista sukkahousuista.

Tuskallisen pitkän tuijotuksen jälkeen hän puki sanoiksi sen kaiken kauhun, joka oli noussut kurkkuuni.

Hän kertoi kuinka oli nähnyt, että Nancyllä oli ollut vielä sukkahousut jalassa, kun häntä oli kannettu abulanssiin. Eikä edes lääkäri ollut onnistunut ottamaan niitä pois, vaikka oli yrittänyt.

Eikä hänkään pystyisi auttamaan minua ottamaan sukkahousujani pois, vaikka kaatuisin rappusissa.

Ensimmäinen kaverini joka minut tähän soppaan oli keittänyt, kehui vain että juuri siksi me luistelijat ollaan niin paljon rohkeampia, kuin jääkiekkoilijat ja siitäkös lapsellinen kina kehkesi heidän välille.

Jouduin peesaamaan ensimmäisät kaveriani, ja leikkimään kovista. Todellisuudessa minua nolotti aivan hirveästi tunnustaa, että tykkäsin luistelupuvuista niin paljon, että saatoin päätyä sairaalaan selittelemään miksi katkennut koipeni on sukkahousuissa.

Kuulostaa kivalta.

Minkälainen olet?

Mittoja? Ikä?

Kyllä uima,jumppa ja luistelupuvut kiihottaa,entinen naisysäväni kokeili ain pukuja kun niitä hänelle ostin ja sitte päälle naitiin,oli pienikokonen nainen.