Onko täällä muita ketkä on käyttänyt ssri lääkkeitä hyvin pitkän ajan kuten 10 - vuotta. Miten teillä on mennyt lääkityksen kanssa ja oletteko kokeillut joskus lopettaa? Aiotteko käyttää lääkettä kuinka pitkään?
ssri pitkäaikaiskäyttäjät
addictedd
12284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Harmi, kun tällä palstalla on jotenkin niin kova ja ilkeähkö sävy usein, nytkin tuo turvasatamajuttu, miten avaukseesi liittyy. - Mulle pistettiin monien suostuttelujen jälkeen n. 20 v sitten ssri fluoksetiini, jota sitten käyttelin vajaa 20 v. Aluksi selkeästi auttoi ja sain mielestäni lääkeavun ansiosta suoritettua elämääni kuvioissa, missä piti. Uusin reseptiä, eikä kukaan koskaan miettinyt, miksi lääke menee eikä kysellyt vointiani tai että tarviinko sitä. Päätin itsekseni kokeilla, tarviinko ja vajaan 20 v tasaisen käytön jälkeen käytin vuoden tuosta vieroittautumiseen. Oli kurjaa oloa ja ikäviä oireita, mutta ei ylitsepääsemättömiä. Kiiton internetin , josta saa tietoa ja opastusta, jota ei terveydenhuollosta saa, tai kuten olen kokenut, lääkärit eivät vain tiedä. He myöskään eivät ole kokemusasiantuntijoita, joita vanhat psyykkisesti herkät ovat pakostakin, myös lääkeasioissa. Mä pärjäsin ilman tuota lääkettä sitten jonkin aikaa ja huomasin, että oli mukavan tuntuista kun tunteeni tulivat esiin, näin maailman ilmiöineen jotenskin kauniina ja rikkaana. Eli kyllähän lääkitys tunnekokemuksia latistaa, joskin sitten pahaa oloakin latistaa eli auttaa. Siinä se paradoksi onkin. Minulle kuitenkin tuli hässäkkää niin, että tk ehdotti pienellä annoksella aloittaa uudelleen tuon lääkkeen. Oli pakko, sillä aloin voida monistakin eri syistä johtuen tosi huonosti enkä oikein hallinnut enää elämääni riittävästi. Lopputulos on, että nyt käyttänyt jonkin aikaa tuota samaa lääkettä, mutta tasan puolet pienemmällä annoksella kuin mitä nuo miltei 20 v käytin, tasaisesti samaa annosta aamuisin. Sanoisinko niin, että lääkkeestä ei kai sitten voi luopua, tai kyse on siitä, että minussa on häiriökohta, joka vaatii lääkityksen, että jaksan elää elämäni loppuun. Olen sitten suhtautunut, että kenellä mikäkin oireidenhallintalääkitys, ylläpitolääkitys, terveempänä pitämiseen lääkitys. Kirjoitin yhteen pötköön, ettei tätä niin kovin moni lukisi, vain ne joita oikeasti kiinnosta, kuten aloittaja. En silti ihan tiedä, vastasinko sinulle. Hei!
Hei addictedd. Olen käyttänyt toista kymmentä vuotta ssri-lääkkeitä. Ikinä ei oo auttanu masennukseeni/ahdistukseen mutta kunhan käytän... ja lopettaa olen yrittänyt pariin otteeseen mutta ei onnistu...ilmeisesti ne kuitenki jotenki tekevät riippuvuuden vaikkeivat autakaan :o
Totta turiset, eot. Minä kohdallani en tiedä, onko auttanut vai ei, sillä mahdoton tietää, millaista elämäni olisi ollut ilman tuota pitkää ssri-käyttöä. Mutta, niihin jää kiinni, kyllä, jostakin syystä. Miksi sitä ei myönnetä, vaan lennossa vaan määrätään lisää ja lisää, uudelleen ja uudelleen sillekin, joka välillä on lopettanut, kuten minä?! Kysymys kuuluu, muuttaako ssri aivoissa jotakin pysyvästi, niin että ne ovat pahempia kuin bentsodiatsepiinit, joihin nyt just kaikki terveydenhuolto on takertunut niin, että me kaikki ollaan väärinkäyttäjiä ja riippuvaisia. Nyt trendi on poistaa potilailta bentsot ja syöttää vain ssri- ja snri-lääkkeitä, joista ei oikeasti tiedetä kaikkea. Niiden historia suht. lyhyt. Minua ahdistaa tämä tilanne, koen jotakin outoa ja kuin vääryyttä, mutta en enää niin välitä kun alan olla jo elämäni ehtoopuolella. :) Tahtoisin kuitenkin ssri-vapaaksi ja bentsojen kohdalla tarvittaessa-käyttäjäksi, mitä tarkoittaa tosi tarpeeseen, elämässä selviämiseen pakollisesta.
Itselläni myös noin 20 vuoden ssri-historia, viimeisimpänä fluoksetiini, sitä käytin ehkä noin viisi vuotta ja sitä ennen paroksetiinia ja monia muita. Jossain vaiheessa mietin, josko kaikki tuli läpi käytyä.
Lopetin lääkityksen pari vuotta sitten ja ensimmäinen vuosi meni ihan ok ja voimakkaita tunnereaktioita ihmetellessä. Ei tullut itkettyä 20 vuoteen, mutta nyt kahden vuoden aikana senkin edestä.
Sillon, kun käytin lääkkeitä, ajattelin etteivät ne auta, kun en tuntenut minkäänlaista mielihyvää - euforiasta puhumattakaan. Nyt viimeisen lääkkeettömän vuoden aikana olen ymmärtänyt, miten hyvin asiani olivat lääkityksen aikana. Pystyin elämään normaalia elämää. Ymmärrän nyt paremmin sen, että lääkkeillä ei saa hyvää oloa, saa vain sen normaalin olotilan.
Tässä aiemmin joku sanoi, että lääkkeet koukuttavat. Omalta kohdaltani sanoisin, että pelkäsin kokoajan, että vointini muuttuu pahemmaksi, jos lopetan. Ja niin kuin jo sanoinkin, niin myös kävi. Olen aloittelemassa toista lääkettä nyt. Jos ei tuo uusi tehoa, aloitan uudestaan venlafaxiinin.
Voisin sanoa, että viimeinen vuosi on mennyt syvemmällä pohjamudissa, kuin ikinä aikaisemmin.
Jotkut miettivät pitkäaikaisen käytön tai yleensä lääkkeiden käytön aiheuttamia sivuoireita. Minulla ei mitään ikinä ollut. Lopettaminenkin oli ihan helppoa, kun ymmärsi lopettamisesta aiheutuvat oireet. Ja aivoni tuskin ovat muotoaan muuttaneet tai vaurioituneet, kuten jotkut täällä luulevat. Ihan on aivotkin kuvattu ja kaikki oli kunnossa. Magneettihoitoa olen myös saanut. Sekään ei aivojani tuhonnut.
Vointeja kanssaihmiset.
Käyttämiesi aineiden aiheuttamia vaurioita ei voida todentaa aivokuvasta/-kuvista. ellei kyseessä ole selkeä aivoatrofia. Muiden hermostotason vaurioiden todentamiseen tarvitaan vähintään fMRI-kuvaus, mutta senkin kyvykkyys löytää vauriot on kyseenalainen paitsi avian äärimmäisen selvissä tapauksissa. Ainoa tapa toistaiseksi todentaa vaurio on ruuminavauksessa, mutta silloin asianomainen on siis jo mennyttä.
Aineiden koukutus tai addiktoivuus on kyseenalainen konsepti. Tieteellisesti sellaista ei ole. Addiktio on valinta. Ihmiset ovat väärinymmärtäneet koko aineinden käyttö ja lopetus vaikeus -ilmiön ja sekoittaneet asioita keskenään kiitos massiivisen valtion propagandan. Täten onkin vaikea saada selkeää kuvaa mitä kukin kansalainen aina termeillä oikein tarkoittaa. Käytännössä kuitenkin miksi ihmisten on vaikea päästä huumausaineiden, esim. alkoholi, SSRI, bentso, tupakka (nikotiini), kahvi (kofeiini), heroiini, ja niin edespäin, käytöstä eroon ei ole päätöksen vaikeus lopettaa vaan aineiden aiheuttamat viekkarit, jotka voivat olla niin pahoja ja pitkäaikaisia osalle, että toimintakyky menee. Jos henkilö pitää esimerkiksi huolehtia lapsista tai töistä samaan aikaan niin ymmärtää helposti, että viekkareiden iskiessä voi olla järkevää, tai ainakin siis ymmärrettää, että henkilö päättää ottaa fiksin toimintakykynsä tai olotilansa parantamiseksi. Pirullinen kierre, jonka voi katkaista vaan kärsimällä viekkarit. Milloin sellaiseen kullakin ihmisellä on hyvä tilanne elämässä ja lisäksi henkistä kanttia, ja onko muilta esim. tsemppitukea saatavilla, onkin sitten vaikeampi hyvin yksilöllistä, mikä myös vaikuttaa paljon siihen miten homma saattaapi onnistua.
Sama sotku koskee myös toista käyttämääsi käsitettä, sivuoireet/-vaikutukset. Sivuoireita ei ole, jos määrittelee kaikki aineen vaikutukset päävaikutuksiksi. Jos taas sivuvaikutuksilla tarkoittaa ei-haluttuja vaikutuksia, haittavaikutuksia, epämieluisia vaikutuksia, niin silloin se on kiinni siitä tykkääkö kaikista vaikutuksista vai ei. Jos tykkää kaikisat vaikutuksista silloin aineella ei ole sinulle siinä tilanteessa haittavaikuksia, trivilaalia. Toisen haittavaikutus on toisen neutraali- tai haluttu vaikutus ja toisin päin.
Hyvä juttu, jos koet aineiden käytön olleen ok ja olet pitänyt kaikista vaikutuksista, sekä olet riskeistä tietoinen ja ne hyväksynyt. Silloin kaikkihan on ihan ok. Sinun elämä, sinun päätökset, eikö niin? Kaikilla sama juttu. Kukin omalla tavallaan ja olkoon niin hyvä.
"Pirullinen kierre, jonka voi katkaista vaan kärsimällä viekkarit."
Osan joka on vuosikymmeniä käyttänyt SSRI-lääkkeitä ja ei ole kyennyt niistä vieroittautumaan ja on tullut esim romahduksia lopettaessa ja ei koe niitä käyttäessään suurempia haittoja, ei varmaan edes kannata väkisin yrittää vieroittautua. Vieroitus ei ole niin simppeli asia, että kärsii viekkarit ja thats it, elämä voittaa sitten kun viekkarit on ohi. Se voi laittaa ihmisen elämän ihan mullinmallin. Ja se oireilu voi kestää pitkään.
Joo, totta. Ja pitää muistaa, että viekkareiden jälkeenkin voi joutua kärsimään syntyneistä aivovauriosta loppuelämänsä. Tuska ei siis kaikilla lopu viekkareiden selättämiseenkään.
Kiitän paljon kirjoituksestasi, eräskirjoittelija, että jaoit kokemuksiasi ! :)
Välittäjäaineiden toiminnassa ja reseptoritasolla tapahtuneet muutokset eivät näy missään kuvantamistutkimuksissa. Kuvantaminen on tänäkin päivänä aika epätarkkaa ja siitä on ihmisillä ehkä vähän liian kaikkivoipa käsitys, koska ala on kehittynyt nopeasti.
Itse uskon, että lääkitys jätti minuun pysyvät jäljet, mutta ainahan voi väittää, että ne johtuvat sairaudesta. En ollut patologisesti masentunut, kun sain ensimmäisen SSRI-lääkityksen. Olin ehkä vähän alavireinen ja sosiaalisesti kömpelö, ja olisin lääkkeiden sijaan tarvinnut pikemminkin vaikkapa näytelmäkerhoon tai ilmaisutaidon kurssille menemistä.
Sen sijaan sain vajaat 20 vuotta sitten ensimmäiset mielialalääkkeet ja kun mikään lääke ei "auttanut", annoksia nostettiin ja merkkejä vaihdeltiin, eri yhdistelmiä kokeiltiin yli 10 vuoden ajan. Lääkärit pelottelivat, että saattaisin mennä lopetuksesta huonoon kuntoon. Ja niin meninkin: aina kun edellinen lääke ajettiin alas uuden tieltä, vointini romahti pykälän. Lopulta aloin jo saada minulle ihan vieraita oireita, kuten keskittymiskyvyn ja muistin heikkenemistä, päätöksenteon vaikeutta, pinnan kireyttä, tunnetta että olen ansainnut kaiken pahan, itseeni käpertymistä, näköalattomuutta, kuolemantoiveita. Olin siis sairastunut varsin oppikirjamaiseen masennukseen.
Nyt olen ollut viitisen vuotta ilman lääkkeitä. Joitakin jälkiä ne jättivät, ja kuten moni saman kokenut kertoo, tämän omituisen olon niin sanotusti erottaa normaalista. Sitä huomaa, että jotakin on vialla, eikä pää enää toimi normaalisti. Olen kertonut noista oireista niin monessa ketjussa, etten jaksa avata niitä tässä enää, mutta haaveissa siintää, että joskus perustettaisiin vertaistukiryhmä pitkään lääkkeitä syöneille ja seurauksista kärsiville.
Kyllähän aivovaurio-oireet tosiaan tunnistaa aivovauriottomasta tilasta. En epäile yhtään. Moni kuvaa tilaa irtautuneeksi, pysähtyneemmäksi, tyhjemmäksi, ajoittain sekavammaksi, poissaolevammaksi, apaattisemmaksi ja niin edelleen. Lisäksi on mm. kognitiovaurioita, jotka näkyvät esimerkiksi hahmottamis-, ajattelu-, muisti- ja suunnittelunongelmina, mikä kokonaisuutena toki vaikuttaa ongelmanratkaisukyvykkyyteen. Kaikki tyypillisiä aivovaurio-oireita.
Siten henkilöiden työkyky kärsii, mikä on arvattavasti johtunutkin valvataan työkyvyttömien määrän kasvuun Suomessakin tällä "SSRI-aikakaudella."
Masennus, mielialanvaihtelut, keskittymisvaikeudet ja muistiongelmat ynnä muu mikä SSRI-lääkkeen lopetusta seuraa ei välttämättä ole uusiutuva masennus mikä lopetuksen jälkeen puhkeaa, vaan seurausta pitkäaikaisesta lääkityksestä ja sen lopetuksesta, mikä on laittanut aivot "kaaokseen" eli syypää voi olla lääkehoito. Tila voi olla paljon pahempi kuin tila ennen lääkitystä.
SSRI-lääkkeitä on käyttäneet pitkään myös jotkut julkimot, jotka on kirjoittaneet vieroituskokemuksistaan.
Esimerkiksi Bruce Springsteen on kirjoittanut myös kokemuksistaan masennuslääkkeistä ja niiden vieroituksesta muistelmateoskirjassaan "Born to run", josta pätkä on lainattu Rxisk-sivustolle:
http://rxisk.org/bruce-springsteen-born-to-withdraw/