Ateismi on uskomus, ja se uskomus perustuu virheelliseen loogiseen päättelyyn ja vahvaan tunteen synnyttämään kuvitelmaan asian oikeasta tilasta.
Ateismi ei perustu tieteeseen
36
100
Vastaukset
- fda
Oma ateismini on aina perustunut sille, että yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole minkäänlaisia todisteita. Ihmiset ovat näitä jumalia keksineet tuhansia. Suomalaisillakin oli perinteiset jumalansa, jotka kristityt ajan myötä hävittivät, eikä niistä ole kuulunut sen jälkeen sen enempää kuin Jeesuksestakaan.
Mitä luulet ateismin tarkoittavan ja mitä väitteitä väität siihen kuuluvan?"Oma ateismini on aina perustunut sille, että yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole minkäänlaisia todisteita"
Todisteilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Kukaan ei ole ateisti siksi ettei ole todisteita, vaan hän on ateisti siksi, koska hän ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa.- fda
Mark5 kirjoitti:
"Oma ateismini on aina perustunut sille, että yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole minkäänlaisia todisteita"
Todisteilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Kukaan ei ole ateisti siksi ettei ole todisteita, vaan hän on ateisti siksi, koska hän ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa."Todisteilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa."
Ei tietenkään, koska niitä ei ole. Senhän takia sinä joudut keksimään tällaisia ihmeellisiä väittämiä:
"Kukaan ei ole ateisti siksi ettei ole todisteita, vaan hän on ateisti siksi, koska hän ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa. "
Väärin. Asia on juurikin kuten sanoin. Anna yksikin todiste yhdestäkin jumalasta. - Jippilippi
Mark5 kirjoitti:
"Oma ateismini on aina perustunut sille, että yhdenkään jumalan olemassaolosta ei ole minkäänlaisia todisteita"
Todisteilla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Kukaan ei ole ateisti siksi ettei ole todisteita, vaan hän on ateisti siksi, koska hän ei HALUA tunnustaa Jumalan olemassaoloa.Sinähän se muidenkin asiat tiedät heidänkin puolestaan. Luuletko olevasi joku jumala vai?
Siinä vaiheessa mennään jo aika syvälle metsään kun joku alkaa muille ihmisille lähtökohtaisesti kertoa heidän omista kokemuksistaan ja mitkä niistä ovat oikeita ja mitkä vääriä. Suht uskomatonta ylimielisyyttä. Aina on mahdollisuus että ne ovat oikeita tai vääriä, mutta sinä et sitä voi tietää muuten kuin esittämällä asiasta todisteet.
Jollain palstalla pelkkä väärin, väärin, väärin hokeminen ei ole todistamista.
Ateismin motiivina on Jumalfobia. Ateisti ei halua alistaa itseään Jumalan auktoriteetin alle. Ateisti tajuaa, että heti kun hän tunnustaa Jumalan olemassaolon, hän joutuu myös vastuuseen Jumalan edessä kaikista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
Hän kuvittelee voivansa paeta Jumalaa, kieltämällä Hänen olemassaolonsa. Tässä hän kuitenkin erehtyy. Jonain päivänä hän, kuten kaikki muutkin ihmiset, kuolee ja silloin hän joka tapauksessa joutuu Jumalan valtaistuimen eteen, tahtoipa hän sitä tahi ei.
Ateisti ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että Jeesus Kristus on kuollut hänenkin syntiensä edestä ja että hänellä on sen kautta mahdollisuus vastaanottaa syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä Taivaassa, jossa ei ole mitään pahuutta, ei sairautta, ei kuolemaa, vaan iankaikkinen ilo ja rauha.
Ehkä joku ateisti luulee, että hän menettää jotain, jos hän tunnustaa Jumalan olemassaolon ja vastaanottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen. Voin rohkaista häntä sillä, että oman ja lukemattomien muiden uskovien, kokemusten perusteella ihminen ei menetä mitään, mitä hän katuisi jälkeenpäin. Sen sijaan hän saa sisimpäänsä suuremman ilon ja rauhan, kuin mitä hän voisi koskaan saada ateistina ollessaan.
Jeesus sanoi: "Varas (paholainen) ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys." (Joh.10:10)- fda
"Ateismin motiivina on Jumalfobia. Ateisti ei halua alistaa itseään Jumalan auktoriteetin alle. Ateisti tajuaa, että heti kun hän tunnustaa Jumalan olemassaolon, hän joutuu myös vastuuseen Jumalan edessä kaikista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään."
Näinhän ne muslimitkin väittävät ja heille sinä pakenet todellista jumalaa. Yhtä perättömiä kummatkin väitteet. - Uskikset.tuhoaa.maailman
"Ateismin motiivina on Jumalfobia. Ateisti ei halua alistaa itseään Jumalan auktoriteetin alle. Ateisti tajuaa, että heti kun hän tunnustaa Jumalan olemassaolon, hän joutuu myös vastuuseen Jumalan edessä kaikista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään."
Minulla ei ole mitään "jumalfobiaa". Minulla ei myöskään ole mitään sisäistä eikä ulkoista paloa tunnustaa olemattomuuksia olevaisiksi. Tekemisistäni olen aina vastuussa itse enkä ole sellaista tehnyt että pitäisi niitä hävetä kenenkään edessä.
Sinulla taas patologisena valehtelijana riittää kyllä hävettävää niin ihmisten kuin kuvittelemasi jumalasi edessä.
"Hän kuvittelee voivansa paeta Jumalaa, kieltämällä Hänen olemassaolonsa. Tässä hän kuitenkin erehtyy. Jonain päivänä hän, kuten kaikki muutkin ihmiset, kuolee ja silloin hän joka tapauksessa joutuu Jumalan valtaistuimen eteen, tahtoipa hän sitä tahi ei."
En pakene mitään, olematonta ei voi paeta.
Sinä taas yrität paeta uskosi heikkoutta. Pakonomainen tarpeesi julistaa koko maailmalle uskoasi kertoo vain siitä kuinka heikolla pohjalla se on ja kuinka sinun täytyy jatkuvasti vahvistaa omaa uskoasi vaikka sitten valehtelemalla jos muu ei auta.
Sinua vaivaa pahan kerran kaikkien kristittyjen helmapahe. Epäilys. Epäilys siitä että jumalaa ei olekaan. Että taivasta eikä helvettiäkään ole. Että mitään ikuista eläämääkään ei ole. Itserakkautesi on ainoa mikä pitää uskoasi kasassa sillä et kestä ajatusta siitä ettet olekaan ikuinen.
"Ateisti ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että Jeesus Kristus on kuollut hänenkin syntiensä edestä ja että hänellä on sen kautta mahdollisuus vastaanottaa syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä Taivaassa, jossa ei ole mitään pahuutta, ei sairautta, ei kuolemaa, vaan iankaikkinen ilo ja rauha."
Juu myönnän. En ymmärrä. Enkä aio alkaa ymmärtämäänkään.
"Ehkä joku ateisti luulee, että hän menettää jotain, jos hän tunnustaa Jumalan olemassaolon ja vastaanottaa Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen. Voin rohkaista häntä sillä, että oman ja lukemattomien muiden uskovien, kokemusten perusteella ihminen ei menetä mitään, mitä hän katuisi jälkeenpäin. Sen sijaan hän saa sisimpäänsä suuremman ilon ja rauhan, kuin mitä hän voisi koskaan saada ateistina ollessaan."
Uskovaisena en voisi enää luottaa omaan ajattelukykyyni sillä uskovaisuus tarkoittaa rationaalisen ajattelun heittämistä romukoppaan. Työssäni se ei ole mahdollista. Siinä asiat täytyy laskea ja tarkastaa ja moneen kertaan koska muuten tulee kuolleita. Mitään ei voi jättää minkään "korkeamman voiman käteen".
Taivas ja helvetti eivät olemattomina kiinnosta. Elän tämän ainoan elämäni niin hyvin kuin osaan ja toivon jättäväni jälkeeni tuleville paremman paikan. Paikan josta kannattaa välittää ja joka kestää mahdollisimman pitkään koska mitään jumalan luomaa maailmanloppua siivoamaan ihmisten aiheuttamia sotkuja ei tule.
Ihmiskunta kyllä voi loppua jos maailmasta ei pidetä huolta, mutta se on ihmisten oma ongelma, ei mitään minkä mikään feikki jumala voisi ratkaista. Vaikka ihmiskunta voikin oman toimintansa ansiosta lakata olemasta, ei elämä tule kokonaan maapallolta katoamaan. Ottaa vaan aikansa ennen kuin seuraava älykäs olento näkee päivänvalon.
Ateistina tiedän että mitään jumalia ei ole. Kaikki jumalat ovat ihmisten itsensä kuvittelemia asioita vailla mitään kiinnekohtaa reaalimaailmaan.
En ole ikinä uskonut mihinkään jumaliin ja nuorempana en tuntenut mitään kiinnostusta uskontoja kohtaan.
Nykyään tunnen uskontoja kohtaan syvää vastenmielisyyttä koska näen niissä ihmiskunnan tuhon siemenet.
Siinä missä minä yritän rakentaa parempaa maailmaa, uskovaiset fyysisesti tuhoavat sekä ihmisiä että ympäristöä mistään mitään välittämättä. Uskonsa nimissä. Samoin rationaalisena ihmisenä ja tietoa ja tietoon perustuvaa ymmärrystä arvostavana pidän kauhistuttava uskovaisten pyrkimystä kieltää todellista tietoa ja heidän tavoitteitaan viedä ihmiskuntaa henkisesti takaisin kohti pimeää keskiaikaa tai vielä kauemmas historiaan.
Niinpä nuoruuteni piittaamattomuus uskonnosta on vanhemmiten vaihtunut täysimittaiseen uskontojen vastaisuuteen. Syykin tähän on selvä. Uskovaisten omat toimet tässä maailmassa. En voi vain katsoa sivusta kun tämä maailma tuhotaan uskontojen nimissä.
Joten pysyköön uskosi heikkona jotta jatkat valehteluasi ja messuamistasi Mark5. Saat tehokkaammin ihmisiä eroamaan kirkosta ja luopumaan uskosta kuin yksikään Vapaa-ajattelijoiden tiedoitustilaisuus. - jumala.sanoi.näin
Mark5, olet väärä kristitty ja tulet käristymään helvetin tulessa.
- A.Teisti
>>"Ateismi on uskomus, ja se uskomus perustuu virheelliseen loogiseen päättelyyn ja vahvaan tunteen synnyttämään kuvitelmaan asian oikeasta tilasta."
Korjaan: Uskonnot perustuvat virheelliseen loogiseen päättelyyn ja vahvaan tunteen synnyttämään kuvitelmaan asian oikeasta tilasta.- einiinmitään
Avaaja ei kyennyt esittämään mitään virheellistä loogista päättelyä ateismista, vain pelkän tyhjän väittämän ilman ainotakaan perustelua.
Kuten uskovat aina.
- tämä.tarina.on.tosi
Mitä Jeesus sanoi, kun hän sai joulupukilta lahjaksi sukset?
Hän sanoi: "Jee sukset!!!"
Siten hän hiihteli helvetin kuuseen. Ateismi on jumaliin kohdistuvan uskomuksen puutetta. Sille on varsin hyvät loogiset perusteet, vaikkakaan jumalan olemattomuutta ei voidakaan aukottomasti todistaa. Vertaa Russelin teekannu.
Aloittajan väite, että ateismin motiivina olisi Jumalfobia, on kestämätön. Olen itse ollut uskossa ja silti olen nykyään käytännössä ateisti, vaikka määrittelenkin itseni agnostikoksi. Minulla oli henkilöhistoriassani pitkäkin aika, jolloin yritin riippua kiinni uskoni perusteissa vielä fundamentalistien järjenvastaiset opit hylättyäni.
Kyse ei todellakaan ollut siitä, että minulla olisi ollut syytä kieltää Jumala. En vain löytänyt enää syytä uskoa Jumalaan; en vaikka yritin.Pieni lisäys.
Ateismin ei tarvitse perustua tieteeseen. Kyse ei ole tietoteoreettisesta asiasta. Tosin ateismi saa ainakin epäsuorasti tukea luonnontieteistä. Ei ole mitään tunnettua ilmiötä, jonka selitykseksi tarvittaisiin yliluonnollinen toimia. Se ei kuitenkaan ole suora todiste Jumalan olemattomuudesta.
Nuoren maan kreationismin tiede kuitenkin kumoaa totaalisesti.- fda
Itse sanoisin, että tiede ei ainakaan "uhkaa" ateismia millään tavalla vaan kumoaa joitakin uskonnollisia väittämiä.
- arrogantti
agnoskepo kirjoitti:
Pieni lisäys.
Ateismin ei tarvitse perustua tieteeseen. Kyse ei ole tietoteoreettisesta asiasta. Tosin ateismi saa ainakin epäsuorasti tukea luonnontieteistä. Ei ole mitään tunnettua ilmiötä, jonka selitykseksi tarvittaisiin yliluonnollinen toimia. Se ei kuitenkaan ole suora todiste Jumalan olemattomuudesta.
Nuoren maan kreationismin tiede kuitenkin kumoaa totaalisesti."Ei ole mitään tunnettua ilmiötä, jonka selitykseksi tarvittaisiin yliluonnollinen toimia"
Jaa, ei muuta kun kaikki heikot ja vahvat vuorovaikutukset ml gravitaatio, tietoisuus,alkuräjähdys ym ym. Tiede ei pysty muuta kuin luomaan kömpelöitä malleja todellisuudesta. Mitään lipullista selitystä ei ole kuulunut mistään.
- eräs_tulkinta
Ateismi perustuu jatkuvaan kelaamiseen. Aivojen loputtomaan käyttöön ja sen määrittelyyn, että mikä minä olen, mitä olen saavuttanut, mikä minusta tulee tai tuleeko minusta mitään.
Usko on sitä, että suostuu kannateltavaksi, eli luopuu loputtomasta omavoimaisuudestaan ja ymmärtää että ego ja ajattelu ovat oikeasti harhaa. Jokaisella on oma pikkuruinen itse muokattu todellisuutensa (kupla), mutta se ei ole totuus. Uskontojen avulla pyritään sanoittamaan totuutta. Huom. pyritään.- ihanterve
Aika vaikeaa sitä olisi työelämässä, jos lopettaisi aivojensa loputttoman käytön ja antautuisi vain kannalteltavaksi. Taitaisi tulla aika nopeasti palautetta työtovereilta, että hoitaisitkos omavoimaisesti omat työsi, emme jaksa sinua enää kannatella.
Ja uskontojen avulla pyritään kokemuksieni mukaan ensisijassa väärentämään totuutta, koska uskonnoissa kiva valhe voittaa aina ikävän totuuden. Uskontojen suosio perustuukin yksinomaan siihen, että niiden tarjoamat valheet kuulostavat heikkojen ja pelokkaiden ihmisten mielissä paljon houkuttelevimmilta kuin hyväksyä oikea todellisuus.
Usko on kävelykeppi henkisesti rammoille. Terveille sitä on turha tyrkyttää. - eräs_tulkinta
ihanterve kirjoitti:
Aika vaikeaa sitä olisi työelämässä, jos lopettaisi aivojensa loputttoman käytön ja antautuisi vain kannalteltavaksi. Taitaisi tulla aika nopeasti palautetta työtovereilta, että hoitaisitkos omavoimaisesti omat työsi, emme jaksa sinua enää kannatella.
Ja uskontojen avulla pyritään kokemuksieni mukaan ensisijassa väärentämään totuutta, koska uskonnoissa kiva valhe voittaa aina ikävän totuuden. Uskontojen suosio perustuukin yksinomaan siihen, että niiden tarjoamat valheet kuulostavat heikkojen ja pelokkaiden ihmisten mielissä paljon houkuttelevimmilta kuin hyväksyä oikea todellisuus.
Usko on kävelykeppi henkisesti rammoille. Terveille sitä on turha tyrkyttää.Erota usko ja uskonto. Ihmisen luontainen tila on hengellisyys, ilman uskontojen luomia ahtaita karsinoita. Ilman uskoa ja luottamusta johonkin suurempaan ihminen on henkisesti rampa ja nääntyy taakkojensa alla.
- ihanterve
eräs_tulkinta kirjoitti:
Erota usko ja uskonto. Ihmisen luontainen tila on hengellisyys, ilman uskontojen luomia ahtaita karsinoita. Ilman uskoa ja luottamusta johonkin suurempaan ihminen on henkisesti rampa ja nääntyy taakkojensa alla.
Kaikki tälle palstalle kirjoittavat uskovat ovat säälittävien ja surkuhupaisten hengentuotteidensa perusteella henkisesti niin rampoja, että sellaista on normaalin tervejärkisen ihmisen vaikeaa edes kuvitella. Pelkästään heidän esimerkkinsä jo riittävät todistamaan sen mitä sanoin.
Ja erota itse hengellisyys ja usko. Ihminen voi olla syvähenkisesti hengellinen ilman että hänen tarvitsee uskoa muinaisten paimentolaisheimojen jumaliin ja profeettoihin, tai niistä väkisin väännettyihin kehittyneempiin mukaelmiin. Minulle ei tulisi mieleenkään sanoa buddhalaiselle munkille, että tämä ei elä hengellisesti eikä tiedä mitään hengellisyydestä. Kuitenkaan tuo munkki ei miltään osin jaa sinun uskoasi.
" ihminen on henkisesti rampa ja nääntyy taakkojensa alla."
Siis aivan kuten sanoin. Usko on kävelykeppi henkisesti rammoille. Terveille sitä on turha tyrkyttää.
- salaisuus_1
Ateismi syntyy suoraan väitteestä "ettei Jumalaa ole" ympäristön asiantiloihin millään tavoin sotkeutumatta eli on irrationaalista luontoa. Se on siis päämäärätön väite ja on vain mahdollisesti totta vain yksilössä. Se ei siis ole totta kaikissa maailmoissa.
- KazuKa
Pystytkö antamaan perustelut noille väitteille?
- vm41
Ateismi on sanana vain maailmanlaajuinen yleissivistävä ilmaisu, joka perustuu vain yksilön, HUOM yksilön omaan jumaluskon puuttumiseen, eli terveeseen järkeen.
- hjkhps
On järjetöntä perustaa koko elämisensä ja olemisensa sellaisen varaan jonka puolesta ei ole AINUTTAKAAN todistetta se on ihan tervettä loogista ajattelua.
Toki aina on jätettävä pieni mahdollisuus jumnalkan olemassaololle, mutta näillänäkymin se on olemattoman pieni.
Ja jos joskus jumalan olemassa olo voitasiinkin tieteellisesti, uskottavasti todistaa, niin mitä sitten - siitä olisi vielä himputin pitkä matka siihen että tiedettäsiin mitäse jumala oikein lopulta meistä tahtoo.
Siitä olisi edelleenkin vai uskovaisten toisistaan poikkeavia väitteitä ja uskomuksia.
Tutkimattomat ja tuntemattomat ovat jumalan tiet ja "aivoitukset" joka tapauksessa - oli jumala sitten vaikka olemassakin, niin ei siitä kukaan mitään tiedä. - SuhteellinenTeoria
Ei perustu. Ateismi syntyi n. 400 vuotta ennen Jeesuksen syntymää hellenistisen Kreikan filosofien keskuudessa. Ateismi on siis käsite ja väite, jonka mukaan jumalaa tai jumalia ei ole. Sellaisena se on teismi-käsitteen vastapari.
Perustuuko uskonto tieteeseen? Ei tietenkään perustu. Uskonnollista historiaa, teologiaa ja uskontojen kulttuurihistoriaa voidaan tarkastella tieteellisesti, mutta jumalasta tai enkeleistä ei ole ainuttakaan suoraa havaintoa. On vain toisen käden tietoa ja huhuja, joiden tieteellinen todistusarvo on mitätön.
Tieteellinen metodologia ei velvoita tutkijoita ateismiin ja ateismi ei velvoita tieteellisen maailmankuvan hyväksymiseen. Kuitenkin suuri osa tutkijoista on ateisteja ja ateisteista suurin osa pitää tieteellistä maailmankuvaa parhaana maailmaa ja maailmankaikkeutta sekä niiden ilmiöitä selittävänä järjestelmänä. Se ei ole sattumaa, koska sekä ateisteja että tutkijoita kiinnostaa mitattava ja havaittava todellisuus ilmiöineen.- jumalanasialla
Tieteellinen metosologia on vain hieno nimi ateistien harhaopille. Tieteen nimissä pyritään kieltämään Jumala ja Hänen luomistyönsä vaikka siten kielletään vain tosiasiat. Oikea tiede hyväksyy tosiasiat tosiasioina eikä vääristele niitä kuten ateistien "tiede" tekee. Oikea tiedemies hyväksyy Jumalan ja haluaa tutkia Hänen luomaa maailmaa ilman ateistien vääriä uskomuksia ja harhaoppeja. Vain siten tehdään oikeaa tiedettä.
- eräs_tulkinta
Tieteessäkin tiedetään, että uskomisessa tai uskomattomuudessa on kyse aivojen toiminnasta, ja ateismi (tai psykol. kieltäminen) on tila, jossa henkilö ei ole halunnut kehittää aivojensa neurologisia kytköksiä monipuolisempaan suuntaan. Aivokapasiteetiltaan rajallinen tutkija ei ole kovin kummoinen tutkija.
- ÄläHöpötä
jumalanasialla kirjoitti:
Tieteellinen metosologia on vain hieno nimi ateistien harhaopille. Tieteen nimissä pyritään kieltämään Jumala ja Hänen luomistyönsä vaikka siten kielletään vain tosiasiat. Oikea tiede hyväksyy tosiasiat tosiasioina eikä vääristele niitä kuten ateistien "tiede" tekee. Oikea tiedemies hyväksyy Jumalan ja haluaa tutkia Hänen luomaa maailmaa ilman ateistien vääriä uskomuksia ja harhaoppeja. Vain siten tehdään oikeaa tiedettä.
Tiede ei tarvitse jumal`hypoteesia minkään asian selittämiseksi. Väite, että tieteessä pitäisi ottaa Jumalan olemassaolo alkuoletukseksi on täyttä huuhaata. Tiede vapautui uskonnon ylivallasta viimeistään valistusajalla.
Raamattu ei ole luonnontieteen eikä muunkaan tieteen oppikirja, jos ei sitten teologiaa ja uskontotiedettä lasketa. - jumalanasialla
ÄläHöpötä kirjoitti:
Tiede ei tarvitse jumal`hypoteesia minkään asian selittämiseksi. Väite, että tieteessä pitäisi ottaa Jumalan olemassaolo alkuoletukseksi on täyttä huuhaata. Tiede vapautui uskonnon ylivallasta viimeistään valistusajalla.
Raamattu ei ole luonnontieteen eikä muunkaan tieteen oppikirja, jos ei sitten teologiaa ja uskontotiedettä lasketa.Jumala ei ole mikään hypoteesi vaan tosiasia. Ja miten tätä Luojan luomaa maailmaa voi muka tieteellisesti tutkia jos ei myönnä tosiasioita?
- Metosologi
jumalanasialla kirjoitti:
Tieteellinen metosologia on vain hieno nimi ateistien harhaopille. Tieteen nimissä pyritään kieltämään Jumala ja Hänen luomistyönsä vaikka siten kielletään vain tosiasiat. Oikea tiede hyväksyy tosiasiat tosiasioina eikä vääristele niitä kuten ateistien "tiede" tekee. Oikea tiedemies hyväksyy Jumalan ja haluaa tutkia Hänen luomaa maailmaa ilman ateistien vääriä uskomuksia ja harhaoppeja. Vain siten tehdään oikeaa tiedettä.
''Oikea tiedemies hyväksyy Jumalan ja haluaa tutkia Hänen luomaa maailmaa''
Tasapuolisuuden vuoksi, kaikki jumalat täytyy ottaa huomioon tieteessä. Siinä onkin sitten tekemistä, kun esimerkiksi eri luomiskertomuksia sovitetaan tieteeseen. - SuhteellinenTeoria
jumalanasialla kirjoitti:
Tieteellinen metosologia on vain hieno nimi ateistien harhaopille. Tieteen nimissä pyritään kieltämään Jumala ja Hänen luomistyönsä vaikka siten kielletään vain tosiasiat. Oikea tiede hyväksyy tosiasiat tosiasioina eikä vääristele niitä kuten ateistien "tiede" tekee. Oikea tiedemies hyväksyy Jumalan ja haluaa tutkia Hänen luomaa maailmaa ilman ateistien vääriä uskomuksia ja harhaoppeja. Vain siten tehdään oikeaa tiedettä.
>> Tieteellinen metosologia on vain hieno nimi ateistien harhaopille.
Metodologia on oppi tieteellisesti pätevistä ja hyväksyttävistä tiedonhankinta- ja tulkintamenetelmistä. Se ei liity mitenkään ateismiin. Myös monet uskovaiset käyttävät tieteellisiä menetelmiä, koska niiden avulla voidaan havainnoida, tutkia, järjestää ja kuvata erilaisia ilmiöitä ja niiden syitä. En jaksa uskoa, että kukaan tietokonettta käyttävä olisi niin tyhmä, että väittäisi matematiikkaa ja logiikkaa "harhaopeiksi". Tiedän, että USAssa yksi nainen perusteli rikoksiaan sillä, että hän elää Matrixissa, mutta tuskin edes sinä kaupan kassalla väität, että matematiikka on väärässä ja ostamasi tuotteet eivät oikeasti voi maksaa mitään, koska niiden hinta perustuu harhaoppiin, jonka mukaan asioille voidaan antaa mitattava ja laskettava arvo.
>>Tieteen nimissä pyritään kieltämään Jumala ja Hänen luomistyönsä vaikka siten kielletään vain tosiasiat.
Tässä olet väärässä. Erilaisia tieteenaloja on kymmeniä tai satoja, mutta ne eivät ota mitään kantaa Jumalan olemassaoloon tai olemattomuuteen. Yksittäiset tutkijat voivat olla joko teistejä tai ateisteja.
>>Oikea tiede hyväksyy tosiasiat tosiasioina eikä vääristele niitä kuten ateistien "tiede" tekee.
Näin sanottuasi olet varmasti valmis todistamaan empiirisesti Jumalan olemassaolon ja sen, että maailma on luotu kuudessa päivässä kuusituhatta vuotta sitten. Siitähän on valtavasti todisteita, eikö? Kuinka paljon siitä on tutkittua tietoa, vai perustuuko kaikki kreationistien harhat todellisten tutkimusten vääristelyyn?
Mitä ovat oikea tiede ja ateistien väärä tiede? Tarkoitatko, että oikea tiede on sellaista, joka tuottaa sinua miellyttäviä tuloksia ja jos tulokset eivät miellytä sinua, on kyseessä ateistien väärä tiede. Usein evoluutioteoriaa kritisoidaan, koska makroevoluutiosta ei ole todisteita. - Ei ole, koska makroevoluutio tapahtuu hyvin hitaasti vähän kuin harmaasävykartta valkeisesta harmaan eri sävyjen kautta mustaa; ääripäissä muutos on ilmeinen, mutta läheiset muutokset ovat tuskin havaittavia.
Mutta, jos filosofisesti lähdetään pohtimaan tiedon mahdollisuutta, voisin aivan hyvin uskoa, että ehkä sinunkin kirjoituksesi on vain oman solipsistisen sisäisen maailmani synnyttämä mielikuva, eikä sinua ei ole olemassakaan. On vain yksi tietoisuus - minun tietoisuuteni ja kaikki muu on tietoisuuteni harhaa. Tai ehkä vain sinä olet olemassa. Nämä ovat näitä uskonvaraisia idiotismeja.
Epistemologia tutkii tietoa ja tiedon mahdollisuutta. Onhan itsestään selvää, että meidän kuvamme maailmasta ja maailmankaikkeudesta on aistiemme vääristämä. Näkyvän valon aallonpituuksien ohella on muitakin aallonpituuksia, joita emme voi havaita. Emme kuule tiettyjä äänentaajuuksia, ja hajuaistimme on taantunut hyvin mitättömäksi verrattuna koirien hajuaistiin. Me emme kommunikoi feromonein, mutta tiedostamattamme ne ohjaavat meitä esimerkiksi seksuaalisesti.
Mutta voimme kompensoida aistien puutteita erilaisin tieteellisin apuvälinein, kuten teleskoopein, röntgen- ja infrapunakameroin, pyyhkäisyelektronimikroskoopein jne., joilla me näemme kauemmaksi tai lähemmäksi kuin omilla aisteillamme. Millainen todellisuus onkaan sellaisena kuin se on, ilman aistien rajoitteita, sitä tiede yrittää selvittää. Esimerkiksi kosmologia ja fysiikka mallintavat maailmaa, maailmankaikkeutta ja sen ilmiöitä usein matematiikan avulla, koska matematiikka on universaali kieli, jonka yhtälöt pätevät kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Matemaattisesti kuvailtu maailmankaikkeus on hyvin hämmentävä, koska se ylittää normaaliajattelun ja aistihavaintojen asettamat rajat. Teoreettisen fysiikan avulla voidaan löytää kausaalisuhteita ja ilmiöitä, joita emme voi nähdä tai kuulla. Jo antiikin Kreikassa Demokritos määritteli, että kaikki aine koostuu jakamattomista osasista - atomeista. Nykyään tiedetään, että atomit eivät ole jakamattomia - on vieläkin pienempiä rakennuspalikoita, joista atomit muodostuvat. Ja tiedetään sekin, että massa voidaan hajoittaa energiaksi ja energia voi muuntua massaksi. Niinpä meillä on atomivoimaloita, joissa vahvan ydinvoiman sitomat atomit hajoitetaan ja ne vapauttavat valtavasti energiaa.
Se, mitä yritän sanoa, on että tieteellinen maailmankuva on vienyt ja vie maailmaa valtavasti eteenpäin. Tieteen ansiosta meillä on sähköä, valoja, tietokoneita, puhelimia, jääkaappeja jne. Ja tieteelliset tutkimukset ovat sellaisia, että ne asettuvat siihen suureen maailmaa selittävään palapeliin ja sopivat muiden osasten kanssa. Jos jokin pala ei sovi, jossakin on virhe, joka täytyy korjata. Ja niin tieteellisessä maailmassa tapahtuu koko ajan. Virheellisiä palapelin paloja poistetaan tai niihin liittyviä teorioita täsmennetään. Tiede ei siis ole jokin valmis vastaus, vaan prosessi, joka etsii vastauksia.
Osa tieteellisistä teorioista on niin vahvoja, todisteiden perustelemia, että niiden asema on hyvin vankka. Tällaisia tieteellisiä paradigmoja ovat mm. suhteellisuusteoria ja evoluutioteoria. - parempi_tulkinta
eräs_tulkinta kirjoitti:
Tieteessäkin tiedetään, että uskomisessa tai uskomattomuudessa on kyse aivojen toiminnasta, ja ateismi (tai psykol. kieltäminen) on tila, jossa henkilö ei ole halunnut kehittää aivojensa neurologisia kytköksiä monipuolisempaan suuntaan. Aivokapasiteetiltaan rajallinen tutkija ei ole kovin kummoinen tutkija.
Tieteessä, ja useimpien ihmisten tapauksessa ihan arjessakin, tiedetään että ihan mihin tahansa uskominen ei ole merkki aivojen toiminnan kehittämisestä tai kehittyneisyydestä. tieteessä tiedetään myös, että tärkeä osa aivojen kehitystä varhaisessa lapsuudessa on synaptic pruning eli vaihe, jossa synaptisia yhteyksiä nimenomaan karsiutuu. Tässäkin asiassa latu on määrää tärkeämpi. Tarkoituksenmukaisten yhteyksien muodostama, johdonmukaisesti toimiva kokonaisuus on kypsempi ja tehokkaampi kuin mahdollisimman "monipuolisten" kytkösten sekoittamat aivot. Tämä ihan vain asioiden selventämiseksi, sinä kun vaikutat ymmärtäneen jotain väärin aivojen toiminnasta. Lopuksi vielä sellainen huomautus, että aivokapasiteettihan on tietysti rajallinen meillä kaikilla, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
- dfd9
Kaikkitietävä mielikuvitusolento Jumala on vain uskovaisten tapa yrittää esittää vastaan panematon tukija omille mielipiteilleen, kutsumalla niitä jumalan mielipiteiksi.
- salaisuus_2
Tyhjiötä ei ole olemassa. Jos uskoo tieteen todistukseen olemassa olevista, niin voiko ei olemassa oleva tyhjiö synnyttää olevan?
Ei ateismin tarvitse perustua tieteeseen.
Uskonnollinen vakaumus, joka perustuisi tieteeseen, olisi hölmö. Sillä eihän tarvittaisi mitään uskoa, jos tiedettäisiin. Niinpä uskovaiset, jotka rukoilevat vahvistusta uskolleen, epäsuorasti todistavat tietämättömyytensä.- rupuajattelija
Onko vaisto vielä erikseen, vaikka se vaikuttaisi olevan nopeaa uskon kautta olevaa toimintaa. No, tieteellisesti voidaan todeta, että tieteellisesti on todistettavissa, että vaistomainen toiminta on ollut oikeaa toimintaa ainakin heillä, jotka ovat jääneet henkiin, jos se on merkki oikeasta toiminnasta.
rupuajattelija kirjoitti:
Onko vaisto vielä erikseen, vaikka se vaikuttaisi olevan nopeaa uskon kautta olevaa toimintaa. No, tieteellisesti voidaan todeta, että tieteellisesti on todistettavissa, että vaistomainen toiminta on ollut oikeaa toimintaa ainakin heillä, jotka ovat jääneet henkiin, jos se on merkki oikeasta toiminnasta.
Luulenpa että vaistolla ja uskolla uskovaisuusmielessä on hyvin vähän tekemistä keskenään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663382Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463192Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1232718- 432548
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871495- 391330
- 821199