Viikko nro 47 on alkanut superkuun merkeissä. Kuu ei ole itsestään valoa ja merkkejä antanut ainakaan näille kulmille. Kuuntelin aamulla TV:stä mikä ihmeen superkuu ? No ei sen kummempi kun "tavallinen" kuu, nyt vain kuu on lähempänä kiertoradallaan maata, joten vaikka etäisyys nytkin on miljoonia kilometrejä niin hiukan suurempana ja kirkkaampana se maan lapsosille näyttäytyy. (kts. URSAN sivut).
Oppia ikä kaikki. Olen harmistunut kun TV näkyy vain vähän katseltavia ohjelmia, niistä sitten painan mieleeni lähetysajat. Kaikenmaailman hiphoppeja, räppejä, poppeja ei viitsi katsella. Nyt on suuntaukseni radio ohjelmiin varsinkin yöradio. Kiinostavia ohjelmia eritoten musiikkia kuunnellessa yö valahtaa pikku tunneille.
Viimeyönä kuuntelin Leonard Choenin muisto ohjelmaa tunnin ajan. Monipuolinen elämä on laulujen taitajalla ollut, kuten taiteilija elämään kuuluukin. Ohjelmassa todettiin hänellä olleen naisrintamalla kiinnostusta naisystäviin, saaneen heistä inspistä uusien laulujen sanoihin ja säveliin. Ei paha, aina uusi ystävyys jokaisen mieltä virvoittaa, virkistäähän ne, uudet laulut syntyvät uuden ystävyyden kirvoittamana.
Muistellaan vain omia suhteita sekä nuorena että vanhana. Vielä nytkin olen tavannut hetken huumaa antaneita ystävyys suhteita. HUOM! -ennen avioliittoa ja 26v leskenä ollessa. Mikä siinä joitakin mättää ? Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi ilman elon iloja ja tapahtumia. Lapsen lapsi 20v kysyi, millaista on rakastua - ihastua mummina?
Vastasin, aivan samanlaista, mutta kohteen valinta on vain kriittisempää.
Jatketaan matkaa, jokainen parhaalla omalla tavalla, kenellä se millainen sitten onkin.
Oppia ikä kaikki-tunne elämässäkin
5
<50
Vastaukset
- Lorenaa
Kirjoitin superkuusta, kuinka ollakaan, alkuperäisestä suunnitelmasta jäi pois, ah niin ihana, "Sail along the silvery moon". Joten tässä saxofoni puhaltajien soivina sävelinä, superkuun aikaan. Please!
https://www.youtube.com/watch?v=nX_IWJf9aFU Kiitos kultaisesta kuusta, jonka juuri kuuntelin.
Olet jotenkin tuttu kun elämä kallistuu iltaan ja kumarakin lisääntyy. Kuppien kallistelu on jäänyt ja odottelen vaan rollaattoritansseja, josko vielä.
Täytyy yrittää pysyä virallisena, muuten luullaan, että ruune lähettää henkilökohtaisia kirjeitään palstalla.
Hyvää talvista aikaa!
ö. RuuneperiOppia tai oppimattomuutta ikä kaikki ja vielä loppuikäkin.
Minä kun täällä palstalla surffailen ja elämässä rollaattoritahtiin, olen alvariinsa ihastumassa. Olen joskus kirjoittanut niin hempeämielisiä ajatuksiani Yön Hetkelle, että vieläkin ihmetyttää.
Valvoin yksinäni yöllä n. klo 02.00 ja heittäydyin kuin hurmoksessa kuvailemaan ihastustani ja käsityksiäni Hänestä.
Itse olin tangoista tuttu Kai Puu ja hän siis mielikuvani Yön Hetki. Haukut sain kun, kuulemma, kirjoitin 17 tuntia vuorokaudessa. Tarkkoja Kellokalleja palstalla.- Lorenaa
Kuinka tuon aloituslauseesi nyt ottaa, Oppimattomuuttani kk sitten kompuroin jalkani, siis minullakin on "sulhanen" = kävelykeppi seurana , mutta ei se paljon haittaa. Vähitellen jätän kepin käytön toivon niin. Siksipä istun koneella nykyisin usein, onhan tämä hyvä ajanviete, tietoa löytyy kaikenlaista, kun vain etsii.
Netti ystävyytemme alkoi kun vietit lomiasi Benalmádena`ssa, tuliko aurinkorannikon lomakohde kirjoitettua oikein. Sieltä saakka ne "kupit" ja "kortinpeluut" ovat muistissa. Muuten kortinpelaaminen on muistia aktivoiva, säilyttävä peli. Joka ei korttia ole pelannut, ei voi aavistaa miten paljon siinä hyvää muistia ja loogista ajattelua tarvitaan. Tunnustan olevani aloittelija aina vaan Canastan peluussa.
Upea lomapaikka Benalmádena näyttää olevan, katselin kuvia Mapista, houkutteleva hiekkaranta uudenuutukaisin mammutti hotellein.
On vanhoja Espanjan matkoja muisteltava, koska matkakohteeni nykyisin on Italia.
Näillä mennään eteenpäin. Kohta tämä marraskuu jo loppuu, alkaa vihdoin aurinkokin näyttäytä.
L. - iljettävä-irstailija
"ja heittäydyin kuin hurmoksessa kuvailemaan ihastustani"
Runkkasitko itsesi housuillesi, vai oliko pyyhe mukana? Ilmankos sinua kiinnostaa Merkelin haarojen välit ja niiden mahdolliset hiertymät?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1402020Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1711220Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721137- 167994
- 92911
- 60850
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54849- 42804
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39770Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t117688