"Olen ihan hyvä tyyppi"

Tämän päivän Aamulehdessä on artikkeli "Olen ihan hyvä tyyppi, olenhan". Vaikka tuo kirjoitus ei ole narsismista, siinä on kuvattu juuri niitä mielen puolustuskeinoja jotka ovat jääneet narsistilla "päälle". Kaikki käytämme samoja keinoja aina välillä, mutta narsistilla nuo puolustusmekanismit tulevat käyttöön melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Puolustus on päällä oikeastaan koko ajan.

"Ikävä olo helpottaa, kun tekee toisesta pahiksen"
"Syytellään muita omista epäonnistumisista, vältellään hankalia tilanteita tai taannutaan lapsen tasolle. -Tällöin ihminen ei opi kokemuksistaan...."
"-Mitä arvottomammaksi ihminen itsensä tuntee, sitä enemmän hän tarvitsee karkeita keinoja pönkittääkseen itsetuntoaan ja piilottelemaan esiin tulevia säröjä"
"- Jos aina syytät muita ja kiistät tosiasiat, muut eivät yksinkertaisesti viihdy samassa seurassa"
6226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Niin aina hyvä aihe tämä defenssit/minä puolustuskeinot ja on ihan mielenkiintoista oppia tunnistamaan niitä myös itsessään...

Totta on, että asiantuntijoiden mukaan narsisti tarvitsee/käyttää noita puolustuskeinoja jatkuvasti, kun ei kykene kohtaamaan itseään

Yhtä totta on sekin, että kaikki me ihmiset käytämme niitä , useimmiten saattavat tulla esiin ensireaktiona, (tarve suojella itseään) mutta rauhoittuneena , tarkemmin asiaa ajatellessa huomaakin, ettei esim. jonkun vähemmän mukavan asian/tunteen myöntäminen itsessään suista suinkaan sitä minuutta tuhoon...

Ollaan niitä hyviä tyyppejä vähemmän täydellisinäkin...

http://hidastaelamaa.fi/2014/10/aaro-lof-lue-miten-sina-puolustat-itseasi-todellisuudelta/

Äänestä
  • Oletko itse syvällisesti pohtinut linkittämääsi sisältöä ja myös aivan rehellisesti ilman sitä osaajan/ohjaajan roolia? Löydätkö itsestäsi kaikki tuossa mainitut defenssit/kuinka paljon itse aktiivisesti käytät niitä?

    Ajattelisin, että tarve suojella itseään liittyy lähinnä yllättäviin/arvaamattomiin tilanteisiin, kuten väkivaltaan ja tapaturmiin, jolloin ensireaktiot ovat sellaisia ensireaktioita, että niillä on se tarve suojella itseään erittäin korostuneesti. Voisiko tästä tarpeesta suojella itseään antaa jonkin ihan konkreettisen esimerkin vai liittyykö se tässä muodossa vain erityisesti mielensä suojeluun, ei niinkään fyysiseen?

    Äänestä

  • pilkullinen kirjoitti:

    Oletko itse syvällisesti pohtinut linkittämääsi sisältöä ja myös aivan rehellisesti ilman sitä osaajan/ohjaajan roolia? Löydätkö itsestäsi kaikki tuossa mainitut defenssit/kuinka paljon itse aktiivisesti käytät niitä?

    Ajattelisin, että tarve suojella itseään liittyy lähinnä yllättäviin/arvaamattomiin tilanteisiin, kuten väkivaltaan ja tapaturmiin, jolloin ensireaktiot ovat sellaisia ensireaktioita, että niillä on se tarve suojella itseään erittäin korostuneesti. Voisiko tästä tarpeesta suojella itseään antaa jonkin ihan konkreettisen esimerkin vai liittyykö se tässä muodossa vain erityisesti mielensä suojeluun, ei niinkään fyysiseen?

    Jahas, minulle osoitettujen kysymystesi paljoudesta päätellen tunnut ny kovasti olevan kiinnostunut minun pohdinnoistani itseeni ja tähän aiheeseen liittyen.

    Ihan en ny "täkyysi" taida tässä kohtaa tarttua, koska en ny näe aiheeseen liittyen kovin hedelmälliseksi pohtia jonkun tuntemattoman ihmisen mielen sisältöjä sinällään, vaan enemmänkin ny pyrin herättämään kiinnostusta aloittajan valitsemaan aiheeseen...

    Jonka vuoksi tyydyn ny laittamaan lisää lukemista, jossa näyttää olevan joitain kaipaamiasi esimerkkejä siitä miten ihmiset saattavat suojella mieltään...

    http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/ala_peta_itseasi_tunnista_defenssit

    Äänestä

  • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

    "koska en ny näe aiheeseen liittyen kovin hedelmälliseksi pohtia jonkun tuntemattoman ihmisen mielen sisältöjä sinällään, "

    Itse lueskeltuani tuota postaamaasi linkkiä ajattelin ihan esimerkin vuoksi ruotia oman tapaukseni defenssit esimerkkien avulla, en tuntemattoman siis, vaan itseni, koska kuten tuossa väitetään, kaikilla sellaisia on. Ja tämän jälkeen olisin voinut kysyä täältä narsismin ammattilaisilta täyttyykö kriteerit. Voisi olla kovastikin hedelmällistä ja avata keskustelua siitä kuinka paljon defenssejä ja miten se rajautuu, että onkin narsisti, eikä tavis.

    Jos nyt ympäripyöreästi kerron, niin reppressio/torjunta -defenssiä olen käyttänyt kerran elämässäni ja siinä tilanteessa se oli aivan selvä selvitysmiskeino arjessa, jotta olisin säästynyt joutumasta todella vaikeaan traumaan, mahdollisesti liki psykoosiin. Yhdestä kesästä en siis muista juuri mitään, muuta kuin sen, että hoidin ja ruokin lapsiani, pidin huolta kodista.
    Tuosta ensimmäisestä listasta en juuri muita käytä ns, väärin, vaan toimin eritavalla, tällä tarkoitan esim. ensimmäisen kohdan "koemme muiden vihaavan meitä", kun en noin ole kokenut.

    George Vaillant:n jaossa tuo reppressio kuuluu kohtaan neuroottiset defenssit, joten se ei nyt tunnut sopivan omaan kokemukseeni, jonka yllä avasin. Että olisin ollut neuroottinen, kun olin se ainoa aikuinen, joka piti huolta perheen lapsista, vaan pikemminkin torjuin asian, jotta toimintakykyni ei olisi hävinnyt. Kohdan kehittyneet defenssit voin sen sijaan tunnistaa omakseni, mutta jäin pohtimaan tuota sublimaatio sanan käyttöä ja löysin seuraavan linkin, jossa käsitteet on avattu auki. Yllätyksekseni juuri tuo defenssit kohta oli siellä avattu huomattavasti selkeämmin kuin tässä Lue miten sinä puolustat.. postauksessa. Saanko esittää kritiikkiä, että miten suhtudutte yleensä ns. lähdekritiikkiin, suoritatteko taustoitusta vai imaisetteko vain kaiken, minkä luette? Eli en enää itse ihmettele niitä ristiriitaisuuksia, joita tunsin, kun yritin itsestäni etsiä noita defenssejä eli olen pahoillani, että kysyin oletko itse pohtinut noita omalla kohdallasi. Tuo blogiteksti vain tuntui sotkevan käsitteitä liikaa ja tämä on vain oma mieleipiteeni, joten en ihmettele, etten sieltä itseäni löytänyt. "Neljännen tason defenssit (altruismi, lykkäys, huumori, identifikaatio, introjektio, sublimaatio, tukahduttaminen) ovat ns. terveitä defenssejä, joita käyttävät kaikki." Tuo selkeytti ja tuntui heti omalta, kannatti taas syventyä kunnolla.

    Tässä se, josta itse ne defenssit aukesivat paremmin itselleni:
    https://psychenet.wordpress.com/kasitteet/

    Tuijalta löysin myös hyvän sivuston, jossa voi etsiä itseänsä:
    http://www.tuimakka.fi/
    On hyvin yksinkertaiseen ja kansanomaiseen esitystapaan purettu. Mukavia hetkiä sivuston parissa ja toivottavasti löytyy apuja itsepohdiskeluun.

    "Eli en enää itse ihmettele niitä ristiriitaisuuksia, joita tunsin, kun yritin itsestäni etsiä noita defenssejä eli olen pahoillani, että kysyin oletko itse pohtinut noita omalla kohdallasi."

    No ihan suotta olet pahoillasi, ethän voinut tietää , että minä yleensä olen tutustunut aiheeseen, josta yritän jotain keskustelua virittää, johon viittasinkin jo ekan kommenttin alussa, tähän tapaan

    "Niin aina hyvä aihe tämä defenssit/minä puolustuskeinot ja on ihan mielenkiintoista oppia tunnistamaan niitä myös itsessään"

    Oikeasti törmäsin noihin aikoinaan vuosia sitten ammattiin liittyvien opiskelujeni yhteydessä, jolloin piti ihan kirjallisesti niitä pohtia. Termit oli jostain luettu, mutta ei silloin niin syvällisesti pohdittu omalta kannalta. Sittemmin sitä on jonkinverran sitten oppinut noita huomaamaan

    Mitä tulee laittamaani linkkiiin ja lähdekritiikkiin, niin en usko sen kuitenkaan sisältävän mitään ns. väärää tietoa, kuhan ny laitoin ihan vaan keskustelun tueksi ja oletan, että jos joku kiinnostuu aiheesta niin hän sinun laillasi sitten etsii muualtakin tietoa. Mikä on hyvä asia.

    Teksistäsi löysin myös yhtäkisti hieman kummalliseltakin kuullostavan kohdan

    "Ja tämän jälkeen olisin voinut kysyä täältä narsismin ammattilaisilta täyttyykö kriteerit. Voisi olla kovastikin hedelmällistä ja avata keskustelua siitä kuinka paljon defenssejä ja miten se rajautuu, että onkin narsisti, eikä tavis."

    Tässä kohtaa kyllä tekee mieli kysyä, että keitä ne narsismin ammattilaiset ovat, joihin viittasit joilta sitten kysyttäisiin onko ko. kirjoittaja tai hänen kuvaamansa henkilö narsisti vaiko tavis ja kriteerinä käytettäisiin kuinka paljon ja millaisia defenssejä ko. kirjoittaja itsessään tai kuvaamassaan henkilössään tunnistaa...

    Mutta joo, toki keskustelua voi viedä siihenkin suuntaan, että keskustellaan yleisluontoisesti siitä millaisia defenssejä narsistin kuvataan tyypillisesti käyttävän, joihin aloittaja jo viittasikin.

    Mutta ihan pelkästään kirjoitettujen sanojen perusteella, ihmistä tuntematta ei voi ketään narsistiksi diagnosoida alan ammattilainenkaan...

    Äänestä

Mun seurassa ei viihdy kukaan. Olen siis nasse-täti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

LehdenLukija kirjoitti:

Tämän päivän Aamulehdessä on artikkeli "Olen ihan hyvä tyyppi, olenhan". Vaikka tuo kirjoitus ei ole narsismista, siinä on kuvattu juuri niitä mielen puolustuskeinoja jotka ovat jääneet narsistilla "päälle". Kaikki käytämme samoja keinoja aina välillä, mutta narsistilla nuo puolustusmekanismit tulevat käyttöön melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Puolustus on päällä oikeastaan koko ajan.

"Ikävä olo helpottaa, kun tekee toisesta pahiksen"
"Syytellään muita omista epäonnistumisista, vältellään hankalia tilanteita tai taannutaan lapsen tasolle. -Tällöin ihminen ei opi kokemuksistaan...."
"-Mitä arvottomammaksi ihminen itsensä tuntee, sitä enemmän hän tarvitsee karkeita keinoja pönkittääkseen itsetuntoaan ja piilottelemaan esiin tulevia säröjä"
"- Jos aina syytät muita ja kiistät tosiasiat, muut eivät yksinkertaisesti viihdy samassa seurassa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu