Poliisi tiedottaa verko sivuila suraavaa
Poliisipartio havaitsi liikennevalvonnassa eilen Someron keskustassa henkilöauton, joka ohitti stop-liikennemerkin pysähtymättä. Auton kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi positiivisen tuloksen huumausaineiden osalta. Kuljettajana oli ulkopaikkakuntalainen vuonna 1983 syntynyt mieshenkilö, joka oli ajokiellossa ja hän on jo vuoden sisällä syyllistynyt 6 kertaa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Autoon oli myös kiinnitetty väärät rekisterikilvet ja ajoneuvo oli poistettu liikkennekäytöstä.
Poliisi piti eilen illalla Someron Somerniemellä liikenneratsiaa. Paikalle ajoi pakettiautolla paikkakuntalainen vuonna 1962 syntynyt mieshenkilö, jolle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Somerolla katoaa ihmiset, kun Poliisit tulee tunnus autolla.?
Ennen poliisit oli samassa kuppilassa muinoin, tiesi aina mihin ovat menossa ja tunsivat kaikki asiakkaat? Simmosii mitä ei silloin tuntenut, ei tunne vieläkään. Kaverit puhuu kyl, mitä ovat taas kuuleet luotettavalta taholta kuppilassa.
Misäs se kuppila olikaan. Ei se ollut se Oraksen jälkeen ollut, kun siinä oli se kuulu T-risteys missä poliisit valitti väärin pysäköinistä.
Nysse mamma jäi alle somerolla kun ei auto kuski ollut ajo kunnossa. Ei nääs nää kun täytyy katsoa että tuleeko vai ei!!!!