Palomiehen profetian jatkoa

Palomiehen profetian jatkoa

Amerikkalainen eläkkeellä oleva palomies Mark Taylor sai v. 2011 sanan Herralta, että Jumala on valinnut Donald Trumpin johtamaan Yhdysvaltoja.

Nyt kun näin on käymässä Trumpin presidentiksi valinnan myötä Taylor on saanut lisäsanomia Herralta.

Ensinnäkin Taylorilla on varoitus kristityille: ”Me voitimme ensimmäisen taistelun, mutta me emme ole vielä voittaneet sotaa. Ensimmäinen tavoite, Trumpin valinta presidentiksi, on saavutettu, mutta meidän täytyy jatkaa seuraavaan tavoitteeseen, että Trump todella asetetaan virkaansa ja hän vannoo valansa. Vihollinen voi yrittää kaikenlaista estääkseen Trumpin virkaanastumisen, mutta se ei tule onnistumaan, mutta se vaatii uskovien rukoilua ja taistelua.”

Taylor on saanut myös tiedon, että Amerikassa tullaan näkemään paljon oikeudenkäyntejä, joissa korruptoituneet poliitikot tuomitaan. Lahjonnan ja mädännäisyyden poiskitkeminen ei rajoitu vain hallitukseen ja hallintoon, vaan myös kristilliset seurakunnat tullaan puhdistamaan, kun moraaliltaan korruptoituneet kirkot ja johtajat saavat tuomionsa.

”Amerikan parhaat päivät ovat edessäpäin. Tämä on vasta alkua.”

5

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KunniaHerralle

      Siinäpä olikin hyvä uutinen ja ihan vaan esimerkiksi maailmalle.

    • noidanhaistaja

      Mistä tuon profetian tietää Herralta lähteneeksi? Jos se olisi Jumalasta, siinä olisi tuskin jatko-osia.

    • Miksei voi olla jatko-osia? Herra puhui viisi vuotta sitten jotakin ja nyt hän puhuu lisää. Mitä outoa siinä on?

      • noidanhaistaja

        Kun vertaa suuriin profeettoihin, profetiat annettiin vähän eri tavalla. Onko Jumalalla tarvetta säätää aikoja viiden vuoden välein? Tai tilauksesta. Oikeudenkäynnit ovat odotettavissa ihan historiankirjojen valossa. Esim. Ranskan vallankumous johti ennätyksellisiin teloituksiin ja Venäjän vallankumous vankileireihin sekä kulakkioikeudenkäynteihin. Stalin tapatti kaikki vähänkin voimakkaammat johtajat ympäriltään vallankaappausten pelossa. Tällainen voi olla myös Amerikan tie. Tuo Iisebelin henki on Kristuksen siirtämistä pois keskiöstä ja minulla on sellainen tunne että kaikki kehällinen merkitsee enemmän tässä kuin Jumalan sovitustyö. Neuvostoliiton romahtaessa syntyi silloiseen verrattuna uusi maailmanjärjestys. Myös Trumpin valinta voi olla oma uusi maailmanjärjestyksensä. Ainakin saasteet kasvaa kun USA hylkää uusiutuvat energialähteet ja lähtee kehittämään energiaomavaraisuuttaan fossiilisille polttoaineille perustuvaksi. Kohta kuu on oikeasti punainen.


    • noidanhaistaja

      Sitä paitsi Jumala ei päästä profeettojaan helpolla. Profetointiin liittyy paljon henkilökohtaista kärsimystä ja menetystä. Se on erilaista kuin profeetallisuuden harrastamista eläkepäivillä palomiehenä tai luokanopettajana. Menestys ei ole avainsana vaan Jumalan tahto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      165
      2982
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      114
      2274
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      76
      1959
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      47
      1713
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1607
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      15
      1411
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1394
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      72
      1246
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1235
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      10
      978
    Aihe