Eli osaisko joku valaista mulle, miks ihmeessä koen muitten ihmisten seurassa olemisen niin helv...vaikeaksi? En nauti seurasta, en omaehtoisesti hakeudu ihmissuhteisiin. Keksin jopa usein tekosyitä, joitten takia en "voi"nähdä tuttuja. Välttelen paikkoja, joissa arvelen törmääväni ihmisiin, jotka luulevat tuntevansa minut.
En myöskään halua kutsua ketään kotiini. En jaksa vastailla puheluihin tai viesteihin, joten pidän puhelintani usein äänettömällä. Ahdistun, jos joku osoittaa vähäisintäkään mielenkiintoa minua tai asioitani kohtaan. Parisuhde pelkkänä ajatuksenakin kammottaa.
En koe saavani mitään irti ihmissuhteista, enkä myöskään halua antaa itsestäni mitään.
Onko tämmöinen läheisten ihmissuhteiden kammo merkki jostain sairaudesta? Vai olenko vain yksinkertaisesti k*sipää?
En myöskään halua kutsua ketään kotiini. En jaksa vastailla puheluihin tai viesteihin, joten pidän puhelintani usein äänettömällä. Ahdistun, jos joku osoittaa vähäisintäkään mielenkiintoa minua tai asioitani kohtaan. Parisuhde pelkkänä ajatuksenakin kammottaa.
En koe saavani mitään irti ihmissuhteista, enkä myöskään halua antaa itsestäni mitään.
Onko tämmöinen läheisten ihmissuhteiden kammo merkki jostain sairaudesta? Vai olenko vain yksinkertaisesti k*sipää?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ikäsi?
Heikkotasoinen seuratarjonta ja liian hyvä arvostelukyky saattaa pidemmän päälle aiheuttaa tuommoista. Juo enemmän viinaa niin seurakin muuttuu viisaammaksi.
Älä nyt kuitenkaan alkkikseksi ala.... Olet vain introvertti niinkuin minäkin, parempi olla yksin kuin kierojen, valehtelevien, teeskentelevien ihmisten kanssa.
En jotenkin vaan jaksa enää uskoa, että vika on seurassa vaan yksinkertaisesti minussa. En nauti edes läheisteni seurasta, vaikka pakon sanelemana suostunkin välillä näkemään heitä.
Ikää on jo reilusti yli teini-iän, joten mistään angstailustakaan tuskin on kyse. En koe eristyneisyyttäni ongelmalliseksi, mutta ympäristön painostus sosiaalisempaan tapaan elää on liian suuri, jotta antaisin mielihalulleni olla yksin kokonaan periksi.
Ja pakkohan sitä leipääkin on ansaita pöytään. Mietin vaan, olenko oikeasti jotenkin mielenvikainen, kun en tajua, mitä toiset ihmiset saavat itselleen siitä kaikesta sosiaalisesta elämästä ja suhdekuvioista?
Jaahas jaahas.
Meitä on siis muitakin.
Hyvin se menee. Jatka samaan malliin omalla tyylillä. Luota itseesi. Tykkää itsestäsi.
Muutama vuosi kun vielä menee, niin se ympäristön painekin helpottaa. Älä välitä, vaikka muut ahdistuvat puolestasi. Jos se heistä on asiallista ja kivaa, niin se on hyvä heille.
Elä itse oma elämäsi. Vaikka yksin, jos se on se, mikä hyvältä tuntuu.
http://www.introvertit.net/ tuolla on kohtalotovereita.