On se varmaankin niin että pikkuasioiden harmittelu ja miettiminen pitää edes jonkinlaisen mielenterveyden asteen kunnossa.
Itseäni esimerkiksi harmittaa varastettu uudehko matkapuhelimeni edelleen.
On hyvä kun saa päivitellä asioista esimerkiksi täällä suomi24 keskusteluissa. maailmalla kun isot pojat jakaa rahat ja vallan ei siinä paljon pieneltä lappeenrantalais perheenisältä kysytä mielipidettä.
Kaupungin isät jakaa rahojaan niinkuin parhaksi näkevät, elinkeinoelämän pamput murskaavat palkansaajien etuja kilpaa minkä jaksvat yleisen edun nimissä. sosiaalipuoli on jo laitettu remonttiin, mutta kuntoon sitä ei varmaan ole tarkoitus koskaan saada.
Verotuksessa oli ennen tulonjakoa pienituloisille. Nyt itsekin pitäisi keskituolisena olla onnellinen 20€ lisätienestistä kuukaudessa samalla kuin koulutos, terveydenhoito ja muut palvelut ajetaan pikkuhiljaa alas. Eläkettä on kai turha 30 vuoden päästä odottaa, ellen sitten ala eläkesäästämään. samaan aikaan Suomessa Erkot ja kumppanit kasvattavat omaisuuttaan, Ollilat tuoljaan ja valötaansa ja Sarasvuot tienaavat saarnaamalla ahneuden evankeliumiaan.
maailmalla isänsä poika on jo salaa valmistelemassa lisää rintamia joissa kyseisen maan köyhän kansanosan pojat pääsevät kunniamerkkejä keräämäänj, vapaasta tahdostaan tai sitten ei. Läntisen maailman vapauden perikuva romuttaa kohta kaiken sosiaalipuolensa ja jokainen on sitten oman onnensa seppä. Ja mitä isot edellä niin Suomessa perässä.
kaikki tämä yhteisen edun nimissä. Onnellisuus on omistamista, omistaminen tulee ostamalla, kuluttamalla. Hyvä ihminen ostaa ja kuluttaa ja maailma hukkuu pikkuhiljaa paskaan. Kännykkä pitää vaihtaa kerra vuoteen, tietokone 2 vuoteen auto kolmeen jne.. Asunnot, mökit, veneet piotää olla. Kun rahaa lisää niin kelkka, moottoripyörää, ulkomaanmatko ja maailma kiittää. Toisilla ole edes juomavettä, mutta on se perkele jos mäyräkoira ei ole tapulissa tarjouksessa perjantaina. Onneksi lidl myy halpaa saksan herkkua ja sitä on hyvä mutustella samalla kun mietti että on nuo työttömät laiskoja kun ei men töihin. Ajatuksen katkaiseee puhelinmyyjän soitto, jolle paiskaan luurin korvaan ja sitä ennen tokaisen "menisit oikeisiin töihin k-pää"
Luonnossa on mukava rauhoittua. Siksi pitää olla mökki. Mökille pääsee autolla. Jotta perhekin mökillä viihtyisi on siellä oltava sisävessa sähköt televisio jne. Tekemistä pitää olla kuten kalastus. isä ukko vei soutuveneellä verkot ja katiskan. Itse olen panostanut uisteluun. Kyllä viiskymppiselläkin pärjää, mutta pitäisi kai hommata isompi kone pääsisis pitemmälle. Lohta kallaa ja välillä haukea. On se kumma kun pikkukalat paskoo järvet umpeen.
No lorauttihan tuo kaukaskin.. Aika hiljaa oli kaupungin isät, vaikka firma maksanee veronsa viela Suomeen, onhan se iso työnantaja.
Olis tässä vieläkin, mutta jatkankin etäpäivääni työn merkeissä.
Anteeksi.

Vastaukset 6
Vanhimmat
samoja asioita olen mietiskellyt, mikä ihme saa ihmiset juoksemaan materian perässä. Itse olen jo aikaa sitten vähentänyt turhia kuluja ja olen siinä pisteessä että voisin lopettaa työnteon ja elellä säästöilläni kesäpaikassa. Ihminen ei paljoa elääkseen tarvitse, Suomessakaan.
Siirtyisin osa-aikatyöhön mutta kun työnantaja ei laske eli vaihtoehdoksi jäänee työpaikan vaihto tai joutomieheksi jääminen. Tosin keski-ikäisenä työn lopettamisesta saatu vapaa-aika hieman pelottaa, pysyisikö päänuppi kuosissaan.
Kai tämäkin keskustelu sopii Lappeenrannan palstalle.
Kun saa päivittäin syötävää, lauantaina kännin ja joskus seksiä, niin eikö se jo riitä aika pitkälle?
Etten enää jaksa uskoa kuin nousuhumalaan ja ejakulaatioon.
Jotkut sanovat etteivät voi elää ilman seksiä. Väitänpä ettei pidä paikkaansa. Hengittäminen on huomattavasti tähdellisempää; jos olisin ollut saman ajan hengittämättä mitä naimatta, olisi tuhkanikin jo hävinnyt taivaan tuuliin, aikoja sitten.
Kunhan noista edes toisen saisi säännöllisesti.
Tiukalle kun kiristetään niin jää ejakulaatio.