Valtioneuvoston päätöksen mukaan Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Miinat hävitetään vuoden 2016 loppuun mennessä. Korvaavien aseiden hankinnat ajoittuvat vuosille 2009-2016.
Näin miinoista kerrotaan yleisesti: Tällä hetkellä arvioidaan, että maassa makaa uhrejaan odottaen 110 miljoonaa henkilömiinaa kaikkiaan 64 valtion alueella. Toiset sata miljoonaa on varastossa, ja lisää valmistetaan 5-10 miljoonan kappaleen vuosivauhtia Vuosittain 26 000 ihmistä - yksi ihminen joka viidestoista minuutti - kuolee tai menettää raajojaan maamiinojen takia.
Suomen tilanne:
Suomi ei kuulu niiden valtioiden joukkoon, joiden maaperäässä on maamiinoja
Suomen kaikki miinat ovat varastossa, niillä on vientikielto
Suomessa edes ole valmistettu miinoja vuoden 1981 jälkeen
Suomessa ei kuole / loukkaannu siviilejä miinojen takia
Suomalaiset miinat eivät tapa siviilejä ulkomailla
Suomen miinoista luopuminen hyödyttää pelkästään maahamme hyökkääviä !
Tällä hetkellä maan puolustus kriisitilanteessa perustuu pitkälle miinoihin
Miinojen korvaajiksi kaavaillut ”älykkäät aseet” sitovat vähiä asevoimia huomattavasti nykyisiä jalkaväkimiinoja enemmän
Suomella on pitkä maaraja, ja vaikka kaikki asevelvolliset sijoitettaisiin pitkin rajaa, ketjusta tulisi aika harva.
Jokainen asepalvelusta suorittava opetetaan käsittelemään ja käyttämään miinoja. Miinakielto tekisi turhaksi suuren määrän puolustusvoimien antamasta koulutuksesta
Jos miinoja sijoitetaan Suomessa maahan, niiden paikat merkitään kolmena kappaleena tehtävään karttaan. Suomella ei edes ole varaa kylvää maamiinoja ympäriinsä, kuten jossakin muualla tehdään
Suomen miinan käyttöä ei voi perustellusti rinnastaa esimerkiksi kehitysmaiden sisällissodissa huolettomasti kylvettyihin miinoihin, joiden uhrina silpoutuu jatkuvasti lapsia ja muita siviilejä. Humanitaarinen toiminta villin miinankäytön lopettamiseksi on täysin oikeutettua ! Suomen miinojen vainoamiseen ei ole todellisia perusteita.
Luopuminen edellyttää korvaavaa asejärjestelmää, esimerkiksi joukkojen lisäämistä tai ilmavoimien aseistuksen parantamista.
Henkilömiinat ovat halpoja aseita: yksi miina maksaa vain muutaman euron
Harva ase sisältää yhtä suurta psykologista pelotetta, kuin miina
Uudet asejärjestelmät vaativat huomattavasti enemmän huoltoa ja niiden käyttöön kouluttaminen on nykyisiä järjestelmiä hitaampaa ja kalliimpaa
Jos puolustusmenoihin ei myönnetä merkittävästi lisää varoja, ovat korvaavien asejärjestelmien ostoon ja ylläpitoon käytetyt rahat ovat pois joistain muista puolustusmenoista = Puolustuksen uskottavuus laskee edelleen
Norja päätoimija maamiinojen kieltämisessä – Niin, mihin norja edes tarvisi miinoja ??
Maamiina on täydellinen sotilas -Se ei nuku koskaan, eikä ammu ohi
Selvitysten mukaan miinat korvaavan järjestelmän hankkiminen maksaisi noin 300 miljoonaa euroa – Eikö rahalle olisi parempaa käyttöä ?
Vahvimmin julkisuudessa miinoista luopumista perustellaan Suomen kansainvälisen maineen säilyttämisellä ?? Kenen mielipide on tärkeämpi, kuin Suomen puolustus ? Tunnetko ulkomaalaisia, jotka nyrpistelevät nenääsi sinulle, koska Suomi ei ole allekirjoittanut miinakieltosopimusta ? Tuntevatko Suomen arvostelijat historiamme ja maantieteellisen sijaintimme ? Oletko kieltäytynyt yrityskaupoista amerikkalaisten kanssa siksi, että yhdysvallat eivät ole allekirjoittaneet Ottawan sopimusta ?
IS Verkkokyselyssä 86% vastasi EI kysymykseen: ”Onko Suomella varaa laittaa 300 miljoonaa euroa maamiinojen korvaamiseen”
Kuinka paljon ihmishenkiä, verta ja koteja olisi säästetty, jos vuonna 1939 maarajoillamme olisi ollut kyllin suojaava ja vastuullisesti asennettu maamiinoitus ?
Olemmeko kaikki yhtä mieltä siitä, että Venäjä on niin tasapainoinen naapurimaa, ettei se uhkaa mietä enää koskaan...?
Lainattua Reserviupseeriliiton tiedotteesta:
”Monen sopimukseen liittyneen maan geopoliittinen asema on vaikuttanut suhtautumiseen; on helppo vastustaa miinoja, jos niillä ei ole merkitystä oman maan puolustamisessa.”
”Korvaavat aseet tai asejärjestelmät ovat joka tapauksessa uusia, tehokkaampia järjestelmiä. Ne eivät todellakaan ole millään tavoin nykyisiä maamiinoja hellempiä tappovälineitä.”
”Suomalaiset miinat eivät ole koskaan olleet hallitsemattomasti maastossa. Kukaan siviili-ihminen ei voi tallata suomalaista sakaramiinaa eikä astua vahingossa putkimiinan laukaisinlankaan. Suomen olosuhteissa on turha hurskastella raajansa silponeilla lasten kuvilla. Maita, joissa näin tapahtuu, ei Ottawan sopimuksen piiriin saada.” (http://www.rul.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet.html?Tid=114)
Eli miksi siis miinoista muka pitäisi luopua?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.