Luulee jopa vielä että USAn talous on hyvä ja meille esimerkkinä. Kun USA lähti 2000-luvulla tukemaan bioenergiaa niin siitä seurasi valtion raju velkaantuminen ja nykyinen lama joka tuhoaa kaikki olemassa olevat varat ja luo lisää velkaa. Maissin jalostus bioöljyksi maksai kansalle biljoonia eikä taloutta saada ikinä kuntoon koska siinä tuhlattiin kaikki säästöt.
Tuo malli on Suomelle kohtalokas. Täällä Sipilä matkii USAn tukiaishelvettiä kuin vain uskonveli voi tehdä ajattelematta mitään seurauksista. Harvardin porukat ovat syypäitä maailmanlaajuiseen ongelmaan ja he pyörittävät nytkin Suomessa samaa bioenergiahulluutta joka tuottaa viisinkertaisesti maksavaa öljyä hölmöille suomalaisille. Siinä menee lopullisesti kilpailukyky. Insinöörinkoulutuksella tätä ei näköjään voi käsittää. Sipilä kunnostautuu todella laaja-alaisella sektorilla jonka nimi on törsäys. Rahat menee oman puolueväen kihoille ja rahat Sipiläpummaa kansalta johon kuuluu myös rehelliset keskustalaiset. Heitä käy todella sääliksi koska uskoveljinä he eivät usko pahaa johtajastaan.
Talous saadaan kuntoon vain kustannuksia leikkaamalla ja tuotantoa tehostamalla . Valtion taloudessa tämä merkitsee tulojennlisäämistä ja turhien menojen pienentämistä. Yritystuet pitää lopettaa kokonaan. USAssa näin ei tehty vaan korruptio synnytti pölhöjen poliitikkojen vuoksi bioenergiabuumin josta tämä lama on peräisin. Sipilä ei luo maailman laajuista lamaa kuten Bush ja Obama,vaan tuhoaa uskollaan Suomen väestön tulevaisuuden.Hän ei käsitä mitään kansantaloudesta koska on pienen ikänsä pelannut keinotteluyrityksissä kansaa kyykkyyn. Nyt se onnistuu täydellisesti EUn avulla joka muka pakottaa Suomen käyttämään kallista bioenergiaa. Näin ei ole ,mikäli järkiporukka astuu tilalle. Olemme aina puhuneet talouden perusasioiden puolesta. Jos meitä ipulaisia olisi uskottu ,olisimme ulkona EUsta ja talouden mallimaa maailmassa. Työpaikat olisivat edelleen olemassa ja luomassa hyvinvointia meille.
Obama puhuu pehmeitä
harmaa-mies
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888