Myötätuntokakka bussissa

RuikkuRäikkä

Ei kun tuli vaan mieleen, että kun täällä porataan Hoikkalan ruikuista, niin eip kannata valittaa, se voi osua omalle kohdalle.

Pääsin putkasta Sorilasta ja hyppäsin kruunun lipulla bussiin. Oli kuitenkin olevinaan sen verran kiire takaisin tänne, että en tajunnut käyttää kyttäaseman vessaa hyväkseni, ne putkan pöntöthän tietedään.

Sasin mäessä tuli kamala paskahätä enkä ehtinyt edes bussin vessaan kun tuli pieni pieru ja sen mukana koko lasti housuihin. Ei siinä auttanut muu kuin mennä sinne bussin vessaan, ottaa housut pois, heittää alushousut lattialle ja pyyhkiä itseään vähän siistimmäksi.

Eikä siinä sitten kaikki. Hämeenkyrön jälkeen joku muija tunkee itsensä sinne vessaan ja samalla muistin, että jätin ne paskaset alkkarit sinne lattialle. Kamala huuto ja kiljuminen kun se akka oli astunut paskasiin alkkareihin, bussi seis ja kamala kysely kuka sen vessan on sotkenut. Koska vitutti jo valmiiksi ja krapula oli jäätävä, sanoin bussikuskille, että jätä mut tähän ja pyytelin anteeksi, vikka ilmeestä päätellen se ei ollut aikeissa sitä antaa. Siitä sitten Sarkkilan ristiltä kävelin keskustaan päin ilman kalsareita, farkut hiersi nivusia, paska haisi ja oli kylmä.

Että joskus se voi kosahtaa omaan nilkkaan toi vittuilu.

32

1035

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vahinkoja voi sattua ihan kelle vaan. Mukava huomata että minä en ole lähiseudun ainoa kakkapylly.

      • RuikkuRäikkä

        Halusin vain tuoda esille, että vahinkoja voi sattua kaikille ja KAIKKI ovat jossain vaiheessa paskoneet housuihinsa ja vieläpä sangen ikävässä tilanteessa.

        Itse otin opikseni enkä naureskele toisten onnettomuuksille. Tosin siinä taksikeississä riisuminen ja lumihankeen makaamaan jääminen oli kyllä hyvä veto. Jos olisin kyennyt samaan, olisi bussikuski ollutkin ihmeissään. Saattaa olla että kuskia ei ole valmennettu kyseiseen tilanteeseen.

      • lapsi.astialla
        RuikkuRäikkä kirjoitti:

        Vajakilla on paljon kerrottavaa unistaan.

      • RuikkuRäikkä kirjoitti:

        Halusin vain tuoda esille, että vahinkoja voi sattua kaikille ja KAIKKI ovat jossain vaiheessa paskoneet housuihinsa ja vieläpä sangen ikävässä tilanteessa.

        Itse otin opikseni enkä naureskele toisten onnettomuuksille. Tosin siinä taksikeississä riisuminen ja lumihankeen makaamaan jääminen oli kyllä hyvä veto. Jos olisin kyennyt samaan, olisi bussikuski ollutkin ihmeissään. Saattaa olla että kuskia ei ole valmennettu kyseiseen tilanteeseen.

        Koskaan ei ole myöhäistä tilata taksi, paskoa sinne, riisua itsensä alastomaksi ja sännätä lumipenkkaan.

        Tälläinen tempaus piristää päivää ja on hauskempaa kuin väkivalta. Valitettavan usein reissu päättyy tosin putkaan.

      • aina.kakka.mielessä
        feikki.eväsvuoto kirjoitti:

        Koskaan ei ole myöhäistä tilata taksi, paskoa sinne, riisua itsensä alastomaksi ja sännätä lumipenkkaan.

        Tälläinen tempaus piristää päivää ja on hauskempaa kuin väkivalta. Valitettavan usein reissu päättyy tosin putkaan.

        Vajakilla on kakkafantasiat

      • ainon.herkku

        Aino Kakkala syö mielenterveysongemiensa takia ulosteita.

      • ainon.herkku kirjoitti:

        Aino Kakkala syö mielenterveysongemiensa takia ulosteita.

        Mites Jarmo.Kakkasuu ?

      • hullu.aino.horisee
        kura.pyllystä kirjoitti:

        Mites Jarmo.Kakkasuu ?

        Sekin on hullun Ainon sininimmari.

    • Paskallehaisee

      Onhan näitä sattunut. Olen paskonut autooni töihin mennessä 80-luvulla. Paskat olen vääntänyt mulukku naapurin postilaatikkoon, kun muutimme rivitalosta omakotitaloon. Kun pankki lunasti talomme paskoin housuuni. Vaimon jättäessä paskoin käteeni ja hieroin sen ex-vaimon uuden mkesystävän naamaan. Nyt rahat on loppu ja syön toisten paskaa elääkseni.

      • paha.nuppivika

        Vajakki elää kakkafanasioissaan.

      • aino.ja.matti.paskoo

        Hyi sitä poikaasi, oliko hiitäjä varannut vessan Ainon kanssa
        ja pojallasi yllätti hätä ?

      • Yllättävässä tilanteessa hätä ei lue lakia. Olisin muuten joutunut ruikkuamaan lattialle mutta vaunut olivat sopivasti paikalla. Kakkatempustani oli juttua myös PikkuSurkeessa.

      • lapset.huostaan
        äiiiteeepyyyhkiiin kirjoitti:

        Yllättävässä tilanteessa hätä ei lue lakia. Olisin muuten joutunut ruikkuamaan lattialle mutta vaunut olivat sopivasti paikalla. Kakkatempustani oli juttua myös PikkuSurkeessa.

        Ainon olisi pitänyt antaa Jarmolleen rahaa rillillä käyntiä
        varten jotta Aino olisi saanut olla hiihtäjän kanssa rauhassa.
        Oli vääryys työntää poika rappuun siksi aikaa kun Ainoa
        pantiin.

      • lapset.huostaan kirjoitti:

        Ainon olisi pitänyt antaa Jarmolleen rahaa rillillä käyntiä
        varten jotta Aino olisi saanut olla hiihtäjän kanssa rauhassa.
        Oli vääryys työntää poika rappuun siksi aikaa kun Ainoa
        pantiin.

        Grillillä saa lisäksi ilmaisen masturbointiesityksen. Rouva tekee hyvää nähdä kuinka sperma lentää.

      • samaa.levyä
        leppäsen.täti kirjoitti:

        Grillillä saa lisäksi ilmaisen masturbointiesityksen. Rouva tekee hyvää nähdä kuinka sperma lentää.

        Rouva Hoikkalana esiintyvän mielentervespotilas Aino Kukkala-
        Hokkilan koko päivä on mennyt peräaukko, kakka, sperma
        linjalla kuten jo kuusi vuotta on mennyt.

      • samaa.levyä kirjoitti:

        Rouva Hoikkalana esiintyvän mielentervespotilas Aino Kukkala-
        Hokkilan koko päivä on mennyt peräaukko, kakka, sperma
        linjalla kuten jo kuusi vuotta on mennyt.

        Tässä tapauksessa sanonta "siitä puhe, mistä puute" ei todellakaan päde.

      • muistoja.vain
        myllis_seppo kirjoitti:

        Tässä tapauksessa sanonta "siitä puhe, mistä puute" ei todellakaan päde.

        Rouvan saantivuodet olivat 80- luvulla joita hän
        puutteessaan yhäti muistelee.

      • muistoja.vain kirjoitti:

        Rouvan saantivuodet olivat 80- luvulla joita hän
        puutteessaan yhäti muistelee.

        Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta paska ei lopu koskaan!!!

      • Anonyymi
        samaa.levyä kirjoitti:

        Rouva Hoikkalana esiintyvän mielentervespotilas Aino Kukkala-
        Hokkilan koko päivä on mennyt peräaukko, kakka, sperma
        linjalla kuten jo kuusi vuotta on mennyt.

        On tämä herttainen nainen kirjoittanut paljon muustakin.

      • Anonyymi
        samaa.levyä kirjoitti:

        Rouva Hoikkalana esiintyvän mielentervespotilas Aino Kukkala-
        Hokkilan koko päivä on mennyt peräaukko, kakka, sperma
        linjalla kuten jo kuusi vuotta on mennyt.

        Hän oli ihana ihminen jonka arvon olemme ymmärtäneet vasta silloin kun hän on jo poissa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän oli ihana ihminen jonka arvon olemme ymmärtäneet vasta silloin kun hän on jo poissa!!

        Hänestä jäi paskaset muistot!

        Mulla on vieläkin Ainon pikkustrinkit päällä, että muna seisottuu!

    • RuikkuRäikkä

      Olen monesti miettinyt mitä tapahtui bussin vessan lattille jätetylle kalsareille. Heitettiinkö rakkaat kalsarini roskiin vai päätyivätkö pesukoneeseen ja uusiokäyttöön. Mieleni teki ottaa yhtyttä bussiyhtiöön vaatiakseni kalsareitani takaisin, mutta pelkäsin joutuvani maksamaan siivouskuluja, sillä vessa jäi aika järkyttävään kuntoon.

      • aino.kuralla

        Rouvalle saattuu tuollaista kun syö toisten ulosteita.

      • RuikkuRäikkä

        Se on se riski näissä ulostehommissa.

      • aino.ulostaa.aina
        RuikkuRäikkä kirjoitti:

        Se on se riski näissä ulostehommissa.

        Rouva pitää kiinni ainoasta osaamastaan ihmiselämän tapahtumasta.

    • Gagalle

      Ulostaminen on luonnollista ja paska on luonnonmukainen tuote. Tämä sopii myös vegaaneille.

      • ainon.järjen.vei.kakka

        Aino Kukkala-Hokkilalle uloste on mielenterveyden vievä
        asia koska rouva Hoikkalana esiintyvä Aino on palstalla
        jo kuusi vuotta toistellut samoja kakkaamisiaan ja kakan
        syöntiään.

      • ainon.järjen.vei.kakka kirjoitti:

        Aino Kukkala-Hokkilalle uloste on mielenterveyden vievä
        asia koska rouva Hoikkalana esiintyvä Aino on palstalla
        jo kuusi vuotta toistellut samoja kakkaamisiaan ja kakan
        syöntiään.

        Rouvan paskansyömiset ovat näykkimistä minuun verrattuna. Syön joka päivä vähintään kilon ehtaa paskaa.

    • Anonyymi

      Isotimo oli joskus kaivuuhommissa eikä ollu vessaa lähettyvillä ,niin hän ajatteli mennä heittään kurat roska katoksen taakse.juuri kun hän sai murjastua kurat .vanhempi rouva asteli takaa päin polkua pitkin roskakatokselle.oli rouvalla vähän hapan ilme sen jälkeen.

      • Anonyymi

        Mutta onhan Soini ennenkin uinut paskoissaan, perusosaamista Timolta.

    • Anonyymi

      Minun mielestä täällä porataan hyvin vähän hoikkalan ruikuista. Etupäässä niitä ylistetään.

      • Jos nyt olen ymmärtänyt oikein niitä on päästetty menestyksellisesti takseissa, sierrassa ja pirkanmaan käräjäoikeuden istuntosalissa. Kumartakaa niitä!

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6745
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6558
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      143
      5390
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4393
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4059
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3600
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3058
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      27
      2929
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      64
      2711
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      35
      2213
    Aihe