Demareiden unelmoimat pitkät listat?

On tehty mukatutkimus, jonka mukaan 45 %-ia suomalaisista on sitä mieltä, että kansanäänestykset ovat vahinggollisia. Demareiden unelma pitkistä listoista siis elää. Sehän tarkoittaa sitä, että kansalaiset kyllä saisivat äänestää puoluetta, mutta ei henkilöä. Tietenkin Paavo Lipposen kannatus preesanvaaleissa olisi ollut yli 8%-ia. Demaripuolue olisi myöskin kuollut ja kuopattu lippos,urpilaisaikana. nyt demaripuolue on kannatusten kärjessä työläisihmisten ansiosta. Jos demarit pääsevät hallitusvastuuseen, niin kokoomusdemarit kaappaavat taas vallan. Duunariväestö kokee järkyttävän palkka.alen ja kaiken muun federlismin kauheuden. Ei ole oikein kansalaisia kohtaan tuo kahdella tuolilla istuminen ja kaksilla rattailla ajaminen. Paavo lipponen istui niissä pöydissä, missä päätöksiä tehtiin. Martti Ahtisaari motkotti, että suomi ei saa jäädä pussinperäksi. Työpalkalla ei enää elä tässä maassa. Kansainvälisyyttä on, mutta taivas varjelkoon.. minkälaista. SINIPUNAHALLITUKSEN AIKAAANSAANNOS AIHEUTTI ennennäkemättömän kansan kahtiajaon, tai kolmiajaon. Ei onnistu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


trdset kirjoitti:

On tehty mukatutkimus, jonka mukaan 45 %-ia suomalaisista on sitä mieltä, että kansanäänestykset ovat vahinggollisia. Demareiden unelma pitkistä listoista siis elää. Sehän tarkoittaa sitä, että kansalaiset kyllä saisivat äänestää puoluetta, mutta ei henkilöä. Tietenkin Paavo Lipposen kannatus preesanvaaleissa olisi ollut yli 8%-ia. Demaripuolue olisi myöskin kuollut ja kuopattu lippos,urpilaisaikana. nyt demaripuolue on kannatusten kärjessä työläisihmisten ansiosta. Jos demarit pääsevät hallitusvastuuseen, niin kokoomusdemarit kaappaavat taas vallan. Duunariväestö kokee järkyttävän palkka.alen ja kaiken muun federlismin kauheuden. Ei ole oikein kansalaisia kohtaan tuo kahdella tuolilla istuminen ja kaksilla rattailla ajaminen. Paavo lipponen istui niissä pöydissä, missä päätöksiä tehtiin. Martti Ahtisaari motkotti, että suomi ei saa jäädä pussinperäksi. Työpalkalla ei enää elä tässä maassa. Kansainvälisyyttä on, mutta taivas varjelkoon.. minkälaista. SINIPUNAHALLITUKSEN AIKAAANSAANNOS AIHEUTTI ennennäkemättömän kansan kahtiajaon, tai kolmiajaon. Ei onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu