En tiedä sopiiko tällainen kysymys just tälle palstalle vai ihastumiseen tai järkijatunteet alle, mutta pakko kysyä?
Mitä teidän tunteille tapahtuu jos ikävöitte jotakuta, hänen seuraansa, sitä kaikkea miltä se henkilö tuntuu, katseita, hymyjä, juttuja, hellyyttä, ihoa...ja se henkilö tuntuu oikealta, mutta mutta..
Teidän kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset, teidän elämänkatsomuskin on erilainen samoin kuin mihin käytätte aikaanne ja energiaa.
Tuli vain kysymyksenä mieleen kun on tullut jo esille erään kohteen kanssa mistä oltaisiin eri mieltä ja facebook-kiinnostuksen kohteita selaamalla huomaan miten erilaisia ollaan.
joten, mitäs sitten?
Ohjaako tunteet ja ikävä vai missä vaiheessa tulee herätys?
Mitä teidän tunteille tapahtuu jos ikävöitte jotakuta, hänen seuraansa, sitä kaikkea miltä se henkilö tuntuu, katseita, hymyjä, juttuja, hellyyttä, ihoa...ja se henkilö tuntuu oikealta, mutta mutta..
Teidän kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset, teidän elämänkatsomuskin on erilainen samoin kuin mihin käytätte aikaanne ja energiaa.
Tuli vain kysymyksenä mieleen kun on tullut jo esille erään kohteen kanssa mistä oltaisiin eri mieltä ja facebook-kiinnostuksen kohteita selaamalla huomaan miten erilaisia ollaan.
joten, mitäs sitten?
Ohjaako tunteet ja ikävä vai missä vaiheessa tulee herätys?
Vastaukset 49
Vanhimmat
on niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan.
En oikein usko tuohon.
Esimerkkinä Ensitreffit Alttarilla Mikko ja Heidi.
Jos toinen keskittyy fitnessiin ja toinen vaikkapa korkeakulttuuriin niin miten ihmsiet sovittavat ne yhteen?
No kuka uskoo edes ensitreffit alttarilla tulevaisuuteen?
Kaksi ääripäätä, mutta ei sekään mahdottomuus ole.
" No.sehän on niin, että vastakohdat täydentävät toisiaan."
Kyllä näin on. Minäkin haluan naisen, joka on kaunis, älykäs ja melko varakaskin, sillä vastakohdat täydentävät toisiaan.
Erlillaisuus on pelkästään hyväksi jos myös samoja kiinnostuksen kohteita on. Oman peilikuvan kanssa olisi aika tylsä olla.
Niin, kaiketi se on myös kiinni siitä sitten että onko samoja kiinnostuksen kohteita ylipäätään.
Mietin vain jos niitä ei oikeastaan ole ja toinen on fanaattisesti suuntautunu johonkin joka toista ei oikein kiinnosta. Puheenaiheetkin voi pyöriä vain sitten noiden juttujen ympärillä.
8 vuotias kysyi äidiltään; rakastatko minua yhtä paljon, jos vaikka olenkin erilainen?
Äidin ja lapsen suhde on kovin erilainen kuin parisuhde vaikka tiedän että yrität vitsailla.
Jos henkilökemia ja muut oleelliset asiat ovat kohdillaan, voi erilaisuus olla vain hyvästä. Hän vie sinut jonnekin, missä et ole ikinä ollut ja sinä viet hänet.
Mutta jos toinen juoksee salille, puhuu terveellisestä ruokavaliosta ja toinen kävelee museoihin ja puhuu Rembrandtista?
Tätä tapahtuisi sitten joka päivä..Ehkä samanlaiset lapset leikkivät parhaiten toistensa kanssa?
Ehkä se raja sitten jossain menee mitä kukin on valmis hyväksymään toisen erilaisuudessa että yhteiselo olisi mahdollista. En mä usko että tunteet kantaa lopulta voittoon saakka jos ihmiset on kovin erilaisia.
Tuohon esimerkkiisi en sano muuta kuin että ihmisellä on hyvä olla hengen ja ruumiin ravitseminen tasapainossa. Ei kumpikaan yksin.
En mä tuohon otakkaan kantaa, mut jos toisen elämä pyörii erilaisten asioiden ympärillä kuin toisen niin vaikea kait siitä on rakentaa mitään pysyvämpää.
Jos toinen tahtoo vaellella lapissa ja toinen makoilla etelän rannoilla ruskettumassa niin en mä tiedä...onko siinä mieltä vaikka tunteet sanois että yhteen vain?
En ymmärrä sellaista rajoittuneisuutta tuossakaan lajissa, että ihmisen on valittava Lapin ja etelän välillä.
Voi olla, että en pystyisi olemaan hyvin rajoittuneen ihmisen kanssa, jonka mielestä jokainen asia ja kokemus ja elämys sulkee aina jonkun muun pois. Missä vastaanottavuus elämälle? Etsiminen, löytäminen, uteliaisuus? Yhdessä uuden kokeileminen...
No, ehkä pohdintasi kertovat jostakin aivan muusta. Jos olisit hyvin ihastunut, ehkä näkisit toisin.
....Voi olla, että en pystyisi olemaan hyvin rajoittuneen ihmisen kanssa, jonka mielestä jokainen asia ja kokemus ja elämys sulkee aina jonkun muun pois...
Elämässä on rajallinen määrä aikaa, samoin kuin on energiaa ja rahaa.
....Missä vastaanottavuus elämälle? Etsiminen, löytäminen, uteliaisuus? Yhdessä uuden kokeileminen... ..
No se voi olla sen kerran uutta, mutta jos toinen on vaeltanut Lapissa joka vuosi viikkoja(!!) ja toista ei kiinnosta olla hyönteisten syötävänä vaan nauttii rusketuksesta niin se uutuudenviehätys voi hävitä pikaisesti.
...No, ehkä pohdintasi kertovat jostakin aivan muusta. Jos olisit hyvin ihastunut, ehkä näkisit toisin. ...
kertovat kokemuksesta ja realismista. Kaikkea ei voi saada, tunne ei kanna maailmojen ääriin jos toinen osapuoli haluaa mennä eri kautta kuin itse ja valinnoilla on seuraamuksensa.
vaikutat kovin nuorelta loputtoman maailmojen ja tunteen ihailijana.
Yritän välttää virheitä juuri joita hyvin ihastuneena olen aiemmin tehnyt.
Sopivasti samanlainen, sopivasti erilainen. Ei sitä voi toisen puolesta sanoa, keiden kanssa heillä tulisi kolahtaa niin, ettei muita vaihtoehtoja enää ole. Onnea arvontoihin.
Siis... ei kai sitä nyt nainen ja mies voi toistensa klooneja ollakaan?
Minun olisi vähän vaikea olla miehen kanssa joka kiinnostuisi yhtä paljon meikeistä, koruista, mekoista, hajuvesistä,Telenovelloista jne. kuin minä.
Onhan naisen ja miehen kiinnostuksenkohteilla nyt yleensä pieni eroavaisuus, ihan pelkästään sukupuolierojen takia.
Enemmän tärkeää on että suunnilleen samaan suuntaan on ajattelutapa asioista jotka on parisuhteen ja yhteiselämän kannalta tärkeitä. Esim. sitoutumisesta, elämisestä parisuhteessa, lapsien hankinnasta, rahasta, avioliitosta, taloudenhoidosta,seksistä sekä se oma arkielämä ei ole liian erilaista kuin sen toisen. Esim. ihminen joka elää laumoissa ja jonka kotona on aina 1-10 kaveriakin hengailemassa päivittäin ja remuamassa yömyöhäälle asti ja sitten sellainen joka tykkää rauhoittua kotona ja pitää sen alueen rauhallisempana, viihtyy enemmän yksikseenkin niin eivät pakosti saa hommaa toimiin molempia tyydyttävällä tavalla.
Muuta tärkeää on että juttu luistaa, yhdessä on mukava olla, ei jatkuvasti tulee riitoja, yhdessä on hauskaa ja toisen seurassa viihtyy ja pystyy olemaan omaitsensä.
....Sitten pitää muistaa olosuhteen. Minä olen ainakin ihan erilainen parisuhteessa kuin sinkkuna. Sinkkuna kamala menijä, bilehile jonka vaikea rauhoittua koti-iltoja vietteleen,mutta varattuna taasen täydellinen ns. kotihiiri.
Sillä minulle ei ole väliä tykkääkö mies piirrellä koska minä tykkään tai tykkääkö se katsella vaatekauppojen naisten mekkoja ja koruja intohimolla kanssani tai hyppääkö se onnesta soikeana sohvalle kun sieltä alkaa lemmen viemää tai joku muu telenovella ja itkeekö se kanssani sohvalla kun sarjan pari eroaa kieroilun takia ja joku valekuolee.
Mutta eikös juuri se juttu luista, yhdessä ole mukava olla ja ei tule riitoja jatkuvasti kun ihmisillä on yhteisia kiinnostuksen kohteita, samankaltaiset ajatusmaailmat, samankaltaisia menoja joihin voi mennä sit yhdessä yms.?
Eikös tossa just joutuisi sopeutumaan toiseen niin paljon ettei tuntisi enää olevan oma ittensä vaan enemmän sellainen, miten sen nyt sanoisi, sen toisen tai sen suhteen tuote?
... on ajattelutapa asioista jotka on parisuhteen ja yhteiselämän kannalta tärkeitä. Esim. sitoutumisesta, elämisestä parisuhteessa, lapsien hankinnasta, rahasta, avioliitosta, taloudenhoidosta,seksistä sekä se oma arkielämä ei ole liian erilaista kuin sen toisen. ...
Sulle siis ei ole väliä muulla kun että on joku jonka kanssa luottamus, raha, koti ja talous on kunnossa ja seksi sujuu?
Se mitä yllä kirjoitin on sitä ajatusmaailmaa eli tuo kappale: "Enemmän tärkeää on että suunnilleen samaan suuntaan on ajattelutapa asioista jotka on parisuhteen ja yhteiselämän kannalta tärkeitä. Esim. sitoutumisesta, elämisestä parisuhteessa, lapsien hankinnasta, rahasta, avioliitosta, taloudenhoidosta,seksistä sekä se oma arkielämä ei ole liian erilaista kuin sen toisen. Esim. ihminen joka elää laumoissa ja jonka kotona on aina 1-10 kaveriakin hengailemassa päivittäin ja remuamassa yömyöhäälle asti ja sitten sellainen joka tykkää rauhoittua kotona ja pitää sen alueen rauhallisempana, viihtyy enemmän yksikseenkin niin eivät pakosti saa hommaa toimiin molempia tyydyttävällä tavalla.
Muuta tärkeää on että juttu luistaa, yhdessä on mukava olla, ei jatkuvasti tulee riitoja, yhdessä on hauskaa ja toisen seurassa viihtyy ja pystyy olemaan omaitsensä."
Ihmiset joilla ei sama ajatusmaailma ole he eivät tule juttuun ja eivät pysty olemaan riitelemättä, Useinkin keskustelut törmää väittelyyn ja riitaan koska ei ollakaan samaa mieltä. Sellaiset ihmiset tuskin myöskään viihtyy yhdessä tai pystyy olemaan omia itsejään. Vai mitä luulet?
En mä nyt ymmärrä mistä enää puhutaan. Eikös sama ajatusmaailma sisällä myös ne kiinnostuksen kohteet ja sen ajan- ja rahankäytön kun toinen haluaa hummata yhtäällä ja toinen toisaalla eikä yhteis aikaa tai ajatuksia ole?
Ja jos mietin mun pisintä suhdetta (melkein 10 vuoden suhde. Muutama vuosi jäi uupuun.)
Meillä oli ihan erilainen elokuva, tv-sarja ja musiikkimaku.
Hän katseli tilt-tv:tä, scifi ja toiminta elokuvia ja sarjoja, ja minä taasen telenovelleja. saippuaoopperaa, riskossarjoja, romanttisia komedioita
Vihasin toimintaa ja scfiä ja se telenovelleja, saippuaoopperaa ja romanttisia "tyttöleffoja"
Se harrasti mm. tietokone ja pleikka pelejä ja minä en niiden päälle ymmärtänyt.
Olisin tykännyt jostain söpöistä tasohyppeilyistä joissa paljon värejä ja se taas jostain final fantasyista ja sotapeleistä joissa veri lentää ja raajat irtoaa..
Liikunta oli meille yhteistä. Siinä oli jotain yhteisiä juttuja.
Silti vaikka meillä oli tällaisista ihan erilainen näkemys. me tulimme erittäin hyvin juttuun ja homma toimi vuosia ja meillä oli erittäin hauskaa yhdessa,suhteemme toimi ja ajatuslinjat oli samanlaiset. kunnes vain nuoruuden hölmöilyt ja kokemattomuus sitten sai meidät solmiin homman sellaiseen solmuun että tein päätöksen erosta. En kokenut että taitomme enää riittää selvittää aikaan saamaamme sotkua.
Monelle siitä tulee liian tylsää, kun asiat sujuu jouhevasti. Sitten erotaan. Kannattaa vain opetella siihen, että kaikki me ollaan erilaisia ja se on rikkaus. Pitää osata ratkoa ongelmia ja ymmärtää toista, eikä pyrkiä löytämään ihmistä jonka kanssa ei mene ikinä sukset ristiin. Ei sellaista suhdetta olekaan. Omasta mielestäni ärsyttävintä on ihmiset jotka eivät osaa riidellä vaan heittäytyvät passiivis-aggresiivisiksi tai huutavat vaan. Pitää siis osata riidellä, eli toisinsanoen puhua asioista. Ei huutaa pääpunasena tai mököttää hiljaa. Aina joskus tulee riitaa jostain, koska aina ei voi olla samaa mieltä joka asiasta.
Joillekkin sopii samat harrastukset omaava henkilö ja toisille sillä ei merkitystä. Joillekkin se fitness, korkeakulttuuri, pelaaminen tai musiikki voi olla elämäntapa ja se pitää hyväksyä. Yleisesti ottaen fitness-ihmiset odottavat, että toinenkin "pitää huolta" itsestään. Se on ihan ok, mutta ei toista voi passittaa salille jos ei sinne halua. Voi olla hyväkin, että molemmilla on se oma juttu. Ei kaikkea tarvitse tehdä yhdessä.
On mulla tuollainen vastaava suhdekokemus 5 vuotta nuorempana. Mutta en jaksaisi sitä enää kun oltiin niin paljon erillään toistemme maailmoista. Ehkä teitä auttoi toi liikunta, mutta senkin voi vetää överiksi varsinkin nykyään että mistään muusta ei ole puhe kuin hiilareista, jauheista, pulvereista, gluteenista, salista ja jostain fitnesstytsyistä ja treenareista.
Osaat sä vetää rajan missä se menee missä on liikaa eroa toiseen nähden ettei onnistu vaikka tunteet sanois mitä vai seuraatko vain tunteitas?
Mitä noihin mieltymyseroihimme tuli... me teimme kompromisseja. Molemmat uhrautu toisen hyväksi. Minä katselin sen seurana scifia ja toimintaa ja se välillä (tosin paljon harvemmin) suostui katsomaan kanssani jonkun romanttisen komedian.
Oli meillä silti pari sellaista yhteistä telkkusarjaa joista molemmat tykkäsivät. Niitä seurasimme ihan säännölliesti yhdessä.
Musiikissa me emme edes yrittäneet tykätä samasta. Se tykkäs siitä mistä tykkäs ja minä siitä mistä minä.
Pleikkarin peluu oli exälleni tärkeä harrastus ja vaikka itsekin nuorempana pelasin jonkun verran en sen tykkäämistä peleistä pitänyt. Silti joskus istuin sen viereen seuraksi jonkun vähän vähemmän ahdistavan pelin ollessa päällä ja jöin seuraan ja sitten kysyin voisko se vaihtaa peliä johonkin aloittelijoille soveliaampaan jotta voisin hiukan kokeilla. Se oli tärkeää sille niin halusin sitten hiukan osallistua. Olenhan minäkin hiukan pelaillut tuollaisilla. Se oli siitä aika otettu vaikka ei siitä koskaan yhteisharrastustamme tullut koska peligenressä olimme eri mieltymyksissä.
Minulla raja oli esim. mun vuoden mittaisessa suhteessa. Jokainen ilta yhdessä kun oltiin päättyi riitaan koska emme olleet mistään samaa mieltä ja huumorimmekaan ei kohdanneet vaan sekin aiheutti riidan. Silloin olimme aivan liian erilaisia
Teillä sitten on kuitenkin ollut yhteistä sikäli että ootte sopeutunut toisten hieman eri mieltymyksiin.
Mä vaan mietin että missä kunkin ihmisen raja kulkee koska tällä hetkellä toi toinen vaikuttaa niin erilaiselta tai ainakin hyvin erilaisin painotuksen elävältä kuin mä.
Miten olit ollut kuitenkin vuoden yhdessä hänen kanssaan? Mikä sai teidät yhteen alunperin jos huumoria ei ollut samanlaista?
Tämän takia en oikein ymmärrä naisia. Kaikkea pitää aina yrittää tehdä yhdessä. Miksei voi antaa toisen harrastaa jotain ja tehdä itse jotain muuta? Vai eikö ole muuta tekemistä, kuin töllötellä miehen tekemisiä?
Tuota mieltä minäkin olen. Suhteessa on hyvä että on jotain yhteistä mutta suhde tukahtuu ja kuolee jos kaikki tehdään yhdessä. Suhteessa pitää olla jotain omaakin, sillai se kestää pidempään
Enemmänkin se oli sitä puolta mistä puhuin ekassa kommentissani eli "yhteinen näkemys miten parisuhdetta toteutetaan"
Meistä oli suhteen toiminnan kannalta tärkeää osata ja haluta tehdä kompromisseja suhteemme ja toistemme hyväksi.
Ei kannattaisi tunkea väkisin miehen harrastuksiin ja yrittää kertoa hänelle miten sitä toteutetaan. Lähde mukaan, ehdota jotain uutta, keksi itsellesi jotain muuta tekemistä, mutta älä yritä muuttaa toista. Monet frendit tuskailee erityisesti tämän pelaamisen kanssa, koska muijat ymmärtävät sitä huonosti. Kai se on naisesta ärsyttävää, kun miehen huomio on toisaalla ja se on kuitenkin siinä nokan edessä koko ajan. Hirveen lapsellista. Toisin kuin se rasvajussi joka rukkaa autoja ja mopoja sielä tallissaan. Pelaaminen on valitettavasti tullut jäädäkseen.
On sillä hieman merkitystä miten aikaa voi viettää yhdessä ja mistä puhua myös muulloin.
Kyllä munkin mielestä pitää olla omia juttuja ja omaa aikaa itselle parisuhteessa, mutta jos toinen jo fanittaa asioita jotka toiselle ovat jo alussa "kielteisiä" niin mitä hyvää siitä voi seurata?
Pahintahan on jos toisen kiinnostuksen kohteita väheksyy tai halveksii tai se tulee esille sitten kun yhteistä aikaa tai tekemistä ei tahdo löytyä.
Enkä puhu tässä vain toisen henkilön jutuista vaan myös mahdollisesti omistani.
Minun ex yritti saada minua kiinnostumaan sen kaverina pelaamisesta, mutta kun se peligenre jossa liikuttiin oli sotapelit niin ei napannut minua. Yritin silti vähän välillä osallistua ettei se koe ettei sen harrastuksilla ole minulle väliä.
Tuo on totta tuosta pelaamisesta mitä sanoit.
Minuakin se pelaaminen toisinaan ärsytti, kun se täytti toisinaan koko vapaa-ajan. Onneksi exäni oli sen verran fiksu tyyppi että vaikka jääräpäänä piti päänsä aina, se kuitenkin oli aika pohtivainen tyyppi. Se oli itsekseen jäänyt kuitenkin minun sanoja miettimään ja sitten tehnyt oman päätöksen että jakaa ajankäyttöään myös "meille" ja suhteellemmekin. Se osasi sitten jakaa vapaapäivät niin että se pelasi 6 tuntia ja 6 tuntia sitten oli minun seurana tai jossain muissa puuhissa ja/tai osallistui kotitöihin
Hohhoijaa! Joustavuutta ja omaa aikaa tarvitsee joka suhde. Sulla on ongelma se että kuvittelet että sun omat jutut ja harrastukset ovat ainoa oikea juttu. On ne sulle. Ja jollekin muulle muut jutut. Jos sua ei jaksa kiinnostaa toisen harrastus tai asiat niin paras jatkaa oman kloonin hakemista. Tai jonkun nössön jonka voit muuttaa sellaiseksi. Ja joka tylsistyy ajan kuluessa sun määrätessä kaikki.
Erilaisuus suhteessa on rikkaus. Toisen tekemisestä pitää olla ylpeä ja kannustaa. Ei vaatia muuttamaan mitään. Mieti jos sun tarvitsisi muuttua ihan sellaiseksi mitä et halua? Niin...et tykkäis. Joten...pohdi.
Enhän mä nii sanonu! Mä sanoin että jos jomman kumman tai molempien pitäis muuttua että löytyisi yhteistä niin kannattaako sitten edes kokeilla yhdessäoloa?
Missä mä olen sanonu että haluisin toista määräillä mistään?
Erilaisuus ei oo mun mielestä rikkaus jos on vaikea löytää hyvän alun jälkeen puheenaiheita kun yksi puhuu vain asiasta kivi ja toinen asiasta päärynä.
Mä panikoin koska huomasin että miten erilainen mun kaipauksen kohde on ja olen jo huomannut miten meidän jutut eroaa toisistaan. Ei ehkä tästä voi tulla mitään koska näin on käynyt joskus ennenkin.
Mun asia oli se että eikö kaksi samanlaista sopisi paremmin yhteen kuin väkisin yrittää yhteen kaksi erilaista jotka ei sais olla omia ittejään. Sitähän mä just yritin sanoa ettei siitä tykkäis joten pitäis pohtia.
Ota kaikki ihan vaan kauniina muistona tai katso häntä vielä hetki. Tuo hetki saattaa selventää tunteita. Ei kannata jossitella.
Joskus on pakko jossitella jos tilanteeseen liittyi muitakin, on muita vaihtoehtoja lähipiirissä jotka menettää jos ottaa askeleita yhteen suuntaan tai olosuhteet eivät ole suhteelle suotuisat muuten.
Silloin tällaiset mietinnät ovat vähän pakollisia kuin se että mennään vain tunteen mukaan ja mitä tuleman pitää.
LIsään että jos molemmillat on muitakin vaihtoehtoja kuin se yksi koska se voi olla se toinen joka päättää että eroavaisuuksia on liikaa ja ettei tule onnistumaan. Sitten molemmat ovat hukanneet aikaansa ja mahdollisuudet myös muihin ihmisiin.
En vitsaile, oikeasta elämästä. Ehdoton rakkaus, minne se hävisi, jota olet toitottanut, loppuelämän. Epävarmat haluaa sellaisen
"...ikävöitte jotakuta, hänen seuraansa, sitä kaikkea miltä se henkilö tuntuu, katseita, hymyjä, juttuja, hellyyttä, ihoa...ja se henkilö tuntuu oikealta".
Joskus on niin, että toinen voi elää omaa elämäänsä hieman suppeammin johtuen olosuhteista... ei se aina tarkoita, että olet välttämättä nähnyt koko totuuden jotain naamakirjaa selaamalla. Itse olen ollut niin hukassa itseltäni, etten voi sanoa muiden välttämättä nähneen minua omana persoonana. Kyllä mä luottaisin tuohon, mitä tunnet intuitiivisesti ja jättäisin mutta sanan pois. Toisaalta jos noin paljon pitää järkeillä, ehkä et tarpeeksi sitten välitä ja ei auta kuin jatkaa matkaa taakse katsomatta.
En yhtään ymmärrä yhtä asiaa. Jos ihminen yrittää järkeillä niin ei se tarkoita etteikö olisi tunteita eikä varsinkaan etteikö välittäisi?
Juuri silloinhan ihminen voi välittää toisesta paljon kun antaa toisen jatkaa matkaa eikä yritä väkisin jos tajuaa ettei sovita yhteen.
Tunnen tällä hetkellä liikaakin koska tiedän että muuten varmaan sovittaisiin yhteen, mutta on tullut jo osaltaan selväksi tietyiltä osin mitkä asiat voisi aiheuttaa kitkaa ja kun katsoo toisen kiinnostuksen kohteita niin löydän lisää syitä.
Miksi luottaisit siihen mitä tunnet intuitiivisesti? mulla on aikaisempia kokemuksia jolloin tunne on johtanut suhteeseen joka ei toimi.
Miksi et keskustele ko ihmisen kanssa näistä? Eikös se yleisesti ole ihmisillä toiveena, että kykenee myös kompromisseihin ym. Kaksi ihmistähän suhteessa on. Musta vaikuttaa siltä, että itse järkeilet tämän asian ja toinen jää vähän kuin kuulematta. Tai sitten et luota tämän toisen harkintakykyyn.
Jos teillä on hyvä olla toistenne seurassa, go for it..., mutta kyllähän noista asioista pitää pystyä puhumaan :)
Luulen, että olet tehnyt jo päätöksesi. Huomaa, tehnyt jo. Ymmärrän sinua. Silloin on parempi pyrkiä unohtamaan epäsopiva. Löytyy ihan sopivia ellei huippusopiviakin ihmisiä ja toisaalta miksi tarjoaisit tälle ihmiselle epäsopivaa itseäsi. Kyllä, kannattaa nyt vain unohtaa.
Hän ansaitsee tulla unohdetuksi, luulen nyt vahvasti näin.
Ensiksikin en mä ole tehnyt mitään päätöstä. En ole edes miettiny näitä asioita kun olen ollut tunteen vietävänä ja turruttamana. Toisen kanssa en ole keskustellut koska koko juttu on "uusi" ja olisi vaikea heittää ilmaan ajatusta että jos ei sovittaisikaan toisillemmee. Se voisi olla hyvin loukkaavaa ja toinen sais väärän käsityksen.
Mulle on käyny niin että niiden tunteiden kanssa aiemmin on menty pieleen ja toisaalta ne huippusopivat ovat sanoneet mulle että ei.
Ehkä olen liian kiltti, mutta en tahtoisi antaa toiselle myöskään väärää kuvaa itsestäni enkä saattaisi häntä ymmärtämään että tunteiden perusteella valitsen hänet tietenkin. Mä vaan aprikoin miten me käydään yksiin. Se huolettaa.
Mielenkiintoista pohdintaa mielestäni. Itse sanoisin, että tärkeintä on rakkaus, vetovoima ja luonteesta sellaiset asiat, että tulee toisen kanssa toimeen. Tähän ikään ehtineenä voi sanoa, että pelkkä rakkaus ei riitä ja tietyt jutut on heti no no. Mutta muutoin se, että toinen on tietynlainen tai tykkää tehdä jotain eri juttuja on mielestäni aika sama. On hyvä, että tykkää jostain samoista jutuista, mutta minusta on jopa tärkeää että on omiakin kiinostuksen kohteita ja joku tuolla aiemmin ketjussa sanoi tosi upeasti, että toinen voi viedä sinua sinne omaan maailmaasi ja joihinkin eri juttuihin kun mihin olet aiemmin tottunut ja toinen sitten toisenölaisiin juttuihin. Sehän on rikkaus ja tuosta tuli mieleen, että minulle tärkeää toisessa on joustavuus ja se on muuten suhteen onnistumisen kannaltakin äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Joustavuus ja suvaitsevaisuus, kyky kuunnella toista.
Itse kun olen jutellut parisuhde- ja sinkkuihmisten kanssa niin monet heistä laittaa suhteen joihinkin tiettyihin kaavoihin. Nähdään, että joko on parisuhde, jossa kaikki tehdään yhdessä tai sitten on sinkkuelämä, jossa saa tehdä mitä tykkää. En tiedä onko varsinkin eronneet niin riemuissaan vapaudesta, että he eivät näe parisuhdetta muutakuin pallona jalassa, elämistä haittaavana tekijänä. Itse näen parisuhteessa monia hyviä juttuja. Hyvän ihmisen kanssa säännöllistä hellyttä, kosketuksia, seksiä, kivoja juttuja tehdä yhdessä, toisen tukemista ja toisaalta tuen saamista toiselta. Voihan sinkkuna liikkua ja heilua missä tahtoo, mutta onko se perimmiltään sitä mitä ihmiset haluaa. Se on tietty totta, että hyvä parisuhde on harvinaista on monenlaisia pettämis-, valehtelu toisaalta mustasukkaisuus ym. häiriöitä, jolloin parisuhteesta tulee vankila.
Riippuu paljon varmaan pallosta, iloisesti jalassa mukana keikkuva ilmapallo on tietysti iloinen asia.
Sitoutuminen tietysti pelottaa siihenhän liittyy vastuutakin, jota toisilla ei siltikään ole. Monista palasista koostuu hyvä suhde.
Uskon, ettei esimerkiksi erilaisilla kiinnostuksen kohteilla ole niinkään merkitystä suhteen onnistumisen kannalta kuin taas esimerkiksi kiinnostuksesta toisen asioita, mohdollisesti uutta, kohtaan ja joustavuudesta toisen harrastuksille. Uskon kylläkin että jokin yhteinen tekeminen/harrastus lähentää ihmisiä, mutta kuten ylempänä joku jo mainitsi että tuskin saat pelkän(?) facebookin perusteella kuvaa toisen harrastuksista tai ylipäätään toisesta. Esimerkiksi sen takia, että sinne ei välttämättä laita kaikkea ja ainakin itse olisin valmis kokeilemaan vaikka mitä jos kaivattuni olisi kiinnostunut jostain asiasta/harrastaisi jotain muuta kuin itse harrastan, jos hän niin halauasi. Kiinnittäisin siis ennemmin huomiota hänen piirteisiinsä, kuten joustavuuteen asioioden suhteen, jos tiedossasi on jo jotain erilaisuuksia havaittavissa. Ja tietenkin omiin piirteisiisi, pystytkö hyvin kompromisseihin yms..?