Sijaishuollossa jaetaan rangaistuksia talousrikoksista. Sen sijaan pitkään järkyttävää henkistä ja fyysistä väkivaltaa käyttäneet sijaisvanhemmat LUIKERTELEVAT kuiville verkostojensa ja valehtelunsa avulla. Väkivaltaa käyttävät sijaisvanhemmat saavat toimia miten haluavat. Heidän omat aikuiset lapset saattavat avustaa väkivallassa tai toljottaa vieressä, kun muija tekee päätyön.
Ympäristössään nuo toljottajat ja avustajat sekä pääjehu esittävät niin puhtoisia ja hyviä hienoja ihmisiä. Eiväthän he! Pois se heistä!
KUKA OLISI KIINNOSTUNUT AUTTAMAAN VÄKIVALTAA KOKEVIA SIJOITETTUJA LAPSIA TAI HEITÄ, JOTKA VÄKIVALTAA OVAT SIJAISHUOLLOSSA KOKENEET AIEMMIN?
Juhlapuheista on pitkä matka käytäntöön. Järjestöille kelpaavat avustettaviksi sijaisperheiden omat lapset tai kaikkein lahjakkaimmat sijoitettuina olleet. Heidät saatetaan jopa palkata ja heidän tittelinsä vaihtelee tarpeen mukaan. Jos tarvitaan kokemusasiantuntijaa, he ovat sitä, mutta muuteoin he ovat asiantuntijoita. Viranomaisia kiinnostavat sellaiset aikuiset, jotka ovat kasvaneet todella hyvissä, laadukkaissa sijaishuoltopaikoissa.
Mitä he tietävät sijaishuollon väkivallasta? Mutta who cares? otetaan Finlandia - talolle mukaan väkivaltaisen talon omat lapset, niin yhtälö on TÄYDELLINEN.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sulle vois isän kädestä antaa kun jatkuvasti ruikutat tuota samaa virttä täällä mene nuppimaakarille jos noin ottaa henkeen
Mene lähimpään metsään, etsi sieltä sellainen käsivarren paksuinen pihkainen puun oksa, laske housusi, istu sen oksan tyveen ja anna sen hitaasti painua hanuriisi.
Unohtuu turhat jorinat toisten asioista.
Tärkeää tuo vanhusten ja lasten kiusaaminen. Vanhusten huonosta kohtelusta rangaistiin. Myös sijaishuollossa on lapsia sidottu sänkyyn. Muija kuitenkin lienee luikerteli kuiville aikuisten lastensa kera.
Sulle luikertelee löylykauha perseeseen