Trumpin voitolle. Olen alakanut epäilemään että koko homma oli "Pahan Valtakunnan" juoni.
Miksi Kepulaiset hurraavat.
25
77
Vastaukset
Putin sai Trumpista sätkynuken.
- Koroljov
Olivatko esim. Roosevelt, Eisenhower, Kennedy, Nixon ja Reagan venäläisten "sätkynukkeja" siksi, että he SUOSTUIVAT NEUVOTTELEMAAN näiden kanssa? Eihän Trump ole muuta luvannut, kuin että avaa uudelleen Obaman hallinnon aloittaman kylmän sodan n:o 2 tukkiman keskusteluyhteyden Moskovan kanssa. Kysymys on mitä tervetulleimmasta LIENNYTYKSESTÄ. Yhdysvallat luopuu sanelupolitiikasta ja sapelinkalistelusta ja suostuu kohtelemaan Venäjää suvereenina suurvaltana ja tasa-arvoisena neuvottelukumppanina. Niin saadaan asiat yhdessä ratkaistua! Ukrainassa ja Syyriassakin, toivon mukaan.
Aivan selvästi Trump haluaa jäädä maailmanhistoriaan rauhantekijänä, ei kolmannen maailmansodan lietsojana. Kun sotahaukka Hillary Clinton pysäytettiin, ihmiskunta saattoi huokaista helpotuksesta. Trumpista voi tulla jopa USA:n oma Gorbatšov, jos hän uskaltaa toteuttaa puheensa nykymuotoisen NATO:n purkamisesta. Amerikkalainen "glasnost" ja "perestroika" edellyttävät Trumpilta valtavaa rohkeutta. Hänellä on vastassaan koko yhdysvaltalainen järjestelmä, valtakoneisto ja "nomenklatura". Venäläiset ja kaikki patrioottiset eurooppalaiset -- sekä suurin osa ei-länsimaista maailmaa -- antavat Trumpille moraalisen tukensa radikaalien uudistusten tiellä. 21. vuosisadan tulevaisuus näyttää yhtäkkiä kirkkaammalta, toiveikkaammalta. Vain USA-NATO-EU:n eliitti ja länsimainen valhemedia kiristelee hampaitaan. OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomessakin on esitetty että Roistovaltio Venäjälle tulisi antaa Itä-Ukraina.
Olisiko sinulla sitten parempi ratkaisu tuohon. Itä-Ukrainalaiset, itse asiassa ovat venäläisiä ja haluavat olla, tietystikin ensisijaisesti Ukrainalaisia, mutta koska se tuntuu olevan mahdotonta eivätkä halua sätkynykke suklaakauppiaan länsi-ihnointiin yhtyä, ja Venäjä ei luovu Krimmistä. Tilanne on aikalailla "patti".
Jakaminen olisi siis kaikkien kannalta paras ratkaisu.Koroljov kirjoitti:
Olivatko esim. Roosevelt, Eisenhower, Kennedy, Nixon ja Reagan venäläisten "sätkynukkeja" siksi, että he SUOSTUIVAT NEUVOTTELEMAAN näiden kanssa? Eihän Trump ole muuta luvannut, kuin että avaa uudelleen Obaman hallinnon aloittaman kylmän sodan n:o 2 tukkiman keskusteluyhteyden Moskovan kanssa. Kysymys on mitä tervetulleimmasta LIENNYTYKSESTÄ. Yhdysvallat luopuu sanelupolitiikasta ja sapelinkalistelusta ja suostuu kohtelemaan Venäjää suvereenina suurvaltana ja tasa-arvoisena neuvottelukumppanina. Niin saadaan asiat yhdessä ratkaistua! Ukrainassa ja Syyriassakin, toivon mukaan.
Aivan selvästi Trump haluaa jäädä maailmanhistoriaan rauhantekijänä, ei kolmannen maailmansodan lietsojana. Kun sotahaukka Hillary Clinton pysäytettiin, ihmiskunta saattoi huokaista helpotuksesta. Trumpista voi tulla jopa USA:n oma Gorbatšov, jos hän uskaltaa toteuttaa puheensa nykymuotoisen NATO:n purkamisesta. Amerikkalainen "glasnost" ja "perestroika" edellyttävät Trumpilta valtavaa rohkeutta. Hänellä on vastassaan koko yhdysvaltalainen järjestelmä, valtakoneisto ja "nomenklatura". Venäläiset ja kaikki patrioottiset eurooppalaiset -- sekä suurin osa ei-länsimaista maailmaa -- antavat Trumpille moraalisen tukensa radikaalien uudistusten tiellä. 21. vuosisadan tulevaisuus näyttää yhtäkkiä kirkkaammalta, toiveikkaammalta. Vain USA-NATO-EU:n eliitti ja länsimainen valhemedia kiristelee hampaitaan.Jo 1980-luvun alussa "Hyödylliset Idiootit" osoittivat mieltään Euro-ohjuksia vastaan. Neuvostoliiton ohjukset olivat rauhanohjuksia.
Semjanova kirjoitti:
Olisiko sinulla sitten parempi ratkaisu tuohon. Itä-Ukrainalaiset, itse asiassa ovat venäläisiä ja haluavat olla, tietystikin ensisijaisesti Ukrainalaisia, mutta koska se tuntuu olevan mahdotonta eivätkä halua sätkynykke suklaakauppiaan länsi-ihnointiin yhtyä, ja Venäjä ei luovu Krimmistä. Tilanne on aikalailla "patti".
Jakaminen olisi siis kaikkien kannalta paras ratkaisu.Venäjä pois suvereenin valtion alueelata ja sotarikollinen Putin kv. oikeuden eteen!
OikeistoSosDem kirjoitti:
Venäjä pois suvereenin valtion alueelata ja sotarikollinen Putin kv. oikeuden eteen!
No sitten kun olet herännyt, käynyt vessassa ja päästänyt kissan ulos. Millainen ajatus sen jälkeen olisi, siis mahdollinen. Tuo sodanjulistuksesi Venäjälle ei tuossa asiassa ainakaan kovin viisasta olisi. He kun etukäteen ovat kertoneet tilanteesta, että lisää Natomaita ei heidän naapuriinsa tule. Se on oikein Usan kanssakin sovittu.
Koroljov kirjoitti:
Olivatko esim. Roosevelt, Eisenhower, Kennedy, Nixon ja Reagan venäläisten "sätkynukkeja" siksi, että he SUOSTUIVAT NEUVOTTELEMAAN näiden kanssa? Eihän Trump ole muuta luvannut, kuin että avaa uudelleen Obaman hallinnon aloittaman kylmän sodan n:o 2 tukkiman keskusteluyhteyden Moskovan kanssa. Kysymys on mitä tervetulleimmasta LIENNYTYKSESTÄ. Yhdysvallat luopuu sanelupolitiikasta ja sapelinkalistelusta ja suostuu kohtelemaan Venäjää suvereenina suurvaltana ja tasa-arvoisena neuvottelukumppanina. Niin saadaan asiat yhdessä ratkaistua! Ukrainassa ja Syyriassakin, toivon mukaan.
Aivan selvästi Trump haluaa jäädä maailmanhistoriaan rauhantekijänä, ei kolmannen maailmansodan lietsojana. Kun sotahaukka Hillary Clinton pysäytettiin, ihmiskunta saattoi huokaista helpotuksesta. Trumpista voi tulla jopa USA:n oma Gorbatšov, jos hän uskaltaa toteuttaa puheensa nykymuotoisen NATO:n purkamisesta. Amerikkalainen "glasnost" ja "perestroika" edellyttävät Trumpilta valtavaa rohkeutta. Hänellä on vastassaan koko yhdysvaltalainen järjestelmä, valtakoneisto ja "nomenklatura". Venäläiset ja kaikki patrioottiset eurooppalaiset -- sekä suurin osa ei-länsimaista maailmaa -- antavat Trumpille moraalisen tukensa radikaalien uudistusten tiellä. 21. vuosisadan tulevaisuus näyttää yhtäkkiä kirkkaammalta, toiveikkaammalta. Vain USA-NATO-EU:n eliitti ja länsimainen valhemedia kiristelee hampaitaan.Tuskin tässä kukaan vastustaa sitä, että Trump haluaa liennytystä suhteessa Venäjään. Asian ydinhän on siinä, että Trumpilla ei ole mitään valtuuksia alkaa noin vain neuvottelemaan Ukrainan puolesta. Krim on väkivalloin Ukrainasta erotettu alue ja Itä-Ukraina kuuluu valtiollisesti Ukrainaan. Venäjä ja itäisessä Ukrainassa asuvat ovat toimineet asiassa kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Trumpilla ei ole mitään mandaattia alkaa tuomaroimaan asiassa. Ainoa valta on silloin isomman valta ja silloin nämä alkavat muistuttaa Molotov-Ribbentropp sopimusta ja Jalta sopimusta.
Venäjää ei tarvitse kohdella minään suveriinana suurvaltana, koska Venäjä ei ole mikään suurvalta. Sen ns. suurvalta-asema perustuu nykyisin yksinomaan siihen, että sillä on mittava määrä ydinaseita. Kaikilla muitta ja erityisesti taloudellisilla mittareilla Venäjä on heiveröinen valtio ja lähestyy kovaa vauhtia kehitysmaastatusta.
Suurvalloista puhuttaessa niitä ovat ennen muuta Yhdysvallat ja EU sekä Kiina (ja Japani). Nämä ovat taloudellisia suurmahteja, joilla on maailmanmenossa merkitystä. Venäjä on pelkkä sapelinkalistelija, joka on matkalla kohden kurjuutta, kun maan valtiojohto jatkuvasti laiminlyö maan talouden kehittämisen ja keskittyy voimapolitiikan harjoittamiseen esim. juuri Syyriassa, jonka nyt ei millään muotoa luulisi kuuluvan niihin asioihin, joihin Venäjän pitäisi sekaantua.Semjanova kirjoitti:
Olisiko sinulla sitten parempi ratkaisu tuohon. Itä-Ukrainalaiset, itse asiassa ovat venäläisiä ja haluavat olla, tietystikin ensisijaisesti Ukrainalaisia, mutta koska se tuntuu olevan mahdotonta eivätkä halua sätkynykke suklaakauppiaan länsi-ihnointiin yhtyä, ja Venäjä ei luovu Krimmistä. Tilanne on aikalailla "patti".
Jakaminen olisi siis kaikkien kannalta paras ratkaisu.Krimi on vallattu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Länsimaisten sivistyneisten yhteiskuntien ei pidä hyväksyä sitä, että oikeus syrjäytetään voimapolitiikalla. Siitä tavasta on karvaat muistot ennen 1900-luvun puolta väliä. Venäjän tulisi palauttaa Krimi Ukrainalle. Ei voida lähteä siitä, että esim. joku kunta Suomessa päättäisi liittyä johonkin muuhun maahan ilman koko maan suostumusta.
Jotkut Ukrainassa ehkä haluavat liittyä Venäjään tai olla osa Venäjää. Heillähän on silloin mahdollisuus muuttaa Venäjälle asumaan. Tietysti maaomaisuudesta yms. pitää silloin sopia ja saada oikeudenmukainen korvaus. Mutta eivät valtiojohdon kanssa erimieliset voi viedä osaa maa-alueesta mukanaan. USAssakin suuri osa on ollut tyytymätön Trumpin vaalivoittoon. Oikea tapa ratkaista tämä tyytymättömyys ei kuitenkaan ole se, että esim. kalifornilaiset päättäisivät liittyä Meksikoon tai New Yorkilaiset Kanadaan. Ei valtiota voi hajottaa yhden ryhmän tyytymättömyyden vuoksi.- NäinOnJombet
Mielipidepankki kirjoitti:
Krimi on vallattu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Länsimaisten sivistyneisten yhteiskuntien ei pidä hyväksyä sitä, että oikeus syrjäytetään voimapolitiikalla. Siitä tavasta on karvaat muistot ennen 1900-luvun puolta väliä. Venäjän tulisi palauttaa Krimi Ukrainalle. Ei voida lähteä siitä, että esim. joku kunta Suomessa päättäisi liittyä johonkin muuhun maahan ilman koko maan suostumusta.
Jotkut Ukrainassa ehkä haluavat liittyä Venäjään tai olla osa Venäjää. Heillähän on silloin mahdollisuus muuttaa Venäjälle asumaan. Tietysti maaomaisuudesta yms. pitää silloin sopia ja saada oikeudenmukainen korvaus. Mutta eivät valtiojohdon kanssa erimieliset voi viedä osaa maa-alueesta mukanaan. USAssakin suuri osa on ollut tyytymätön Trumpin vaalivoittoon. Oikea tapa ratkaista tämä tyytymättömyys ei kuitenkaan ole se, että esim. kalifornilaiset päättäisivät liittyä Meksikoon tai New Yorkilaiset Kanadaan. Ei valtiota voi hajottaa yhden ryhmän tyytymättömyyden vuoksi.Krimin kohdalla paras ratkaisu olisi alueen itsenäistyminen kokonaan omaksi valtiokseen. Silloin alueen ihmiset saisivat itse määritellä miten asiansa hoitavat.
Trumpin valintaa eivät kaikki näytä hyväksyvän, vaikka se tapahtui täysin demokratian pelisääntöjen mukaan. USA:n demokraateille näyttää olevan mahdotonta hyväksyä demokraattista tulosta, ja ns. sivistyneistö masinoi mielenosituksia ja jopa uhkailevia twiittejä ja muuta someraivoa kohdistetaan Trumppiin. Osoittaa vain sen, kuinka sivistymätöntä ja yksisilmäistä on sivistyneistö jenkeissä - tai siis itse itseään sivistyneistönä pitävä porulla. Meillähä on samanlaisia wannabe intellektuelleja, jotka eivät suvaitse mitään oman pienen piirin ulkopuolista näkemystä. Mielipidepankki kirjoitti:
Krimi on vallattu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Länsimaisten sivistyneisten yhteiskuntien ei pidä hyväksyä sitä, että oikeus syrjäytetään voimapolitiikalla. Siitä tavasta on karvaat muistot ennen 1900-luvun puolta väliä. Venäjän tulisi palauttaa Krimi Ukrainalle. Ei voida lähteä siitä, että esim. joku kunta Suomessa päättäisi liittyä johonkin muuhun maahan ilman koko maan suostumusta.
Jotkut Ukrainassa ehkä haluavat liittyä Venäjään tai olla osa Venäjää. Heillähän on silloin mahdollisuus muuttaa Venäjälle asumaan. Tietysti maaomaisuudesta yms. pitää silloin sopia ja saada oikeudenmukainen korvaus. Mutta eivät valtiojohdon kanssa erimieliset voi viedä osaa maa-alueesta mukanaan. USAssakin suuri osa on ollut tyytymätön Trumpin vaalivoittoon. Oikea tapa ratkaista tämä tyytymättömyys ei kuitenkaan ole se, että esim. kalifornilaiset päättäisivät liittyä Meksikoon tai New Yorkilaiset Kanadaan. Ei valtiota voi hajottaa yhden ryhmän tyytymättömyyden vuoksi.Ryssä on alistaja ja sortaja. Joka alistaa ja sortaa sitä enemmän mitä sitä mielistellään.
Mielipidepankki kirjoitti:
Krimi on vallattu kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Länsimaisten sivistyneisten yhteiskuntien ei pidä hyväksyä sitä, että oikeus syrjäytetään voimapolitiikalla. Siitä tavasta on karvaat muistot ennen 1900-luvun puolta väliä. Venäjän tulisi palauttaa Krimi Ukrainalle. Ei voida lähteä siitä, että esim. joku kunta Suomessa päättäisi liittyä johonkin muuhun maahan ilman koko maan suostumusta.
Jotkut Ukrainassa ehkä haluavat liittyä Venäjään tai olla osa Venäjää. Heillähän on silloin mahdollisuus muuttaa Venäjälle asumaan. Tietysti maaomaisuudesta yms. pitää silloin sopia ja saada oikeudenmukainen korvaus. Mutta eivät valtiojohdon kanssa erimieliset voi viedä osaa maa-alueesta mukanaan. USAssakin suuri osa on ollut tyytymätön Trumpin vaalivoittoon. Oikea tapa ratkaista tämä tyytymättömyys ei kuitenkaan ole se, että esim. kalifornilaiset päättäisivät liittyä Meksikoon tai New Yorkilaiset Kanadaan. Ei valtiota voi hajottaa yhden ryhmän tyytymättömyyden vuoksi.Kansainvälisen oikeuden vastaisesti tapetaan pommitetaan, vallataan ja terrorisoidaan itsenäisiä maita ja mantuja.
Kunnes kansainvälinen oikeus saa edes jonkiasteisen ukottavuuden - palataan asiaan aiheesta.
Siihen asti, kuten Usa ja länsimaat, Venäjä kumppaneineen, Vitut kansainvälisestä oikeudesta.- OmituinenSetti
Mielipidepankki kirjoitti:
Tuskin tässä kukaan vastustaa sitä, että Trump haluaa liennytystä suhteessa Venäjään. Asian ydinhän on siinä, että Trumpilla ei ole mitään valtuuksia alkaa noin vain neuvottelemaan Ukrainan puolesta. Krim on väkivalloin Ukrainasta erotettu alue ja Itä-Ukraina kuuluu valtiollisesti Ukrainaan. Venäjä ja itäisessä Ukrainassa asuvat ovat toimineet asiassa kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Trumpilla ei ole mitään mandaattia alkaa tuomaroimaan asiassa. Ainoa valta on silloin isomman valta ja silloin nämä alkavat muistuttaa Molotov-Ribbentropp sopimusta ja Jalta sopimusta.
Venäjää ei tarvitse kohdella minään suveriinana suurvaltana, koska Venäjä ei ole mikään suurvalta. Sen ns. suurvalta-asema perustuu nykyisin yksinomaan siihen, että sillä on mittava määrä ydinaseita. Kaikilla muitta ja erityisesti taloudellisilla mittareilla Venäjä on heiveröinen valtio ja lähestyy kovaa vauhtia kehitysmaastatusta.
Suurvalloista puhuttaessa niitä ovat ennen muuta Yhdysvallat ja EU sekä Kiina (ja Japani). Nämä ovat taloudellisia suurmahteja, joilla on maailmanmenossa merkitystä. Venäjä on pelkkä sapelinkalistelija, joka on matkalla kohden kurjuutta, kun maan valtiojohto jatkuvasti laiminlyö maan talouden kehittämisen ja keskittyy voimapolitiikan harjoittamiseen esim. juuri Syyriassa, jonka nyt ei millään muotoa luulisi kuuluvan niihin asioihin, joihin Venäjän pitäisi sekaantua.Haista sinä . . .
Yritä jo päästä yli tuosta Trumpin voitosta. Ajattele, että perinteisille vallankäyttäjille tekee hyvää, että kansa välillä näpäyttää heitä. Seuraava näpäytettävä voi olla vaikka juuri Putin.
- Koroljov
Nyky-Venäjään kai kuitenkin pätee amerikkalaisten sanonta: "If it ain't broke, don't fix it." Niin ajattelee venäläisten valtava enemmistö, vaikka joku katkera oligarkki Hodorkovski kuinka puisi nyrkkiä Helsingistä käsin (miten muuten sopii Suomen kansallisen edun kanssa yhteen se, että Helsinki näyttäytyy Venäjän silmissä Venäjän laillisen hallituksen kumoamiseen pyrkivien voimien eteentyönnettynä tukikohtana aivan Pietarin vieressä ja Venäjän kyljessä?).

Toistaiseksi Venäjä ei koe suomen uhoa uhkaksi. Mutta saavat luultavasti nuo "viisaat" päättäjät senkin tilanteen muuttumaan - Natosta uhoamalla ja siihen liittymistä hokemalla, vaikka kansa haistattaa pitkät vitut Natottajille.
- Koroljov
Ainakin Juha Sipilä meni kameroiden edessä Trumpin voitosta täysin sekaisin. Ilmeisesti hänelle oli lausunto valmisteltu ainoastaan Clintonin "varman voiton" varalle. Sipilän perinpohjaista hämmennystä oli kauhea katsella. Mies oli kuin sumuun juuttunut ja höpötti mitä sylki suuhun toi.
Sipilän hämmentynyttä reaktiota oli paljon mukavampi katsella kuin monien ulkovaltojen päämiesten kauhistuneita reaktioita.
- NäinSeMeneee
Trumpin äänesti presidentiksi USA:n kansalaiset, ei venäläiset.
Miten uskot vapaassa länsimaisessa demokratiassa, jossa mediakin on vapaa, joskin yksityisestä rahasta riippuvainen, kansalaisten olevan jonkun ulkopuolisen tahon (Putin) johdateltavissa?
USA:ssa on samantyyppinen sisäänpäin käpertynyt kuplassa elävä kansanosa kuin meidän ns punavihreässä kuplassa. Media suitsuttaa tuon samanmielisten ryhmän sanomaa niin, että he sokeutuvat entisestään näkemästä mitä kuplan ulkopuolella tapahtuu. Trump näki tuon kuplan ulkopuolelle ja lupasi korjata juuri näiden ihmisten ahdinkoa. Tulos oli, että Trump valittiin. Eri asia onko Trumpilla sitten mahdollisuuksia lunastaa lupauksiaan.
Toinen merkittävä, mutta meillä(kin) vähälle huomiolle jäänyt asia on, että Obama ottoi velkaa enemmän kuin kaikki aiemmat 43 presidenttiä yhteensä. USA siis velkaantui näiden kahdeksan Obama vuoden aikana enmmän kuin koko siihen astisen historiansa aikana. Senpä vuoksi liittovaltion taloudesta huolestuneita ihmisiä etenkin yrityselämän puolelta alkoi valua Trumpin leiriin. Trumpin voitto ei siis ollut pelkästään sen valkoisen roskasakin syytä, miksi se on meidänkin punavihreässä valhemediassa leimattu.Jos Yhdysvalloissa olisi ollut käytössä demokratiapisteet ja demokratiapassi tällaista tulosta ei olisi äänestetty. Sama asia Brexitin kanssa. Eli kyllä idioottimainen kansa pystyy äänestämään väärin!
- Melartino
OikeistoSosDem kirjoitti:
Jos Yhdysvalloissa olisi ollut käytössä demokratiapisteet ja demokratiapassi tällaista tulosta ei olisi äänestetty. Sama asia Brexitin kanssa. Eli kyllä idioottimainen kansa pystyy äänestämään väärin!
Se ei voi olla väärin, koska se on kansan mielipide !
- NäinSeMeneee
OikeistoSosDem kirjoitti:
Jos Yhdysvalloissa olisi ollut käytössä demokratiapisteet ja demokratiapassi tällaista tulosta ei olisi äänestetty. Sama asia Brexitin kanssa. Eli kyllä idioottimainen kansa pystyy äänestämään väärin!
Jos USA:ssa käytössä olisi ollut sinun kriteerein määritetyt demokratiapassit ja -pisteet niinn Trumpin voitto olisi ollut vieläkin suurempi.
Köyhät mustat ja latinot äänestivät Clintonia, valkoinen enemmistö Trumppia. Samoin Trumpin takana oli rikkain businessväki, jota innosti Trumpin vakuuttelu protektionistisesta oman maan liike-elämän suosimisesta.
Pörssien reaktio on hyvä mittari äänestystulokseen. Alun pienen laskun jälkeen, ensimmäisen tuloksen julkistamisen jälkeisen päivän päätöskurssit olivat jo selvästi plussalla, ja nousu on sittemminkin jatkunut. Vertailun vuoksi, Obaman tultua valituksi 8 vuotta sitten, ensireaktio oli yli 5% lasku NewYorkin pörssissä. Trumppiin siis luotetaan liike-elämässä paljon enemmän kuin Obamaan tai Clintoniin. OikeistoSosDem kirjoitti:
Jos Yhdysvalloissa olisi ollut käytössä demokratiapisteet ja demokratiapassi tällaista tulosta ei olisi äänestetty. Sama asia Brexitin kanssa. Eli kyllä idioottimainen kansa pystyy äänestämään väärin!
Yhdysvalloissahan on tavallaan käytössä demokratiapassi. Siellä ei nimittäin kaikilla täysi-ikäisillä kansalaisilla ole äänestysoikeus automaattisesti, vaan äänestäjäksi pitää ainakin suuressa määrässä osavaltioita erikseen rekisteröityä.
Periaatteessa tällainen käytäntö sallii mahdollisuuden jopa evätä äänioikeuden joilta kuilta ilman että päätöksestä ehtii valittaa ennen vaaleja. Suurempi ongelma kuitenkin on, että varsinkin köyhät, mustat ja latinot eivät yksinkertaisesti vain välitä rekisteröityä. Kun tämä tiedetään etukäteen, voidaan käytännössä puhua demokratiapisteytyksestä eri väestöryhmien kesken.
Lisäksi Yhdysvalloissa on yleistä, että äänestyspaikoilla on monien tuntien jonot. Kummilla arvelisit olevan enemmän aikaa jonottaa, varakkaiden perheiden kotirouvilla vai monta työtä tekevillä köyhillä perheillä?
- cuminyourtongue
Kepuleita kiihottaa Trumpin puheet tyttärestään, vaikka ei kepuleille verisukulaisuus ole mikään este tyttären nusasulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528