Insinööriliiton, Erton ym. pitää yhdessä käynnistää koko Suomen kattava kampanja lukiolaisille ja opiskelijoille teemalla "It-alalle ei ainakaan kannata opiskella". Heidän pitää kertoa alan massatyöttömyydestä, nuorten alalle erehtyneiden huonosta tulevaisuudenuskosta jne. Lisäksi heidän pitää kertoa siitä, miten alalla pidempään olleet joutuvat käyttämään vapaa-aikansa ja lomansa kouluttautumiseen, jotta selviävät seuraavasta yt-kierroksesta, josta on tullut allala jokavuotinen, säännöllinen tapahtuma. Heidän pitää kertoa siitä, että it-alalla 35 vuotias on jo vanhus ja melko todennäköinen seuraavalla yt-kierroksella talosta pois potkittava, kun osaamista uusitaan pistämällä toisesta päästä väkeä pihalle ja ottamalla tilalle nuoria vasta valmistuneita tai vielä opiskelevia, minimipalkalla tietenkin. Liittojen pitäisi julkisesti myöntää, että heidän aloituspalkkasuosituksensa ei ole tästä maailmasta, todellisuudessa aloituspalkka lähentelee puolta heidän suosituksestaan. Liittojen pitää lisäksi lobata it-alan koulutuspaikkojen rajun vähentämisen puolesta. Esim. kautena 2017-2018 voisi it-alan koulutuksen lopettaa kokonaan ja jatkaa vuosittain, kunnes suurtyöttömyyteen alkaa näkyä helpotusta, minkä jälkeen koulutuspaikkoja varovaisesti lisätään.
Liittojen kautta tämä asia saatettaisiin saada kuntoon. Liitoilla on tässä asiassa suuri vastuu.
Tähän liittojen pitäisi satsata
18
122
Vastaukset
- fiksuttekeevalinnan
Näin on, mutta eiköhän tuo korjaannu ajan myötä myös tällä hitaammalla tavalla kun hallitus ei karsi riittävästi koulutuspaikkoja.
Nimittäin, kun työnantajat kohtelevat näin huonosti työntekijöitä kun esim viimisten 10v aikana on tapahtunut, se johtaa vääjäämättä siihen että teknisestä alasta kiinnostuneista nuorista, paras ja fiksuin aines hakeutuu muille toimialoille kuin IT:n pariin. Se taas rapauttaa suomalaisen ohjelmisto-osaamisen tason ja suomalaiset IT-yritykset eivät tule pärjäämään globaalissa kilpailussa. Softa tulee Suomen rajojen ulkopuolelta entistä enemmän.- dkdknsksksdk
Ääh, jos Suomesta ei saa osaajia, niin vien työt vaikka Viroon
- Anonyymi
dkdknsksksdk kirjoitti:
Ääh, jos Suomesta ei saa osaajia, niin vien työt vaikka Viroon
Miksi juuri Viroon? Saako sieltä halvemmalla?
- IT-idiootti
Olen aina ihmetellyt, miksi IT-alan työntekijät antavat työnantajien kohdella näin itseään. Ylitöitä tehdään lähes ilmaiseksi, ilta- ja viikonloppukorvauksia ei makseta. Projekteilla on täysin epärealistisia deadlineja... Liittojakaan ei näytä asia kiinnostavan.
Kaikki nysvätkö pesiytynyt samalle alalle?- ITduunari
Jostain syystä alan IT-työtekijät pitävät itseään liian 'herraskaisena' järjestäytyäkseen ja yhdessä työnantajia painostaen. "Ollaanhan tässä nyt sentään ylempiä toimihenkilöitä eikä mitään tehdasduunareita." Ja paskan marjat, aikamoisia valkokaulusduunareita käytännössä enemmistö on. IT-alalla ei ole muita duunareita ns. alempana sitä tuotetta rakentamassa tehdassaleissa.
Paremmin järjestäytyvät Ruotsi, Saksa, Ranska jne. korjaa hedelmät. - eitämäolevaikeaaa
ITduunari kirjoitti:
Jostain syystä alan IT-työtekijät pitävät itseään liian 'herraskaisena' järjestäytyäkseen ja yhdessä työnantajia painostaen. "Ollaanhan tässä nyt sentään ylempiä toimihenkilöitä eikä mitään tehdasduunareita." Ja paskan marjat, aikamoisia valkokaulusduunareita käytännössä enemmistö on. IT-alalla ei ole muita duunareita ns. alempana sitä tuotetta rakentamassa tehdassaleissa.
Paremmin järjestäytyvät Ruotsi, Saksa, Ranska jne. korjaa hedelmät.Kyllähän it-alalla on järjestäydytty, mutta liitto, tai liitot tekevät vääriä asioita kuten ketjun alussa on kerrottu.
- IT_Duunari_ver2.3
ITduunari kirjoitti:
Jostain syystä alan IT-työtekijät pitävät itseään liian 'herraskaisena' järjestäytyäkseen ja yhdessä työnantajia painostaen. "Ollaanhan tässä nyt sentään ylempiä toimihenkilöitä eikä mitään tehdasduunareita." Ja paskan marjat, aikamoisia valkokaulusduunareita käytännössä enemmistö on. IT-alalla ei ole muita duunareita ns. alempana sitä tuotetta rakentamassa tehdassaleissa.
Paremmin järjestäytyvät Ruotsi, Saksa, Ranska jne. korjaa hedelmät.Hyvin sanottu siellä takarivissä... Nykypäivän it duunarin palkka alkaa olla vertailukelpoinen metallimiehen liksaan, joten se siitä herraskaisuudesta.
- tositehokasta
eitämäolevaikeaaa kirjoitti:
Kyllähän it-alalla on järjestäydytty, mutta liitto, tai liitot tekevät vääriä asioita kuten ketjun alussa on kerrottu.
Sitten kun junaillaan esim ulosmarssi niin alle 30% työntekijöistä siihen osallistuu ja nekin yrittää luikkia pois nin ettei kukaan vain huomaisi.
- Anonyymi
Olen huomannut saman asian, jostain syystä kun ihmiselle sanotaan että saat esim. Director/johtaja tittelin, vastuuta (vaikka ei palkassa näy) ja olet hyvä työntekijä niin jo painetaan hommia ilmaiseksi ja pidetään itseään tärkeänä. Eikä ymmärretä, mitä hallaa aiheutetaan muille työtekijöille.
- Juoskaa
Olen varoittanut kaikkia tuntemani nuoria sukulaisia ja tuttavia, että ei missään tapauksessa it-alalle.
On vaikka mitä paljon parempia vaihtoehtoja, lähes mikä tahansa on parempi vaihtoehto.
Itseasiassa en keksi mitään muuta alaa, ammattiurheilua lukuunottamatta, missä yli 35 v. alkaa jo olla vanha.
Ja huippu-urheilijalla voi sentään säästössä olla jo jotakin. - RahakinOisKivaa
Epäilen, että putkimies tienaa nykyisin enemmän kuin it-alan perustyyppi.
- fldkdkdkdkdk
Ei tienaa. Iso osa putkareista tekee hommia oman firman nimissä alihankintana, ei duunareina. Jos IT osaaja tekee samalla tavalla, laskuttaa asiakasta helposti kymppitonnin kuussa, josta jäänee noin puolet käteen, ja siitä maksaa verot, eli noin 1/3 laskutuksesta nettona käteen.
- it-alaton
IT-ala on ikäänkuin ansa. Nuori voi opetella uusimmat trenditeknologiat ja päästä heti uransa alussa hyvään asemaan it-alalla. Muilla tekniikan aloilla näitä hyviä asemia pitävät hallussa vanhemmat osaajat ja nuori joutuu raivaamaan tiensä huipulle.
Moni it-alalle hakeutuva ei kuitenkaan ymmärrä että juuri tässä se ansa piileekin. Miksiköhän siellä it-alalla nuori pääsee heti huipulle eikä niitä vanhempia ammattilaisia ole siellä työpaikalla? Sitä sopii miettiä. - Väärin_veikkaaja
Juuri näin. Itsekin olen varoitellut tietotekniikasta kiinnostuneita kummi- ja sukulaislapsiani lähtemästä IT-alalle. Tietoteknisistä taidoista on nykyään hyötyä melkein kaikissa ammateissa, mutta IT-firmojen tykinruoaksi ei missään nimessä kannata ryhtyä.
- Anonyymi
Ammattiliitot kutem esim insinööriliitto ovat isoimpia osakkaita vuokra-asuntobusineksessa.
Esim VVO mukaan lukien.
Ja esim edellämainittu on pahin vuokrienkorottaja Suomessa.
Rahat pois meininkiä joka sektorilta.
- Anonyymi
Mitäpä tuota satsaamaan, hiki taitaa tulla. Liiton työntekijöille palkka tulee tekemättä mitään ja niin on hyvä jatkaa. Työnantajalla pitää olla vastapeluri, jonka työnantaja itse valitsee ja joka pitää olla mahdollisimman helppo (vastapeluri). Jos liiton henkilökunta alkaisi näyttää merkkejä, että aikovat tehdä jotain palkkansa eteen, työnantaja saattaa vaihtaa vastapeluria hyvinkin vikkelään, halvimman tarjouksen tehnyt voittaa.
- Anonyymi
Mitä liittoihin tulee, niin kaikille muille poistuu KIKY-tunnit, mutta me teemme niitä edelleen. Ja palkankorotuksetkin oli syöty jo seuraavan kuukauden jälkeen, inflaatio ne söi.
Tämän ketjun kommentit kuvaavat hyvin tilannetta IT-alalla. Olemme orjia. Olisi aika liittojen edustajien käydä metalli- tai puunjalostusteollisuuden liitoissa katsomassa, miten eduista pidetään huolta.
IT-ala saattoi olla kymmenen vuotta sitten vielä hohdokasta, mutta kaikki hohdokkuus on kadonnut ja nyt voisikin jo ryhtyä pitämään huolta siitä, että työstä sentään saisi edes jonkinlaisen korvauksen.
Halutessaan IT-ala saisi Suomen polvilleen kahdessa päivässä. Miksei sitä mahdollisuutta käytetä?
IT-ala voisi ottaa hoitaakseeen esimerkin näyttämisen siitä, miten niitä etuja ajetaan ja työstä saatavaa korvausta parannetaan ja muut liitot voisivat seurata perässä. Nyt meiltä poistuu KIKY-tunnit viimeisenä ja palkankorotuksetkin edelleeenkin on todennäköisesti seuraavassa kuussa syöty. - Anonyymi
Mitä mieltä olee Duunibotin koodarista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1563938Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,913326SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.942708Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2832538Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392286Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1151973Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k41190- 421039
- 951018
- 53889