Kuinka lestadiolaisuus selittää kärsimyksen ?

”Miksi lestadiolaisetkin kärsivät niin paljon vaikka käyvät aina ottamassa synninpäästöjä todelliseen tai kuviteltuun hätäänsä?, "kyseli eräs nuori.

Raamattu ilmoittaa synnintekemisestä.

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla", ilmoittaa Herra Room.3:23.Synnittömiä ei siis ole. Vaan kaikki ihmiset ovat "poikenneet pois Jumalan tieltä, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet".

Viattomien kärsimystä on toki vaikea ymmärtää. Eikä Aasian onnettomuuden tai Konginkankaan bussiturman uhrien suru ole meistäkään kaukana. Osanottoni vainajien ja loukkaantuneiden läheisille.

Kuitenkin kysymme joskus mielessämme: ”Miksi Kaikkivaltias Jumala sallii syyttömiltäkin näyttävien ihmisten, kuten pienten lasten, kärsimyksen? ”Miksi?-kysymykset synnyttävät meissä ,jotka niin vähän tunnemme salatun Jumalan tarkoitusperiä, epäuskoa, ihmettelyä ja voimatonta katkeruutta oman avuttomuutemme tähden.

Kärsimyksen salaisuutta monet kirjailijat, humanistit ja älyköt ovat pohtineet satojen vuosien ajan.
”Tuliko amerikkalaisten kärsimys Jumalan vai Saatanan kädestä? ”. Näin myös rivien välissä ihmetteli WTC:n ja Pentagonin rauniokasoja miettivä Keskipohjanmaan toimittaja ,Jukka Anias. Kp. 13.9.2001.

Niinpä. Miksi maailmassa todellakin on niin paljon sotia ja kärsimyksiä ja Jumala näyttää pysyvän vaiti kauan aikaa? Entä pitäisikö meidän katsoa enemmän esim.uskonsa takia kärsiviin lestadiolaisiin kuin Estonian hukkuneisiin? Vai olisiko aihetta miettiä enemmän niitä onnellisia jotka Herra ihmeenomaisesti pelasti kuohuvasta merestä?

Kärsimys on syvä Herramme salaisuus. Raamatun mukaan Herra antaa kuoleman ja antaa elämän.
Eikä piinapäivien salaisuuteen useinkaan löydy tyhjentävää vastausta ,vaan miksi-kysymykset jäävät usein ilmaan.

Jos joku haluaa pohtia syvemmin kärsimyksen ongelmaa Raamatun ilmoituksen valossa ,niin esim. Johannes B. Brantschenin kirja Miksi Jumala sallii kärsimyksen? SLEY-kirjat,1988,antaa syvästi puhuttelevia ajatuksia.

Ajatellaan vaikkapa Jobia, jota Herra salli Saatanan koettelevan, ks. Job 1. Tuleeko siis vanhurskaalle koetuksen hetki Jumalalta vai Perkeleeltä?

Entä jos mietimme Saatanan sanoja Jeesukselle maailman hallitsemisesta: ”…minun haltuuni se on annettu”, Luuk. 4:6. Huom! ”annettu”. Elävien ja kuolleitten Jumala on antanut maailman Saatanan haltuun. Kärsimyksen maljankin voimme siis juoda Jumalan tai Saatanan kädestä.

Monet maailman ihmiset ahdistuksen puristuksessa enemmänkin kiroavat huonoa tuuriaan ja olosuhteita tai syyttävät muita onnettomuudestaan.
Mutta olipa uskova tai epäuskoinen, niin lähes aina piinassa on seurana itku ja kirous, huokaus ja kyynel, mykkä epätoivo pimeässä yössä. Ja silloin monet valittavat: ”Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Kuitenkin uutta luova Jumala tekee valkeuden heidänkin elämäänsä kuten vanhurskaalle Jobille.

Vaikka maailma on Saatanan hallussa, niin jokainen asia, olkoon hyvä tai paha, viime kädessä annetaan Herraltamme. Toki ihminen on vastuussa omista teoistaan. Mutta Kaikkivaltias Jumala sallii ihmisille kärsimyksen päiviä. Hän ei aina estä Saatanan tekoja.

Syyttömästi tai aiheellisesti kärsivä kansa tai lestadiolainen janoaa kostoa.Mutta sinä ja minä olemme monessa suhteessa väärin eläviä, kuolevia ihmisiä ,eikä meidän kostomme hyödytä mitään. Se vain lisää ahdistustamme,sillä verenjano ei poista kuoleman portteja omasta elämästämme.

Kuitenkin suurten onnettomuuksien keskellä me voimme oppia nöyryyttä. Nähdä että elävä Jumala ajallaan murskaa mammonankumartajien temppelit kuten WTC:n tornit. Sillä tänäänkin Kaikkivaltias sanoo:” Minä olen Herra eikä toista ole”.

Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
1379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siinä rymäyksessä tulee menemään Mikko Lahden saarnapönttökin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko L kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu