Nyt on taas ”kevyt olo”, kun eilen tuli kaikki rahat pankkitililtä (180€) pelattua muutamassa tunnissa RAY- nettipeleihin. Tämä ei kylläkään ollut ensimmäinen kerta kun rahat ovat jonkun nettikasino firman rahapeleihin huvenneet. Tätä on jatkunut jo vuodesta 2013 saakka.
Aikoinaan kun olin alkoholin suurkuluttaja pärjäsin melkeinpä paremmin taloudellisesti kuin nykyään, kun olen ollut reilut viisivuotta juomatta. Aluksi sain pelaamisesta jonkinlaisen hyvänolontunteen ja jännitystä arkeeni, mutta nyt on hyväolo pelaamisesta kaukana. On valheellista aloittaa nettikasino paelaaminen esimerkiksi tallentamalla pelitililleen vain 20€ ja kuvitella että se sitten jää siihen. Yleensä ensimmäinen ja sitä seuraavat useat talletukset menevät peleihin kuin ”kankkulankaivoon”. Siitä seuraa että alkaa jo huolestuneena ynnäämään päässänsä että nyt olisi enää esimerkiksi vain 50€ pankkitilillä, jolla pitäisi kuukausi elää. Valheellisen ja epätodellisen uskon toivossa tekee sitten radikaalin ratakisun ja tallettaa loputkin rahat pankkitililtänsä siinä toivossa että niillä nyt ainakin jotain voittoa saa. Parhaimmassa tapauksessa saattaa pelaamisen jossain vaiheessa ollakin jo vaikka 100€ voiton puolella, mutta sitten ahneuksissaan ja todellisuudentajun menettäneenä suurentaa hieman pelipanoksia siinä toivossa että saisi kaikki pelaamansa rahat takaisin. Yleensä tästä on vaan lopputuloksena se että häviää kaikki.
Jäljelle jää vain huono olo ja epätoivo. Pelamisesta jossain vaiheessa saavutettu hyvänolontunne on pyyhkäisty pois ja jäljellä vaan suunnaton tuska. Illalla nukkumaanmennessä on paha olla ja jos onnistuu aamuyöstä unenpäästä saamaaan kiinni on huono olo ja epätoivo taas läsnä heti kun aamulla herää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.