ensi vuonna.
Kokeilu kouluruotsin muuttamisesta valinnaiseksi on tulossa eduskuntaan ensi vuoden aikana, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministerin esikunnasta.
Kokeilu on yksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeista, mikä voitaneen lukea perussuomalaisten aikaansaannokseksi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä kyseltiin jo kesällä kokeilun perään ja epäiltiin, tuleeko sitä ollenkaan.
Suomalainen ei tarvitse ruotsia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinno, Puuttiniltahan on kohta tarjolla pakkovenäjä.
Itsenäisyyden hintaan ei kuulu pakkoruotsi, eikä niin ollen pakkovenäjäkään. Pakkoruotsi alkoi yli 20 vuotta jatkosodan jälkeen.
"Mainittu käytäntö kielten opetuksen historiasta itsenäisen Suomen ajalta kertoo sen, että vaikka Suomi on ollut virallisesti kaksikielinen maa itsenäistymisestään lähtien, on toisen kotimaisen kielen opiskelu ja osaaminen ollut kaikille pakollista vasta 30-40 vuotta eikä koko itsenäisen Suomen historian ajan."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakkoruotsi
Norja etsii koko ajan kouluiteuuja ulkomaalaisia hommiin. Alkuun pääsee ruotsilla.
Englantiin kannattaa panostaa enemmän kuin marginaaliseen ruotsin kieleen.
Ja nythän ruotsinkielenopinnot alkoivat jo ala-asteella eli väärään suuntaan menee