velkakirja?

Seuraava asia on hiukka askarruttanut mieltä. Tällanen tapaus on sukulaisella: hän on lainannut yksityishenkilöltä suurehkon summan rahaa, josta on tehty velkakirja. Velkakirjasta puuttuvat todistajat ja lainan takaisinmaksulle ei ole määrätty aikaa eikä minkäänlaista päivämäärää. Kysynkin viisaammilta, mikä on tällaisen velkakirjan pitävyys? Eli kumpi on vahvemmilla, jos asia menee oikeuteen maksamattoman maksun takia?
83982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

edes allekirjoitusta siinä velkapaperissa?
Oikeusaputoimisto antaa ilmaisen puhelin neuvonnan, kannattaa soittaa sinne.

Äänestä
  • kyllä on mutta todistajat puuttuvat sekä maksuaika, josta ei ole mitään kirjoitusta paperissa.

    Äänestä

Sopimus velasta on vapaamuotoinen, ts. suullisestikin annettu sitoumus on pätevä (joskin vaikea todistella jälkikäteen). Kahden todistajan on SUOSITELTAVAA allekirjoituksillaan varmentaa velkakirja, mutta ei ole pakollista.

Siinä tapauksessa, että eräpäivää ei ole määrätty, velallinen on VELVOLLINEN maksamaan velan velkojan sitä vaatiessa ja OIKEUTETTU maksamaan sen silloin kun itse haluaa.

..Näin ollen kuvaamasi velkakirja on täysin pätevä..

Äänestä
  • "velallinen on VELVOLLINEN maksamaan velan velkojan sitä vaatiessa ja OIKEUTETTU maksamaan sen silloin kun itse haluaa." Eli tuon perusteella velallinen saa maksaa velkansa pois milloin parhaaksi katsoo? Olenko oikeassa?

    Äänestä

  • jhhk kirjoitti:

    "velallinen on VELVOLLINEN maksamaan velan velkojan sitä vaatiessa ja OIKEUTETTU maksamaan sen silloin kun itse haluaa." Eli tuon perusteella velallinen saa maksaa velkansa pois milloin parhaaksi katsoo? Olenko oikeassa?

    on, että vaatiessasi maksua on velka maksettava. Vaadit todistettavasti, ja jos maksua ei kuulu, turvaudut viranomaiskoneistoon.

    Äänestä

  • jhhk kirjoitti:

    "velallinen on VELVOLLINEN maksamaan velan velkojan sitä vaatiessa ja OIKEUTETTU maksamaan sen silloin kun itse haluaa." Eli tuon perusteella velallinen saa maksaa velkansa pois milloin parhaaksi katsoo? Olenko oikeassa?

    Eli kun velkoja vaatii velkojaan takaisin, on velallisen se maksettava. Jos taas velkoja ei vaadi on velallinen oikeutettu maksamaan velkansa kun itse tahtoo. Eli velallinen on aina vahvemmilla, tietenkin - saa vaatia omaisuuttaan takisin, kun tahtoo, jos ei eräpäivää ole sovittu..

    Monimutakisesti selvitetty, mutta toivottavasti saa jotakin selkoa muutaman lukukerran jälkeen..:)

    Äänestä

  • old_profile_18812 kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan että VELKOJA on vahvemmilla. (tai sitten tajusin sut ihan väärin)

    Äänestä

  • Maanmittari kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan että VELKOJA on vahvemmilla. (tai sitten tajusin sut ihan väärin)

    niin tarkoitin, eli tajusit aivan oikein. Menee niin helposti sekasin näitten käsitteiden kans..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jhhk kirjoitti:

Seuraava asia on hiukka askarruttanut mieltä. Tällanen tapaus on sukulaisella: hän on lainannut yksityishenkilöltä suurehkon summan rahaa, josta on tehty velkakirja. Velkakirjasta puuttuvat todistajat ja lainan takaisinmaksulle ei ole määrätty aikaa eikä minkäänlaista päivämäärää. Kysynkin viisaammilta, mikä on tällaisen velkakirjan pitävyys? Eli kumpi on vahvemmilla, jos asia menee oikeuteen maksamattoman maksun takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu