Sosiaali- ja terveysministerin imagon suojeleminen

Viina maistui, ei pitäisi. Joskus maistuu, vastuun kanto on vaikeaa, ministerille ei saisi olla.

Kansanedustaja Katja Hänninen olisi halunnut julkistaa tiedon, näistä kahden kansanedustajan nuhteista, jo toukokuussa, mutta perussuomalainen puhemies Lohela, salasi asian, puoli vuotta.

Miksihän, miksihän.

Arvatenkin, siksi koska, toinen nuhdelluista kansanedustajista oli Lohelan puoluetoveri, Mattila nimeltään, jonka ministerinimitystä, olisi päihdekohu häirinnyt, kovasti olisi.

Mattila nimitettiin, pian tämän jälkeen, sosiaali- ja terveysministeriksi. Enpä voi olla, pohtimatta, sitäkin vaihtoehtoa, että Lohela päätyi salaamiseen, koska, julkistaminen juuri ministerinimityksen alla, olisi aiheuttanut "poliittisia ongelmia". Ja onhan, kyllä on, imagon kannalta kovasti on, hankalaa sekin, että vielä on niin, että sosiaali- ja terveysministerin vastuualueeseen, tärkeä seikka, kuuluu päihdepolitiikka.

Näin sanotaan nyt, julkisesti:

"- Olen käynyt tämän asian läpi hänen [Lohelan] kanssaan, Mattila toteaa puhelimessa Ylelle.

Katja Hänninen vastaa Ylelle tekstiviestillä, että hän olisi toivonut asian tulevan julkisuuteen mieluummin heti, eikä vasta puolen vuoden kuluttua tapahtumista.

Puhemiehen nuhteluista huolimatta sosiaali- ja terveysministeri Mattila kertoo aikovansa jatkaa töitään normaalisti kuten tähänkin mennessä.

- Yle Uutiset ei tavoittanut puhemies Maria Lohelaa kommentoimaan tapausta."

http://yle.fi/uutiset/3-9304452
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisi saattanut nousta somemyrsky juuri ennen ministerivalintaa ja se olisi ollut vaaraksi.

Äänestä

Alkoholiasioista vastaava ministeri ...

Äänestä
  • Asiantuntemusta tarvitaan ministerinviranhoidossa. Ei pitäisi valittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhempi.valtiomies kirjoitti:

Viina maistui, ei pitäisi. Joskus maistuu, vastuun kanto on vaikeaa, ministerille ei saisi olla.

Kansanedustaja Katja Hänninen olisi halunnut julkistaa tiedon, näistä kahden kansanedustajan nuhteista, jo toukokuussa, mutta perussuomalainen puhemies Lohela, salasi asian, puoli vuotta.

Miksihän, miksihän.

Arvatenkin, siksi koska, toinen nuhdelluista kansanedustajista oli Lohelan puoluetoveri, Mattila nimeltään, jonka ministerinimitystä, olisi päihdekohu häirinnyt, kovasti olisi.

Mattila nimitettiin, pian tämän jälkeen, sosiaali- ja terveysministeriksi. Enpä voi olla, pohtimatta, sitäkin vaihtoehtoa, että Lohela päätyi salaamiseen, koska, julkistaminen juuri ministerinimityksen alla, olisi aiheuttanut "poliittisia ongelmia". Ja onhan, kyllä on, imagon kannalta kovasti on, hankalaa sekin, että vielä on niin, että sosiaali- ja terveysministerin vastuualueeseen, tärkeä seikka, kuuluu päihdepolitiikka.

Näin sanotaan nyt, julkisesti:

"- Olen käynyt tämän asian läpi hänen [Lohelan] kanssaan, Mattila toteaa puhelimessa Ylelle.

Katja Hänninen vastaa Ylelle tekstiviestillä, että hän olisi toivonut asian tulevan julkisuuteen mieluummin heti, eikä vasta puolen vuoden kuluttua tapahtumista.

Puhemiehen nuhteluista huolimatta sosiaali- ja terveysministeri Mattila kertoo aikovansa jatkaa töitään normaalisti kuten tähänkin mennessä.

- Yle Uutiset ei tavoittanut puhemies Maria Lohelaa kommentoimaan tapausta."

http://yle.fi/uutiset/3-9304452

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu