Trump on liberaali, Putin lähes fasisti

Hyvä-tulee

Trump kuuluu myös Yhdysvaltain eliittiin kuten Clintonkin. Tuollaisia rahamasseja ei pysty pyörittämään, jollei ole luonut suhteita muuhun taloudelliseen eliittiin. Mitään suurta muutosta ei siis tule tapahtumaan Trumpin kaudella. Se on varma. :)

Putin sen sijaan on fasisti. Trump on hyvä jätkä Putiniin verrattuna.

3

54

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trumpista emme vielä tiedä paljon, ennen kuin hän astuu virkaansa. Tähän astisten tietojen valossa hän on edeltäjiään järkevämpi.
      Venäjän presidentti Putinista on jo kokemusta. Hän on osoittautunut taitavaksi ja viisaaksi poliitikoksi, joka on luotettava ja turvallinen Suomen kannalta. Hän vaikuttaa kaikin puolen rehelliseltä ja johtaa maataan johdonmukaisesti pyrkien parantamaan suhteita länsimaihin, vaikka nämä yrittävät kaikin tavoin mustamaalata ja solvata häntä ja Venäjää. Kaiken tämän keskellä, hän on pysynyt rauhallisena, eikä ole lähtenyt mukaan sanasotaan, koska hän tietää, että se ei edistä rauhantyötä.

      • tässätotuus

        Täällä unohdetaan sana "Kososvo". Muistakaapa mitä Venäjä sanoi kun USA aloitti itsenäisten valtioiden pilkkomisen omien mielihalujensa mukaan ja repi sodalla Kosovon pois Serbian alaisuudesta. USA teki Eurooppaan samalla ääri-islamistien valtion, joka elättää itsenä huumekaupalla ja piilottelee isisin ja al quidan johtajia. Kosovon johto on huumeiden ja prostituution harjoittamisen ohella rikastunut mm. elinkaupalla. USAn Kosovo-operaatio tahtäsi vain yhteen asiaan: Euroopan hajottamiseen ja EU:n merkittävään heikentämiseen. Mutta nyt: Kiinnostaako ketään enää oikeat historialliset faktat Ylen ja HS.n valheiden ja homotuspaskan jälkeen? Vain pitääkö kuunnella vuodesta toiseen setalaisten Stubbin ja Haloskan värittyneitä valheita asioista? Molemmat ovat tosiasioista vierautuneita elitistisiä mielipuolia ja imeneet liikaa ihmisten ulosteita sisäänsä homoakteissaan.

      • pölöööö
        tässätotuus kirjoitti:

        Vitun pölö. Persut ajoivat ensin vähävaraiset ahtaalle ja yrittävät nyt hätäpäissään purkaa jo lukkoon lyödyn tasa-arvoisen avioliittolain. Aivan turhaan. Ei teillä äärioikeiston ja oikeistopopulistien kannattajilla ole järjen hiventä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1363
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      868
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      54
      679
    5. 64
      666
    6. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      35
      556
    7. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    8. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      196
      533
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe