Positiivinen eroketju

No löysin paremman miehen kun erosin edellisestä. Nykysen kanssa perhe. Uusi mies huumorintajuisempi kuin aiempi tylsimys. enemmän ajatukset kohtaavat. Enpä olis uskonut silloin. Elämä osaa yllättää.

Yhdessä päätettiin ja kuitenkin toivoit mahdollisuutta asioille? Petitkö toista vai itseäsi, halusitko eron vai et? Puhutko totta itsellesi? Ero joko halutaan tai ei haluta. Jos ei haluta erota, ei toimita niin, ettei "yhteisymmärryksessä" eroaa ollen eron kannalla. Jos halutaan erota, erotaan ja jatketaan elämää eikä jäädä kitisemään, että en minä olisi halunnut. Itsepetos ei kannata.

Varmasti tuollaisesta "toipuu". Mitä toipumista siinä on, että joko A) on muka pitänyt suhdetta, josta kuitenkin haluaa erota, koska suhde on epätoivottava tai B) on ollut suhteessa, josta aktiivisesti eronnut ja toiminut omalta osalta niin, että ero varmasti tapahtuu, vaikka sitten pettäisi itseään siinä, että en minä tätä halunnut. Kumpikaan ei ole erityisen rehellisen tai hyvän suhteen merkki, eikä ainakaan aitojen tunteiden.

Jos haluaa suhteen jatkuvan on TEHTÄVÄ töitä sen eteen. Ei erottava, vaikka muka ei haluaisi. Pitää toimia, ei ylpeillä tai kieriä itsesäälissä.

Itse kun erosin, olin minä se eroon haluava. Näin jälkikäteen ajateltuna, olin täysin pihalla, enkä osannut puhua tarpeeksi puolisoni kanssa. Eron syy on edelleen syy, miksi en voisi mennä exäni kanssa yhteen.

Näin jälkikäteen olisin toivonut meidän hakeutuneen pariterapiaan, mutta kun ei hakeuduttu, niin ei. Olemme kuitenkin edelleen puheväleissä, mistä olen hyvin onnellinen, vaikka erosta onkin jo vuosia.

Eron jälkeen oli hyvin raskasta ja pian sen jälkeen tapahtui toinen, itseäni syvästi masentanut asia, enkä meinannut siitä päästä yli. Onneksi exäni oli siinä minua tukemassa.

Kaikesta selviää, kun on pakko ja halu. Asioita ei parane jäädä vellomaan vuosiksi. Päätökset on tehty ja niiden kanssa on elettävä. Olen pyytänyt exältäni anteeksi eroa ja toivonut hänelle hyvää jatkoa.

Eroa suunittelin puolisen vuotta, hyvin pitkästä suhteesta. Koko ajan olo kävi ahdistavammaksi. Tein kaikki käytännön järjestelyt valmiiksi, varasin kämpän jne. Pelkäsin miehen aggressiivista kohtausta. Tosi erosta olin maininnu, miehen mitenkään ottamatta kantaa. Pari kertaa hän kyllä minulle ovea osoitti kun tulin myöhään kotiin sukulaiseni häistä (mihin mieheni ei vaivautunut tulemaan ) tai jostain vastaavata tilanteesta. Missään keskusteluyhteydessä emne olleet vuosiin, jos koskaan.
Sitten vaan lähdin. Pari ekaa viikkoa oli kamalia kun mies itki minua takaisin. Säälin häntä, mutta selvää oli että paluuta ei ole. Sitten alkoi viha ja katkeroituminen. Yli vuosi on erosta kulunut ja miehen viha senkun vahvistuu. Olemme myyneet yhteistä omaisuutta ja velkoja on jaettu välikäsien kautta. Siksi edelleen tekemisissä.
Mutta niihin positiivisiin : Minulla on nykyään ihana vapaa elämä, ei tarvi keltään "kysyä lupaa" menemisiin. Saan kotonakin elää ja sisustaa kuinka haluan , saan tavata ystäviäni vapaasti, saan kutsua kotiini vieraita. Tein eroa niin kauan että olin jo kaiken valmiiksi pohtinut ja toivuin nopeasti. Minulla on jo uusi kumppani, joka on aivan ihana ja saan elää normaalissa parisuhteessa. Taloudellisestikin olen pärjännyt, vaikka ex toisin uskotteli. Isosta omakotitalosta jouduin muutamaan pieneen kämppään, mutta mikään materia ei voita nykyistä onnea ja vapautta.

Niinku yleisellä tasolla ketään tai kenenkään syitä/kohtaloa arvostelematta.. Eroko on niinku positiivinen asia? Siihenkö ei saisi liittyä mitään negatiivista? Lopputuloshan voi eron jälkeen olla hyvinkin helpottava ja positiivinen juttu, mutta itse ero! En halua synkistellä, mutta kyllä eroon kuuluu myös suru, viha, katkeruus jne. negatiiviset asiat.

Se positiivisuus tulee sitten asioiden käsittelyn jälkeen. Olen vain törmännyt valitettavasti sellaiseen, että monasti ihmiset hakee pikavauhdilla uutta onnea ja lohtua eron jälkeen ja tavallaan vastuuttavat jonkun ulkopuolisen tekemään heistä onnellisen "huonon" suhteen jälkeen. Kukin tavallaan. Hiljattain myös lopetin tapailusuhteen, jossa koin vahvan pettymyksen tunteen. Minulla vissiin ongelma, että tapailen vain yhtä kerrallaan :D

Jos jotain positiivista hakee, niin aina näistä oppii, valmiiksi ei vain tule koskaan. "Pitäisi osata" tapailla montaa yhtäaikaa ja kiukutella ystäville yms., miten se ja se ja sekin oli niin paska ja keneenkään niistä monista ei voi luottaa... :D Keski-ikäiset/ikäistyvät ihmiset! So not! Pienempi paha olla yksin :)