Masennus on yhä enemmän alkanut vallata mielialaa.Sen on nyttemmin tajunnut,että missä se perimmäinen syy on.
Yksi arvaus on tässä.Oletan,että minulla on niinkutsuttu tarkkaavaisuushäiriö.Tästä lienee johtunut se,etten ole koskaan ollut mikään nero koulussa.Tämän seurauksena "isäni" alkoi suhtautua minuun sillä tavalla,etten edes yritä menestyä koulussa.Tämän lisäksi hän pahoinpiteli minua.Samoin hän teki myös äidilleni.Tästä seurasi se,että vanhempani erosivat.Tämän jälkeen"isäni"yritti pitää minua väkisin.Hän likipitäin teki kaikkensa,etten olisi saanut yhteyttä äitiini.Hän jopa painosti minua työskentelemään yrityksessään alipalkattuna.Siinä piti sitten vielä yrittää pärjätä koulussa.Ei siitä mitään tullut.En saanut"isältäni"edes rahaa parturiin,enkä vaatteisiin.Äitini huolehti siitä.Lisäksi minulle suunniteltiin uutta äitiä.Väkisin sekin.Tosin elämä kosti"isälleni"sen noin 20 vuoden jälkeen.Tämä naisihminen,josta oli kaavailtu äitiä minulle,menehtyi rintasyöpään.
Isä Meidän rukouksessa sanotaan,että synnit on annettava anteeksi.Kyllä sen anteeksi voi antaa,koska"isäni"tuskin tajusi,mitä teki.Mutta ikinä en sitä unohda.Kirjoitin tuon"isäni"sitaatteihin.Mielestäni hän ei ansaitse sitä nimikettä.Olen käynyt psykoterapeutilla.Minulle on määritelty post-traumaattinen stressi,joka ilmenee poikkeuksellisen vakavana.Tämän seurauksena olen vaikeasti masentunut.Toivon hartaasti,ettei kukaan koskaan joudu samanlaiseen tilanteeseen.Suokoon Korkein niin.
Huomioitakon tässä lisäksi sekin,että"isäni"yrityksestä oli tulossa hänelle perhettä tärkeämpi asia.Eli hänen todellisuuden tajunsa sokeutui siinä vaiheessa,kun olisi pitänyt olla aikaa perheelle.Äitini on jälkeenpäin kertonut(itse en juurikaan muista tuosta ajasta),että"isäni"muisti sentään jouluaattona tulla kotiin.Samoin äitini on kertonut,että"isäni"käyttäytyi häntä kohtaan järkyttävän hävyttömästi.Tulkoon se nyt vielä kerran sanotuksi,etten todellakaan toivo kenellekään tällaista kohtaloa.
Yksi arvaus on tässä.Oletan,että minulla on niinkutsuttu tarkkaavaisuushäiriö.Tästä lienee johtunut se,etten ole koskaan ollut mikään nero koulussa.Tämän seurauksena "isäni" alkoi suhtautua minuun sillä tavalla,etten edes yritä menestyä koulussa.Tämän lisäksi hän pahoinpiteli minua.Samoin hän teki myös äidilleni.Tästä seurasi se,että vanhempani erosivat.Tämän jälkeen"isäni"yritti pitää minua väkisin.Hän likipitäin teki kaikkensa,etten olisi saanut yhteyttä äitiini.Hän jopa painosti minua työskentelemään yrityksessään alipalkattuna.Siinä piti sitten vielä yrittää pärjätä koulussa.Ei siitä mitään tullut.En saanut"isältäni"edes rahaa parturiin,enkä vaatteisiin.Äitini huolehti siitä.Lisäksi minulle suunniteltiin uutta äitiä.Väkisin sekin.Tosin elämä kosti"isälleni"sen noin 20 vuoden jälkeen.Tämä naisihminen,josta oli kaavailtu äitiä minulle,menehtyi rintasyöpään.
Isä Meidän rukouksessa sanotaan,että synnit on annettava anteeksi.Kyllä sen anteeksi voi antaa,koska"isäni"tuskin tajusi,mitä teki.Mutta ikinä en sitä unohda.Kirjoitin tuon"isäni"sitaatteihin.Mielestäni hän ei ansaitse sitä nimikettä.Olen käynyt psykoterapeutilla.Minulle on määritelty post-traumaattinen stressi,joka ilmenee poikkeuksellisen vakavana.Tämän seurauksena olen vaikeasti masentunut.Toivon hartaasti,ettei kukaan koskaan joudu samanlaiseen tilanteeseen.Suokoon Korkein niin.
Huomioitakon tässä lisäksi sekin,että"isäni"yrityksestä oli tulossa hänelle perhettä tärkeämpi asia.Eli hänen todellisuuden tajunsa sokeutui siinä vaiheessa,kun olisi pitänyt olla aikaa perheelle.Äitini on jälkeenpäin kertonut(itse en juurikaan muista tuosta ajasta),että"isäni"muisti sentään jouluaattona tulla kotiin.Samoin äitini on kertonut,että"isäni"käyttäytyi häntä kohtaan järkyttävän hävyttömästi.Tulkoon se nyt vielä kerran sanotuksi,etten todellakaan toivo kenellekään tällaista kohtaloa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Menneisyys on mennyt.
Tiedätkö että voit muuttaa jopa menneisyyttäsi jos haluat ja se ei enää vaivaa sinua...
On olemassa kirjoja...
Voi kun voisikin...muuttaa...saako surun ja tuskan poispyyhittyä? Ja tuskan kuolleista lapsistaan? Ei ole kysymys Aasian tapauksesta, vaan ihan omista ...
Elän ja hengitän, joka aamu aurinko nousee...minäkin hengitän ja elän..kai? Elänhän minä, koska näen auringon nousevan...
Jaksaminen on pirun rankkaa...tähdet tuntuu olevan niin lähellä...sinne tahtoisin pian...en minä tiedä...???
Voin sanoa,ettei sen menneisyyden kanssa ole leikintekoa se toimeentulo.Mistä mhtaa löytyä semmoinen Sudenpentujen Käsikirja,jolla saisi muutettua menneisyyttään?
Suhtaudn kyllä"hiukan skeptisesti"tuohon väittämään.Luvallako?
olet oikeassa. Skeptikolle ei mikään asia aukene.
Ja täysin ymmärrettäväää.
Mutta kuten omien lasten kuoleman sureminen on oikein, niin myös itsensä rakastaminen on oikein.
Suruaika on hyväksi, mutta sen täytyy joskus päättyä. Itsesi takia. Määrittele itsellesi suruaika 3vkoa, 3kk 1v , Mikä tuntuu sinulle oikealta. Ja sitten sinun täytyy hyväksyä tosiasiat.
Menneisyys on vain mielessäsi ja se on muutettavissa. Et ole se pieni lapsi joka olit silloin kun isäsi sinua kohteli väärin.
Nyt sinualla on aikuisen miehen työvälineet korjata tuo tilanne.
Voit olla mukana tuossa tilantessa joka tapahtui "10vuotta" sitten. Ja pitää lapsi-itsesi puolta ja elää se uudelleen oikein.
Kirjastossa on useita kirjoja katso vaikka ensin "NLP" alta. On muitakin. Riippuen elämänkatsomuksestasi. Mikä kolahtaa.
Valitettavasti skeptikolle ei ole mitään...
kun menneisyytesi on ollut vaikea.Itselläni myös hyvin traumaattisia muistoja omasta isästäni,mutta olen kai pässyt asian kanssa jokseenkin tasapainoon.Se oli pitkä prosessi.Asia oli kauan vaiettu ja raskas,lopulta se oli yksi eniten käsiteltyjä aiheita pitkän terapian aikana.Opin,että voin olla vihainen,eikä tarvitse ymmärtää eikä hyväksyä isäni tekoja.Ne olivat hänen elämäänsä ja minun on kuljettava omaani.En väitä aina nytkään pystyväni suhtautumaan asiaan,mutta elämäni on siltäosin kuitenkin helpompaa,koska sain puhua kaikesta saaden tukea ja ymmärrystä.Psykologilleni olen ikuisesti kiitollinen siitä.
Se ottaa voimille aina välillä.Kyllä sen menneisyydenkin kanssa oppii varmaan tulemaan toimeeen.Täytyy vaan muistaa aina hillitä itsensä määrätyissä käänteissä...Psykoterapia ei ole ollenkaan huono vaihtoehto osalle elämää.Minä kävin eilen tapaamassa erästä siralan pastoria.Et muuten usko,että teki hyvää,kun sai tehdä jonkinlaista henkistä inventaariota...
Hei!
Uskon että monilla masentuneilla on ollut lapsuudessa jotain traumaattista. itselläniki alkoholistivanhemmat, äidin psyykkinen sairaus(heti mun syntymän jälkeen) väkivaltainen, luonnehäiriöinen isä.. Perusturvallisuus oli mitä oli(ei ollu puhtaita vaatteita, ei esim.iltapalaa)Ite oon vasta kolmikymppisenä älynny hakea apua masennusongelmiin jotka johtuvat lapsuudesta.Minulla on koulutus,mies ja kaksi ihanaa lasta( joita kohtelen hyvin)elämä on kuiteski ihan hyvin..
Sinulla on sitten käynyt paremmin,kuin useimmilla muilla.Elämä on,paitsi kallista(dna-mainos,huom!)
myös melko totista leikkiä.Eikä aina leikkiä,vaan totisinta totta.Meikälle on kerran jo osoitettu viimeistä matkaa,vaan en kelvannut Noutajan kyytiin vielä siinä vaiheessa.Mustalla huumorilla ryyditettyä elämää on helpompi sietää...