Oon nyt 14. Minua nimiteltiin ja syrjittiin alakoulussa. Menin yläkouluun painotus luokalle mutta en silti panosta kouluun. Seiskalla vielä ajattelin saavani kavereita mutta kasi luokan alkaessa luovutin. Jäin joka välitunti vessaan viiltelemään. En viillellyt kovin syviä viiltoja ja kun viilsin monta kertaa peräkkäin en tuntenut enää kipua. Tuntui kuin pääsisin ulos siitä vankilasta jossa olen. Lopetin viiltelyn kun aloin viettää aikaa parin seiskaluokkalaisen pojan kanssa. Heidän kanssaan oli mukavaa ja viiltely jäljetkin katosivat. Pian kuitenkin yksi kysyi miksi vietän aikaa heidän kanssaan, arvasin että kaikki menee kohta taas pieleen. He arvasivat vastauksen mutteivat tuntuneet välittävän. Minulla ei ole muita ystäviä. Sitten jonkun verran sen jälkeen puhuin kahden seiskan kanssa masennuksesta. Sanoin olevani koko ajan yksin ja kerroin nimittelystä ja syrjimisestä. Sanoin että he olivat ainoita kavereitani. Hän vastasi etteivät he välitä minusta. Tämä tapahtui viime perjantaina.
En ole varma oliko se vitsi mutta en vain voi uskoa että hän vitsailisi sellaisesta asiasta. Aloin viillellä tänään taas. Ajattelin myös että ehkä tämä maailma on vain mielikuvitukseni tuotetta. Näen paljon enneunia joten se vain vahvistaa luulojani. Ja kukaan ei olisi minulle yhtä julma kuin olen itse. Kukaan ei hakkaisi käsiäni seinään jotta pääsen eroon ahdistuksesta. Kipu auttaa ahdistukseen. Kipu auttaa yksinäisyyteen. Kipu auttaa, mutta en osaa puhua siitä kenellekkään. Valehtelen siitä kaikille. Kukaan ei tiedä miten yksinäinen oikeasti olen. Äitini vihaa sitä kun olen edes vähän ärsyttän pikkusiskoni mielestä joka syyttää minua kaikesta mitä hän tekee. Jos hän tänäisee minua, hän sanoo minun tönäissseen häntä ja niin edelleen. Äitini uskoo että hänellä on autisminkirjon piirteitä niinkun isosiskollani. Olen aivan erilainen kuin sisarukseni. Näytän samalta kuin isosiskoni mutta en kuulu tähän perheeseen. Pikkusiskoni vihaa minua eikä isosisko ja isoveli asu enää kotona.
Epäilin aluksi että minulla on asperger, mutta en muistuta siskojeni käytöstä. Masennuskin kävi mielessä mutta nauran edelleen vitseille. Välillä yritän itkeä. En tiedä miksi. Kyyneleitä ei tule. Välillä yritän olla iloinen mutta silloin muistan kaiken pahan mitä minulle on sanottu ja alan itkeä. En halua lopettaa itkemistä. En aio hakea apua, aion karata kotoa ja kadota. En aio tehdä itsemurhaa. Aion kadota savuna ilmaan ettei minua koskaan löydetä. En koskaan uskaltaisi tappaa itseäni, mutta en voi kuvitella itseäni lukiossa.
En ole varma oliko se vitsi mutta en vain voi uskoa että hän vitsailisi sellaisesta asiasta. Aloin viillellä tänään taas. Ajattelin myös että ehkä tämä maailma on vain mielikuvitukseni tuotetta. Näen paljon enneunia joten se vain vahvistaa luulojani. Ja kukaan ei olisi minulle yhtä julma kuin olen itse. Kukaan ei hakkaisi käsiäni seinään jotta pääsen eroon ahdistuksesta. Kipu auttaa ahdistukseen. Kipu auttaa yksinäisyyteen. Kipu auttaa, mutta en osaa puhua siitä kenellekkään. Valehtelen siitä kaikille. Kukaan ei tiedä miten yksinäinen oikeasti olen. Äitini vihaa sitä kun olen edes vähän ärsyttän pikkusiskoni mielestä joka syyttää minua kaikesta mitä hän tekee. Jos hän tänäisee minua, hän sanoo minun tönäissseen häntä ja niin edelleen. Äitini uskoo että hänellä on autisminkirjon piirteitä niinkun isosiskollani. Olen aivan erilainen kuin sisarukseni. Näytän samalta kuin isosiskoni mutta en kuulu tähän perheeseen. Pikkusiskoni vihaa minua eikä isosisko ja isoveli asu enää kotona.
Epäilin aluksi että minulla on asperger, mutta en muistuta siskojeni käytöstä. Masennuskin kävi mielessä mutta nauran edelleen vitseille. Välillä yritän itkeä. En tiedä miksi. Kyyneleitä ei tule. Välillä yritän olla iloinen mutta silloin muistan kaiken pahan mitä minulle on sanottu ja alan itkeä. En halua lopettaa itkemistä. En aio hakea apua, aion karata kotoa ja kadota. En aio tehdä itsemurhaa. Aion kadota savuna ilmaan ettei minua koskaan löydetä. En koskaan uskaltaisi tappaa itseäni, mutta en voi kuvitella itseäni lukiossa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedätkö..ensimmäin ajatus lukiessani kirjoitustasi oli: ihana tyttö! Miten hienosti pohdit asioita ja osaat ilmaista itseäsi.
Isoin ongelmasi taitaa olla yksinäisyys ja ehkä olet myös niin persoonallinen, että joudut porukoiden ulkopuolelle.
Ymmärrän yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen. Itselläni on samanlainen lapsuus ollut ja nyt pojallani (kyllä.. olen siis jo iäkkäämpi). Toivon sinulle paljon voimia pitää pääsi, persoonallisuutesi ja elämän syrjästä kiinni. Olet sen verran nuori vielä, että isoja muutoksia voi tulla lyhyessäkin ajassa. Jo yksi ihminen, joka tuntuu turvalliselta ja luotettavalta voi muuttaa omaa oloa paljon.
Itsen vahingoittaminen on ymmärrettävää tuskaisessa olossa, mutta hyväksi se ei sinulle ole. Siihen voi jäädä koukkuun ja siinä toimit itseä vähätellen, vahingoittaen. Todennäköisesti se jää pois, jos (toivottavasti kun..) elämä alkaa helpottaa. Näin itselleni ainakin kävi. Minäkin vahingoitin itseäni: viiltelin ja poltin tupakalla jälkiä käteeni. Se loppui, kun löysin itselleni omia tavoitteita elämässä ja vähitellen ystäviäkin.
Ehkä et vielä mene lukioon. Sen voi suorittaa halutessaan koska vain. Mieti missä voit olla riittävän turvassa ja mikä voisi edes vähän olla oma paikkasi, alasi ja tulevaisuutesi. Soisin, että hakisit ammattiapua tueksesi ja saadaksesi apua siihen, että olet näkyvämpi itsellesi. Itse olen käynyt pitkän psykoterapian ja suoraan sanoen se pelästi henkeni.
Kaikkea hyvää sinulle toivottaen: Ninni
Hienoa että päätät kirjoittaa meille. Sinusta tuntuu ylivoimaiselta puhua ja avautua kokemuksista ulospäin. Jos ihminen pohtii asioita vain itsekseen, niin käsitys ympäristöstä ja itsestä vääristyy. Ihminen on ihmiselle peili. Vaikeaa se on jos ei olet luottamusta lähellä oleviin.
Vierellä saattaa olla joku., joka ajattelee ja kokee aivan samalla tavoin ja toivoo että se toinen kuuntelisi ja aloittaisi puhumisen.
Ei kannata alkaa tekemään itselleen diagnooseja.
Etkö ole käynyt puhumassa yksinäisyydestä terveydenhoitajan tai kuraattorin kanssa. Heillä on koulutusta ja elämänkokemusta ja ymmärtävät sinua.
Moni nuori kamppailee juuri samanlaisten ajatusten ja tuntemusten kanssa.
Kirjoittelehan lisää.
Kaikesta huolimatta iloisempaa fiilistä sinulle.
Alakoulussa kävin jonkun aikaa kuraattorilla mutta se vain pahensi asioita. Pystyn kirjoittamaan jos tiedän ettei kirjoitusta voi yhdistää minuun, mutta muuten ajattelen vain ylireogoivani, kukaan ei uskoisi jos sanoisin olevani yksinäinen, kukaan ei uskoisi jos puhuisin totta.