Miltä teistä miehet tuntuu saada eturauhashierontaa, vaimolta/hierojalta joka on perehtynyt kyseistä asiaa tekemään? Kertokaa miltä se on tuntunut hyvältä/pahalta vai siltä väliltä, onko hieronnasta ollut apua eturauhasvaivoihin. Millä teitä on hierottu sormilla vai apuvälineellä kuten dildolla/ tekopeniksellä /vibraattorilla.
Vastaukset 2
- Kokenut-jo
Kokemuksia on. Alkuun jännitti eikä osannut olla tarpeeksi rennosti. Sormen sisäänvienti tuntui oudolle, mutta siihen tottui yllättävän pian. Välillä hiukan sattui kun ote liian luja ha sanoin siitä. Välillä tuli vähän "pissattava" tunne, mutta sekin meni ohi. Erektio toki välillä tuli väkisin mutta e huomannut että se olisi häirinnyt hierojaa. Hieroja oli kuitenkin asiallinen ja kertoi koko ajan tapahtumasta ja uskalsin itsekin kysellä hieronnasta ja sen hyödyistä. Alun jännityksen jälkeen seuraavilla kerroilla oli jo helpompi mennä sinne ja pystyi paremmin rentoutumaan.
Hieronnasta on myös apua esim eturauhasen tulehdukseen sekä liikakasvuun. Eli huvi ja hyöty samalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64921Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24541- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 43435
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409